Indoor Tryathlon pitää sisällään 3 lajia; 5km soudun, 10km pyöräilyn ja 2km hiihdon, aiemmissa blogeissa olen kirjoittanut lajista Autotallitriathlonina. Soutu ja hiihto sujuvat Concept 2 laitteilla ja pyöräily Wattbikella. Lajissa monitoreihin asetetaan ensimmäisen lajin matka, ja sen jälkeen mitataan vain suoraa aikaa, tuloksen lajissa voi siis tehdä vaikka yksin omassa autotallissaan.
Vuoksen soutajien "Endurance Fanatics" salille kokoontui viiden miehen joukko viettämään vuoden viimeistä aamupäivää, sekoitus menneisyyttä ja tulevaisuutta, kaikki vuoden viimeisen päivän kunnossa. Samuli Cederström on Vuoksen Soutajien juniori, mm. viime vuoden Suomen Mestari vesiltä. Kenneth Eklund, entinen maajoukkuesoutaja, jonka uralta löytyy myös PM-voitto perämiehettömässä kaksikossa, Jari Hirn, Jukka Hasu ja allekirjoittanut.
Kilpailumatkat olivat soutu 5km, pyöräily 10km ja hiihto 2km. Hasu, Eklund ja Hirn soutivat ensin, siirtyivät siitä pyörälle ja hiihtivät viimeiseksi. Sinisalo ja Cederström puolestaan hiihtivät ensin ja jatkoivat pyörän kautta soutuun. Tämä siksi että pystyimme kaikki vetämään kisan samaan aikaan, koska hiihtolaitteita on salilla vain 4.
Tulokset;
1. Veikko Sinisalo 8:42 23:22 43:11 (Hiihto - Pyörä - Soutu)
2. Samuli Cederström 8:06 23:50 44:07 (Hiihto - Pyörä - Soutu)
3. Jukka Hasu 18:57 35:22 44:10 (Soutu - Pyörä - Hiihto)
4. Jari Hirn 19:22 36:48 44:48 (Soutu - Pyörä - Hiihto)
5. Kenneth Eklund 19:07 36:13 45:55 (Soutu - Pyörä - Hiihto)
Omat tunnelmat olivat etenkin pyöräilyn kannalta positiiviset. Hitaan hiihto-osuuden jälkeen pyörä kulki hyvin. Soutu olikin kohtuullisen raskas. Olen joskus vetänyt soudun ensimmäisenä osuutena aikaan 19:03,7, nyt siihen kului viimeisenä leginä 19:37. Pyöräilyn Watit olivat 275, joka ei lipeä ennätyksestäkään kovin paljoa, joten se kulki todella hyvin. Odotin että Samuli menee menojaan pyöräosuudella, mutta juniori kärsi nenäverenvuodosta eikä oikein päässyt lentoon. Olin soutanut 100m kun Samppa pääsi viereiseen laitteeseen vetämään 5km osuuttaan ja ajattelin että tulee kova taistelu, koska uskoin Sampan olevan vahvempi soudussa, mutta Samppa jäi tasaisesti.... Epoc lopussa reilusti yli kahden sadan ja syke 190. Pari vuotta sitten maaliskuussa parametrit olivat hiukan paremmat; 5km soutu sujui aikaan 19:03,7, 10km pyörä 14:43 ja 2km hiihto 8:57. Kokonaisaika pari vuotta sitten siis 42:59,07. Vanhuus ei tule yksin...
Kisa oli hyvä tapa vetää tiukempi kestävyysharjoitus vuoden loppuun...ensi vuonna uudelleen. Valmistautuminen alkaa maanantaina!
Huippusoutajan vauhti olisi n. Soutu 16:30 + Pyörä 13:20 + Hiihto 7:20 ja siihen 20 sekuntia vaihtoaikaa tekisi 37:30. Eli raskaan sarjan tosi urheilija ehtisi nauttia kahvit ennen kuin meidän porukka ehti maaliin.
lauantai 31. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Tiivistettyjä leiriajatuksia
Leirillä on aikaa vähän ajatellakin. Joskus se on tietysti hyvä, näinä eurokriisin kurjistamina aikoina joskus vähän tuskallistakin...
Ensimmäinen ajatus koskee eurokriisiä. Viisaat esittävät pateviä ratkaisuja, mutta mikä on pätevää tilanteessa jossa kukaan ei oikeasti tiedä mitä puhuu. Mikä on Suomen etu ja miten se saavutetaan? Hallittavien asioiden ja muuttujien määrä on liian suuri jotta vastausta voi edes olla. Tiedämme että velkaa ei voi olla liikaa, mutta tiedämme myös että kulutuksen loppuminen lisää velan tarvetta josta seuraa lisää kurjistumista. Miten pysäyttää kierre johon Suomi muiden muassa on joutunut? Konkurssiaalto saattaa pyyhkäistä mennessään terveelle pohjallekin rakennettuja yrityksiä, seurauksena työttömyyttä ja kurjistumista. On nähtävissä että yhteisenä "potilaana" pidetty Kreikka ei kansana halua parantua. Poliitikot antavat lupauksia kansan lakkoillessa säästöjä vastaan. Yhtälö on mahdoton. Suuri kysymys on; Miten saada kansa sitoutumaan oman maansa nostamiseen pois talouskurimuksesta, sama pätee koko eurooppaan. Poliitikot yrittävät löytää keinot ratkaisuihin mutta kansat ovat liian eripuraisia ottaakseen keinot käyttöönsä. Agitaattorit kylvävät eripuraa tavoitellen itselleen joko asemaa tai taloudellista hyvää. Ei hyvä.
Suomen työmarkkinaneuvonpidossa oli samanlaisia piirteitä. Halutaan lisää palkkaa silläkin uhalla että yrityksillä ei ole varaa siihen. Niinhän se on että liittojen pomot vastaavat jäsenistölleen, mutta ketään ei taida kiinnostaa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi noin kokonaisuutena. Lakkoilu olisi syytä unohtaa ja nauttia kohtuullisuudesta vaurastumisen sijaan.
Ihmisten onnellisuus ei kuitenkaan ole talouteen sidottu, vaan myös toimintaan. Urheilu voi tarjota mielekästä tekemistä ihmisille jotka ovat tekemistä vailla, entä jos saisimme ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, motivoitumaan liikkumaan enemmän ja liikuttamaan muita.
Yhteiskunnan rahojen vähetessä vähät rahat pitäisi osata kohdistaa oikein. Medikalisaation kitkeminen, liikuntareseptien lisääminen, urheilun käyttäminen yhteistyössä terveydenhuollon kanssa voisivat parantaa hyvinvointia ja säästää terveydenhollon kustannuksia todella paljon. Rahaa jäisi enemmän työllisyyden hoitoon, veroprosentin kohtuullisena pitämiseen puhumattakaan koulutuksen ja infrastruktuurin kustantamisesta.
Saattaa kuullostaa naurettavalta, mutta uskon että Suomi tarvitsee talvisodan henkeä jossa ei ajatella mitä Suomi voi antaa minulle, vaan mitä voin itse tehdä maani eteen.
Taloudellinen katastrofi on myös mahdollisuus. Monet ihmiset nauttivat haasteista elämän saadessa uusia merkityksiä. Näennäisen hyvinvoinnin laskiessa esim. bruttokansantuotteen muodossa ei ole lainkaan sanottua että ihmisten onnellisuus laskisi, voi hyvin käydä päinvastoin. Jos vain osaisimme edelleen puhaltaa yhteen hiileen...
Tietysti täällä on tullut mietittyä biitsihallikuvioitakin. Edelleen hanke on tapetilla, ja päässä surraa ajatuksia siitä miten vaadittavan rahoituksen saisi toteutumaan. Nämä ajat eivät ainakaan helpota tehtävää. Rakentamisen hinta tosin saattaa laskea markkinoiden hiljentyessä, mutta itse rahoituksen saaminen on kiven alla. Yritetään kaikesta huolimatta.
Vuosi 2012 tulee olemaan monella tapaa mielenkiintoinen;
- Näemme alkutahdit siitä mihin Euro menee
- Olympialaiset pidetään Lontoossa, suomalaismenestys uhkaa jäädä kovin vaatimattomaksi, mutta ehkä se on sitten se pohja jolta ponnistetaan
- Suomi saa 12 vuoden jälkeen uuden presidentin
- Melonta- ja Soutuliitto aloittaa toimintansa jalkapallovalmentaja toiminnanjohtajanaan
- Oma kansainvälinen valmentajaura jää hyllylle syyskuussa 2012, ellei sitä ennen tule kenkää ;)
- HuMu työryhmä jatkaa Suomalaisen urheilun uudistamista haastavana taloudellisena aikana
- Näemme saammeko todellista kantopintaa Biitishallin rakentamista varten
Vaihteleva vuosi siis edessä. Toivottavasti Lontoossa ja Luzernissa on tyyntä soutukilpailujen aikaan ja urheilijat terveinä. Toivottavasti myös Biitsihalli saa tuulta purjeisiinsa ja saamme homman toden teolla käyntiin. Olisin myös kovin iloinen jos onnistuisin ensi vuonna saamaan Vuoksesta lohen ja vieläpä valmistamaan sen herkulliseksi ateriaksi.
Ensimmäinen ajatus koskee eurokriisiä. Viisaat esittävät pateviä ratkaisuja, mutta mikä on pätevää tilanteessa jossa kukaan ei oikeasti tiedä mitä puhuu. Mikä on Suomen etu ja miten se saavutetaan? Hallittavien asioiden ja muuttujien määrä on liian suuri jotta vastausta voi edes olla. Tiedämme että velkaa ei voi olla liikaa, mutta tiedämme myös että kulutuksen loppuminen lisää velan tarvetta josta seuraa lisää kurjistumista. Miten pysäyttää kierre johon Suomi muiden muassa on joutunut? Konkurssiaalto saattaa pyyhkäistä mennessään terveelle pohjallekin rakennettuja yrityksiä, seurauksena työttömyyttä ja kurjistumista. On nähtävissä että yhteisenä "potilaana" pidetty Kreikka ei kansana halua parantua. Poliitikot antavat lupauksia kansan lakkoillessa säästöjä vastaan. Yhtälö on mahdoton. Suuri kysymys on; Miten saada kansa sitoutumaan oman maansa nostamiseen pois talouskurimuksesta, sama pätee koko eurooppaan. Poliitikot yrittävät löytää keinot ratkaisuihin mutta kansat ovat liian eripuraisia ottaakseen keinot käyttöönsä. Agitaattorit kylvävät eripuraa tavoitellen itselleen joko asemaa tai taloudellista hyvää. Ei hyvä.
Suomen työmarkkinaneuvonpidossa oli samanlaisia piirteitä. Halutaan lisää palkkaa silläkin uhalla että yrityksillä ei ole varaa siihen. Niinhän se on että liittojen pomot vastaavat jäsenistölleen, mutta ketään ei taida kiinnostaa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi noin kokonaisuutena. Lakkoilu olisi syytä unohtaa ja nauttia kohtuullisuudesta vaurastumisen sijaan.
Ihmisten onnellisuus ei kuitenkaan ole talouteen sidottu, vaan myös toimintaan. Urheilu voi tarjota mielekästä tekemistä ihmisille jotka ovat tekemistä vailla, entä jos saisimme ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, motivoitumaan liikkumaan enemmän ja liikuttamaan muita.
Yhteiskunnan rahojen vähetessä vähät rahat pitäisi osata kohdistaa oikein. Medikalisaation kitkeminen, liikuntareseptien lisääminen, urheilun käyttäminen yhteistyössä terveydenhuollon kanssa voisivat parantaa hyvinvointia ja säästää terveydenhollon kustannuksia todella paljon. Rahaa jäisi enemmän työllisyyden hoitoon, veroprosentin kohtuullisena pitämiseen puhumattakaan koulutuksen ja infrastruktuurin kustantamisesta.
Saattaa kuullostaa naurettavalta, mutta uskon että Suomi tarvitsee talvisodan henkeä jossa ei ajatella mitä Suomi voi antaa minulle, vaan mitä voin itse tehdä maani eteen.
Taloudellinen katastrofi on myös mahdollisuus. Monet ihmiset nauttivat haasteista elämän saadessa uusia merkityksiä. Näennäisen hyvinvoinnin laskiessa esim. bruttokansantuotteen muodossa ei ole lainkaan sanottua että ihmisten onnellisuus laskisi, voi hyvin käydä päinvastoin. Jos vain osaisimme edelleen puhaltaa yhteen hiileen...
Tietysti täällä on tullut mietittyä biitsihallikuvioitakin. Edelleen hanke on tapetilla, ja päässä surraa ajatuksia siitä miten vaadittavan rahoituksen saisi toteutumaan. Nämä ajat eivät ainakaan helpota tehtävää. Rakentamisen hinta tosin saattaa laskea markkinoiden hiljentyessä, mutta itse rahoituksen saaminen on kiven alla. Yritetään kaikesta huolimatta.
Vuosi 2012 tulee olemaan monella tapaa mielenkiintoinen;
- Näemme alkutahdit siitä mihin Euro menee
- Olympialaiset pidetään Lontoossa, suomalaismenestys uhkaa jäädä kovin vaatimattomaksi, mutta ehkä se on sitten se pohja jolta ponnistetaan
- Suomi saa 12 vuoden jälkeen uuden presidentin
- Melonta- ja Soutuliitto aloittaa toimintansa jalkapallovalmentaja toiminnanjohtajanaan
- Oma kansainvälinen valmentajaura jää hyllylle syyskuussa 2012, ellei sitä ennen tule kenkää ;)
- HuMu työryhmä jatkaa Suomalaisen urheilun uudistamista haastavana taloudellisena aikana
- Näemme saammeko todellista kantopintaa Biitishallin rakentamista varten
Vaihteleva vuosi siis edessä. Toivottavasti Lontoossa ja Luzernissa on tyyntä soutukilpailujen aikaan ja urheilijat terveinä. Toivottavasti myös Biitsihalli saa tuulta purjeisiinsa ja saamme homman toden teolla käyntiin. Olisin myös kovin iloinen jos onnistuisin ensi vuonna saamaan Vuoksesta lohen ja vieläpä valmistamaan sen herkulliseksi ateriaksi.
torstai 1. joulukuuta 2011
Treeniä....
Taitaa olla ensimmäinen kerta kun olen avovesileirillä jo ennen joulua. Belgiassa pääsi hyvin treenaamaan syksyn ja nyt ollaan sitten Portugalissa, Avizaqua nimisessä harjoituskeskuksessa. Vesialue on laaja, ja uskon että olosuhteet säilyvät hyvinä huolimatta siitä että Saksan maajoukkue saapuu tänne huomenna, veneet juuri äsken. Padotussa tekoaltaassa on 3 haaraa jotka jokainen on niin pitkä että vähintään 40 minuuttia voi vetää suuntaansa. Vesille on rakenneltu myös 2000m rata, jossa voi tarkistella vauhtia sitten kun sen aika on. SpeedCoach kertoo vauhdin tosin joka treenissä tarkkaan joten emme juurikaan tässä vaiheessa rataa tarvitse. Lassi K från Sverige saapuu treenikaveriksi lähipäivinä ja sitten täytyy katsoa osaammeko sovitella harjotusohjelmia yhteen yhteisharjoittelua varten. Tim on tutustunut täällä numeroa pienempään Filippiin, eli F22:n. (Viime kesän F14 on 8,3m pitkä siinä missä tämä F22 on 8,00m.) Vene tuntuu hyvältä, ainut miettimisen paikka on sen kanssa Etonin kovin todennäköiset kovat tuuliolosuhteet. Loppuvedossa keula käy aika matalalla ja saattaa aallokossa sukeltaa.... Normaalioloissa ongelmaa ei olisi, mutta Etonin tuntien asia täytyy ottaa huomioon.
Tim oli tänne tullessa toipumassa flunssasta, joten nyt on otettu aika iisisti. Eilen oli ensimmäinen vähän suuremmalla intensiteetillä vedetty treeni, joka meni ihan ok, eikä tautikaan iskenyt takaisin joten eiköhän tästä päästä vetämään ihan normitreeniä. Teknisenä tavoitteena on saada vedestä suoremmin kiinni, ilman valusaumaa ja pitää penkin liike tasaisena alkuvetoon mennessä, samalla käsiä vähän ylös vieden jotta vedestä kiinniotto tapahtuisi suoraviivaisesti ja tehokkaasti. Fyysinen tavoite on aerobisen kapasiteetin kehittäminen ja anaerobisen kapasiteetin ylläpitäminen. Palauttavat lenkit olemme normaaliolosuhteissa tehneet pyöräillen, mutta täällä meillä ei ole pyöriä mukana, joten teemme ne vesillä erittäin kevyillä välityksillä. Otin Imatralta sitä varten airotkin mukaan, C2 SMvtex Low-i 284/88,5. Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa moisia säätöjä, eikä se hullummin mennyt, vaikka ei kauhean suurta suosiota Timiltä saanutkaan. Tavoitteena tossa kohden on että palauttavassakin harjoittelussa olisi korkeampi tahti, jaloille nopeampi liike ja lavalla pitäisi tehdä töitä jotta ote veteen löytyy. Palauttava lenkki tahdilla 22! Tähän mennessä olosuhteet ovat olleet erinomaiset kuten kuvasta voi jokainen soudusta jotain ymmärtävä päätellä!
Talven ohjelma on fyysiseltä sisällöltään suhteellisen normaali; 44 viikon aikana ennen Lontoon kinkereitä tunteja tulee n. 700. En usko mihinkään jättiharppauksiin treenimäärissä, tehoissa tai suorituskyvyssäkään. Vuodessa voi säätää hieman ja vähän kiristää tehoruuvia, mutta jos koittaa liian aggressiivisesti ottaa suuren askelen eteenpäin johtaa se yleensä ongelmiin. Tähtäämme pienen kehityksen saavuttamiseen ja kunnon ajoittamiseen oikein, niillä eväillä tulos on sitten se mikä se on. Keväällä on syytä herkistyä vetämään paikasta Luzernissa toukokuun lopulla ja sitten uudestaan Lontoossa. Yhtälö on sinänsä hankala, Karsinnoista on Lontooseen 10 viikkoa, eli samalla kunnolla ei kannata yrittää, vaan pienempi herkistely Luzerniin, sitten ikään kuin paluu sorvin ääreen perusharjoitteluun hetkeksi ja siitä sitten uuteen nousuun Lontooseen, tilanne on aika uusi, sillä normaalisti karsinnoista kisoihin on muutama viikko vähemmän aikaa.
perjantai 4. marraskuuta 2011
Mihin menossa?
Kreikka täyttää tiedotusvälineet sekä Suomessa että Belgiassa, ja varmasti muuallakin Euroopassa. Velkaonglemat tulevat muuttamaan maailmaa melkoisesti, tai näin ainakin oletan. Yhteiskunnalla on valtavasti sopeutumista edessään. Huippu-Urheilun muutostyöryhmän työn valmistuminen osuu hankalaan paikkaan. Saadaanko liikuntaan enemmän varoja tällaisena aikana? Toivottavasti vastaus on kyllä, mutta vaakakupeissa on paljon tärkeitä asioita.
Ihmisten usko markkinatalouteen heikkenee, mutta millaisia ovat realistiset vaihtoehdot? Työn hinta on Suomessa kova. Palkkaamisen kynnys nousee jatkuvasti yleisen talouden mennessä huonoon suuntaan, ja samalla vaaditaan melkoisia palkankorotuksia, joka nostaa kynnystä ensitstään. Jokainen järkevä pienyritys firma pyrkii turvaamaan olemassaolonsa minimoimalla henkilökunnan. Yritä siinä sitten parantaa työhyvinvointia ja nostaa eläkeikää kun ne kenellä töitä on, on niitä uupumukseen saakka.
Kuntien ja valtion taloudenpito ei voi suunnitella kaikkea ikuisen kasvun strategialla. (enää) Mitä saadaan tilalle jotta hyvinvointi säilyy tai lisääntyy. Alla on pari ajatusta, siitä miten sekä urheilua että koko yhteiskuntaa voisi kehittää.
Verotus - nykyaikaiset tietokonejärjestelmät mahdollistavat, tai ainakin niiden tulisi mahdollistaa paljon sellaisia vaihtoehtoja jotka eivät ennen olleet mahdollisia. Näitä voisi verotuksessa hyödyntää.
Verouudistus
Veronmaksajille jätetään varojen käyttökohde, pieneltä osin itse päätettäväksi, esimerkiksi kunnallisveron lisäprosentti. Lisäprosentin maksaja saisi itse päättää mihin raha menee, tyyliin koulutus, taide, kulttuuri, urheilu jne. Mahdolliset rahan saajat joutuisivat tietysti luomaan mahdollisimman tehokkaita toimintamalleja jotta saisivat toimintaansa markkinoitua siten että verovaroja sataisi laariin. Urheilulla olisi tällaisessa mallissa loistavat edellytykset kehittyä; Maksaisinko itse kunnallisveroa prosentin verran lisää jos tietäisin että se menee junnuvalmentajien palkkaamiseen, entä maksaisitko Sinä? Mallilla saavutettaisiin huimasti lisää toimintaa harrastesektorille ja sinne syntyisi myös ihan oikeita työpaikkoja.
Alumni - toiminta
Amerikkalaiset yliopistot rahoittavat urheilutoimintaansa Alumni toiminnalla, joka tarkoittaa sitä että yliopistossa urheillut maksaa kuukausittain automaattisesti pienen summan tärkeäksi kokemalleen yliopiston urheilulajille. Suomalaisessa soudussa viritellään samanlaista mallia ja toivottavasti myös onnistutaan siinä. Sama voisi hyvinkin toimia myös seuratoiminnassa. Yksilön kokiessa että toiminta on lähellä sydäntä, olisi helppo tapa maksaa pieni kuukausittainen summa urheiluseuralle, tai seuran säätiölle.
Kovia haasteita tulee riittämään yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Yksilön vastuu omasta itsestään ja lähipiiristään tulee kasvamaan, yhteiskunnalla ei tule olemaan varaa kaikkeen. Toisaalta ihmisten hyvinvointi on yhteiskunnan olemassaolon perusta, ja haaste on siinä miten hyvinvointia voidaan ylläpitää ja kehittää. Rahasta se ei ole kiinni, vaan siitä että tiedostamme yhteisöllisyyden voiman ja pystymme yhdessä luomaan positiivisia rakenteita uuden teknologian ja uusien ajatusmallien avulla.
Ihmisten usko markkinatalouteen heikkenee, mutta millaisia ovat realistiset vaihtoehdot? Työn hinta on Suomessa kova. Palkkaamisen kynnys nousee jatkuvasti yleisen talouden mennessä huonoon suuntaan, ja samalla vaaditaan melkoisia palkankorotuksia, joka nostaa kynnystä ensitstään. Jokainen järkevä pienyritys firma pyrkii turvaamaan olemassaolonsa minimoimalla henkilökunnan. Yritä siinä sitten parantaa työhyvinvointia ja nostaa eläkeikää kun ne kenellä töitä on, on niitä uupumukseen saakka.
Kuntien ja valtion taloudenpito ei voi suunnitella kaikkea ikuisen kasvun strategialla. (enää) Mitä saadaan tilalle jotta hyvinvointi säilyy tai lisääntyy. Alla on pari ajatusta, siitä miten sekä urheilua että koko yhteiskuntaa voisi kehittää.
Verotus - nykyaikaiset tietokonejärjestelmät mahdollistavat, tai ainakin niiden tulisi mahdollistaa paljon sellaisia vaihtoehtoja jotka eivät ennen olleet mahdollisia. Näitä voisi verotuksessa hyödyntää.
Verouudistus
Veronmaksajille jätetään varojen käyttökohde, pieneltä osin itse päätettäväksi, esimerkiksi kunnallisveron lisäprosentti. Lisäprosentin maksaja saisi itse päättää mihin raha menee, tyyliin koulutus, taide, kulttuuri, urheilu jne. Mahdolliset rahan saajat joutuisivat tietysti luomaan mahdollisimman tehokkaita toimintamalleja jotta saisivat toimintaansa markkinoitua siten että verovaroja sataisi laariin. Urheilulla olisi tällaisessa mallissa loistavat edellytykset kehittyä; Maksaisinko itse kunnallisveroa prosentin verran lisää jos tietäisin että se menee junnuvalmentajien palkkaamiseen, entä maksaisitko Sinä? Mallilla saavutettaisiin huimasti lisää toimintaa harrastesektorille ja sinne syntyisi myös ihan oikeita työpaikkoja.
Alumni - toiminta
Amerikkalaiset yliopistot rahoittavat urheilutoimintaansa Alumni toiminnalla, joka tarkoittaa sitä että yliopistossa urheillut maksaa kuukausittain automaattisesti pienen summan tärkeäksi kokemalleen yliopiston urheilulajille. Suomalaisessa soudussa viritellään samanlaista mallia ja toivottavasti myös onnistutaan siinä. Sama voisi hyvinkin toimia myös seuratoiminnassa. Yksilön kokiessa että toiminta on lähellä sydäntä, olisi helppo tapa maksaa pieni kuukausittainen summa urheiluseuralle, tai seuran säätiölle.
Kovia haasteita tulee riittämään yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Yksilön vastuu omasta itsestään ja lähipiiristään tulee kasvamaan, yhteiskunnalla ei tule olemaan varaa kaikkeen. Toisaalta ihmisten hyvinvointi on yhteiskunnan olemassaolon perusta, ja haaste on siinä miten hyvinvointia voidaan ylläpitää ja kehittää. Rahasta se ei ole kiinni, vaan siitä että tiedostamme yhteisöllisyyden voiman ja pystymme yhdessä luomaan positiivisia rakenteita uuden teknologian ja uusien ajatusmallien avulla.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Syksyä
Soutajan syksy on yleensä kohtuu rauhallista treeniä. Niin nytkin. Tim on vetänyt harjoituskaverinsa Karelin kanssa treeniä lokakuun alusta ja viime viikolla oli ensimmäisten testien aika. 6km testi slideilla taipui ihan mukavasti, joten jos jostain aikatauluista urheilun suhteen voi puhua, niin aikataulussa ollaan. Kanava jolla treenaamme on suojainen ja viime päivinä tuulet ovat olleet niin kevyitä että treeniä on vedetty lähes optimaalisissa olosuhteissa. Timin Seura "Bruggen kuninkaallinen soutuseura" noin vapaasti suomennettuna järjsti viime viikonloppuna varainkeruubileet. Veneet tyhjennettiin kakkosvajaan, lattialle tehtiin tanssilattia, 3 baaria pystytettiin, WC vaunu ja lipunmyyntikoju ja vuokrakylmiö saapuivat pihaan pihaan, vaja maalattiin sisältä ja somistettiin discoksi trussikehikoiden ym kilkkeen avulla. Yläkerrassa soi 70-90 lukujen musiikki ja alakerrassa nuoriso"tekno". Satoja bilettäjiä oli kuulemma paikalla. Toden teolla bileet alkoivat vasta puolenyön jälkeen jolloin vanha päätti lähteä nukkumaan. Merkittävää projektissa oli että talkooväki oli hyvin liikkellä sekä valmisteluissa, itse tapahtumassa että homman purussa. Hatunnosto toimivalle urheiluseuralle!
Syksyn kelit Belgiassa ovat olleet ihan mukavat tähän asti ainakin. Sunnuntaina koneen nokka suuntaa kohti Lanzarotea Belgian olympiajoukkueen leirille, siellä pitäisi vielä olla kohtuullisen kesäistä. Ohjelmassa Lanzarotella on uintia, ergoa, punttia ja pyöräilyä. Timin polvi ei oikein tykkää juoksusta, joten triathlon on jätettävä väliin. Toivon tietysti että Aikaa liikenisi hieman vaikka Beachin peluuseen, toivotaan että kavereitakin siihen löytyisi...
Suomen Melonta ja Soutuliiton strategia poiki ainakin keskutelua, mutta korviini ei ole kantautunut sitä missä hankkeen osalta nyt mennään. Mielenkiinnolla odotan liiton johdolta kunnollisia avauksia kohti parempaa tulevaisuutta.
Blogin lukijoille hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti hiihtokausi pääsee pian alkuun. Olen itsekin "hiihdellyt" jo pariin otteeseen sauvojen kanssa De Haanin dyyneille ja hiekkarannalla...
Syksyn kelit Belgiassa ovat olleet ihan mukavat tähän asti ainakin. Sunnuntaina koneen nokka suuntaa kohti Lanzarotea Belgian olympiajoukkueen leirille, siellä pitäisi vielä olla kohtuullisen kesäistä. Ohjelmassa Lanzarotella on uintia, ergoa, punttia ja pyöräilyä. Timin polvi ei oikein tykkää juoksusta, joten triathlon on jätettävä väliin. Toivon tietysti että Aikaa liikenisi hieman vaikka Beachin peluuseen, toivotaan että kavereitakin siihen löytyisi...
Suomen Melonta ja Soutuliiton strategia poiki ainakin keskutelua, mutta korviini ei ole kantautunut sitä missä hankkeen osalta nyt mennään. Mielenkiinnolla odotan liiton johdolta kunnollisia avauksia kohti parempaa tulevaisuutta.
Blogin lukijoille hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti hiihtokausi pääsee pian alkuun. Olen itsekin "hiihdellyt" jo pariin otteeseen sauvojen kanssa De Haanin dyyneille ja hiekkarannalla...
torstai 15. syyskuuta 2011
Soudun suunta
Kohtaa totuus, aseta tavoite ja toimi!
(Lainaus Iron Coaching sivustolta)
Soutu on aina toiminut marginaalissa ja tulemme olemaan pienehkö laji tulevaisuudessakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että emme voisi menestyä tai voida hyvin lajina lajien joukossa. Meidän on käytettävä vahvuuksiamme, jotta voimme luoda edellytyksiä lajin hyvinvoinnille.
Heikkoutemme on toiminnan pienuus, organosoimattomuus, epäyhtenäisyys ja kaikkinainen laadun puute harjoittelussa. Toimivat valmentajat varmasti loukkaantuvat tästä kommentista, mutta tulokset kertovat tasomme, turha sitä on kaunistella. Valmennusjärjestelmämme ei ole ajan tasalla, eikä kilpailukykyinen, eikä ole ollut sitä kymmeniin vuosiin! Näennäisesti meillä saattaa olla tietoa valmennuksesta ja soututekniikasta, mutta pelkkä tieto ei kuljeta venettä yhtään nopeammin eteenpäin. Meidän täytyy käyttää tietoa mahdollisimman suureen joukkoon soutajia jotta saamme tuloksia aikaan.
Tärkein vahvuutemme on se, että soutu on harvinainen kestävyyslaji jota voi harrastaa ja jossa voi kilpailla joukkueena. Ihminen on sosiaalinen ja etenkin nuorille on tärkeää kuulua joukkoon. Suuri osa suomalaisesta soutumenestyksestä on saavutettu yksiköillä, mutta ei ilman joukkueen, eli harjoituskavereiden tukea. Haasteemme on ruokkia sosiaalisuutta ja tehdä sen avulla harjoittelusta laadukasta, motivoivaa ja kehittävää.
Uuden-Seelannin soutajat harjoittelivat kanssamme Hazewinkelissä kolme viikkoa ja Tim vietti talvesta 8 viikkoa Uudessa - Seelannissa harjoittelemassa heidän kanssaan. Uuden-Seelannin soudun kulmakivi on ryhmäharjoittelu. Dick Tonks vastaa neljästä veneestä itse, M1x, W1x, M2- ja W4x. Nämä veneet harjoittelivat yhdessä 1-2 kertaa päivässä sekä harjoituskaudella että kilpailukaudella. Suuri osa harjoittelusta oli erilaisia harjoitteita vene venettä vastaan tasoituslähtöinä, eri tehoalueilla. Sama toistui KAIKISSA ryhmissä. M2x ja LM2x muodostivat yhden ryhmän. Näiden kahden harjoitusryhmän ryhmän tulos on mykistävä; 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia, mitaliprosentti siis tasan 100% ja voittoprosenttikin 50%! Ryhmäharjoittelun voima näkyi myös Tshekissä ja aikanaan LW2x projketissa - urheilijoiden kehityksenä.
Kysymykseni kuuluu, millä tavoin voisimme toimia suomalaisessa soudussa siten että parannamme harjoittelun laatua, vähennämme drop - outtia ja teemme lajistamme enemmän kiinnostavan nuorille ja aikuisillekin, esitän vakavissani suomalaiselle soudulle alla olevaa kehityssuunnitelmaa ja väitän että se on realistinen. Tämä järjestelmä olisi suunnattu nuorille, mutta siitä voisivat hyötyä kaikki soutajat. Rakenne tarvitsee yläpuolelleen hyvän huippu-urheilujärjestelmän, johon nykyiset huiput voivat kiinnittyä, mutta huippuryhmää on saatava suuremmaksi muutaman vuoden marginaalilla ihan yksinkertaisesti tekemisen tasoa nostamalla. Huippuryhmä tarvitsee myös oman valmentajansa.
Ehdotan vakavissani myös että projektin valmentaja-postia tarjotaan Australiassa hyviä tuloksia saavuttaneelle Jani Heinolle, ja alkavan talven aikana kartoitetaan mukaan lähtevät seurat / alueet ja varmistutaan niiden resursseista.
Soutu takaisin suomalaiselle urheilu- kartalle – pysyväisluotoinen toimintamalli
1. Jaetaan suomi alueiksi/alueellisiksi harjoituskeskuksiksi sen mukaan mitkä seurat pystyvät tarjoamaan kohtuulliset harjoitusolosuhteet ja valmennuksen. (esim. Helsinki, Hämeenlinna, Turku, Tampere, Jämsänkoski, Porvoo, Imatra, Lappeenranta)
2. Liitto osallistuu palkkaamalla päätoimisen valmentajan ja OTO – valmentajat projektiin sitoutuviin seuroihin. Korvaus OTO valmennuksesta esimerkiksi 250 - 500€/kk. Päätoimisen valmentajan palkkakulu n. 40 000€ - 50 000€. Yhteensä palkkakulut vuosittain n. 70 000 – 90 000€.
3. Edellytetään että keskuksissa toimitaan tietyllä formaatilla ja toteutetaan yhteisiä harjoitusohjelmia ja testejä joihin kaikki sitoutuvat. Ohjelma sisältää myös uusien soutajien rekrytoinnin. Jos seura tai alue ei sitoudu, niin se on ulkona systeemistä. Lahjakkuuksien etsintään käytetään esimerkiksi sisäsoutulaitteilla soudettavaa suunnattua kotirata-kilpailujärjestelmää kaikilla ohjelmaan osallistuvilla paikkakunnilla.
4. Liitto ja yhteistyötahot palkkaavat yhdessä valmentajan pyörittämään tätä toimintaa ja valvomaan sitä että homma toimii, johtamaan oman alueensa toimintaa ja myöhemmin junioreiden ja U23 maajoukkue toimintaa. Valmentajan vastuuna on yhden alueen pyörittäminen, valmentajien kouluttaminen ja yhteisten harjoitusohjelmien tekeminen asiantuntijoiden kanssa ja seuratoiminnan laadun seuranta. Testauksen toteutus kuuluu valmentajan rooliin yhdessä paikallisten valmentajien kanssa.
5. 16-18v. / Siinä vaiheessa kun oikeasti tähdätään junioreiden ja U23 arvokilpailuihin soutajat on koottava yhteen harjoittelemaan päivittäisellä tasolla. Siihen tarvitaan kaupunki jossa on hyvät olosuhteet lajin harjoitteluun sekä talvella että kesällä ja jossa on opiskelupaikkoja. (Tampere – Turku?)
Tavoite on että jokaisella paikkakunnalla on aina vähintään 6-8 nuorta soutajaa jotka harjoittelevat nyt perustettavassa valmennusryhmässä. Ajan myötä olisi suotavaa että ryhmäkoko kasvaisi lähemmäs kymmentä, resurssien riittäessä suuremmaksikin. ”Keskusjohtoisen” valmennuksen avulla helpotamme paikallisten valmentajien työtä ja varmistamme että saamme saatettua alulle suomalaisen tavan tavoitella palkintosijoja soudussa sekä fyysisellä sektorilla että soututekniikan osalta. Yhteinen näkemys harjoittelusta, tekniikasta, ravitsemuksesta ja ylipäänsä huippu - urheilun filosofiasta on olennainen osa toimintamallia.
6. Tehdään päätös projektin aloittamisesta NYT ja aloitetaan se 2012 syksyllä.
Perusteet:
1. Jokainen menestyksekäs soutuvalmennusjärjestelmä maailmassa perustuu hyvien sisältöjen lisäksi yhdessä harjoittelemiseen ja kilpailuun. Ryhmät toimivat sekä jatkuvana harjoitus ja kilpailuympäristönä, että motivaation lähteinä nuorille, menestyäksemme meidän tulee harjoitella yhdessä PÄIVITTÄIN!
2. Tällä hetkellä urheilijamme harjoittelevat liian yksin ja uskon että yhdessä voimme kehittää myös harjoitussisältöjä vastaamaan kilpailun asettamiin haasteisiin.
3. Ilman radikaalia kehitystä putoamme lopullisesti kansainvälisestä kilpailusta.
(Lainaus Iron Coaching sivustolta)
Soutu on aina toiminut marginaalissa ja tulemme olemaan pienehkö laji tulevaisuudessakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että emme voisi menestyä tai voida hyvin lajina lajien joukossa. Meidän on käytettävä vahvuuksiamme, jotta voimme luoda edellytyksiä lajin hyvinvoinnille.
Heikkoutemme on toiminnan pienuus, organosoimattomuus, epäyhtenäisyys ja kaikkinainen laadun puute harjoittelussa. Toimivat valmentajat varmasti loukkaantuvat tästä kommentista, mutta tulokset kertovat tasomme, turha sitä on kaunistella. Valmennusjärjestelmämme ei ole ajan tasalla, eikä kilpailukykyinen, eikä ole ollut sitä kymmeniin vuosiin! Näennäisesti meillä saattaa olla tietoa valmennuksesta ja soututekniikasta, mutta pelkkä tieto ei kuljeta venettä yhtään nopeammin eteenpäin. Meidän täytyy käyttää tietoa mahdollisimman suureen joukkoon soutajia jotta saamme tuloksia aikaan.
Tärkein vahvuutemme on se, että soutu on harvinainen kestävyyslaji jota voi harrastaa ja jossa voi kilpailla joukkueena. Ihminen on sosiaalinen ja etenkin nuorille on tärkeää kuulua joukkoon. Suuri osa suomalaisesta soutumenestyksestä on saavutettu yksiköillä, mutta ei ilman joukkueen, eli harjoituskavereiden tukea. Haasteemme on ruokkia sosiaalisuutta ja tehdä sen avulla harjoittelusta laadukasta, motivoivaa ja kehittävää.
Uuden-Seelannin soutajat harjoittelivat kanssamme Hazewinkelissä kolme viikkoa ja Tim vietti talvesta 8 viikkoa Uudessa - Seelannissa harjoittelemassa heidän kanssaan. Uuden-Seelannin soudun kulmakivi on ryhmäharjoittelu. Dick Tonks vastaa neljästä veneestä itse, M1x, W1x, M2- ja W4x. Nämä veneet harjoittelivat yhdessä 1-2 kertaa päivässä sekä harjoituskaudella että kilpailukaudella. Suuri osa harjoittelusta oli erilaisia harjoitteita vene venettä vastaan tasoituslähtöinä, eri tehoalueilla. Sama toistui KAIKISSA ryhmissä. M2x ja LM2x muodostivat yhden ryhmän. Näiden kahden harjoitusryhmän ryhmän tulos on mykistävä; 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia, mitaliprosentti siis tasan 100% ja voittoprosenttikin 50%! Ryhmäharjoittelun voima näkyi myös Tshekissä ja aikanaan LW2x projketissa - urheilijoiden kehityksenä.
Kysymykseni kuuluu, millä tavoin voisimme toimia suomalaisessa soudussa siten että parannamme harjoittelun laatua, vähennämme drop - outtia ja teemme lajistamme enemmän kiinnostavan nuorille ja aikuisillekin, esitän vakavissani suomalaiselle soudulle alla olevaa kehityssuunnitelmaa ja väitän että se on realistinen. Tämä järjestelmä olisi suunnattu nuorille, mutta siitä voisivat hyötyä kaikki soutajat. Rakenne tarvitsee yläpuolelleen hyvän huippu-urheilujärjestelmän, johon nykyiset huiput voivat kiinnittyä, mutta huippuryhmää on saatava suuremmaksi muutaman vuoden marginaalilla ihan yksinkertaisesti tekemisen tasoa nostamalla. Huippuryhmä tarvitsee myös oman valmentajansa.
Ehdotan vakavissani myös että projektin valmentaja-postia tarjotaan Australiassa hyviä tuloksia saavuttaneelle Jani Heinolle, ja alkavan talven aikana kartoitetaan mukaan lähtevät seurat / alueet ja varmistutaan niiden resursseista.
Soutu takaisin suomalaiselle urheilu- kartalle – pysyväisluotoinen toimintamalli
1. Jaetaan suomi alueiksi/alueellisiksi harjoituskeskuksiksi sen mukaan mitkä seurat pystyvät tarjoamaan kohtuulliset harjoitusolosuhteet ja valmennuksen. (esim. Helsinki, Hämeenlinna, Turku, Tampere, Jämsänkoski, Porvoo, Imatra, Lappeenranta)
2. Liitto osallistuu palkkaamalla päätoimisen valmentajan ja OTO – valmentajat projektiin sitoutuviin seuroihin. Korvaus OTO valmennuksesta esimerkiksi 250 - 500€/kk. Päätoimisen valmentajan palkkakulu n. 40 000€ - 50 000€. Yhteensä palkkakulut vuosittain n. 70 000 – 90 000€.
3. Edellytetään että keskuksissa toimitaan tietyllä formaatilla ja toteutetaan yhteisiä harjoitusohjelmia ja testejä joihin kaikki sitoutuvat. Ohjelma sisältää myös uusien soutajien rekrytoinnin. Jos seura tai alue ei sitoudu, niin se on ulkona systeemistä. Lahjakkuuksien etsintään käytetään esimerkiksi sisäsoutulaitteilla soudettavaa suunnattua kotirata-kilpailujärjestelmää kaikilla ohjelmaan osallistuvilla paikkakunnilla.
4. Liitto ja yhteistyötahot palkkaavat yhdessä valmentajan pyörittämään tätä toimintaa ja valvomaan sitä että homma toimii, johtamaan oman alueensa toimintaa ja myöhemmin junioreiden ja U23 maajoukkue toimintaa. Valmentajan vastuuna on yhden alueen pyörittäminen, valmentajien kouluttaminen ja yhteisten harjoitusohjelmien tekeminen asiantuntijoiden kanssa ja seuratoiminnan laadun seuranta. Testauksen toteutus kuuluu valmentajan rooliin yhdessä paikallisten valmentajien kanssa.
5. 16-18v. / Siinä vaiheessa kun oikeasti tähdätään junioreiden ja U23 arvokilpailuihin soutajat on koottava yhteen harjoittelemaan päivittäisellä tasolla. Siihen tarvitaan kaupunki jossa on hyvät olosuhteet lajin harjoitteluun sekä talvella että kesällä ja jossa on opiskelupaikkoja. (Tampere – Turku?)
Tavoite on että jokaisella paikkakunnalla on aina vähintään 6-8 nuorta soutajaa jotka harjoittelevat nyt perustettavassa valmennusryhmässä. Ajan myötä olisi suotavaa että ryhmäkoko kasvaisi lähemmäs kymmentä, resurssien riittäessä suuremmaksikin. ”Keskusjohtoisen” valmennuksen avulla helpotamme paikallisten valmentajien työtä ja varmistamme että saamme saatettua alulle suomalaisen tavan tavoitella palkintosijoja soudussa sekä fyysisellä sektorilla että soututekniikan osalta. Yhteinen näkemys harjoittelusta, tekniikasta, ravitsemuksesta ja ylipäänsä huippu - urheilun filosofiasta on olennainen osa toimintamallia.
6. Tehdään päätös projektin aloittamisesta NYT ja aloitetaan se 2012 syksyllä.
Perusteet:
1. Jokainen menestyksekäs soutuvalmennusjärjestelmä maailmassa perustuu hyvien sisältöjen lisäksi yhdessä harjoittelemiseen ja kilpailuun. Ryhmät toimivat sekä jatkuvana harjoitus ja kilpailuympäristönä, että motivaation lähteinä nuorille, menestyäksemme meidän tulee harjoitella yhdessä PÄIVITTÄIN!
2. Tällä hetkellä urheilijamme harjoittelevat liian yksin ja uskon että yhdessä voimme kehittää myös harjoitussisältöjä vastaamaan kilpailun asettamiin haasteisiin.
3. Ilman radikaalia kehitystä putoamme lopullisesti kansainvälisestä kilpailusta.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Melonnan ja soudun liitto, mikä on suomalaisen soudun etu?
Olen miettinyt liittojen yhdistymistä sillä kokemuksella mikä minulla on lajistamme suomessa ja maailmalla, ihmisyydestä yleensä ja niistä ihmisistä ketkä soudun parissa toimivat, kilpailusta ja lajin kokonaisuudesta. En edelleenkään ymmärrä sitä miksi yhdistymishanke on ylipäätään aloitettu. Pelkään että eräs syy on näköalattomuus, kyvyttömyys luoda toimivia rakenteita ja kehittää pientä lajia. Onko soutuliiton hallituksella ollut tarve paeta vastuuta kun laji vähitellen katoaa marginaaliin. Olen oman vastuuni soutuliitosta kantanut sekä organisatoorisesti että huippu-urheilullisesti ja katson että siksi olen vapaa kommentoimaan ja herättämään keskustelua. Olen pettynyt siihen että soutuliiton hallitus ja yhdistymisprosessin arkkitehdit ovat olleet kyvyttömiä keskustelemaan aiheesta ääneen ja perustelemaan hankkeen järjellisyyttä.
Soutuliiton istuva hallitus on rampa ankka, joka ei ole pystynyt tuomaan lajiin mitään uutta muutamaan vuoteen, ehkä puuvenesoudun positiivista kehitystä lukuun ottamatta, lasken sen kehityksen kuitenkin puuvenevaliokunnan toimijoiden hyväksi, en niinkään hallituksen. Kaikki aika ja panokset ovat menneet tähän sinänsä järjettömään yhdistymishankkeeseen, tämä huolimatta toimintamäärärahojen huomattavasta kasvusta!
Mitkä ovat vaihtoehtomme tilanteessa jossa yhtäällä Soutuliiton johto on leipääntynyt ja haluaa pois tehtävistään ja toisaalla on yhteistyö uudessa liitossa Melonnan kanssa? Istuva hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä ja Facebook- keskustelun eipäs - juupas - väittely antaa ymmärtää että elämä uudessa organisaatiossa ei tule olemaan kitkatonta. Olettakaamme että kaadamme fuusion; mitä sitten? Meillä ei oikeasti ole vaihtoehtoa! Istuva hallitus on kyntensä näyttänyt.
Itse en ole valmis kantamaan vastuuta lähtemällä soutuliiton hallitukseen, enkä usko että kukaan muukaan on, soutuliittoon syntyisi uuden liiton kaatuessa tyhjiö ja toiminta heikentyisi entisestään. Mitä järkeä on yrittää palkeilla puhaltaa henkeä savuaviin raunioihin? En pysty tarjoamaan kokoukselle järkeviä vaihtoehtoja, joten annan olla. Meni sitten syteen tai saveen. Olen huolissani suomalaisesta soudusta ja tulen olemaan, en ainoastaan huippu-urheilusta vaan koko lajista, sekä nuorten harrastuksesta, valmennuksesta että myös puuvenesoudusta, joka on nyt hyvässä nosteessa. Viestini tulevaisuuden päättäjille on se, että kuunnelkaa toimivia sektoreita huolella, älkääkä tuhotko toimivia rakenteita, mutta luokaa uusia järjestelmiä ja rakenteita kehittämään lajikulttuuria ja juniorityötä.
Toivon että ymmärrätte että tie lajin sekä kilpa että harrasteurheilun menestykseen kulkee laadukkaan päivittäisen valmennuksen kautta.
Näyttäkää että muutos kannattaa!
Soutuliiton istuva hallitus on rampa ankka, joka ei ole pystynyt tuomaan lajiin mitään uutta muutamaan vuoteen, ehkä puuvenesoudun positiivista kehitystä lukuun ottamatta, lasken sen kehityksen kuitenkin puuvenevaliokunnan toimijoiden hyväksi, en niinkään hallituksen. Kaikki aika ja panokset ovat menneet tähän sinänsä järjettömään yhdistymishankkeeseen, tämä huolimatta toimintamäärärahojen huomattavasta kasvusta!
Mitkä ovat vaihtoehtomme tilanteessa jossa yhtäällä Soutuliiton johto on leipääntynyt ja haluaa pois tehtävistään ja toisaalla on yhteistyö uudessa liitossa Melonnan kanssa? Istuva hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä ja Facebook- keskustelun eipäs - juupas - väittely antaa ymmärtää että elämä uudessa organisaatiossa ei tule olemaan kitkatonta. Olettakaamme että kaadamme fuusion; mitä sitten? Meillä ei oikeasti ole vaihtoehtoa! Istuva hallitus on kyntensä näyttänyt.
Itse en ole valmis kantamaan vastuuta lähtemällä soutuliiton hallitukseen, enkä usko että kukaan muukaan on, soutuliittoon syntyisi uuden liiton kaatuessa tyhjiö ja toiminta heikentyisi entisestään. Mitä järkeä on yrittää palkeilla puhaltaa henkeä savuaviin raunioihin? En pysty tarjoamaan kokoukselle järkeviä vaihtoehtoja, joten annan olla. Meni sitten syteen tai saveen. Olen huolissani suomalaisesta soudusta ja tulen olemaan, en ainoastaan huippu-urheilusta vaan koko lajista, sekä nuorten harrastuksesta, valmennuksesta että myös puuvenesoudusta, joka on nyt hyvässä nosteessa. Viestini tulevaisuuden päättäjille on se, että kuunnelkaa toimivia sektoreita huolella, älkääkä tuhotko toimivia rakenteita, mutta luokaa uusia järjestelmiä ja rakenteita kehittämään lajikulttuuria ja juniorityötä.
Toivon että ymmärrätte että tie lajin sekä kilpa että harrasteurheilun menestykseen kulkee laadukkaan päivittäisen valmennuksen kautta.
Näyttäkää että muutos kannattaa!
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Final days - game over
Not qualifying to the olympic´s and not reaching goals made the final days more work than fun. Tim´s C-final was ok, I am happy with his moral for pushing on the C/D Semifinal and C-final. On C - final the 1000m split was 3:20, so the necessary speed was there to qualify, but as it is he didn´t. LM2x had again good races and bad races. C/D semifinal they had a good race and on the C-final they had a bad race, result 18th place. That was not so good. I thought that they could fight to win the C-final, based on the good races before it, but they did not cathch the good rhythm and eventually lost the race.
There was many good performances from other teams or rowers, here just few of them...
Mirka Knapkova had a new race tactics, and won her 1st world tital after a commanding performance. Australian LM4- shower exceptionally good technique and flew to clear victory at the class that normally is very tight. Greek LW2x won by big margin. They have improved their technique since Beijing a lot, and like I said earlier on my blog, Alexandra Tsiavou is the current queen of LW rowing. They are favourites for London. Race in M1x was really hot, Mahe Drysdale grabbing the title at the line against last years Champion Ondrej Synek, who after one slept night said thet next year he will be better. Personally I am very glad for the Czech LM4- who took a worthy 8 place and qualified to OG. M4x was close, but did not quite have the speed to reach top 11. Hopefully next year in Luzern at final qualification they can nail it , as well as we, and many others, including also Finnish W2x.
I sit now at Ljubljana airport and wait my flight home. I have to admit that I feel exhausted and month
with family feels now like an excellent idea.
There was many good performances from other teams or rowers, here just few of them...
Mirka Knapkova had a new race tactics, and won her 1st world tital after a commanding performance. Australian LM4- shower exceptionally good technique and flew to clear victory at the class that normally is very tight. Greek LW2x won by big margin. They have improved their technique since Beijing a lot, and like I said earlier on my blog, Alexandra Tsiavou is the current queen of LW rowing. They are favourites for London. Race in M1x was really hot, Mahe Drysdale grabbing the title at the line against last years Champion Ondrej Synek, who after one slept night said thet next year he will be better. Personally I am very glad for the Czech LM4- who took a worthy 8 place and qualified to OG. M4x was close, but did not quite have the speed to reach top 11. Hopefully next year in Luzern at final qualification they can nail it , as well as we, and many others, including also Finnish W2x.
I sit now at Ljubljana airport and wait my flight home. I have to admit that I feel exhausted and month
with family feels now like an excellent idea.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Defeat
2nd time on my coaching career my crew falls short by a narrow margin on qualifying to Olympics. What can I say to my athlete who had a great race, best of the season by miles. He had the spirit, he fought to the line. I have to be happy to see his fight, but of course the outcome is what it is. In comparison to the other 23 rowers Tim rowed 4th best time. In other words, with his time Tim would have not only qualified to top 12, but won every other q-final. Yeah, this is sports, get over it, get a life...You could easily think, but olympics is the big dream, lifeline of our sport. Being out hurts. Plain and simple, luck was not on our side. My question is fairness. An idiot could see from the results that Tim belongs to top 12, and even with a bad race in B-final to top 11. Now he is out. Quarter final system may be good for finding top 3, but top 11 in these games matter more. Isn´t there any better system availabe?
Defeat is also a question for myself; was I good enough coach for my athletes? At the moment the answer to this question has 2 letters.
LM2x raced according to their current standard. Too slow 1st 500 made it easy for the other crews. Boys are young and need time and good training to push themselves up, learn to race and learnd to perform on a stable level. In our sport things don´t happen overnight. We need long training processes with excellent quality to succeed. I hope Obreno´s will get the support and are able to improve to next year and to 2016.
Now we are out. Dreams shattered. Now we have to digest the defeat and see what comes out.
Defeat is also a question for myself; was I good enough coach for my athletes? At the moment the answer to this question has 2 letters.
LM2x raced according to their current standard. Too slow 1st 500 made it easy for the other crews. Boys are young and need time and good training to push themselves up, learn to race and learnd to perform on a stable level. In our sport things don´t happen overnight. We need long training processes with excellent quality to succeed. I hope Obreno´s will get the support and are able to improve to next year and to 2016.
Now we are out. Dreams shattered. Now we have to digest the defeat and see what comes out.
tiistai 30. elokuuta 2011
Kisat käynnissä
Ensimmäiset vedot on vedetty ja asetelmat alkavat hahmottua. Olympiapaikkojen kannalta puolivälierät ja keräilyt ovat ratkaisievia. Putoaminen tietää putoamista taistelusta olympiapaikoista.
Alkuerien kovimpia suorituksia allekirjoittaneen mielestä olivat:
M2x kisaisännät, Cop ja Spik (kuvassa) olivat puoli venettä Ranskaa jäljessä 500m ennen maalia, mutta päättivät voittaa eränsä ja mennä suoraan semifinaaleihin. Kansa lehtereillä kannusti villisti ja nämä Slovenialaisurheilun ikonit laittoivat koneeseen 5 pykälää lisää ja Ranska, joka ei ole huono joukkue, jäi kuin seisomaan. Menosta näkyi valtava HALU mennä kovaa, kaunista katsella. Aika, 6:14,65 oli päivän paras. Juttelin Copin kanssa viime kesänä juuri Bledissä. Cop piti silloin välivuotta suurista kilpailuista ja kertoi että hän odottaa että kilpailudraivi tulee takaisin, ja jos ei tule niin hän laittaa airot naulaan. Vastaus tuohon draivihommaan tuli alkuerässä kyllä selväksi. Pienenä nyanssina mainittakoon että Ateenan kultamitalistit istuvat veneessä nyt toisin päin kuin aiemmin, Spik tahdissa ja Cop keulilla.
DEN LM1x, ergon maailmanennätysmies Henrik Stephansen polki 2000m 36-38 tahdilla aikaan 6:52,25. Keli ei ollut edes nopea. Mies ei hellittänyt vaikka vastustajat olivat 100m jäljessä. Tästäkin suorituksesta näkyi valtava draivi, yksinkertaisesti sekä halu että kyky mennä kovaa. Periaatteessa kaveri olisi voinut vetää vaikka avoimessa, tyynessä tai myötäisessä tuulessa olympiapaikan saaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista. Stephansenin heikkous on se, että aallokossa ja tuulessa hän ei toistaiseksi ole ollut parhaimmillaan.
GRE LW2x, Alexandra Tsiavou on luokan valtiatar, vaikka kaksikkoon aina kaksi tarvitaankin. GRE LW2x ilman Tsiavua on kuin pippuripihvi ilman pippuria. Helppoa ja kaunista, aika 6:56,12, eikä mitään kiirettä missään vaiheessa.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
It´s TIME for Bled
Varikolla tunnelma on rennon keskittynyt. Vielä rento, kaunis ilma, tutut kuviot ja ihmiset. Luonnonkaunis rata jylhässä maisemassa. Tunnelma on täysin erilainen kuin vuosi sitten maailmancupissa, tai välivuosien MM-kilpailuissa. Starttien lähestyessä jokainen keskittyy omalla tavallaan. Yritän saada joukkueeni keskittymään omaan tekemiseensä, huolellisesti ja rennosti. Kisat ovat tärkeydestään huolimatta business as usual, ja niistä kannattaa nauttia. Kilpailupäivä on aina urheilijalle ja valmentajalle juhlapäivä. Yritän nauttia ilmapiiristä, jännityksestä ja omalta osaltani tämän viiden kuukauden prosessin huipennuksesta, ja samalla tehdä työni kunnolla.
Fokus on soudun harmoniassa, rennossa terävyydessä ja itseluottamuksessa. Tavoitteena on kilpailla hyvin, jos se riittää olympiapaikkaan, niin hieno juttu. Jos se ei riitä, mutta suoritus on hyvä, on aika turhaa olla pettynyt. Pettymys on jäädä omasta tasostaan, antaa itsellen periksi kilpailussa, tai tehdä tyhmä virhe valmistautumisessa.
Näitä kilpailuja varten on valmistauduttu huolellisesti koko talvi, kevät ja kesä, senkin takia on AIKA päästä irti ja ottaa itsestä mittaa. Mihin rahkeet riittävät? Onko palautuminen viimeistelyharjoituksista tapahtunut odotetusti? Ovatko muut venekunnat onnistuneet? Mikä on vastustajien terveystilanne? Onko vastustajien viimeistely onnistunut? Miten Bledin kuumuus vaikuttaa itseen, tai kilpakumppaniin? Ilma on sakeanaan kysymyksiä, joihin saamme vastauksen lähitulevaisuudessa. Kysymyksiä mihin kukaan ei voi vastata vielä tänään. Kokonaisuus alkaa vasta hahmottua sunnuntain alkuerissä.
Viime vuonna Tim oli MM-kilpailuissa 11, Obrenon veljeksistä nuorempi on täällä ensimmäisissä aikuisten MM-kilpailuissa. Viime vuoden veljesten EM-noteeraus 7. Näistä lähtökohdista hyppäämme mukaan leikkiin. Viimeistelyt vedimme eilen Hazewinkelissä kahden ukkosmyrskyn välissä, ehkä se oli enne, "tyyntä myrskyn edellä". It´s TIME to enjoy and FIGHT!
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Viimeistellen
Olemme leireilleet Timin ja kevyen pariairokaksikon kanssa Hazewinkelissä nyt reilut pari viikkoa. Harjoituskavereina ovat täällä Uuden-Seelannin soutajat, joiden kansssa olemme vedelleet pieniä kisoja pariin otteeseen. Huomenna rykäistään 2k leirikisa, joka kyllä kertoo missä olemme menossa. Luzernissa uuden - Seelannin sällit voittivat LM2x lähdön ja Mahe Drysdale oli Miesten yksikössä kakkonen. Vastus on siis sitä luokkaa että voitot olisivat melkoinen yllätys, vaikka sälleillä on ihan kohtuullisesti kulkenutkin. Taso tulee mitattua riittävän vahvaa vertailukohtaa vastaan.
Uuden-Seelannin joukkueella on yhteisiä pätkiä pari kertaa viikossa, ja kaikki harjoitukset vedetään ryhmissä. Esimerkkeinä ryhmistä ovat M2x ja LM2x, W4x, M1x ja W1x, LM2-, W2- ja LM1x. Lähes kaikki "työ" tehdään näissä ryhmissä. Uuden-Seelannin valmentajat ovat toivottaneet meidätkin mukaan treeneihin, mahdollisuus jota olemme pariin otteeseen hyödyntäneet. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että he näkevät ryhmäharjoittelun menestyksensä perustana. Ryhmä motivoi ja tukee tekemistä ja tuo siihen laatua, hauskuus säilyy huipullakin vaikka harjoitusmäärät ovat kohtuullisen kovia.
Riittävän tasokkaissa alueellisissa harjoitusryhmissä voisi olla suomalaisenkin soudun kehittämisen avain. Tarkoitan tällä päivittäistä harjoittelua. Leirit ovat sinänsä hyviä ja niitäkin tarvitaan, mutta loppukädessä päivittäisen harjoittelun laatu ratkaisee. Valmentajien pitäisi nöyrtyä sen tosiasian kanssa että yksin tekeminen tuo harvoin tulosta, eikä ole urheilijan kannalta katsottuna motivoivaa. Yksikkösoutajakin tarvitsee ryhmän ympärilleen! Eihän tuossa sinänsä mitään uutta ole, jos katsomme mitä tahansa soudussa menestyvää joukkuetta, tai maata, on ryhmäharjoittelu kaikkialla isossa roolissa. Uuden - Seelannin systeemi näyttää ruokkivan sitä oikein erityisesti.
Huomenna siis kisaillaan ja tiistaina nykäistään viimeinen kovempi treeni ennen Blediä. Bledistä täydellinen onnistuminen olisi 2 olympiapaikkaa, mutta aika näyttää. Kisat alkavat siis 28.8. paikassa jossa muuan Pertti Karppinen voitti maailmanmestaruuden vuonna 1979. Silloin Bled oli osa Jugoslaviaa, nykyinen kartta kertoo paikan kuuluvan Sloveniaan. Matkustamme kisapaikalle 24.8, joten siellä nähdään, ja ratkotaan asetelmat aika pitkälle Olympialaisia ajatellen.
Uuden-Seelannin joukkueella on yhteisiä pätkiä pari kertaa viikossa, ja kaikki harjoitukset vedetään ryhmissä. Esimerkkeinä ryhmistä ovat M2x ja LM2x, W4x, M1x ja W1x, LM2-, W2- ja LM1x. Lähes kaikki "työ" tehdään näissä ryhmissä. Uuden-Seelannin valmentajat ovat toivottaneet meidätkin mukaan treeneihin, mahdollisuus jota olemme pariin otteeseen hyödyntäneet. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että he näkevät ryhmäharjoittelun menestyksensä perustana. Ryhmä motivoi ja tukee tekemistä ja tuo siihen laatua, hauskuus säilyy huipullakin vaikka harjoitusmäärät ovat kohtuullisen kovia.
Riittävän tasokkaissa alueellisissa harjoitusryhmissä voisi olla suomalaisenkin soudun kehittämisen avain. Tarkoitan tällä päivittäistä harjoittelua. Leirit ovat sinänsä hyviä ja niitäkin tarvitaan, mutta loppukädessä päivittäisen harjoittelun laatu ratkaisee. Valmentajien pitäisi nöyrtyä sen tosiasian kanssa että yksin tekeminen tuo harvoin tulosta, eikä ole urheilijan kannalta katsottuna motivoivaa. Yksikkösoutajakin tarvitsee ryhmän ympärilleen! Eihän tuossa sinänsä mitään uutta ole, jos katsomme mitä tahansa soudussa menestyvää joukkuetta, tai maata, on ryhmäharjoittelu kaikkialla isossa roolissa. Uuden - Seelannin systeemi näyttää ruokkivan sitä oikein erityisesti.
Huomenna siis kisaillaan ja tiistaina nykäistään viimeinen kovempi treeni ennen Blediä. Bledistä täydellinen onnistuminen olisi 2 olympiapaikkaa, mutta aika näyttää. Kisat alkavat siis 28.8. paikassa jossa muuan Pertti Karppinen voitti maailmanmestaruuden vuonna 1979. Silloin Bled oli osa Jugoslaviaa, nykyinen kartta kertoo paikan kuuluvan Sloveniaan. Matkustamme kisapaikalle 24.8, joten siellä nähdään, ja ratkotaan asetelmat aika pitkälle Olympialaisia ajatellen.
tiistai 2. elokuuta 2011
Melonta ja Soutuliitto hakee toiminnanjohtajaa
Vaikuttaa siltä että soutuliitto on päättänyt lakkauttaa itsensä, ennen kuin jäsenistö on sen vahvistanut. Lakkauttaminen vaatii kahden liittokokouksen päätöksen ja toinen niistä on vasta edessä. Mielestäni tässä mennään hieman harmaalla alueella noin liiton sääntöihin nähden. Asiaahan tietysti voi selittää sillä tavalla että tässä on vain päätetty perustaa uusi järjestö joka nyt hakee työntekijää, lakkauttaa ei julkisesti ole vielä päätetty mitään... Onko niin että mikäli Soutuliiton jäsenistö päättää että se ei halua lakkauttaa Soutuliittoa, sen annetaan kuihtua ja toimintaa aletaan siitä huolimatta pyörittää uudessa liitossa? Jäsenistöä taitaa olla hieman höynäytetty, mutta mitäs pienistä!
Sinänsä positiivista on tietysti se, että haetaan palkattavaksi henkilöä joka sitten lähtisi kehittämään vesiurheilutoimintaa. Kehitystä tottavie pitäisi suomalaisessa vesiurheilussa aikaan saadakin.
Muutama lisäkysymys heräsi näitä miettiessä...
- Pitäisiköhän laittaa paperit vetämään toiminnanjohtajan postia ajatellen?
- Mikähän tulee muuten uuden liiton lyhenteeksi ja lyhyeksi ja iskeväksi domainiksi? www.meso.fi?
Sinänsä positiivista on tietysti se, että haetaan palkattavaksi henkilöä joka sitten lähtisi kehittämään vesiurheilutoimintaa. Kehitystä tottavie pitäisi suomalaisessa vesiurheilussa aikaan saadakin.
Muutama lisäkysymys heräsi näitä miettiessä...
- Pitäisiköhän laittaa paperit vetämään toiminnanjohtajan postia ajatellen?
- Mikähän tulee muuten uuden liiton lyhenteeksi ja lyhyeksi ja iskeväksi domainiksi? www.meso.fi?
maanantai 25. heinäkuuta 2011
U23 Amsterdam 20.-24.7.
Heti kärkeen täytyy todeta että en ole koskaan ollut kilpailuissa joissa ratojen erot olisivat olleet näin räikeät, ehkä lukuunottamatta 1987 Kööpenhaminan finaalipäivää. Myötätuuli laittoi veden pyörimään altaassa ja radat 4-6 saivat vetää myötävirtaan ja radat 1-3 vastavirtaan. Räikeimmät erot olivat ratojen 5-6 ja 1-2 välillä.
Kisajärjestäjät laittoivat välierien voittajat radoille 5 ja 6 ja kakkoset radoille 3-4. Viimeisinä finaaliin menneet olivat ulkona mitalitaistosta. Tietyllä tavalla huonosta radasta saa syyttää vain itseään; Voittamalla alkuerän, puolivälierän ja ´välierän on latu mitaleille auki ja potentiaalisin haastaja naapuriradalla, vieläpä niin että saa muihin nähden etua radastaan, joka jo lähes varmistaa mitalisijoituksen. Entä jos alkuerässä on huonolla radalla jolta on mahdoton ponnistaa hyvään sijoitukseen? Mielestäni Amsterdamin altaalle täytyy tehdä jotain tai 2014 MM-kisat siirtää muualle. Kysymys on urheilijoiden ja valmentajien työn kunnioituksesta ja kilpailun oikeudenmukaisuudesta.
Bram Dubois souti kelvolliset kilpailut. Voittamalla alkuerän ja puolivälierän hän lunasti itselleen hyvän radan välierään ja ponnisti sieltä Finaaliin. Välierän 3. sijoitus oli lähellä olla pykälää parempi, joka olisi avannut tien pronssikamppailuun. Finaaliveto oli myös kilpailuna hyvä, joten arvosana 9-. Voidaan sanoa että Bram kilpaili omalla tasollaan hyvällä asenteella.
Thekkien pariaironelonen kävi finaalissa tiukan taistelun Ukrainaa vastaan. UKR vei kisan nimiinsä muutaman metrin erolla, eli hopeaa Tshekeille, jotka näemme jälleen Bledissä. Sieltä heillä on tavoitteena olympiapaikka kuten muillakin Blediin matkaavilla soutajilla.
Kisojen ainut suomalaisedustaja Robert Ven veti yhden vedon heikosti ja jäi puolivälierässä 12 parhaan ulkopuolelle. Muut kilpailut olivat hyvinkin kelvollisia. Suomi on auttamatta jäämässä kelkasta kansainvälisessä kilpailussa, vai pitäisikö sanoa että on jo jäänyt kelkasta. Norja oli muutama vuosi sitten samassa tilanteessa kuin Suomi, muutama edustaja muutamassa luokassa. Siinä missä Suomen rivit ovat harvenneet, Norjan ovat tiivistyneet. Norjalla oli suuri joukkue Amsterdamissa, joka oli myös vauhdillisiesti kelvollisesti mukana kilpailuissa. 15 Norjalaista kilpaili kuudessa venekunnassa. Suomen soutu on katoamassa marginaaliin, valitettavasti. Marginaaliin katoaminen ei merkitse sitä että Suomesta olisi mahdoton nousta huipulle, mutta se merkitsee sitä, että kulttuuri on pieni, toimijoita vähän ja taso heikko kansainvälisesti katsottuna. Näistä lähtökohdista huipulle nouseminen on haastavaa, kunnollista vertailukohtaa ei ole muuten kuin ergotulosten valossa. Odotan sitä että joku suomalainen vetää jälleen alle 5:50 tai kevyen luokan soutaja alittaa 6:10. Parhaat U23 soutajat ovat jo noissa luvuissa...
Kisajärjestäjät laittoivat välierien voittajat radoille 5 ja 6 ja kakkoset radoille 3-4. Viimeisinä finaaliin menneet olivat ulkona mitalitaistosta. Tietyllä tavalla huonosta radasta saa syyttää vain itseään; Voittamalla alkuerän, puolivälierän ja ´välierän on latu mitaleille auki ja potentiaalisin haastaja naapuriradalla, vieläpä niin että saa muihin nähden etua radastaan, joka jo lähes varmistaa mitalisijoituksen. Entä jos alkuerässä on huonolla radalla jolta on mahdoton ponnistaa hyvään sijoitukseen? Mielestäni Amsterdamin altaalle täytyy tehdä jotain tai 2014 MM-kisat siirtää muualle. Kysymys on urheilijoiden ja valmentajien työn kunnioituksesta ja kilpailun oikeudenmukaisuudesta.
Bram Dubois souti kelvolliset kilpailut. Voittamalla alkuerän ja puolivälierän hän lunasti itselleen hyvän radan välierään ja ponnisti sieltä Finaaliin. Välierän 3. sijoitus oli lähellä olla pykälää parempi, joka olisi avannut tien pronssikamppailuun. Finaaliveto oli myös kilpailuna hyvä, joten arvosana 9-. Voidaan sanoa että Bram kilpaili omalla tasollaan hyvällä asenteella.
Thekkien pariaironelonen kävi finaalissa tiukan taistelun Ukrainaa vastaan. UKR vei kisan nimiinsä muutaman metrin erolla, eli hopeaa Tshekeille, jotka näemme jälleen Bledissä. Sieltä heillä on tavoitteena olympiapaikka kuten muillakin Blediin matkaavilla soutajilla.
Kisojen ainut suomalaisedustaja Robert Ven veti yhden vedon heikosti ja jäi puolivälierässä 12 parhaan ulkopuolelle. Muut kilpailut olivat hyvinkin kelvollisia. Suomi on auttamatta jäämässä kelkasta kansainvälisessä kilpailussa, vai pitäisikö sanoa että on jo jäänyt kelkasta. Norja oli muutama vuosi sitten samassa tilanteessa kuin Suomi, muutama edustaja muutamassa luokassa. Siinä missä Suomen rivit ovat harvenneet, Norjan ovat tiivistyneet. Norjalla oli suuri joukkue Amsterdamissa, joka oli myös vauhdillisiesti kelvollisesti mukana kilpailuissa. 15 Norjalaista kilpaili kuudessa venekunnassa. Suomen soutu on katoamassa marginaaliin, valitettavasti. Marginaaliin katoaminen ei merkitse sitä että Suomesta olisi mahdoton nousta huipulle, mutta se merkitsee sitä, että kulttuuri on pieni, toimijoita vähän ja taso heikko kansainvälisesti katsottuna. Näistä lähtökohdista huipulle nouseminen on haastavaa, kunnollista vertailukohtaa ei ole muuten kuin ergotulosten valossa. Odotan sitä että joku suomalainen vetää jälleen alle 5:50 tai kevyen luokan soutaja alittaa 6:10. Parhaat U23 soutajat ovat jo noissa luvuissa...
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Kesä etenee
Luzernin maailmancup
Jos Hampurin maailmancup oli pieni, samaa ei voi sanoa Luzernin maailmancupista. Lähtöjä riitti aamusta iltaan ja riitti kyllä tasoakin. Uusi-Seelanti jatkaa valitsemallaan hämmästyttävän nopealla tiellä. M2x, LM2x, Emma Twigg, M2-, Mahe Drysdale ja liuta muita pitivät huolen siitä että vastustajat ovat varpaillaan mustaa nähdessään. Suomen kokoinen kansa, mutta menestys soudussa hieman parempaa.
Omat soutajani vetivät kisoissa vaihtelevasti, joka tuottaa valmentajalle aina päänvaivaa. Soutu on kohtuullisen ennustettava laji ja jos suoritusten taso kovasti vaihtelee, voidaan aina esittää kysymys "miksi?". Miesten kevyt kaksikko veti perjantain lähdöt erittäin positiivisesti ja hoiti itsensä välieriin. B-finaali oli huono kisa, joita niitäkin matkan varrelle sattuu. Kaikkiaan kuitenkin kaksikon suoritus oli hyvä.
Tim veti omat kisansa vielä enemmän vaihtelevasti, ja kertoi että koitti kyllä painaa huonoissakin vedoissa, mutta ei vaan mennyt. Teimme analyysin ja uskomme että syy heikkoihin vetoihin selvisi, mutta totuuden näemme vasta Bledissä. Onneksi hyvät vedot olivat hyviä, joten vauhtia on, ja labratestitkin näyttävät ihan kelvollista fysiikkaa joten on turha vielä alkaa sirotella tuhkaa ylleen. Timin sijoitus Luzernissa 8. ja MC kauden saldo 7. ja 8. sija. Blediä kohti harjoittelemme vielä viikon Bruggessä ja siirrymme sitten Hazewinkeliin Uusi-Seeelantilaisten seuraksi. Ihan mielenkiintoista on nähdä miten mustapukuiset siellä treenailevat. Tim harjoitteli talven Uudessa-Seelannissa, joten hänellä on joukkueessa paljon tuttuja.
Hannes De Reu veti hänkin hyvän perjatain miesten yksikössä ja selvitti itsensä C-finaaliin, mutta siellä paukkuja ei sitten lievän sairauden vuoksi ollut lainkaan. Sairaus on nyt voitettu kanta ja treenit jatkuvat as usual.
Nuorten MM-kisat alkoivat Amsterdamissa keskiviikkona ja matkustan huomenna sinne seuraamaan Bram Duboisin otteita yksikössä. Taatusti tulee seurattua myös Tshekkien pariaironelosta joka Bramin lailla voitti alkueränsä. Bram voitti sittemmin myös puolivälieränsä, nyt jäljellä on enää ne kovemmat kisat, välierät, ja toivottavasti finaalit.
Luzernin jälkeen minulla oli mukava tilaisuus käydä kotona perhettä tapaamassa. Säät suosivat, mutta vieläkään kalaonnea ei ollut vaikka yksissä tuumin Saran kanssa koitimme Ahtia narrata. Kalatili Vuoksesta on edelleen avaamatta, mutta sekin aika koittaa vielä...
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Urheilijan kuolema
Mika Myllylä
Asialleen omistautuneelle huippu-urheilijalle uran lopettaminen on vaikeaa. Harjoittelu on palkitsevaa, jopa addiktoivaa ja tuo arkeen selkeän päivärutiinin. Levolle saa käydä väsyneenä. Kilpailu tuo elämään haastetta, kipinää ja jännitystä, tunnetta siitä että elää ja yrittää täysillä. Tästä kaikesta luopumisen tuskaa voi ymmärtää vain toinen ikääntyvä urheilija tai sitä tuskaa läheltä seurannut.
Kun on vuosia mitannut omaa ihmisarvoaan sillä miten harjoitukset ja kilpailut ovat sujuneet, on vaikea löytää tekemiselle tarkoitusta sitten kun tavoitteita ei enää ole. Psyyke huutaa endorfiinia ja mielessä askartelee kysymys siitä että olisiko minusta vielä huipputekijäksi, mutta jos harjoittelulla ei ole tarkoitusta, mitä sitten? Ikä rauhoittaa ja läheiset, perhe ja lapset auttavat yli tyhjyydestä, mutta entä jos tämä vaihe jää käymättä ja uran loppu tulee pakosta, ilman suruaikaa, kera loppumatoman häpeän, itsepetoksen ja itsesyytöksen. Miten herkkä urheiluja siitä edes voisi selvitä?
Miten olisi voinut Mika Myllylän asemassa kävellä mihin tahansa paikkaan tai tilaisuuteen kysymyksiä ja huomiota herättämättä? Ollako sankari vai konna, vai pitäisikö jättää kokonaan menemättä? Tavallinen ihminen voi olla vain läheistensä kanssa.
Aina sanotaan että urheilijaa ei saisi uran jälkeen jättää yksin. On vaikea kuvitella että soutuliiton tai hiihtoliiton resursseilla näin ei kävisi. Jonkinasteista yhteydenpitoa varmasti yritetään harrastaa ainakin niissä tapauksissa joissa ura on loppunut onnellisten tähtien alla, mutta emme me tosissamme voi odottaa liitoilta paljoakaan ponnistuksia lopettaneiden urheilijoiden urien jälkihoitoon. Tärkeimpiä eväitä tuohon jälkihoitoon lienevät perhe, ystävät ja tulostason hiipuminen ja kilpailuvietin vähittäinen heikkeneminen.
Kaiken kaikkiaan, urheilu on, tai sen pitäisi olla, elämässä vain iloinen sivuasia.
Mika Myllylä oli myös minulle aikansa sankari. Ja konna. En tuntenut miestä, mutta hänen kuolemansa tuntuu turhalta. Kuten yllä kirjoitin, 2001 ja sen jälkeiset tapahtumat huomioon ottaen mitä olisimme voineet odottaa?
Asialleen omistautuneelle huippu-urheilijalle uran lopettaminen on vaikeaa. Harjoittelu on palkitsevaa, jopa addiktoivaa ja tuo arkeen selkeän päivärutiinin. Levolle saa käydä väsyneenä. Kilpailu tuo elämään haastetta, kipinää ja jännitystä, tunnetta siitä että elää ja yrittää täysillä. Tästä kaikesta luopumisen tuskaa voi ymmärtää vain toinen ikääntyvä urheilija tai sitä tuskaa läheltä seurannut.
Kun on vuosia mitannut omaa ihmisarvoaan sillä miten harjoitukset ja kilpailut ovat sujuneet, on vaikea löytää tekemiselle tarkoitusta sitten kun tavoitteita ei enää ole. Psyyke huutaa endorfiinia ja mielessä askartelee kysymys siitä että olisiko minusta vielä huipputekijäksi, mutta jos harjoittelulla ei ole tarkoitusta, mitä sitten? Ikä rauhoittaa ja läheiset, perhe ja lapset auttavat yli tyhjyydestä, mutta entä jos tämä vaihe jää käymättä ja uran loppu tulee pakosta, ilman suruaikaa, kera loppumatoman häpeän, itsepetoksen ja itsesyytöksen. Miten herkkä urheiluja siitä edes voisi selvitä?
Miten olisi voinut Mika Myllylän asemassa kävellä mihin tahansa paikkaan tai tilaisuuteen kysymyksiä ja huomiota herättämättä? Ollako sankari vai konna, vai pitäisikö jättää kokonaan menemättä? Tavallinen ihminen voi olla vain läheistensä kanssa.
Aina sanotaan että urheilijaa ei saisi uran jälkeen jättää yksin. On vaikea kuvitella että soutuliiton tai hiihtoliiton resursseilla näin ei kävisi. Jonkinasteista yhteydenpitoa varmasti yritetään harrastaa ainakin niissä tapauksissa joissa ura on loppunut onnellisten tähtien alla, mutta emme me tosissamme voi odottaa liitoilta paljoakaan ponnistuksia lopettaneiden urheilijoiden urien jälkihoitoon. Tärkeimpiä eväitä tuohon jälkihoitoon lienevät perhe, ystävät ja tulostason hiipuminen ja kilpailuvietin vähittäinen heikkeneminen.
Kaiken kaikkiaan, urheilu on, tai sen pitäisi olla, elämässä vain iloinen sivuasia.
Mika Myllylä oli myös minulle aikansa sankari. Ja konna. En tuntenut miestä, mutta hänen kuolemansa tuntuu turhalta. Kuten yllä kirjoitin, 2001 ja sen jälkeiset tapahtumat huomioon ottaen mitä olisimme voineet odottaa?
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
MC Hamburg 17-19.6.
Pieni maailmancup vaihtelevissa olosuhteissa
Ehec verotti osanottajamäärää Hampurin maailmancupissa merkittävästi. Iso-Britannia, Ranska ja Hollanti suurista soutumaista jättivät tulematta epidemiaan vedoten ja osanottajajoukko pieneni sitä myötä varmasti n. 150 urheilijan verran. Tämän lisäksi on useita maita joiden kilpailusuunnitelmaan toinen maailmancup harvemmin sopii, Italia yksi niistä. Omista valmennettavistani Tim Maeyens osallistuu ensi viikonvaihteen Holland Bekker regattaan josta on muodostunut hänelle perinne. Kaksi kovaa peräkkäistä kilpailuviikonloppua on liian kova rupeama, joten hän jätti myös Hampurin väliin. Hampurissa oli tuulta ja tuiverrusta, kisat kuitenkin saatiin vedettyä suhteellisen tasapuolisissa olosuhteissa. B-finaalit siirrettiin lauantia-iltaan että A-finaalit päästiin vetämään sunnuntai-aamuna ennen luvattua myrskyä.
Hampurissa minulla oli valmennettavana siis yksi venekunta, miesten pariairokaksikko Bram Dubois ja Hannes De Reu, sijoituksena kahdeksas tila 9 joukkueen kilpailussa. Olympiapaikkoja ajatellen sauma paikan saavuttamiseen on kovin ohut. Kehitettävää on paljon ja aikaa vähän. Tarvitaan aikaa ja hyvää harjoittelua jotta fysiikka saadaan hilattua riittävälle tasolle. Tulos on mielestäni juuri sillä tasolla, jolle fyysinen suorituskyky ja soututekniikka edellyttävät. Tuloksia ei voi huijata! Hampurissa realisoitui se, josta talvella blogissani kirjoitin; painon ja tehon suhteen on oltava kunnossa jos mielii saavuttaa menestystä. Hyvän hyötysuhteen lisäksi tekniikan on oltava erinomainen.
Huomiota kiinnitti Uuden-Seelannin vahva panos. Viime kesän menestyjät olivat vauhdissa nytkin. Voitot Uuteen-Seelantiin luokissa: Pariarokaksikko, yksikkö, ja perämiehetön kaksikko naise ja miehet, miesten kevyt pariairokaksikko ja pari muuta mitalisijaa. Muistetaan että uudessa - Seelannissa on ihmisiä vähemmän kuin Suomessa! Uuden- Seelannin joukkueessa on kuulemen mukaan paljon maatilojen poikia ja tyttöjä. Liekö menestysresepti kovan harjoittelun lisäksi nuoresta saakka vietetty reipas ulkoilmaelämä, kuten suomalaisessa hiihdossa aikanaan?
Odotin tällä kertaa suomalaisnaisilta parempaa esitystä, München meni vauhdillisesti hyvin, mutta samat joukkueet joiden kanssa Münchenissä naiset taistelivat tasapäisesti olivat nyt reilusti edellä. Soutu näytti hitaalta ja tahmealta, vähän puolitehoiselta. Se, että vauhtia on jossain vaiheessa ollut on kuitenkin lupaava askel. Luzernia ja Blediä kohti on mentävä täysillä ja tietysti yritettävä löytää syy siihen miksi Hampurissa ei kulkenut. Muut suomalaiset vetivät kykyjensä mukaisesti, joka on aina kelvollinen suoritus, Roopen alkueräveto oli ajallisesti jopa hyvä, mutta keräily notkahti. Näen että suomalaisten ongelma on kovien jokapäiväisten harjoitusryhmien puute. Yksin treenatessa täytyy olla todella poikkeuksellinen yläpää jotta pystyy piiskaamaan itseään päivästä toiseen laadukkaaseen pahalta ja kovalta tuntuvaan treeniin, ryhmä motivoi ja kannattelee. Tekee mieli peräänkuuluttaa hyvän, kovan ja motivoivan ryhmäharjoittelun kulttuuria.
Riittävä fysiikka ja hyvä tekniikka vievät soutajan mukaan taisteluun kirkkaimmista mitaleista. Viimeisillä sadoilla metreillä ratkaisevaa on kuitenkin itseluottamus, tietynlainen kukkomainen asenne, että "ohi ei mennä" tai että "täältä tullaan p..kele", voittamisen HALU. Tätä elementtiä on vaikea selittää, ja ehkä sitä ei ole selitettäväksi tarkoitettukaan. On uskallettava ladata kaikki peliin yksi veto kerrallaan. Pitäisi kysyä Eskild Ebbeseniltä tuosta asiasta. Hän on viimeisillä sadoilla metreillä yksi kovimmistä, mutta mistä se kovuus tulee, miten sitä voisi urheilijoille parhaiten tarjoilla ja opettaa, vai onko se ominaisuus joka joillakuilla on ja toisilla ei? Katsokaa videolta joskus Ebbesenin viimeisiä 200m pätkiä kun Tanskan kevyt nelonen virittelee loppukiriä. Kaverin koko olemuksesta näkee että siinä halutaan mennä, ja mennään, niin että maalliset murheet unohtuvat. Geigerin Klasua katselin parin metrin päästä joskus Amsterdamissa kun kaverit vetivät vieläkin voimassa olevan 1000m joukkukisan SE:n. Siinä oli jotain samaa kuin Ebbesenin vedossa; nautintoa, voittamisen himoa ja vetämisen halua ja vähän tuskaakin. Sitä oli aivan mahtava katsoa.
Ehec verotti osanottajamäärää Hampurin maailmancupissa merkittävästi. Iso-Britannia, Ranska ja Hollanti suurista soutumaista jättivät tulematta epidemiaan vedoten ja osanottajajoukko pieneni sitä myötä varmasti n. 150 urheilijan verran. Tämän lisäksi on useita maita joiden kilpailusuunnitelmaan toinen maailmancup harvemmin sopii, Italia yksi niistä. Omista valmennettavistani Tim Maeyens osallistuu ensi viikonvaihteen Holland Bekker regattaan josta on muodostunut hänelle perinne. Kaksi kovaa peräkkäistä kilpailuviikonloppua on liian kova rupeama, joten hän jätti myös Hampurin väliin. Hampurissa oli tuulta ja tuiverrusta, kisat kuitenkin saatiin vedettyä suhteellisen tasapuolisissa olosuhteissa. B-finaalit siirrettiin lauantia-iltaan että A-finaalit päästiin vetämään sunnuntai-aamuna ennen luvattua myrskyä.
Hampurissa minulla oli valmennettavana siis yksi venekunta, miesten pariairokaksikko Bram Dubois ja Hannes De Reu, sijoituksena kahdeksas tila 9 joukkueen kilpailussa. Olympiapaikkoja ajatellen sauma paikan saavuttamiseen on kovin ohut. Kehitettävää on paljon ja aikaa vähän. Tarvitaan aikaa ja hyvää harjoittelua jotta fysiikka saadaan hilattua riittävälle tasolle. Tulos on mielestäni juuri sillä tasolla, jolle fyysinen suorituskyky ja soututekniikka edellyttävät. Tuloksia ei voi huijata! Hampurissa realisoitui se, josta talvella blogissani kirjoitin; painon ja tehon suhteen on oltava kunnossa jos mielii saavuttaa menestystä. Hyvän hyötysuhteen lisäksi tekniikan on oltava erinomainen.
Huomiota kiinnitti Uuden-Seelannin vahva panos. Viime kesän menestyjät olivat vauhdissa nytkin. Voitot Uuteen-Seelantiin luokissa: Pariarokaksikko, yksikkö, ja perämiehetön kaksikko naise ja miehet, miesten kevyt pariairokaksikko ja pari muuta mitalisijaa. Muistetaan että uudessa - Seelannissa on ihmisiä vähemmän kuin Suomessa! Uuden- Seelannin joukkueessa on kuulemen mukaan paljon maatilojen poikia ja tyttöjä. Liekö menestysresepti kovan harjoittelun lisäksi nuoresta saakka vietetty reipas ulkoilmaelämä, kuten suomalaisessa hiihdossa aikanaan?
Odotin tällä kertaa suomalaisnaisilta parempaa esitystä, München meni vauhdillisesti hyvin, mutta samat joukkueet joiden kanssa Münchenissä naiset taistelivat tasapäisesti olivat nyt reilusti edellä. Soutu näytti hitaalta ja tahmealta, vähän puolitehoiselta. Se, että vauhtia on jossain vaiheessa ollut on kuitenkin lupaava askel. Luzernia ja Blediä kohti on mentävä täysillä ja tietysti yritettävä löytää syy siihen miksi Hampurissa ei kulkenut. Muut suomalaiset vetivät kykyjensä mukaisesti, joka on aina kelvollinen suoritus, Roopen alkueräveto oli ajallisesti jopa hyvä, mutta keräily notkahti. Näen että suomalaisten ongelma on kovien jokapäiväisten harjoitusryhmien puute. Yksin treenatessa täytyy olla todella poikkeuksellinen yläpää jotta pystyy piiskaamaan itseään päivästä toiseen laadukkaaseen pahalta ja kovalta tuntuvaan treeniin, ryhmä motivoi ja kannattelee. Tekee mieli peräänkuuluttaa hyvän, kovan ja motivoivan ryhmäharjoittelun kulttuuria.
Riittävä fysiikka ja hyvä tekniikka vievät soutajan mukaan taisteluun kirkkaimmista mitaleista. Viimeisillä sadoilla metreillä ratkaisevaa on kuitenkin itseluottamus, tietynlainen kukkomainen asenne, että "ohi ei mennä" tai että "täältä tullaan p..kele", voittamisen HALU. Tätä elementtiä on vaikea selittää, ja ehkä sitä ei ole selitettäväksi tarkoitettukaan. On uskallettava ladata kaikki peliin yksi veto kerrallaan. Pitäisi kysyä Eskild Ebbeseniltä tuosta asiasta. Hän on viimeisillä sadoilla metreillä yksi kovimmistä, mutta mistä se kovuus tulee, miten sitä voisi urheilijoille parhaiten tarjoilla ja opettaa, vai onko se ominaisuus joka joillakuilla on ja toisilla ei? Katsokaa videolta joskus Ebbesenin viimeisiä 200m pätkiä kun Tanskan kevyt nelonen virittelee loppukiriä. Kaverin koko olemuksesta näkee että siinä halutaan mennä, ja mennään, niin että maalliset murheet unohtuvat. Geigerin Klasua katselin parin metrin päästä joskus Amsterdamissa kun kaverit vetivät vieläkin voimassa olevan 1000m joukkukisan SE:n. Siinä oli jotain samaa kuin Ebbesenin vedossa; nautintoa, voittamisen himoa ja vetämisen halua ja vähän tuskaakin. Sitä oli aivan mahtava katsoa.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Käärmettä pyssyyn, osa 2
Täytyy sanoa että olen pettynyt siihen että avointa keskustelua soutu- ja kanoottiliiton yhdistymisestä ei näytä syntyvän. Mistä tämä johtuu? Eikö kysymyksiin ole vastauksia, vai eikö keskustelu muuten kiinnosta?
Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.
1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.
2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.
3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?
4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.
Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!
Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)
Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.
Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.
1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.
2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.
3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?
4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.
Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!
Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)
Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.
perjantai 10. kesäkuuta 2011
MC Munchen 27-29.5.2011
On ollut sen verran kiireitä että blogipäivitys on jäänyt tekemättä Munchenin maailmancup - regatan jälkeen...
Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.
Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.
Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.
Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.
Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...
Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.
Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.
Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.
Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.
Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.
Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...
Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Käärmettä pyssyyn, osa 1, (päivitetty 24.5.)
Miksi?
Oikeastaan kaikkein ensimmäiseksi haluaisin tietää mistä koko hanke on lähtenyt liikkeelle. Onko päättävissä elimissä seminaaribaaritiskillä ajateltu esimerkiksi siihen malliin että kun kerran Melonta ja Soutu menevät kahvipöytäkeskusteluissa sekaisin ja molemmissa liikutaan vesillä ja tarvitaan vajantynkiä rannoilla, niin eihän siihen omia liittoja tarvita. Sama lajiahan se selvästi on.
Samalla analogialla Lentopalloliiton ja jalkapalloliiton voisi myös yhdistää. Molemmissa on kenttä ja pallo ja ne ovat pelejä. Oikeastaan kaiken urheilutoiminnan voisi laittaa yhden liiton alle. Onhan kaikissa vähän samoja aineksia, harjoituksia, kilpailuja ja muuta.
Saisinko vastauksia? Olisin kovin kiitollinen.
Ei liene kenellekkään salaisuus että en ole Kanoottiliiton ja Soutuliiton yhdistymisen kannattaja. Olen yhteistyön kannattaja, mutta en näe että tästä hankkeesta on pitkässä juoksussa mitään hyötyä. Demokratia toimii maailmassa siten, että se jolla on voima ottaa, tekee sen, jossakin kohtuudella, toisaalla kohtuuttomuutta noudattaen. Missään muualla maailmassa ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä, miksi siis Suomessa?
Miksi EI?
1) Intohimo. Olen ollut intohimoinen soutuihminen. En koe olevani intohimoinen vesiurheiluihminen. Urheilumenestyksen saavuttamiseksi tarvitsemme intohimoa, halua mennä läpi harmaan kiven pienestä kivusta, särystä ja rahapulasta huolimatta. Onko yhteiseen liittoon saatavissa inthohimoisia ihmisiä jotka pistävät homman lentoon? Veikkaanpa että siellä ei ole tilaa, koska etuja valvomaan on oltava soutuliiton edustajia ja kanoottiliiton edustajia ja todellisia uudistajia ei mahdukkaan jotta säästötavoitteet toteutuvat.
2) Riitely rahasta, miksi luoda mahdottomia rakenteita tieten tahtoen. Kysymykseni kuuluu millä tavoin yhteiset rahat jaetaan? Viittasin yllä demokratiaan, ja viittaan siihen edelleen. Tässä vaiheessa on helppo lupailla lojaaliutta, mutta tiukka paikka tulee ja sitten ihmisillä on tapana olla lojaaleja omille ryhmittymilleen. Jotkut aloittavat tietysti välistävedon jo paljon aikaisemmin, mutta sellaista ei näissä piireissä tapahtu, eihän. Soutuliitto ja Kanoottiliitto ovat nyt kuluttaneet koko Pekingin jälkeisen ajan tähän yhdistymisprojektiin, keskittyneet siihen sellaisella tarmolla että uusia kehityshankkeita ei ole näkynyt, YT-kumppanimarkkinoilla on hiljaista jne. Kun yhdistyminen tapahtuu, keskitytään taistelemaan osuuksista valtionavusta koska se on varmaa tuloa. YT-kumppanit ovat epävarmoja ja niiden eteen täytyy tehdä töitä, ja ne unohdetaan kuten aina ennenkin!
3) Luvatut rahat. OPM ei ole antanut mitään summaa, jolla yhteinen budjetti kasvaisi verrattuna kahden liiton yhteiseen budjettiin. OPM tavoittelee säästöjä sekin, ja jos alkuvaiheessa käytetäänkin "porkkanarahaa" tulee esiin pitkässä juoksussa OPM:n säästötavoite. Nyt 1+1 saattaa olla 2,1, mutta muutaman vuoden päästä JA SIITÄ ETEENTPÄIN se onkin sitten 1,8 tai alle, kannattaako tämä siis oikeasti pitkässä juoksussa?
4) Yhteisessä budjetti on kohtia jotka mielestäni kaipaavat hieman selvennystä. Mitä tarkoittaa lause: "Osallistujilta perittävät leirimaksut pienenevät koska jatkossa voidaan paremmin koordinoida kulurakennetta ja tätä kautta saada säästöjä." Lauseessa on selkeä viesti; tulevaisuudessa leirimaksut pienenevät....lukija päättelee että hieno juttu. Pysähdytäänpä ajattelemaan; Jos pidetään leiri niin miten kulurakennetta koordinoidaan että käyttäjien maksut pienenevät. Mikä kulurakeene on ja miten sitä koordinoidaan. APUA! Kertokaa viisaammat! Tarkoittaako tämä sitä että kun leiriläisiä on enemmän niin maksut pienenevät, mutta silloinhan ne suurenevat koska muuten budjetti ylittyy.
5) Matkakulujen säästöjä mainostetaan myös; Melojilla on tarve olla enemmän avovesillä kuin soutajilla. Melojille veden tulee olla myös lämpimämpää kuin soutajille, näin olen antanut itselleni kertoa. Kun haetaan säästöjä, mennäänkö siis sinne (kauas) mihin melojilla on tarve mennä vai vähän lähemmäksi mihin soutajat veneineen pääsevät. Kumpi tekee kompromissin? Soutajia voisi lähelle edullisempaan kohteeseen lähettää suuremman joukon samaan hintaan, ja olisi suotavaa että porukkaa leireillä olisi mahdollisimman paljon. Kilpailumatkat ovat eri paikkoihin, kalusto kulkee erilaisilla Trailereilla, tosin kyllä kanootteja voi kiinnittää soutuvenetraileriin...Nykyään lentoja saa halpalentoyhtiöiltä kaikkein edullisimmin. Ryhmäelennuksia myyvät yhtiöt ovat niin kallita että alennuksen jälkeenkin hinnat ovat kovempia kuin halvoilla vempeleille lenneltäessä. Saavutetaanko matkustamisen sektorilla oikeasti siis säästöä?
6) Lajiryhmät. Mikäli hallituksen koko on kutakuinkin entinen, saavutetaan säästöjä koska liikuteltavien ihmisten määrä vähenee. Työn määrä eri lajiryhmissä ei kuitenkaan vähene, mikäli halutaan että ne säilyvät. Lajiryhmien nokkahenkilöiden tulisi olla hallituksessa, koska heidän tulee sekä kehittää, raportioda, että päättää seuraavista askelista yhdessä valiokuntansa kanssa. Mitä lajiryhmiä jätetään hallituksen ulkopuolelle. Mikäli ei mitään, ollaan tilanteessa jossa uusi hallitus on Kanoottiliiton hallitus + Soutuliiton hallitus ja säästöjä ei synny. Liittokokokouksen tilavuokran verran tietysti voi säästöä syntyä, ellei sitten jouduta valtavan suosion vuoksi vuokraamaan jää-, tai messuhallia!
7) Budjetissa viitataan säästöihin koulutusmaterialleissa. Melonta ja Soutu ovat kaksi eri lajia, joita harjoitellaan eri tavoin, kalusto on erilaista ja fyysiset vaatimukset ovat erilaiset. Koen että olisin aika hukassa jos joutuisin pitämään melontavalmentajille esimerkiksi melonnan tekniikkavalmennussessiota, ehkä se on vain minun heikkouttani! On haihattelua ajatella että säästöä syntyy kun tehdän uudet materiaalit, koska molemmissa lajiryhmissä ovat omat sisältönsä joten 100 sivua + 100 sivua on joka tapauksessa 200 sivua. Sisältö on kaikkein tärkein, ja siitä kannattaa maksaa, mutta sama henkilö ei tee molempien lajien matskuja könttäsuorituksena. Kustannuksia voi kyllä säästää siten että materiaalit tehdään verkkoon ja osallistujat printtaavat ne soveltuvin osin itse, jos tarvitsevat. Ei kai meidän tarvitse kivikaudelle palata!
8) Suunnittelu. Onko todellisia toimintamalleja tehty ja katsottu onko yhteisen kassan jakaminen mahdollista. Onko neuvoteltu siitä miten kassa jaetaan. Onko päätetty missä järjestyksessä valmentajia palkataan, vai ketä palkataan ja mihin palkataan, ja millä ehdoilla? Onko menettely laillinen ajatellen kaikkia liittojen yhteistyötahoja kohtaan? Voiko Kanoottiliitto luovuttaa hankkimansa maapaikan jollekkin muulle liitolle? Miten olemassaoleva omaisuus jaetaan? Ovatko todelliset ongemakohdat kartoitettu, keskusteltu, ongelmat ratkaistu ja asioista sovittu niin että papereissa on myös nimiä?
Vai ajetaanko kääme pyssyyn ja sitten jos se sinne saadaan päätetään mitä sitten tehdään?
Periaatteessa yhteinen toimisto olisi hyvinkin mahdollinen ja osin yhteinen henkilöstökin. Näillä saavutettaisiin ne säästöt jotka ovat saavutettavissa. Kaikille työntekijöille läppärit pyörällinen kaappi jossa omat rojut ovat, verkkotulostimet ja skannerit huoneen nurkkaan ja homma laulamaan.(ehdottomasti ajan hengen mukainen Jura Espressokeitin pöydän kulmalle...) Leirejä ja muuta yhteistä voi järjestää sitten jos sillä oikeasti saavutetaan lisäarvoa, ei siten että koko ajan tehdään kompromissejä, niille ei huippu-urheilussa ole tilaa. OPM:n ja Olympiakomitean viestit soutuliiton 100-vuotisjuhlassa olivat selvät. Heidän tavoitteensa ei ole se, että Kanoottiliitto ja Soutuliitto yhdistyvät vaan se, että molemmat lajit toimivat ja voivat hyvin.
Oikeastaan kaikkein ensimmäiseksi haluaisin tietää mistä koko hanke on lähtenyt liikkeelle. Onko päättävissä elimissä seminaaribaaritiskillä ajateltu esimerkiksi siihen malliin että kun kerran Melonta ja Soutu menevät kahvipöytäkeskusteluissa sekaisin ja molemmissa liikutaan vesillä ja tarvitaan vajantynkiä rannoilla, niin eihän siihen omia liittoja tarvita. Sama lajiahan se selvästi on.
Samalla analogialla Lentopalloliiton ja jalkapalloliiton voisi myös yhdistää. Molemmissa on kenttä ja pallo ja ne ovat pelejä. Oikeastaan kaiken urheilutoiminnan voisi laittaa yhden liiton alle. Onhan kaikissa vähän samoja aineksia, harjoituksia, kilpailuja ja muuta.
Saisinko vastauksia? Olisin kovin kiitollinen.
Ei liene kenellekkään salaisuus että en ole Kanoottiliiton ja Soutuliiton yhdistymisen kannattaja. Olen yhteistyön kannattaja, mutta en näe että tästä hankkeesta on pitkässä juoksussa mitään hyötyä. Demokratia toimii maailmassa siten, että se jolla on voima ottaa, tekee sen, jossakin kohtuudella, toisaalla kohtuuttomuutta noudattaen. Missään muualla maailmassa ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä, miksi siis Suomessa?
Miksi EI?
1) Intohimo. Olen ollut intohimoinen soutuihminen. En koe olevani intohimoinen vesiurheiluihminen. Urheilumenestyksen saavuttamiseksi tarvitsemme intohimoa, halua mennä läpi harmaan kiven pienestä kivusta, särystä ja rahapulasta huolimatta. Onko yhteiseen liittoon saatavissa inthohimoisia ihmisiä jotka pistävät homman lentoon? Veikkaanpa että siellä ei ole tilaa, koska etuja valvomaan on oltava soutuliiton edustajia ja kanoottiliiton edustajia ja todellisia uudistajia ei mahdukkaan jotta säästötavoitteet toteutuvat.
2) Riitely rahasta, miksi luoda mahdottomia rakenteita tieten tahtoen. Kysymykseni kuuluu millä tavoin yhteiset rahat jaetaan? Viittasin yllä demokratiaan, ja viittaan siihen edelleen. Tässä vaiheessa on helppo lupailla lojaaliutta, mutta tiukka paikka tulee ja sitten ihmisillä on tapana olla lojaaleja omille ryhmittymilleen. Jotkut aloittavat tietysti välistävedon jo paljon aikaisemmin, mutta sellaista ei näissä piireissä tapahtu, eihän. Soutuliitto ja Kanoottiliitto ovat nyt kuluttaneet koko Pekingin jälkeisen ajan tähän yhdistymisprojektiin, keskittyneet siihen sellaisella tarmolla että uusia kehityshankkeita ei ole näkynyt, YT-kumppanimarkkinoilla on hiljaista jne. Kun yhdistyminen tapahtuu, keskitytään taistelemaan osuuksista valtionavusta koska se on varmaa tuloa. YT-kumppanit ovat epävarmoja ja niiden eteen täytyy tehdä töitä, ja ne unohdetaan kuten aina ennenkin!
3) Luvatut rahat. OPM ei ole antanut mitään summaa, jolla yhteinen budjetti kasvaisi verrattuna kahden liiton yhteiseen budjettiin. OPM tavoittelee säästöjä sekin, ja jos alkuvaiheessa käytetäänkin "porkkanarahaa" tulee esiin pitkässä juoksussa OPM:n säästötavoite. Nyt 1+1 saattaa olla 2,1, mutta muutaman vuoden päästä JA SIITÄ ETEENTPÄIN se onkin sitten 1,8 tai alle, kannattaako tämä siis oikeasti pitkässä juoksussa?
4) Yhteisessä budjetti on kohtia jotka mielestäni kaipaavat hieman selvennystä. Mitä tarkoittaa lause: "Osallistujilta perittävät leirimaksut pienenevät koska jatkossa voidaan paremmin koordinoida kulurakennetta ja tätä kautta saada säästöjä." Lauseessa on selkeä viesti; tulevaisuudessa leirimaksut pienenevät....lukija päättelee että hieno juttu. Pysähdytäänpä ajattelemaan; Jos pidetään leiri niin miten kulurakennetta koordinoidaan että käyttäjien maksut pienenevät. Mikä kulurakeene on ja miten sitä koordinoidaan. APUA! Kertokaa viisaammat! Tarkoittaako tämä sitä että kun leiriläisiä on enemmän niin maksut pienenevät, mutta silloinhan ne suurenevat koska muuten budjetti ylittyy.
5) Matkakulujen säästöjä mainostetaan myös; Melojilla on tarve olla enemmän avovesillä kuin soutajilla. Melojille veden tulee olla myös lämpimämpää kuin soutajille, näin olen antanut itselleni kertoa. Kun haetaan säästöjä, mennäänkö siis sinne (kauas) mihin melojilla on tarve mennä vai vähän lähemmäksi mihin soutajat veneineen pääsevät. Kumpi tekee kompromissin? Soutajia voisi lähelle edullisempaan kohteeseen lähettää suuremman joukon samaan hintaan, ja olisi suotavaa että porukkaa leireillä olisi mahdollisimman paljon. Kilpailumatkat ovat eri paikkoihin, kalusto kulkee erilaisilla Trailereilla, tosin kyllä kanootteja voi kiinnittää soutuvenetraileriin...Nykyään lentoja saa halpalentoyhtiöiltä kaikkein edullisimmin. Ryhmäelennuksia myyvät yhtiöt ovat niin kallita että alennuksen jälkeenkin hinnat ovat kovempia kuin halvoilla vempeleille lenneltäessä. Saavutetaanko matkustamisen sektorilla oikeasti siis säästöä?
6) Lajiryhmät. Mikäli hallituksen koko on kutakuinkin entinen, saavutetaan säästöjä koska liikuteltavien ihmisten määrä vähenee. Työn määrä eri lajiryhmissä ei kuitenkaan vähene, mikäli halutaan että ne säilyvät. Lajiryhmien nokkahenkilöiden tulisi olla hallituksessa, koska heidän tulee sekä kehittää, raportioda, että päättää seuraavista askelista yhdessä valiokuntansa kanssa. Mitä lajiryhmiä jätetään hallituksen ulkopuolelle. Mikäli ei mitään, ollaan tilanteessa jossa uusi hallitus on Kanoottiliiton hallitus + Soutuliiton hallitus ja säästöjä ei synny. Liittokokokouksen tilavuokran verran tietysti voi säästöä syntyä, ellei sitten jouduta valtavan suosion vuoksi vuokraamaan jää-, tai messuhallia!
7) Budjetissa viitataan säästöihin koulutusmaterialleissa. Melonta ja Soutu ovat kaksi eri lajia, joita harjoitellaan eri tavoin, kalusto on erilaista ja fyysiset vaatimukset ovat erilaiset. Koen että olisin aika hukassa jos joutuisin pitämään melontavalmentajille esimerkiksi melonnan tekniikkavalmennussessiota, ehkä se on vain minun heikkouttani! On haihattelua ajatella että säästöä syntyy kun tehdän uudet materiaalit, koska molemmissa lajiryhmissä ovat omat sisältönsä joten 100 sivua + 100 sivua on joka tapauksessa 200 sivua. Sisältö on kaikkein tärkein, ja siitä kannattaa maksaa, mutta sama henkilö ei tee molempien lajien matskuja könttäsuorituksena. Kustannuksia voi kyllä säästää siten että materiaalit tehdään verkkoon ja osallistujat printtaavat ne soveltuvin osin itse, jos tarvitsevat. Ei kai meidän tarvitse kivikaudelle palata!
8) Suunnittelu. Onko todellisia toimintamalleja tehty ja katsottu onko yhteisen kassan jakaminen mahdollista. Onko neuvoteltu siitä miten kassa jaetaan. Onko päätetty missä järjestyksessä valmentajia palkataan, vai ketä palkataan ja mihin palkataan, ja millä ehdoilla? Onko menettely laillinen ajatellen kaikkia liittojen yhteistyötahoja kohtaan? Voiko Kanoottiliitto luovuttaa hankkimansa maapaikan jollekkin muulle liitolle? Miten olemassaoleva omaisuus jaetaan? Ovatko todelliset ongemakohdat kartoitettu, keskusteltu, ongelmat ratkaistu ja asioista sovittu niin että papereissa on myös nimiä?
Vai ajetaanko kääme pyssyyn ja sitten jos se sinne saadaan päätetään mitä sitten tehdään?
Periaatteessa yhteinen toimisto olisi hyvinkin mahdollinen ja osin yhteinen henkilöstökin. Näillä saavutettaisiin ne säästöt jotka ovat saavutettavissa. Kaikille työntekijöille läppärit pyörällinen kaappi jossa omat rojut ovat, verkkotulostimet ja skannerit huoneen nurkkaan ja homma laulamaan.(ehdottomasti ajan hengen mukainen Jura Espressokeitin pöydän kulmalle...) Leirejä ja muuta yhteistä voi järjestää sitten jos sillä oikeasti saavutetaan lisäarvoa, ei siten että koko ajan tehdään kompromissejä, niille ei huippu-urheilussa ole tilaa. OPM:n ja Olympiakomitean viestit soutuliiton 100-vuotisjuhlassa olivat selvät. Heidän tavoitteensa ei ole se, että Kanoottiliitto ja Soutuliitto yhdistyvät vaan se, että molemmat lajit toimivat ja voivat hyvin.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Soutua ja Beach Volleytä
Aloitetaan Beaciltä, kuvassa erinomainen valmentaja Miroslav Nekola ja etualalla tutunnäköinen tyttö...
Olimme perheen ja Idan kaverin voimalla Pankrac Beach Clubin kanssa leirillä Italian Silvi Marinassa leirillä viikon päivät. Leirillä oli huippuryhmän lisäksi ryhmä jonka mukana pääsin itsekin treenailemaan lajia. Rankkaa, mutta mukavaa. 46 vuotias keho ei tahdo kyetä vetämään kahta 90 min treeniä päivässä läpi. Tai viikon kykeni, mutta sen jälkeen olinkin aika kaputt.
Leirillä saimme huippuvalmennusta, mekin joiden taso on kaukana huipusta. Olemme osa sitä joukkoa joka tekee huippuvalmentajille ammattivalmennuksen mahdolliseksi, ja nämä valmentajat suhtautuvat myös harrastajiin innostavasti ja vetävät erinomaisia harjoituksia. Tämä on sitä kulttuuria jota haluaisin suomeen tuoda. Kun laji on Beach Volley, keskittyvät suomessa ajatukset lähinnä pelailuun. Mukavaahan se on, mutta oppiminen ja kehittyminen ovat hiukan taka - alalla. Miksi suomalaisetkin eivät voisi innostua kehittämään itseään samanhenkisessä seurassa hyvässä valmennuksessa. Lajikulttuuri syvenisi, ja huippuvalmentajat saisivat töitä! Olemme hieman arkoja kehittämään itseämme, näen että oman itsen kehittäminen ja siitä kohtuullisen korvauksen maksaminen pistää hyvän kiertämään, ja on kaiken lisäksi hauskaa! Valmennus ei ole tarkoitettu ainoastaan niille ketkä tähtäävät huipulle, vaan kaikille!
Tshekit ovat sekä soudussa että Beach Volleyssä erittäin kovia harjoittelemaan. Määrät ovat suuria ja valitusta ei kuulu. Puutteina näkisin heillä ravitsemuksen ja harjoittelun rytmityksen, usein urheilijat ovat niin puhki, että laatu kärsii. Tämän näin sekä soudussa että myös näillä Beach Volley leireillä. Mikäli luomme hyvät olosuhteet lajissa kuin lajissa ryhmälle lahjakkaita urheilijoita, meillä on taatusti hyvät mahdollisuudet menestyä maailmalla jatkossakin. Beach Volleyn osalta tämä merkitsee hallien rakentamista suomeen, ja valmentajien palkkausta ja työskentelyä halleissa. Jos mietimme naislentopalloilun tilaa suomessa, en näe että maajoukkueella on lähitulevaisuudessa mitään mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa saavuttaa edes kohtuullista eurooppalaista tasoa. Beach Volleyssä kaikki on mahdollista, niin naisissa kuin miehissäkin.
Beach Hallin kustannusarvio on hiekkoineen ja ulkokenttineen n. 1,5 miljoonaa euroa, alv 0%. Se on paljon rahaa. Suunnitelma hallin osalta on se, että pyrimme kokoamaan niin paljon yksityisiä ihmisiä ja sijoittajia hankkeeseen mukaan, että se voidaan toteuttaa. Tarvitsemme tähän paljon apua, ideoita ja tekijöitä. Ajatukseni kulkee sitä rataa, että jos haluat Imatrlle hyvän hallin, niin ole mukana rakentamassa sitä, muuten sitä ei synny. On aika osallistua!
Pestini Belgiassa on alkanut sikäli hektisesti, että kokousten ja harjoitusten välillä aika on tähän saakka mennyt lähinnä siihen että on asettunut taloksi. Nyt vietän ensimmäistä vapaapäivää Bruggessä ja täytyy sanoa että kaupunki on hieno. Matkailuesitteet mainostavat Bruggen pohjoisen Venetsiaksi, eikä vertaus ole lainkaan turha. Täällä on paljon kanavia, ja niiden varsilla kuppiloita, kirkkoja ja kauppoja. Tämä on loistava paikka turistille, nähtävyyksiä ei tarvitse mennä katsomaan, vaan ne ajelehtivat vastaan kaupungissä ajelehtiessa...tervetuloa käymään!
Soutu
Kansainvälinen kilpailukausi alkoi Essenissä viikko sitten. Kisat menivät kelvollisesti, mutta eivät kertoneet vielä ihan tarkkaan sitä missä vauhdissa olemme kansainvälisesti. Olisi helppo pullistella, että menee hyvin, sillä sekä kevyt, Veljekset Thijs ja Hannes Obreno, että avoin kaksikko, Bram Debois ja Hannes De Reu, ehtivät maaliin ennen viimevuotisia valmennettaviani, EM-pronssiparia Vitasek- Jirkaa, mutta täytyy mieluummin verrata Saksan pariin Knittel - Gruger, joille Belgialaiset jäivät n.12 sekuntia, ja jotka olivat viime EM-kisoissa tasan samassa vauhdissa kuin Tshekit.
Tim hävisi lauahtaina Marcel Hackerille 11 sekuntia, joista 10 ekalla tuhannella. Sunnnuntaina Tim voitti Hackerin poissaollessa ylivoimaisesti. Ensimmäinen todellinen tason mittari tulee olemaan Munchenin MC parin viikon kuluttua.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Valmentajaksi Belgiaan
Sain tammikuussa facebookkiin viestin Belgialaissoutajalta joka leireili silloin Uudessa - Seelannissa. Kaveri oli valmentajaa vailla ja kysyi kiinnostaisiko minua ryhtyä toimeen.
Hetken emmittyäni ja Päivin kanssa keskusteltuani vastasin varovaisen myönteisesti. Kyllähän soutuvalmennus kiinnostaa. Kävin maaliskuussa seuraamassa muutaman harjoituksen ja keskustelemassa liiton johdon kanssa. Käynnin lopuksi he tarjosivat hommaa minulle.
Aloitin työt vähän reilu viikko sitten Varesessa leirillä, ja nyt ryhmä on siirtynyt kesäiseen Belgiaan. Ryhmään kuuluvat M1x, Tim Maeyens, M2x Hannes De Reu ja Bram Dubois, ja LM2x Thies Obreno ja Hannes Obreno, yhteistyövalmentajana toimii Frans Claes. Asemani organisaatiossa on miesten päävalmentaja.
Viikko on lyhyt aika oppia tuntemaan urheilijoita. Tavoitteena on kuitenkin osaltani yrittää auttaa urheilijoita kehittymään niin että olympiapaikkoja olisi Bledin MM-kilpailuissa mahdollista lunastaa. Tim Maeyens on kokenut soutaja, jolla on meriitteinän mm. 2 olympiafinaalia, muilla ei kokemusta Olympia tai aikuisten MM-tasolta ole.
Homma on haastava, miinupuolena tässä on tietysti se, että perhettä näkee karmaisevan vähän. Olemme kuitenkin sopineet työnantajani kanssa että pitkiä viikonlopppuja ja väliin viikkojakin on Suomessa mahdollista viettää, toki odottelen perhettä ja kavereita käymään myös näillä kulmilla. Huomenna menemme katsomaan asuntoa, jonka ollessa kelvollinen, saan käyttööni heinäkuun loppuun saakka, jolloin siirrymme viimeistelyleirille, joko Hazewinkeliin tai Vareseen. Muutaman seuraavan kuukauden asustelen siis pääasiassa kaupungissa nimeltä Brugge. Oluiden, ranskanpottujen ja vohveleiden lisäksi kaupungilta saa eräästä ravintolasta erinomaista vuohenjuustosalaattia, jossa vuohenjuusto on paistettu hunajalla kuorrutetun ruisleivän päällä. Suosittelen kokeilemaan!
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Wattbike ennätyskoe 2.4.2011
Soudin Markku Jokisipilän Oxford - Cambridge Concept2 sisäsoutuhaastekisan 26.4. 252W keskivauhdilla ja päättelin että alla on sen verran kovia vetoja että kannattaa vielä vetää kevään viimeinen koitos ja katsoa josko saisi 10km Wattbike ennätystä hilattua vähän säädyllisempiin lukemiin. Edeltävä treeniviikko oli kovin repaleinen ja palautuminen mainitusta haasteesta kesti muutaman päivän. Keskiviikkona vedin kohtuullisen parinkympin Wattbiken, watit 222, muuten alle tuli aika kevyt viikko.
Ennätyskoe tapahtui Vuoksen Soutajien salilla Niemisen Pekan treenatessa vieressä. Päätin että törttöilyt ja hurjastelut ovat taaksejäänyttä elämää ja otin realistisen lähestymistavan. Ensin tietysti kunnon lämpö ja sitten itse asiaan. Laskin ennätykseen vaadittavan kilometrivauhdin (1:25-1:26) ja lähdin vetämään sitä tasaisesti. Ensimmäinen tonni meni hyvin -> toinen tonni hyvin -> kolmas tonni alkoi painaa ja vauhti heilui 1:25-1:27 välillä, neljäs painoi vielä enemmän. Vitosen kohdalla olin hyvin epävasrma siitä pystynkö vetämään loppuun asti. Päätin jatkaa poljinkierros kerrallaan. Kun pääsin kymmeneen minuuttiin ylittyi jokin henkinen kynnys ja aloin uskoa siihen että selviän maaliin saakka. Suljin silmät ja keskityin tekniikkaan, laskin poljinkierroksia ja silmät avatessani taulussa oli 1:23. Päätin jatkaa silmät kiinni. Avasin silmät aina 100 poljinkierroksen jälkeen ja hyvä vauhti säilyi, taulussa edelleen 1:23. Viimeiset pari kilometriä menin samalla sapluunalla. Loppukiri saisi alkaa 13:30 kohdalla, koska niitä oli maaliin maksimissaan 45 sekuntia. Loppukirissä vauhti parani 1:19-1:20:n ei siis mitään hillitöntä revitystä, mutta riittävää. Monitori pysäytti minut ajassa 14:10,52, joka oli uusi ennätykseni. Watteina tämä merkitsi 288w keskiarvoa. Olin tyytyväinen sekä aikaan, että siihen että en antanut itselleni periksi 4-7km välillä, joka oli täyttä tuskaa. Ennätysparannus oli lopulta hiukan alle 7 sekuntia.
Sergey puhui hapenoton kinestiikasta, veikkaanpa että itselläni kestää kauan ennen kuin pääsen työskentelemään lähelle maksimaalista hapenottokykyäni, ja siksi nytkin alkuvauhti meinasi hyydyttää, vaikka lopussa pystyi vielä puristamaan jopa selvästi kovempaa. Asiaan liittyen lukijoille kysymys hapenoton kinestiikasta.
Oletan että hapenoton kinestiikkaan voi vaikuttaa sekä lämmittelyllä että harjoittelun avulla. Kysymykset kuuluvat: Miten lämmittelyä ja herjoitelua kehittämällä hapenoton kinestiikkaa voi kehittää niin että tulos paranisi? Onko muita tapoja parantaa Hapenoton kinestiikkaa palvelemaan esimerkiksi 2000m soutua?
Tässä iässä täytyy olla tyytyväinen jokaiseen ennätykseen, sillä jokainen ennätys voi olla viimeinen.
Ennätyskoe tapahtui Vuoksen Soutajien salilla Niemisen Pekan treenatessa vieressä. Päätin että törttöilyt ja hurjastelut ovat taaksejäänyttä elämää ja otin realistisen lähestymistavan. Ensin tietysti kunnon lämpö ja sitten itse asiaan. Laskin ennätykseen vaadittavan kilometrivauhdin (1:25-1:26) ja lähdin vetämään sitä tasaisesti. Ensimmäinen tonni meni hyvin -> toinen tonni hyvin -> kolmas tonni alkoi painaa ja vauhti heilui 1:25-1:27 välillä, neljäs painoi vielä enemmän. Vitosen kohdalla olin hyvin epävasrma siitä pystynkö vetämään loppuun asti. Päätin jatkaa poljinkierros kerrallaan. Kun pääsin kymmeneen minuuttiin ylittyi jokin henkinen kynnys ja aloin uskoa siihen että selviän maaliin saakka. Suljin silmät ja keskityin tekniikkaan, laskin poljinkierroksia ja silmät avatessani taulussa oli 1:23. Päätin jatkaa silmät kiinni. Avasin silmät aina 100 poljinkierroksen jälkeen ja hyvä vauhti säilyi, taulussa edelleen 1:23. Viimeiset pari kilometriä menin samalla sapluunalla. Loppukiri saisi alkaa 13:30 kohdalla, koska niitä oli maaliin maksimissaan 45 sekuntia. Loppukirissä vauhti parani 1:19-1:20:n ei siis mitään hillitöntä revitystä, mutta riittävää. Monitori pysäytti minut ajassa 14:10,52, joka oli uusi ennätykseni. Watteina tämä merkitsi 288w keskiarvoa. Olin tyytyväinen sekä aikaan, että siihen että en antanut itselleni periksi 4-7km välillä, joka oli täyttä tuskaa. Ennätysparannus oli lopulta hiukan alle 7 sekuntia.
Sergey puhui hapenoton kinestiikasta, veikkaanpa että itselläni kestää kauan ennen kuin pääsen työskentelemään lähelle maksimaalista hapenottokykyäni, ja siksi nytkin alkuvauhti meinasi hyydyttää, vaikka lopussa pystyi vielä puristamaan jopa selvästi kovempaa. Asiaan liittyen lukijoille kysymys hapenoton kinestiikasta.
Oletan että hapenoton kinestiikkaan voi vaikuttaa sekä lämmittelyllä että harjoittelun avulla. Kysymykset kuuluvat: Miten lämmittelyä ja herjoitelua kehittämällä hapenoton kinestiikkaa voi kehittää niin että tulos paranisi? Onko muita tapoja parantaa Hapenoton kinestiikkaa palvelemaan esimerkiksi 2000m soutua?
Tässä iässä täytyy olla tyytyväinen jokaiseen ennätykseen, sillä jokainen ennätys voi olla viimeinen.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Puuhastelua
Olen seurannut mielenkiinnolla julkisuudessa käytyä ravintokeskustelua, sekä ravinnon lisäaineista, rokotuksista, että viimeisimpänä prosessoidun maidon mahdollisista terveyshaitoista. Ei pitäisi olla kenellekään yllätys että aspartaami ei ole ihmisen ravinnoksi kelpaavaa, tai että lisäaine-, ja lääkecoctail kuormittavat urheilijankin elimistöä turhaan.
Ravitsemus koetaan niin henkilökohtaiseksi että monen on vaikea puhua siitä suoraan, ihmiset loukkaantuvat ja kokevat syyllisyyttä kun asiasta keskustellaan. Miksi hitossa? Kysymys on siitä, että meillä on tilaisuus kehittää itseämme ja toimintatapojamme parempaan ja terveempään suuntaan.
Kaikki terveyttä käsittelevä tutkimustieto osoittaa pelkistettynä siihen suuntaan että terveys pysyy yllä parhaiten kun sitä ylläpidetään nauttimalla runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja vain vähäisessä määrin valkoista vehnää, sokeria jne. Suomessa urheilijoiden ravitsemus on surkealla tasolla, ja suoraan sanoen minua valmentajana ja veronmaksajana hävettää se, että olemme urheilevinamme tavoitteellisesti ja samaan aikaan sahaamme oksaamme heikolla ravitsemuksella. Ihmettemme miksi sairaudet vievät parhaan terän suorituksistamme, emmekä kuitenkaan huolehdi vastustuskyvystämme koska haluamme suut makeaksi. Menestys syntyy toimivasta kokonaisuudesta, ei siitä että poimimme ainoastaan rusinat pullasta.
Urheilijan ja kansan terveys syntyvät samasta lähteestä, joten näen että urheilun tulisi tavoitteellisena toimintana olla etujoukoissa uudistamassa suomalaista ravitsemusta.
Vanhemmat; Te olette oikeasti vastuussa siitä minkälaisen ravitsemuksen nuoret urheilijanne kokevat oikeaksi. Te olette muutoksen käyttövoima ja Teillä on mahdollisuus kehittää myös itseänne nuorta urheilijaanne tukiessanne! Käyttäkää tilaisuus hyväksenne!
Otetaan esimerkiksi Juice Plus ravintolisä joka maksaa käyttäjälleen vähemmän kuin espressokupillinen päivässä. Oikeista hedelmistä, vihanneksista ja marjoista valmistettava Juice Plus on kehitetty varmistamaan auttava vihannesten, hedelmien ja marjojen saanti. Sitä käyttävät mm. Saksan, Itävallan ja Ranskan olympiajoukkueet. Juice plussan avulla siis pyritään näissä maissa varmistamaan urheilijan riittävä antioksidantti, vitamiini, entsyymi ja fytokemikaalikokonaisuuden saanti ja turvaamaan urheilijoiden jokapäiväisen harjoittelun laatu. Lopusta heidänkin tulee huolehtia tekemällä oikeita valintoja aterioilla ja välipaloilla.
Suomalaisurheilijat, jotka aivät kiinnitä riittävää huomiota ravitsemukseen antavat hymysuin edun kilpailijoille. Urheilu voisi parhaimmillaan olla loistava koulu oman elimistön tuntemiseen ja terveyden hallintaan, mutta jätämme ainutkertaisen tilaisuuden tähän merkittävään elämänkouluun käyttämättä.
Voiko rasitusvamma syntyä heikkolaatuisen ravinnon ja harjoittelun yhteisvaikutuksesta?
KYLLÄ VOI! Aineenvaihdunta ja solun laadukkaat rakennusaineet ovat olennaiset elementit palautumisessa ja rasitusvammojen välttämisessä. Asiasta on runsaasti tutkimustietoa, mutta yleinen käsitys on se, että lihakset tai jänteet vain ylirasittuvat ja että sille ei muka voisi mitään! Ei voikkaan jos asiaa tutkii muutaman tunnin tai päivän marginaalilla, mutta jos asiaa katsoo kuukausien tai vuosien marginaalilla niin varmasti voi! Kuinka kauan kestää päästä huipputasolle urheilussa? Miksi emme tavoittelisi erinomaisuutta kaikilla suoritukseen vaikuttavilla sektoreilla koko tuon matkan ajan ja nauttisi samalla sataprosenttisesta heittäytymisestä siihen mitä teemme?
Lähitulevaisuudessa tulen olemaan harjoittelun ohessa piikki muutaman belgialaissoutajan ravitsemuksellisessa lihassa. Belgiahan on tunnetusti oluen, vohvelien, kerman, ja ranskanpottujen luvattu maa.
Lisää ajatuksiani myös ravinnosta löydät osoitteesta:http://www.finnrowing.com
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Koutsista olisi ollut apua
Ensin Osloon
Marit Björgen pesi jälleen koko Suomen joukkueen sekä mitalien määrässä että laadussa. Arvostan suomalaisten urheilijoiden suorituksia, mutta mistä tulee tällainen ylivoima jota Björgen on esittänyt. Björgen ei ole ainut, Petter Nordhug, Ole Einar Björndalen ja kumppanit ovat myös melkoisen hyvällä tasolla. Miten saamme suomalaisen kulttuurin sille tasolle että huippulahjakkuudet pääsevät heille optimaalisiin tuloksiin, tai edes lähelle niitä.
Sitten Imatralle...
Olen nyt päässyt harrastamaan liikuntaa hieman normaalia enemmän ja päätin kokeilla josko saavuttaisin uuden ennätyksen Wattbikella 10km matkalla. Lämmittely tuntui hyvältä ja olin optimistinen sen suhteen että viime talvena polkemani 14:17,66 ei kokeilun jälkeen enää olisi ennätykseni.
Amatöörin puuhastelua
Entisen ennätykseni keskiwatit olivat 275W. alle on listattu minuuttien keskivauhdit päivän kokeilussani:
1. 316,6 (aivan liian kovaa)
2. 281,19 (korjausliike)
3. 279,24 (edelleen reilusti entistä ennätystä kovempaa)
4. 281,0 (lopun alkua)
5. 287,06 (silmät kiinni taistelua)
6. 278,14 (alkaa hyytyä)
7. 272,82 (Eväät syöty)
8. ennätyskoe ohi, lian kova alku, hapot ja "keskeytys" Poljin loppuun ilman draivia, keskiwatit 260 ja aika 14:49 ja osia.
Mihin tässä valmentajaa olisi tarvittu?
Olen tällä hetkellä siinä kunnossa että 14 minuutin vetäminen 300w teholla ergolla on mahdotonta. Vauhtina tuo olisi 1:45. Olen aika tyytyväinen siihen että pystyin vetämään lähelle 300w keskitehoilla lähes 7 minuuttia. Olen siis ennätyskunnossa. Jos olisi osannut lähteä liikkeelle ensimmäisen minuutin ehkä 290w ja sen jälkeen vetää tasaista 275w 8-9 km saakka ja sitten lähteä kirraamaan kohti loppua. Lopputuloksena olisin ehkä pystynyt parantamaan ennätystäni muutaman sekunnin. Valmentajan olisi ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen pitänyt kertoa minulle että nyt mennään 275W tehoilla, eikä yhtään kovempaa. 15W:n ennätysparannus on haaveilua!
Luulisi että olisin parinkymmenen vuoden valmentajakokemuksista oppinut jotain, mutta pyörä on minulle edelleen uusi testi- ja urheilumuoto. Jos olisin lähtenyt vetämään soutulaitteella 4km maksimia olisin lähtenyt liikkelle n. 1:52 vauhtia, en 1:45! En tehnyt strategiaa testiä varten vaan lähdin vain liikkeelle ja uskoin että homma menee kuten soutulaitteellakin, jolla on tullut soudettua tuhansia kilometrejä! Pitkissä souduissa en ole koskaan nitkahtanut, joten tämä oli minulle täysin uusi kokemus. Pyörällä oli helppo lähteä liian kovaa, ensimmäisen minuutin tuntemus oli jopa lennokas. Toisen minuutin jälkeen aloin tajuta että startti oli liian kova, ja loppumatka olikin sitten taistelua ja lopullinen taipuminen tapahtui 7 ja 8 minuutin välillä. 4km väliaika oli lähes sama kuin matkan ennätykseni, sekin kertoo siitä että liian kovaa mentiin. Kun on hapoilla on homma aika lailla siinä.
Pyöräilytekniikkani on polarisaation perusteella kehittynyt, siten että kuljetan poljinta paremmin ja voimakäyrän muoto on parempi, mutta edelleen oikea jalka tekee enemmän töitä käytännössä koko ajan kuin vasen. Koko vedon suhde oli 48/52%, mutta poljinkierroksia analysoimalla näkee että siellä on vasemman jalan kannalta todella heikkoja hetkiä joukossa. (45/55%)
Täytynee kokeilla vielä uudelleen tässä kevään aikana jos saisi hilattua ennätystä muutaman sekunnin paremmaksi. Palveli yritys ainakin kovana treeninä. Pitäisi olla vähän parempi niin kehtaisi lähteä kokeilemaan 13.3. Ensimmäisiin sisäpyöräilyn SM-kisoihin. Näillä tuloksilla on kuitenkin parempi pysyä järjestelyorganisaatiossa.
Marit Björgen pesi jälleen koko Suomen joukkueen sekä mitalien määrässä että laadussa. Arvostan suomalaisten urheilijoiden suorituksia, mutta mistä tulee tällainen ylivoima jota Björgen on esittänyt. Björgen ei ole ainut, Petter Nordhug, Ole Einar Björndalen ja kumppanit ovat myös melkoisen hyvällä tasolla. Miten saamme suomalaisen kulttuurin sille tasolle että huippulahjakkuudet pääsevät heille optimaalisiin tuloksiin, tai edes lähelle niitä.
Sitten Imatralle...
Olen nyt päässyt harrastamaan liikuntaa hieman normaalia enemmän ja päätin kokeilla josko saavuttaisin uuden ennätyksen Wattbikella 10km matkalla. Lämmittely tuntui hyvältä ja olin optimistinen sen suhteen että viime talvena polkemani 14:17,66 ei kokeilun jälkeen enää olisi ennätykseni.
Amatöörin puuhastelua
Entisen ennätykseni keskiwatit olivat 275W. alle on listattu minuuttien keskivauhdit päivän kokeilussani:
1. 316,6 (aivan liian kovaa)
2. 281,19 (korjausliike)
3. 279,24 (edelleen reilusti entistä ennätystä kovempaa)
4. 281,0 (lopun alkua)
5. 287,06 (silmät kiinni taistelua)
6. 278,14 (alkaa hyytyä)
7. 272,82 (Eväät syöty)
8. ennätyskoe ohi, lian kova alku, hapot ja "keskeytys" Poljin loppuun ilman draivia, keskiwatit 260 ja aika 14:49 ja osia.
Mihin tässä valmentajaa olisi tarvittu?
Olen tällä hetkellä siinä kunnossa että 14 minuutin vetäminen 300w teholla ergolla on mahdotonta. Vauhtina tuo olisi 1:45. Olen aika tyytyväinen siihen että pystyin vetämään lähelle 300w keskitehoilla lähes 7 minuuttia. Olen siis ennätyskunnossa. Jos olisi osannut lähteä liikkeelle ensimmäisen minuutin ehkä 290w ja sen jälkeen vetää tasaista 275w 8-9 km saakka ja sitten lähteä kirraamaan kohti loppua. Lopputuloksena olisin ehkä pystynyt parantamaan ennätystäni muutaman sekunnin. Valmentajan olisi ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen pitänyt kertoa minulle että nyt mennään 275W tehoilla, eikä yhtään kovempaa. 15W:n ennätysparannus on haaveilua!
Luulisi että olisin parinkymmenen vuoden valmentajakokemuksista oppinut jotain, mutta pyörä on minulle edelleen uusi testi- ja urheilumuoto. Jos olisin lähtenyt vetämään soutulaitteella 4km maksimia olisin lähtenyt liikkelle n. 1:52 vauhtia, en 1:45! En tehnyt strategiaa testiä varten vaan lähdin vain liikkeelle ja uskoin että homma menee kuten soutulaitteellakin, jolla on tullut soudettua tuhansia kilometrejä! Pitkissä souduissa en ole koskaan nitkahtanut, joten tämä oli minulle täysin uusi kokemus. Pyörällä oli helppo lähteä liian kovaa, ensimmäisen minuutin tuntemus oli jopa lennokas. Toisen minuutin jälkeen aloin tajuta että startti oli liian kova, ja loppumatka olikin sitten taistelua ja lopullinen taipuminen tapahtui 7 ja 8 minuutin välillä. 4km väliaika oli lähes sama kuin matkan ennätykseni, sekin kertoo siitä että liian kovaa mentiin. Kun on hapoilla on homma aika lailla siinä.
Pyöräilytekniikkani on polarisaation perusteella kehittynyt, siten että kuljetan poljinta paremmin ja voimakäyrän muoto on parempi, mutta edelleen oikea jalka tekee enemmän töitä käytännössä koko ajan kuin vasen. Koko vedon suhde oli 48/52%, mutta poljinkierroksia analysoimalla näkee että siellä on vasemman jalan kannalta todella heikkoja hetkiä joukossa. (45/55%)
Täytynee kokeilla vielä uudelleen tässä kevään aikana jos saisi hilattua ennätystä muutaman sekunnin paremmaksi. Palveli yritys ainakin kovana treeninä. Pitäisi olla vähän parempi niin kehtaisi lähteä kokeilemaan 13.3. Ensimmäisiin sisäpyöräilyn SM-kisoihin. Näillä tuloksilla on kuitenkin parempi pysyä järjestelyorganisaatiossa.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Vesiurheilun ja kestävyysurheilun mahdollisuus
Kaupunkikuvaa suunniteltaessa halutaan luoda virikkeellisiä ympäristöjä jotka antavat kaupungista monipuolisen ja elävän kuvan. Kulttuurirakennukset rakennetaan keskeisille paikoille ja arkkitehtuurin avulla pyritään välittämään kuvaa kaupungissa asuvasta innostavasta toimintaypäristöstä.
Tehtävä ei ole helppo, sillä kaupunki tarvitsee todellista elämää ja oikeaa aktiivisuutta kuorensa sisälle ollakseen miellyttävä elinympäristö. Tänään Helsingin Sanomissa oli jälleen mielenkiintoinen artikkeli siitä miten Helsinki kasvaa merelle päin. Oheisesta kuvasta näkyy se miten Töölönlahden päähän suunnitellaan kanavaa. Jos soudun parissa toimisi harryharkimo, olisi tasan varmaa että Töölönlahden kanavan leveys, suunta ja pituus päätettäisiin soudun ja miksei melonnankin ehdoilla. Helsingin keskusta saisi vesialueen jolla näiden lajien harjoittelu onnistuisi kuntoliikunnasta huippu-urheiluun saakka, ja samaan aikaan vesiurheilu loisi juuri sitä kaupunkikuvaa jota Helsinki haluaa välittää käyttäjilleen. Töölönlahden alue on jo nyt lenkkeilijöiden urbaani keidas, ja kuinka paljon enemmän se olisikaan sitä jos soutu ja melonta ottaisivat alueen omakseen ja kanavan suunnittelussa kuultaisiin näiden lajien tarpeita. Soutu ja melonta voisivat olla luonnollinen osa alueen koulujen toimintaa, samoin kuin kestävyysurheilu ylipäänsä.
Töölönlahden rantaan tulisi ehdottomasti venevajan yhteyteen rakentaa kestävyysurheilun Helsinkiläisen harjoituskeskuksen, jossa lajit pyöräilystä ja triathlonista kestävyysjuoksuun, soutuun ja melontaan voisivat harjoitella ja valmentautua yhteisestä keskuksesta käsin, valmentajayhteistyötä unohtamatta. Näitä keskuksia suomalainen kestävyysurheilu tarvitsee, kaikilla urheilun tasoilla.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Soutuliitto uudessa tilanteessa
Yksityskohtia tuntematta on helppo kommentoida...niinpä teen sen
Soutuliiton toiminnanjohtaja siirtyy Suomen Valmentajat ry:n palkkalistoille. Tämä voi merkitä montaa asiaa. Mielestäni se on mahdollisuus uudistaa ja tehostaa liiton toimintaa. Mielestäni Soutuliiton olisi syytä arvioida sitä mitä soutu tarvitsee. Soutu tarvitsee lisää valmentajia. Toisen päätoimisen valmentajan palkkaaminen toisi elämää koko lajiin, mikäli oikea persoona vain löytyy. En tiedä kuinka työllistetty toimisto tällä hetkellä on, mutta uskon että pakolliset toimistotyöt voisi jakaa kahden valmentajan kesken.
Uskon vahvasti että tarvitsemme liittoon laji-ihmisiä, (soutuvalmentajat ovat niitä puhtaimmillaan) jotka eivät siirry muihin tehtäviin parin vuoden pestin jälkeen vaan todella rakentavat suomalaista soutua pitkällä jänteellä. En kohdista kritiikkiäni Kristiinaan, koska en tiedä mitä hän on saanut aikaan, vaan lähinnä kannanottoni koskee tilannetta johon soutuliitto on nyt tullut. Toivon että liitto käyttää mahdollisuutensa palkallisten valmentajien suhteen, oletan että rahoitus on olemassa joten ei muuta kuin valmentajan paikka avoimeksi ja lajia tekemään.
Vai onko tässä kysymys siitä että Soutuliittoa ajetaan Kanoottiliiton yhteyteen, ja Kristiina lähtee liitosta tarpeettomana? Oli niin tai näin, lajimme säilyy ainoastaan valmentajien avulla.
Soutuliiton toiminnanjohtaja siirtyy Suomen Valmentajat ry:n palkkalistoille. Tämä voi merkitä montaa asiaa. Mielestäni se on mahdollisuus uudistaa ja tehostaa liiton toimintaa. Mielestäni Soutuliiton olisi syytä arvioida sitä mitä soutu tarvitsee. Soutu tarvitsee lisää valmentajia. Toisen päätoimisen valmentajan palkkaaminen toisi elämää koko lajiin, mikäli oikea persoona vain löytyy. En tiedä kuinka työllistetty toimisto tällä hetkellä on, mutta uskon että pakolliset toimistotyöt voisi jakaa kahden valmentajan kesken.
Uskon vahvasti että tarvitsemme liittoon laji-ihmisiä, (soutuvalmentajat ovat niitä puhtaimmillaan) jotka eivät siirry muihin tehtäviin parin vuoden pestin jälkeen vaan todella rakentavat suomalaista soutua pitkällä jänteellä. En kohdista kritiikkiäni Kristiinaan, koska en tiedä mitä hän on saanut aikaan, vaan lähinnä kannanottoni koskee tilannetta johon soutuliitto on nyt tullut. Toivon että liitto käyttää mahdollisuutensa palkallisten valmentajien suhteen, oletan että rahoitus on olemassa joten ei muuta kuin valmentajan paikka avoimeksi ja lajia tekemään.
Vai onko tässä kysymys siitä että Soutuliittoa ajetaan Kanoottiliiton yhteyteen, ja Kristiina lähtee liitosta tarpeettomana? Oli niin tai näin, lajimme säilyy ainoastaan valmentajien avulla.
torstai 27. tammikuuta 2011
Olaf Tuften harjoittelu, kaukaa katsottuna
Viittaan edellisen Blogini keskusteluun, joka jatkuu täällä.
Olaf Tufte on eräs tämän aikakauden menestyneimmistä soutajista. Hän on myös soutaja joka soutaa hieman omintakeisella tekniikalla ja rytmillä, joka kuitenkin normalisoituu sitten kun mennään kilpailuvauhtia. Alhaisilla tahdeilla omintakeisuus korostuu. Myönnettävä on että tehoa ja onnistumisia Tuften uralle mahtuu, joten kokonaisuus toimii. Olaf kuuluu niihin soutajiin jotka näkee kisaradalla anivarhain, takuuvarmasti. Tufte on myös kuuluisa kovasta asenteestaan ja suurista harjoitusmääristään. Vuonna 2004 Tuften valmentaja Tore Övrebo piti Fisan valmentajakongressissa luennon Tuften harjoittelusta kohti Ateenan olympialaisia. Suunnitelma oli tehty n. 1200 tuntiin ja toteutus jäi hieman alle johtuen muutamista sairaspäivistä. En tiedä miltä vuodelta kaavio on ja olettaisin että siniset tehoalueet ovat puhtaasti aerobisia, mutta kysymys kuuluu, mistä alkaa punainen tehoalue?
Tuften vapaa-ajankäyttökin on mielenkiintoista, sillä rentoutuakseen hän harrastaa metsätöitä ja pyöräilyä. (Nykyään tosin lastenhoidon lomassa) Juttelin Tuften kanssa keväällä 2010 Bledissä ja hän kertoi että lasten myötä hän on sairastellut hieman enemmän ja harjoitusmäärät ovat hieman laskeneet. Uskon kuitenkin että tilanne tasoittuu taas kohti 2012 olympialaisia, ja näemme kovassa vedossa olevan Tuften metsästämässä kolmatta peräkkäistä yksikkökultaansa. Ondrej Synek ja Mahe Drysdale eivät tule olemaan helppoja vastuksia. Olaf joutuu näiden herrojen lisäksi kamppailemaan myös ikääntymistä vastaan, joka tuskin paljoa vaikuttaa, mutta kun mennään pienillä marginaaleilla, näen että nuoremmilla herroilla on pieni etu.
perjantai 7. tammikuuta 2011
Kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista
Huomasin pettymyksekseni että Soutuliiton sivuilta on poistunut taulukko joka kertoo huippusoudun vaatimuksista kehon painon ja tuotetun tehon suhteen. Olen vahvasti sitä mieltä että tehon ja painon suhde on merkittävä tekijä vauhtia ennustettaessa ja erinomaisen tärkeä tekijä myös voimaharjoittelua ja ravitsemusta suunniteltaessa.
Taulukko löytyy Finnrowingin sivujen kilpasoudun vaatimuksista. (linkki alla)
Soutuergometrillä soudettaessa suuremmasta massasta ei ole lainkaan haittaa koska soutaja ei kanna omaa painoaan, eikä suurempi massa lisää kitkaa millään tavalla. Vesillä kaikki on toisin. Painavampi venekunta uppoaa syvemmälle ja näinollen joutuu tuottamaan enemmän tehoa päästäkseen samaa vauhtia. Painon lisäyksen tuottama lisäkitka on laskettavissa kun tiedetään veneen kokonaismassa, (vene+airot+soutajat) vauhti (suurin piirtein) ja massan lisäys. Olen omassa valmennustyössäni kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja samalla seurannut kilpailutuloksia tästä näkökulmasta. Yllätyksiä ei ole juurikaan matkan varrella tullut, päin vastoin. Viime kesänä oli mielenkiintoista seurata ja vertailla aikoja miesten perämiehettömässä nelosessa ja kevyessä perämiehettömässä nelosessa. Kevyet olivat usein nopeampia. Miksi? Luonnollisesti kovassa vastatuulessa kevyet häviävät hieman koska tuuli vaikuttaa pienempään massaan enemmän kuin suurempaan. Kevyet tekee teoriassa hitaammiksi se, että heillä kehon painon suhde välineen painoon on epäedullinen avoimen luokan soutajiin verrattuna. Mielestäni kevyet ovat "parempia urheilijoita" koska heillä painon ja tehon suhde on parempi. Kevyet joutuvat harkitsemaan ravitsemuksensa tarkemmin ja täyttämään painokriteerin ennen kilpailua.
Otetaan muutama esimerkki elävästä elämästä: 1. Frida Svensson, ergoennätys 6:48 ja paino kilpailuissa 71kg. Frida mainitsi FISAn haastattelussa myös että hän oli näissä MM-kilpailuissa kevyempi kuin koskaan aiemmin. EM-kisojen 3. sija ja maailmanmestaruus puhuvat omaa kieltään soutajan tasosta. Huippuluokan kevyet naiset vetävät n. 60 kiloisina 7:00 ja naisten suurempikokoiset huiput vetävät lähelle 6:30 vauhtia. Heitä en ole päässyt punnitsemaan, mutta veikkaisin että 80-85kg on aika lähellä totuutta.
Ondrej Synek voitti tänä vuonna kaikki maailmancupit, EM-kilpailut ja MM-kilpailut. Ondrejn ennätys 2000m sisäsoudussa on 5:41 ja paino kilpailuissa kesällä n. 100kg. Kilpailukykyiset kevyet vetävät ergolla 70kg painoisina 6:15 molemmin puolin, parhaat alle 6:10. Valmensin viime kesänä U23 pariaironelosta joka sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi, jossa kevyin kaveri painoi 82kg ja painavin 94kg ja kaksi muuta kaveria 85kg ja 89kg. Keskipaino oli siis 87kg. Sisäsoudussa joukkueen keskiarvo oli n. 6:05. Kannattaa huomata että tässä on kyseessä nuorten sarja. Sama joukkue oli aikuisten EM-kilpailuissa 7.Uskon että esimerkiksi pariaronelosessa on mahdollista menestyä joukkueella, jonka keskipaino on 80-82kg, edellyttäen kuitenkin että keskiarvotulos ergolla on alle 6:05! Uskon että aikanaan tekemämme taulukko on edelleen paikkansapitävä, tai jos ei ole niin sitä kannattaa päivittää! Siinähän oli eritelty juniorit, nuoret ja aikuiset ja myös kevyet. On turhaa rakentaa illuusiota siitä että menestyäkseen soutajan tulee olla tavattoman suurikokoinen tai painava. Silloin pärjää kun tehon ja painon suhde, soututekniikka ja psyyke ovat hyvässä kunnossa. Soutujoukkuetta koottaessa on luonnollisesti edullista jos soutajat olvat suhteellisen saman kokoisia, jolloin on helpompi saada porukka soutamaan yhteen.
Uskon vahvasti että tulevaisuudessa menestyvien soutajien tehon ja painon suhde on parempi etenkin avoimessa luokassa. Liikkuvuuteen ja voimaharjoittelun tarkoituksenmukaisuuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Terveenä säilyminen läpi harjoitus- ja kilpailukauden tulevat olemaan arvossaan sekä ravitsemusta että voimaharjoittelua suunniteltaessa.
www.finnrowing, kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista
Taulukko löytyy Finnrowingin sivujen kilpasoudun vaatimuksista. (linkki alla)
Soutuergometrillä soudettaessa suuremmasta massasta ei ole lainkaan haittaa koska soutaja ei kanna omaa painoaan, eikä suurempi massa lisää kitkaa millään tavalla. Vesillä kaikki on toisin. Painavampi venekunta uppoaa syvemmälle ja näinollen joutuu tuottamaan enemmän tehoa päästäkseen samaa vauhtia. Painon lisäyksen tuottama lisäkitka on laskettavissa kun tiedetään veneen kokonaismassa, (vene+airot+soutajat) vauhti (suurin piirtein) ja massan lisäys. Olen omassa valmennustyössäni kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja samalla seurannut kilpailutuloksia tästä näkökulmasta. Yllätyksiä ei ole juurikaan matkan varrella tullut, päin vastoin. Viime kesänä oli mielenkiintoista seurata ja vertailla aikoja miesten perämiehettömässä nelosessa ja kevyessä perämiehettömässä nelosessa. Kevyet olivat usein nopeampia. Miksi? Luonnollisesti kovassa vastatuulessa kevyet häviävät hieman koska tuuli vaikuttaa pienempään massaan enemmän kuin suurempaan. Kevyet tekee teoriassa hitaammiksi se, että heillä kehon painon suhde välineen painoon on epäedullinen avoimen luokan soutajiin verrattuna. Mielestäni kevyet ovat "parempia urheilijoita" koska heillä painon ja tehon suhde on parempi. Kevyet joutuvat harkitsemaan ravitsemuksensa tarkemmin ja täyttämään painokriteerin ennen kilpailua.
Otetaan muutama esimerkki elävästä elämästä: 1. Frida Svensson, ergoennätys 6:48 ja paino kilpailuissa 71kg. Frida mainitsi FISAn haastattelussa myös että hän oli näissä MM-kilpailuissa kevyempi kuin koskaan aiemmin. EM-kisojen 3. sija ja maailmanmestaruus puhuvat omaa kieltään soutajan tasosta. Huippuluokan kevyet naiset vetävät n. 60 kiloisina 7:00 ja naisten suurempikokoiset huiput vetävät lähelle 6:30 vauhtia. Heitä en ole päässyt punnitsemaan, mutta veikkaisin että 80-85kg on aika lähellä totuutta.
Ondrej Synek voitti tänä vuonna kaikki maailmancupit, EM-kilpailut ja MM-kilpailut. Ondrejn ennätys 2000m sisäsoudussa on 5:41 ja paino kilpailuissa kesällä n. 100kg. Kilpailukykyiset kevyet vetävät ergolla 70kg painoisina 6:15 molemmin puolin, parhaat alle 6:10. Valmensin viime kesänä U23 pariaironelosta joka sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi, jossa kevyin kaveri painoi 82kg ja painavin 94kg ja kaksi muuta kaveria 85kg ja 89kg. Keskipaino oli siis 87kg. Sisäsoudussa joukkueen keskiarvo oli n. 6:05. Kannattaa huomata että tässä on kyseessä nuorten sarja. Sama joukkue oli aikuisten EM-kilpailuissa 7.Uskon että esimerkiksi pariaronelosessa on mahdollista menestyä joukkueella, jonka keskipaino on 80-82kg, edellyttäen kuitenkin että keskiarvotulos ergolla on alle 6:05! Uskon että aikanaan tekemämme taulukko on edelleen paikkansapitävä, tai jos ei ole niin sitä kannattaa päivittää! Siinähän oli eritelty juniorit, nuoret ja aikuiset ja myös kevyet. On turhaa rakentaa illuusiota siitä että menestyäkseen soutajan tulee olla tavattoman suurikokoinen tai painava. Silloin pärjää kun tehon ja painon suhde, soututekniikka ja psyyke ovat hyvässä kunnossa. Soutujoukkuetta koottaessa on luonnollisesti edullista jos soutajat olvat suhteellisen saman kokoisia, jolloin on helpompi saada porukka soutamaan yhteen.
Uskon vahvasti että tulevaisuudessa menestyvien soutajien tehon ja painon suhde on parempi etenkin avoimessa luokassa. Liikkuvuuteen ja voimaharjoittelun tarkoituksenmukaisuuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Terveenä säilyminen läpi harjoitus- ja kilpailukauden tulevat olemaan arvossaan sekä ravitsemusta että voimaharjoittelua suunniteltaessa.
www.finnrowing, kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
