Lopettaako kilpailu vai jatkaako vielä?
Kun on soutanut ja kilpaillut viimeiset lähes 30 vuotta on lopettamisen kynnys korkea. Vanha urheilija mittaa ihmisarvoaan kuntonsa ja tulostensa mukaan, vaikka siinä ei mitään järkeä olekkaan. En näe unta menestyksestä enkä kansainvälisistä kisoista, mutta halu kilpailla on vahva. Kilpailu on kimmoke joka ajaa harjoittelemaan ja harjoittelu pitää kunnossa, sellaisessa kunnossa että tulee itsensä kanssa toimeen.
Riskialtteinta lopettamisessa on itsensä kanssa toimeen tuleminen. Heikkokuntoinen ei tiedä miltä tuntuu olla hyväkuntoinen. Huonokuntoisuus ei ole vaihtoehto hyvässä kunnossa olleelle, mutta riittääkö vanhalle urheilijalle harjoittelun motivaatioksi kunnossa pysyminen?
Harjoittelu on aikana pois perheeltä ja osin oman firman pyörittämisestäkin, mutta se on myös aikaa itselle jota ilman ei välttämättä tule toimeen. Soudussa kilpaileminen ja valmennusharrastus vievät ajan sosiaaliselta elämältä. Jos asiaa ajattelee järjellä, ei voi löytää riittävästi järjellisiä syitä jatkaa souturatojen raakkina. Kaikkea ei vain voi mitata järjellä. Hyvä olo ratkaisee. Joskus käy niin että muut ovat niin kaukana edellä että kilpailusta saadut vibat eivät pysy lähelläkään positiivista sektoria, sitten (viimeistään) lopetan kilpailemisen, toivottavasti en kuntoilua. Ehkä siirryn golfiin, sain viime kesänä nimittäin green cardin ja pelasinkin kokonaista kolme kierrosta.
Aika näyttää, tuska jää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tuttuja pohdintoja kuten arvaat ja tiedät. Nykänen ja Myllylä ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun sopeutuminen erilaiseen elämään ja sen edellyttämä minäkuvan päivittäminen eivät onnistu. Sinun suhteesi ei kyllä taida näitä riskejä olla...
Siitä olen eri mieltä, etteikö huonokuntoisuus olisi hyväkuntoiselle vauhtiehto. Itse olen sahannut näiden kahden aseman välillä jo pitkän matkaa toistakymmentä vuotta, ja sama pyristely varmaan jatkuu tulevaisuudessakin. Joskus sitä miettii, että helvettiäkö sitä nyt enää tässä iässä täällä rykii kun muutakin tehtävää olisi vaikka kuinka paljon. Sitten taas kun jaksaa hoitaa itsensä hyvään kuntoon ihmettelee sitä, että miksi on täytynyt välillä päästää suorituskyky romahtamaan.
Kun ilmat ovat mukavat ja tuuli sekä moottoriveneet aisoissa, soutu on loistava urheilumuoto myös kuntoilumielessä harrastettavaksi. Vesisateessa, aallokossa ja syksyn pimeydessä harrastettuna siinä taas ei ole juuri mitään tässä mielessä puoleensa vetävää. Itsensä voittaminen tietysti, mutta vuosikausien taistelu omia heikkouksia vastaan käy sekin joskus väsyttämään.
Jonkilainen sopeutumisen ongelma on tulossa minulle nyt, valmentajana, Ulla lähte Helsinki, Raúl ja Juuso armeija, osa on loppettanut tai aktivisuus lopahtanut, mitä teen???? Olen niin tottunut olla heidän kansa.
Varma chilelainen viini varastointi olisi yksi vaihtoehto mutta vaimo hermostu, golf??, en edes tykkä golfi, oletko nähny montako möhemaha on suomalainen kenttä Veikko?? ja juppeja?? minulle riitta mitä minulle on nyt ja yritan pienentta vähän vielä, möhemaha tarkoitan.
Ala usko Markkulle kun huonokuntoinen on vaihtoehto hyväkuntoinen, huonokuntoinen ei elää 100 vuotta ja hyväkuntoinen on pieni mahdollisuus elää 100 vuotta, he, he.
Keinumaan hyvä ja huonokuntoinen välillä ei ongelma kyllä.
Nyt kun tule enemmän aika olen päätany etsi 15-16 vuotta mahdollinen kevyt luokkan tyttö soutaja, tampeerelta. Helppo asia Veikko, soudun parissa on vaikkea lähte pois.
Lähetä kommentti