Soutajan syksy on yleensä kohtuu rauhallista treeniä. Niin nytkin. Tim on vetänyt harjoituskaverinsa Karelin kanssa treeniä lokakuun alusta ja viime viikolla oli ensimmäisten testien aika. 6km testi slideilla taipui ihan mukavasti, joten jos jostain aikatauluista urheilun suhteen voi puhua, niin aikataulussa ollaan. Kanava jolla treenaamme on suojainen ja viime päivinä tuulet ovat olleet niin kevyitä että treeniä on vedetty lähes optimaalisissa olosuhteissa. Timin Seura "Bruggen kuninkaallinen soutuseura" noin vapaasti suomennettuna järjsti viime viikonloppuna varainkeruubileet. Veneet tyhjennettiin kakkosvajaan, lattialle tehtiin tanssilattia, 3 baaria pystytettiin, WC vaunu ja lipunmyyntikoju ja vuokrakylmiö saapuivat pihaan pihaan, vaja maalattiin sisältä ja somistettiin discoksi trussikehikoiden ym kilkkeen avulla. Yläkerrassa soi 70-90 lukujen musiikki ja alakerrassa nuoriso"tekno". Satoja bilettäjiä oli kuulemma paikalla. Toden teolla bileet alkoivat vasta puolenyön jälkeen jolloin vanha päätti lähteä nukkumaan. Merkittävää projektissa oli että talkooväki oli hyvin liikkellä sekä valmisteluissa, itse tapahtumassa että homman purussa. Hatunnosto toimivalle urheiluseuralle!
Syksyn kelit Belgiassa ovat olleet ihan mukavat tähän asti ainakin. Sunnuntaina koneen nokka suuntaa kohti Lanzarotea Belgian olympiajoukkueen leirille, siellä pitäisi vielä olla kohtuullisen kesäistä. Ohjelmassa Lanzarotella on uintia, ergoa, punttia ja pyöräilyä. Timin polvi ei oikein tykkää juoksusta, joten triathlon on jätettävä väliin. Toivon tietysti että Aikaa liikenisi hieman vaikka Beachin peluuseen, toivotaan että kavereitakin siihen löytyisi...
Suomen Melonta ja Soutuliiton strategia poiki ainakin keskutelua, mutta korviini ei ole kantautunut sitä missä hankkeen osalta nyt mennään. Mielenkiinnolla odotan liiton johdolta kunnollisia avauksia kohti parempaa tulevaisuutta.
Blogin lukijoille hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti hiihtokausi pääsee pian alkuun. Olen itsekin "hiihdellyt" jo pariin otteeseen sauvojen kanssa De Haanin dyyneille ja hiekkarannalla...
maanantai 31. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti