Pieni maailmancup vaihtelevissa olosuhteissa
Ehec verotti osanottajamäärää Hampurin maailmancupissa merkittävästi. Iso-Britannia, Ranska ja Hollanti suurista soutumaista jättivät tulematta epidemiaan vedoten ja osanottajajoukko pieneni sitä myötä varmasti n. 150 urheilijan verran. Tämän lisäksi on useita maita joiden kilpailusuunnitelmaan toinen maailmancup harvemmin sopii, Italia yksi niistä. Omista valmennettavistani Tim Maeyens osallistuu ensi viikonvaihteen Holland Bekker regattaan josta on muodostunut hänelle perinne. Kaksi kovaa peräkkäistä kilpailuviikonloppua on liian kova rupeama, joten hän jätti myös Hampurin väliin. Hampurissa oli tuulta ja tuiverrusta, kisat kuitenkin saatiin vedettyä suhteellisen tasapuolisissa olosuhteissa. B-finaalit siirrettiin lauantia-iltaan että A-finaalit päästiin vetämään sunnuntai-aamuna ennen luvattua myrskyä.
Hampurissa minulla oli valmennettavana siis yksi venekunta, miesten pariairokaksikko Bram Dubois ja Hannes De Reu, sijoituksena kahdeksas tila 9 joukkueen kilpailussa. Olympiapaikkoja ajatellen sauma paikan saavuttamiseen on kovin ohut. Kehitettävää on paljon ja aikaa vähän. Tarvitaan aikaa ja hyvää harjoittelua jotta fysiikka saadaan hilattua riittävälle tasolle. Tulos on mielestäni juuri sillä tasolla, jolle fyysinen suorituskyky ja soututekniikka edellyttävät. Tuloksia ei voi huijata! Hampurissa realisoitui se, josta talvella blogissani kirjoitin; painon ja tehon suhteen on oltava kunnossa jos mielii saavuttaa menestystä. Hyvän hyötysuhteen lisäksi tekniikan on oltava erinomainen.
Huomiota kiinnitti Uuden-Seelannin vahva panos. Viime kesän menestyjät olivat vauhdissa nytkin. Voitot Uuteen-Seelantiin luokissa: Pariarokaksikko, yksikkö, ja perämiehetön kaksikko naise ja miehet, miesten kevyt pariairokaksikko ja pari muuta mitalisijaa. Muistetaan että uudessa - Seelannissa on ihmisiä vähemmän kuin Suomessa! Uuden- Seelannin joukkueessa on kuulemen mukaan paljon maatilojen poikia ja tyttöjä. Liekö menestysresepti kovan harjoittelun lisäksi nuoresta saakka vietetty reipas ulkoilmaelämä, kuten suomalaisessa hiihdossa aikanaan?
Odotin tällä kertaa suomalaisnaisilta parempaa esitystä, München meni vauhdillisesti hyvin, mutta samat joukkueet joiden kanssa Münchenissä naiset taistelivat tasapäisesti olivat nyt reilusti edellä. Soutu näytti hitaalta ja tahmealta, vähän puolitehoiselta. Se, että vauhtia on jossain vaiheessa ollut on kuitenkin lupaava askel. Luzernia ja Blediä kohti on mentävä täysillä ja tietysti yritettävä löytää syy siihen miksi Hampurissa ei kulkenut. Muut suomalaiset vetivät kykyjensä mukaisesti, joka on aina kelvollinen suoritus, Roopen alkueräveto oli ajallisesti jopa hyvä, mutta keräily notkahti. Näen että suomalaisten ongelma on kovien jokapäiväisten harjoitusryhmien puute. Yksin treenatessa täytyy olla todella poikkeuksellinen yläpää jotta pystyy piiskaamaan itseään päivästä toiseen laadukkaaseen pahalta ja kovalta tuntuvaan treeniin, ryhmä motivoi ja kannattelee. Tekee mieli peräänkuuluttaa hyvän, kovan ja motivoivan ryhmäharjoittelun kulttuuria.
Riittävä fysiikka ja hyvä tekniikka vievät soutajan mukaan taisteluun kirkkaimmista mitaleista. Viimeisillä sadoilla metreillä ratkaisevaa on kuitenkin itseluottamus, tietynlainen kukkomainen asenne, että "ohi ei mennä" tai että "täältä tullaan p..kele", voittamisen HALU. Tätä elementtiä on vaikea selittää, ja ehkä sitä ei ole selitettäväksi tarkoitettukaan. On uskallettava ladata kaikki peliin yksi veto kerrallaan. Pitäisi kysyä Eskild Ebbeseniltä tuosta asiasta. Hän on viimeisillä sadoilla metreillä yksi kovimmistä, mutta mistä se kovuus tulee, miten sitä voisi urheilijoille parhaiten tarjoilla ja opettaa, vai onko se ominaisuus joka joillakuilla on ja toisilla ei? Katsokaa videolta joskus Ebbesenin viimeisiä 200m pätkiä kun Tanskan kevyt nelonen virittelee loppukiriä. Kaverin koko olemuksesta näkee että siinä halutaan mennä, ja mennään, niin että maalliset murheet unohtuvat. Geigerin Klasua katselin parin metrin päästä joskus Amsterdamissa kun kaverit vetivät vieläkin voimassa olevan 1000m joukkukisan SE:n. Siinä oli jotain samaa kuin Ebbesenin vedossa; nautintoa, voittamisen himoa ja vetämisen halua ja vähän tuskaakin. Sitä oli aivan mahtava katsoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti