tiistai 28. marraskuuta 2017

Jokapäiväisen harjoittelun laatu

Urheilija keskiössä - mitä se merkitsee?

Urheilijan ympärille rakennetaan tukiverkosto joka aidosti pyrkii auttamaan urheilijaa kehittymään. Tukiverkostoa rakennetaan marginal gains periaatteella. Pyritään tunnistamaan kaikki sekä tulokseen että prosessiin vaikuttavat tekijät ja käydään läpi millä tavoin niitä voidaan kehittää. Ensin laadukas jokapäiväinen prosessi kuntoon ja sitten rakentamaan kilpailuun valmistautumista ja itse kilpailua sellaiseksi että urheilijalla on parhaat edellytykset optimisuoritukseen. Siinä missä julkisuus keskittyy tulokseen, valmennuksen tulee keskittyä prosessiin. Vastustajaan emme voi vaikuttaa, joten optimisuorituskaan ei aina tuo toivottua menestystä, huolimatta siitä että optimisuoritus, tai edes lähelle optimia pääseminen on loistava tulos!

Prosessin tärkein tehtävä on ruokkia urheilijan motivaatiota auttamalla urheilijaa kehittymään kokonaisvaltaisesti

Valmennuksen ja liiton tehtävä on toimillaan ylläpitää ja kasvattaa urheilijan motivaatiota auttamalla laadukkaan prosessin luomisessa, ohjata prosessia ja pitää se positiivisena. Liiton urheilijaa ja valmennusryhmiä koskevien päätösten on oltava perusteltuja, luotettavia, oikeudenmukaisia ja ymmärrettäviä, mielellään myös läpinäkyviä. Luottamuksen tulisi olla liiton toiminnassa keskeinen arvo, pitkät urheilu-urat ja instituution kunnioitus rakentuvat luottamukselle. Vastavuoroisesti urheilijan kannattaa olla apuna auttamassa liiton ja lajin julkisuuskuvan kehittämisessä ja markkinoinnissa. Se on nykyään helppoa somen avulla! 



Jokainen harjoitus on arvokas. Päivittäiset, viikosta ja vuodesta toiseen toistuvat harjoitukset määrittävät sen, kuinka lähelle optimia pääsemme kilpailuissa. Valmennuksen kannalta on olennaista pyrkiä aina luomaan hyvä ilmapiiri ja joukkuehenki jokaiseen harjoitukseen. Hyvä tekemisen meininki ei synny annettuna, vaan vaatii sitä että jokainen joukkueen jäsen, joihin lasken myös valmennuksen ja tukiryhmät, keskustelevat asiasta ja päättävät "koodin" jolla harjoituksissa viedään asioita eteenpäin. Jos yhdessä päätetään että jokainen ryhmän urheilija kohtelee joukkuekaveriaan kuin haluaisi itseään kohdeltavan, ollaan jo pitkällä. Valmentajan kiinnostus urheilijaan ihmisenä on osa laadukasta prosessia. On oltava valmis keskustelemaan ja auttamaan urheilijaa. Valmentaja, huolimatta päättävästä asemastaan, on kuitenkin "vain" urheilijan ja lajin palvelija. Valmennuksen laatu on luonnollisesti tärkeää, pelkkä ilmapiiri ei kanna optimisuorituksiin, pitää myös tehdä oikeita asioita kunnollisissa olosuhteissa. Jos soutunelosta ei ole aikaa virittää joukkueen yksilöille sopivaksi, ei sillä kannata lähteä vesille. 

Joskus on hyvä ottaa ulkopuolinen tarkistamaan prosessin laatu ja kehittämään sitä. Psyykkinen valmentaja Ken Way valmensi koko Leicester Cityn jalkapallojoukkueen organisaatiota - tuloksena Valioliigan mestaruus 2016. Seuraavana vuonna manageri Claudio Ranieri ajatteli että homma on hanskassa ja Ken sai lähteä. Tulokset puhuvat puolestaan, 2017 Leicester City sukelsi pahasti, kun kahdella edellisellä kaudella Ken sai organisaatiosta optimin irti ja se riitti mestaruuteen 2016 keväällä! Pressiä aiheesta: The Telegraph

Tuki / asiantuntijaryhmän oletetaan tuntevan eri osa-alueita jotka liittyvät joko prosessiin tai kilpailuun, lajin kautta löytyy osa asioista joiden kehittämisestä saadaan pieniä etuja, marginal gains. Urheilijan vanhemmat tuntevat nuoren urheilijan parhaiten, he ovat avainasemassa olosuhteiden kuten ravinnon, unen ja positiivisen asenteen varmistamisessa urheilijan arjessa. Eri alojen asiantuntijat vastaavat omista aloistaan, mutta yhteiset palaverit ovat paikallaan aina kun niiden nähdään lisäävän prosessin laatua. 

Valmentaja ja psyykkinen valmentaja

Valmentajan kannattaa käydä itse psyykkisessä valmennuksessa oppiakseen ymmärtämään sekä itseään että omaa potentiaaliaan valmennustapahtumien kehittämisessä ja oman paineenhallintansa kehittämisessä. Tästä hyvä esimerkki on Mirka Knapkovan maailmanmestaruus ja olympiakulta naisten yksikkösoudussa vuosina 2011 ja 2012. Hänen kuumakallena tunnettu valmentajansa kävi talven 2010-2011 aikana psyykkisessä valmennuksessa, jotta hän saisi Mirkasta parhaan irti. Tulokset kertovat vaikutuksen. Aiemmin Tomas oli ollut ennen kilpailuja hermostunut ja jännittynyt ja se oli heijastunut Mirkan suoritukseen liian aggressiivisena kilpailun aloituksena joka sitten johti yleensä sippaamiseen ja alisuorituksiin. Tomas pystyi psyykkisen valmennuksen avulla kehittämään kilpailuun valmistavia rutiinejaan ja Mirka vapautui voittamaan kilpailuja. Valmentaja on jopa tärkeämpi psyykkinen valmentaja kuin psyykkinen valmentaja itse, koska valmentaja on läsnä jatkuvasti ja antaa palutetta päivittäin. Näin ainakin pitäisi olla. 



Ilo ja vuorovaikutus parantavat harjoittelun laatua

Suomalaista urheilun soisi kehittyvän positiiviseen ja sosiaaliseen suuntaan. Sosiaalisuudella tarkoitan ryhmien voimavarojen tiedostamista ja hyödyntämistä etenkin kestävyysharjoittelussa. Aivotutkijat ovat havainneet että sosiaaliset ärsykkeet parantavat harjoituksen laatua, tämä ei tapahdu kestävyysurheilussa mitenkään automaattisesti. Joukkuelajeissa palaute on teknisen kehityksen kannalta tärkeää, ja toisaalta tyyli antaa palautetta vaikuttaa ilmapiiriin ja sitä kautta tulokseen. Olisi naivia väittää että vuosia jatkuva harjoitusten ilmapiiri ei vaikuttaisi urheilijoiden suorituksiin, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Kuinka paljon vuosien positiivinen kierre voi kehittää urheilijoita, ja auttaa heitä saavuttamaan parempia tuloksia? Kun tavoitteena on olla paras, yksilö tai joukkue, on huonoon ilmapiiriin tyytyminen tasoituksen antamista vastustajille. Onko meillä siihen varaa?

Ongelmat prosessien luomisessa kulminoituvat inhimillisyyteen. On haastavaa keskustella asioista ilman egojen kolahtelua vastakkain. Ei ole helppoa toimia niin että urheilija ja laji ovat keskiössä. Hyvälle valmentajalle kehityskohteiden pohtiminen ei ole kritiikkiä vaan mahdollisuus päästä eteenpäin ja kehittyä. Oman inhimillisyyden ja rajallisuuden ymmärtäminen antaa valmentajalle myös vapauden tehdä virheitä, ja myöntää virheensä ja sitä kautta kehittyä. Mikä urheilussa on kehitystä tärkeämpää, vai onko mikään?

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vegaanihaaste

Ollessani kilpasoutaja 1980-luvun lopulla etsin syitä siihen miksi painoni ei noussut ja lihasmassa kasvanut, vaikka kuinka yritin. Kävin lääkärissä ja lääkäri varmisti ensi töikseen että en ole kasvissyöjä. En ollut. Paljon myöhemmin,  50-vuotispäivilläni muutama vuosi sitten tarjoilimme erilaisia makkaroita salaatin kera koska pidän makkaran mausta, olen aina pitänyt.


Olen ollut kiinnostunut ravinnosta sekä valmennuksen että hyvinvoinnin ja jopa kansanterveyden näkökulmasta jo kymmeniä vuosia. Tyttäremme Ida on osaltaan antanut kimmokkeita tutustua aiheeseen vielä lisää. Osansa ajattelun kehittymisestä kuuluu vaimolleni Päiville, joka oli hyvin ravintotietoinen jo 80-luvulla, ja jonka kanssa toteutimme ravintoremontin 90-luvulla. Helsinkiin muuton myötä olen löytänyt itseni usein Silvopleestä lounaalta, nautin kasvisruoasta. 

Nykyinen lääkärikoulutus ei opeta ravitsemuksella hoitamista, vaan pitäytyy vahvasti oireiden hoitamiseen lääkkeillä. Uskon vahvasti että ravitsemuksen avulla pystymme hoitamaan itseämme ja elämään terveenä, ja myös pidempään. Uskoni tueksi on tutkimustietoa. Pyrin itse elämään terveesti, tosin jollain tavoin joustavasti, vaikka ehdottomuus olisikin parempi. Haluan uskoa että terveyteni kestää huomaavaisuuteni erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja ystävien luona vieraillessa. 

Miksi olen päätynyt kasvissyöntiin?
1) Oma terveyteni
Internet tarjoaa sellaistakin tietoa jota ei kirjoiteta lehdissä ja josta ei kerrota TV:ssä. Uskon että lihan, maitotuotteiden ja kananmunien käyttö ravinnoksi altistavat minut elintasosairauksille ja myös syövälle, joka sekin on jollain tavalla elintasosairaus. Suomessa THL ja USAssa FDA ja erilaiset järjestöt kuten American Cancer Society, Diabetes association jne antavat kansalle malleja siitä miten ihmisen tulisi syödä ja samalla saavat merkittävää sponsoritukea ravintoteollisuudelta. Ravintosuositukset ovat vahvasti lobattuja. 

Ravintoteollisuus on isoa bisnestä ja sen intressit ovat tuottaa maksimaalista voittoa. Tavoite on kasvattaa lihan, kanan ja maitotaloustuotteiden tuotantoa  tai säilyttää tuotanto vähintään sillä tasolla millä se nyt on. Näin vaikka tutkimukset osoittavat että nämä tuotteet aiheuttavat useita vakavia sairauksia asiasta ei puhuta julkisuudessa eikä potilaita oikeasti parantavan ja hoitavan ravinnon pariin. Maailman tapa on että lääkitään yhteiskunnan tuella ja lääketeollisuus korjaa voitot, on kannattavaa hoitaa vain oireita. Kulut maksamme me, veronmaksajat. 

2) Ilmastonmuutosta vastaan taistelu
Lihantuotanto on suurin yksittäinen teollisuudenala joka on vastuussa ilmastonmuutoksesta. Yhden pihvin kasvattaminen vaatii käsittämättömän määrän vettä ja rehua. Rehuntuotannon vuoksi sademetsiä kaadetaan ja ilmastonmuutos kiihtyy entisestään. Mitä useampi lopettaa lihansyönnin, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on taistella ilmastonmuutosta vastaan. 

3)     Etiikka, on täyttä huuhaata väittää että tuotantoeläimiä kohdellaan hyvin. Tuotantoeläimen ainoa arvo on sen myyntiarvo.

4)     Geenimuunneltu ruoka ei sovellu ravinnoksi. Päinvastoin, se aiheuttaa ruoansulatukselle ongelmia. Lisäksi geenimuuntelu mahdollistaa torjunta-aineiden huolettoman ja runsaan käytön. Onko hyvä että torjunta-aineet päätyvät elimistöömme?

5)    Urheiluharrastusten kannalta on täyttä huuhaata väittää että vegaaniravinto olisi jotenkin riittämätöntä proteiinin tai kalsiumin saannin kannalta. 

Mikäli kiinnostuit näistä asioista, alla on muutama lähde tiedolle. 

Netflixissä on dokumentteja joissa kerrotaan järkeenkäypällä tavalla lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden syy- ja seuraussuhteista, rahoituksesta jne. Kertojina ovat useissa tapauksissa lääkärit jotka ovat kyllästyneet vallitsevaan tilaan jossa sairaus ja sen ylläpito ovat ainoastaan bisnestä. 

Kannattaa katsoa netflixistä dokumentit ”What the health”, ”Cowspiracy” ja ”Forks over knives” 
Youtubesta Gary Yorkowskyn dokkarit

Facebookissa on myös ryhmä nimeltä https://www.facebook.com/thetruthaboutcancer/ Ty Bollinger on koonnut tietoa syövästä ja sen hoidosta kattavasti yhteistyössä syövän vaihtoehtohoitoja käyttävien lääkäreiden kanssa, työn tuloksista on tehty youtube sarja. Sarjassa kerrotaan hyvin myös syövän ennaltaehkäisystä ravitsemuksen ja elämäntapojen avulla. Suosittelen katsomaan. 

Mikäli haluat voida hyvin ja auttaa läheisiäsi voimaan hyvin, varaa aikaa katsoa ohjelmat. Bollingerin sarja avaa silmiä myös länsimaisen lääketieteen historiasta ja kytköksistä lääketeollisuuteen. Me olemme liian kauan kuvitelleet että lääketeollisuus pyrkii tervehdyttämään. Pyrkimys on vain ja ainoastaan tienata rahaa.

Luonnossa esiintyviin aineisiin ei saa patentteja ja ilman patentteja lääketehdas ei voi tienata. Siksi luonnollisella ravinnolla lääkintä on lääketeollisuuden kannalta vaarallista, se syö heidän bisnestään. 

Ennen kuin kommentoit tai tuomitset minut ikuiseen kadotukseen ja pyyhit minut pois ystäväpiiristäsi niin haastan Sinut, ystäväni, katsomaan Netflixistä dokumentin "What a Health" ja ensimmäisen osan Ty Bollingerin sarjasta The Truth About Cancer.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Yksi kausi valtuustossa

Vähän reilun 4 vuoden mittainen kurkistukseni Imatralaiseen politiikkaan alkaa olla muutamaa kokousta vaille valmis. En ole ehdolla näissä vaaleissa ja syykin on selvä, muutamme Helsinkiin tämän kevään aikana työtilanteesta ja työn sijoittumisesta johtuen. Näin kunnallisvaalien alla on ehkä aika pohtia mennyttä vaalikautta ja kunnallispolitiikkaa Kokoomuksen riveissä. 

Positiivista huomata oli ennen kaikkea se, että Kokoomuksessa vallitsee aidosti sekä ajattelun että sanan - ja äänestyksenvapaus. Asioista keskustellaan ja on selvää että päätökset tehdään Imatran etua ajatellen. Avoimuus ja läpinäkyvyys eivät ole ainoastaan sanahelinää, vaan täyttä totta. Positiivista on myös se, että ryhmäkokouksissa ja lautakuntatyössä tutustuu uusiin ihmisiin. Oma elämäni on ollut urheilupainotteista ja on hyvä että kunnallispolitiikka on opettanut katsomaan asioita laveammin. Asiat ovat harvoin yksiselitteisiä, ne vaativat perehtymistä ja keskustelua tullakseen ymmärretyiksi. Ryhmäkeskustelut ovat antoisia ja edesauttavat kokonaisuuksien omaksumista. 

Vakuutuin siitä että poliittinen kulttuuri on muuttumassa avoimempaan suuntaan  - ainakin Kokoomuksessa, hyvä niin. Politiikan negatiivinen piirre on julkisuudessa ollut monesti päätöksenteon hitaus. Kieltämättä hitaus on välillä ollut hieman rasittavaa, mutta silloin kun hitaus merkitsee asioiden huolellista valmistelua, on se kuitenkin positiivinen asia. 

Lehdistössä ja facebook kirjoituksissa politiikkaa on helppo kärjistää ja luoda vastakkainasettelua. On ollut silmiä avaavaa, että valtuustosalissa vastakkainasettelu on huomattavasti miedompaa, ja asioista sovitaan pääosin hyvässä yhteishengessä, Imatran etu mielessä. Kokemukseni kunnallispolitiikasta oli siis lähes kokonaan positiivinen, aina toki haluaisi saada enemmän aikaan. Toivon että kokemukseni säilyy positiivisena valtuustokauden loppuun asti, kaupunginjohtajan valinta tuntuu tuovan esiin jännitteitä, jotka saattavat johtaa vanhakantaisen politiikan paluuseen, ainakin hetkeksi. Toivon että prosessi kuitenkin vedetään loppuun asti sovitusti ja Imatra saa hyvän Kaupunginjohtajan jatkamaan eläköityvän Pertti Lintusen erinomaista työtä. 


torstai 26. tammikuuta 2017

Täydellisyyden vaatimus

Doping ja siihen liittyvä uutisointi tekevät surulliseksi. Valmensin huippu-urheilijoita vuodesta 2003 vuoteen 2012. Välillä ryhmässäni oli enemmän urheilijoita, välillä vähemmän, mutta koko ajan olin henkisesti vastuussa urheilijoistani sekä urheilijoina että ennen kaikkea ihmisinä. Doping valvonta on hyvä, mutta se ei ole urheilijan kannalta katsottuna kovinkaan helppoa. Olinpaikkatietojen jatkuva ilmoittaminen ja 24/7 urheilijana olo kuluttavat henkisesti. Huippu-Urheilu on ammatti, hyväksyn antidopingyön ja pidän sitä välttämättömänä puhtaan urheilun saavuttamiseksi. Haluan kuitenkin tuoda muutaman näkökulman keskusteluun Johaugin tapauksesta. 

- Tiedämme nyt aineen pitoisuudet ja asiantuntijat sanovat että juotuna / syötynä / pistettynä pitoisuudet olisivat sata - tuhatkertaisia. Tämä siis tukee sitä selitystä että Johaug nimenomaan käytti huulirasvaa, eikä doping ainetta. Tiedämme että lääkäri otti vastuun virheestään ja erosi työstään.  

- Saiko urheilija aineesta mitään hyötyä? En osaa tähän vastata, enkä usko että osaa kukaan muukaan. Kuitenkin uskon että hyöty lähestyy nollaa koska pitoisuudet olivat erittäin pieniä. 

- Fakta on että elimistössä oli pieni määrä kiellettyä ainetta. Siihen miksi ainetta kehosta löytyi on luonnollinen selitys, jota asiantuntijoiden lausunnot aineen pitoisuuksista tukevat. 

Vaadimmeko että urheilija on erehtymätön, että urheilija ei voi luottaa kehenkään? Haluaisin katsoa tätä asiaa urheilijoiden kannalta. Ei urheilua puhdista yhtään se, että inhimillisestä virheestä tuomitaan kovaan rangaistukseen. Entä jos virheen tekijä olisi ollut Krista Pärmäkoski tai Iivo Niskanen? 

Keskustelusta paistaa se, että Suomessa ajatellaan että Norjalaiset ovat lähtökohtaisesti syyllisiä, ja toisaalta halutaan yksi kova vastustaja pois suomalaishiihtäjen edestä sekä Lahden MM-kisoista että 2018 Olympialaduilta. Tämä juontaa juurensa Lahteen 2001 jolloin suomalaiset jäivät kiinni dopingista. Tapausten ero on selvä, suomalaiset olivat tietoisesti käyttäneet dopingia suoritusta parantaakseen ja nykyisten tietojen perusteella Johaug on tehnyt inhimillisen virheen. Kosto on kuitenkin niin suloinen....

Inhimillinnen näkökanta olisi paikallaan. Totuutta vääristelemättä, ilman oman edun tavoittelua, urheilevan ihmisen, ja urheilun itsensä kannalta katsottuna. Mielestäni Johaug on jo rangaistuksensa huolimattomuudestaan kärsinyt. Jos ajattelemme urheilua yleensä, niin urheilijat ovat nuoria ihmisiä, jotka heittäytyvät urheilun maailmaan, kasvavat kohti omaa potentiaaliaan, yrittävät, ja erehtyvät. Meidän vanhempien, valmentajien, urheilujohtajien ja sääntönikkareiden on oltava viisaampia ja hyväksyttävä inhimillisyys.

Astmalääkkeillä kikkailu on sitten kokonaan toinen asia. En hyväksy sitä, se on huomattavasti vakavampi ongelma, siinä pyritään nimenomaan suorituksen parantamiseen keinotekoisesti...


torstai 8. joulukuuta 2016

Arvaamattomuus ja kuoleman läheisyys

Pari viikkoa sitten tsekkiläinen 23 vuotias lahjakas yksikkösoutaja kuoli Duklan venevajaan Prahassa. Lehdissä olleiden tietojen mukaan mitään ulkoista syytä ei näkynyt. Tunsin kaverin niin että tavatessa moikattiin, hän oli nuorempaa ikäluokkaa kuin valmennettavani Tsekissä aikanaan. Nuoren ihmisen poismeno järkyttää, ja nuoren urheilijan poismeno laittaa miettimään syitä. Turha spekuloida kun ei vain tiedä, tuskin kukaan tietää. Koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen. Otamme huomisen itsestään selvänä, mutta ei pitäisi - kuolema on elämässä läsnä.

 

Imatralla viime lauantai ilta päättyi kamalalla tavalla. Kolme yhteiskunnallisesti aktiivista, hyvää ihmistä tuli tiensä päähän, mutta kukaan ei tiedä miksi. On ollut vaikea ajatella syitä, tai koko asiaa, samalla kun ei ole voinut olla ajattelematta. Olimme tapahtuman aikaan naapuriravintolassa ja näimme kun katu täyttyi sinisistä valoista. Kävelimme kadulla tuntia ennen murhia. Elämän täytyy jatkua, mutta se ottaa aikansa kaikilta, omaisten ja läheisten suru on elämänmittainen, meidän muiden tuomio lievempi. Usko inhimilliseen hyvään on koetuksella. Omaiset tarvitsevan valtavasti voimaa jaksaakseen, otan osaa heidän suruunsa, kuten niin moni imatralainen ja suomalainen. Olen pitänyt termiä inhimillisyys synonyyminä positiiviselle ymmärtämiselle ja empatialle, entä jos nykyinen inhimillisyys onkin täydellistä välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä ja kyvyttömyyttä empatiaan ja yhteistyöhön. Ei ole enää objektiivista totuutta, vaan jokaisen oma totuus, jotka saa somessa vahvistusta samanmielisiltä. 

Maailmaa pyritään hallitsemaan pelolla, ja näyttää siltä että pelon ruokkiminen herättää vastakaikua. Trump valittiin USAn presidentiksi pelottavan kampanjan seurauksena, totuutta ei kampanjassa tarvittu, tarvittiin ”totuus” joka palveli kampanjaa. Brexit saatiin aikaan valheella ja pelolla, Italiassa ja Ranskassa yhteisöä huonona vaihtoehtona pitävät puolueet ovat vahvoilla seuraavissa vaaleissa. EU-on onnistunut rauhan ylläpitäjänä, mutta näkyykö pelko myös näiden maiden vaalituloksissa. Mitä sitten jos yhteisö hajoaa? Elämä varmaan jatkuu sittenkin mutta tuskin se hyvinvointia lisää. 

Maailman suunta on monelta osin hukassa ja Joulukuu vaikuttaa kovin pimeältä.

Toivoa Euroopalle antaa Itävalta, joka oli ensimmäisiä oikeistopopulismin nousun maita Euroopassa, sinne valittiin nyt vihreä presidentti! Toivottavasti tämä on alku sille aallolle että jälleen halutaan yhdessä rakentaa Eurooppaa ja maailmaa kestävien arvojen pohjalta, pelkoa vähentäen. 

tiistai 23. elokuuta 2016

Saimme mitä ansaitsimme

Rio de Janeiron olympialaisten jälkihöyryissä keskustellaan taas urheilun toimintatavoista ja resursseista kriittiseen sävyyn, syytä onkin. Menestys jäi laihaksi, mutta totuuden nimessä tulos ei valehtele. Suomalainen urheilu ei toimi. Suomalaista huippu-urheilua rahoitetaan vähän reilulla 10 miljoonalla eurolla vuosittain, summaa voi pitää isona vain se, joka ajattelee että tämä 10 miljoonaa olisi omassa taskussa. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon tällä 10 miljoonalla saa aikaan keskustelua ja sisältöä mediaan niin summa on mitätön. Mitätön se on myös suhteessa siihen mitä prosesseja ja kuinka paljon urheilu vaatisi jos siihen oikeasti haluttaisi satsata. 

Vertailun vuoksi Imatran 28 000 asukkaan kaupungin terveydenhuollon menot ovat vuodessa n. 80 miljoonaa euroa, ja nousua pari miljoonaa vuodessa. Nousun loppua ei näy. 

Kaikki kulminoituu valmennukseen Sanna Kämäräinen kertoo Ylen haastattelussa  siitä miten hänen silmansä aukesivat Berliinissä ammattivalmentajan johtamaan ryhmäharjoitteluun. Uskon itsekin vahvasti toimiviin harjoitusryhmiin, joissa urheilija viihtyy, ja haastaa itseään ja muita. 
Linkki haastatteluun

 

Jotta tuottavia prosesseja =harjoitusryhmiä, syntyy, on meillä ensin oltava ne jotka luovat nämä prosessit = valmentajat
Kun prosessit on luotu tarvitsemme ne, ketkä ylläpitävät prosesseja = valmentajat
Prosessien ja yksilöiden kehittyeessä tarvitsemme ne, ketkä kehittyvät prosessien mukana ja edelleen pystyvät ylläpitämään, nyt jo vaativaa prosessia = valmentajat
Valmentaja on myös se, joka vastaa toimivan kokonaisuuden luomisesta urheilijan ympärille. Valmentaja on parhaimmillaan monipuolinen huippuosaaja joka kehittää itseään sekä lajitaidoissa, palautteen antamisessa, psyykkisessä valmentamisessa jne jne...

Urheilijan ura on pitkä ja oman potentiaalinsa saavuttaakseen on treenattava vuosia, menestyvä valmentaja on se, joka pystyy pitämään prosessin mielenkiintoisena ja kokonaisuuden hanskassa vuosikaudet. Nykyjärjestelmä valitettavasti olettaa että tämä onnistuu talkoovoimin. Marko Malvela kuvaa tätä omassa blogissaan. Oman valmentajapolkuni mahdollisti oma maahantuontiyritykseni jonka aikaa käytin surutta valmennukseen vuosikaudet. 
Marko Malvelan blogi

Maailmalla huippuvalmentajat ovat kysyttyjä luennoitsijoita, ja suomessa koulutusfirmat ottavat oppia maailman johtavista valmentajaguruista, koska meillä ei ole omia, ehkä Dettmania ja Tammista lukuun ottamatta. Väitän että jos suomalaista valmentajaa arvostettaisiin maksamalla heille palkkaa, meillä olisi myös työelämän ongelmiin urheilun prosesseissa opittuja ratkaisuja huomattavasti enemmän ja koko työelämä ja yhteiskunta voisivat paremmin. 

Olisi kovin suotavaa että yhteiskunta rahoittaisi valmennusta työllisyydenhoito-, terveydehoito, ja syrjäytymisen ehkäisyyn käytettävistä varoista. Tai käyttäisi veikkausvoittovaroista vähintään 100% urheiluun, valmennuksen ollessa yksi selkeä tuen kohde. 

torstai 30. kesäkuuta 2016

Urheiluvalmennus

Kiitos Islannin jalkapallojoukkueelle siitä että Suomessa käydään nyt keskustelua ammattivalmentamisesta. On aikakin. 

Islantilaisessa jalkapallossa valmentajat ovat ammattilaisia joille maksetaan palkkaa. Suomalaisessa urheilussa valmennus hoidetaan vähintään 95% talkoovoimin. Usein urheilevien lasten isien ja äitien toimesta. Kaikki kunnia valmennuksen talkootyölle, mutta usein siinä laatu ei ole läsnä. Seuroissa kehitellään kaikenlaisia vuorottelujärjestelmiä jotta vanhempien arki ei kuormitu liikaa. Tämä on lähinnä liikunnallista lapsiparkkitoimintaa, ei valmennuksellisesti toimivaa urheilua. Valmentajan tulee olla läsnä ja tuntea valmennettavansa ja olla heidän kehityksessään mukana ja vieläpä innostunut siitä, päivästä toiseen. 

Nyt jos jollakulla menee porot sieraimiin siitä että vaadin lisää ammattivalmennusta myös lapsille, olkaa rauhassa, en vaadi sitä pihapelihöntsien sijaan vaan niiden lisäksi. Valmennuksessa taidot kehittyvät paremmin ja nopeammin, näitä taitoja voi sitten pihahöntsäilyssä jalostaa. Yksin eivät ammattivalmennus tai pihapelit / aktiivinen arkiliikunta riitä, tarvitaan molempia. - jos halutaan huipulle!

Suomalainen liikuntalaki on aikaansa jäljessä, ja ennaltaehkäisee liikuntakulttuurin kehittymistä. Laissa säädetään että kuntien vastuulla ovat liikuntapaikat ja seurojen vastuulla toiminta. Seurojen rahkeet eivät riitä valmentajien palkkaamiseen ja kunnilta ei apua heru, juuri tämän lain vuoksi. Ehkä olisi syytä käyttää syrjäytymisen ehkäisyyn tai työllisyyden hoitoon käytettävia varoja myös valmennukseen. Kehittelin pari vuotta sitten ajatusta valmentajien palkkausta tukevaa säätiötä, joka kaatui poliittiseen haluttomuuteen. (jos kiinnostaa, niin lue muutama blogi taaksepäin) Säätiön avulla olisi mahdollista ohjata varoja ja myös kerätä niitä nimenomaan valmentajien palkkaamiseen. 

Seuratoimijat näkevät usein ammattilaisuuden mahdottomana taloudellisista syistä. Palkan maksaminen merkitsisi lisää talkoita, ja porukka vetää nytkin äärirajoilla, on luonnollista etsiä muita teitä. yhtä luonnollista olisi tajuta, että muita teitä ei ole. - jos halutaan huipulle. Ammattilaisuuden myötä syntyy kilpailua, valmentamisen kulttuuria, laatua ja tuloksia, missä tahansa lajissa. Nyt seurat rekrytoivat nuoria intohimoisia valmentajia, jotka polttavat itsensä loppuun ja seura rekrytoi uusia. Osaaminen ei kumuloidu, kypsä urakehitys, kilpailu parhaista valmentajien paikoista, ja kokonainen valmentamisen ja opettamisen kulttuuri jää syntymättä koska valmentajuus ei ole uravaihtoehto. Hankittu tieto ja kokemus valuvat hukkaan. 

Koko liikuntalaki pitää muuttaa toimintaa, ohjaamista ja valmentamista palvelevaksi. Suomi käyttää liikutarakennusten seiniin vertailussa muihin paljon rahaa, mutta vertailussa muihin sen tärkeimmän, eli toiminnan tukeminen on lähes olematonta.