keskiviikko 15. elokuuta 2007

Liikuntapolitiikka hämmästyttää

Suomi on liikunnan ja urheilun takapajula Euroopassa

Liikuntapolitiikka jaksaa hämmästyttää ja yllättää. Vaikuttaa siltä että liikunnan kunnollinen tukeminen on poliittinen itsemurha koska kukaan ei oikeasti uskalla puolustaa liikunnan rahoitusta. Samaan aikaan kun terveydenhuollon kulut kasvavat joutuu liikunta yhä ahtaammalle, oli kysymys sitten koululiikunnasta tai huippu-urheilusta. On valitettavaa että virkamiesten, tässä tapauksessa liikuntakielteisen Raimo Sailaksen asenteet vaikuttavat niin kovin paljon suomalaisten liikuntamahdollisuuksiin.

Eurooppalaisessa urheilussa on tyypillistä että kaupungit, koulut ja valtio palkkaavat ohjaajia ja valmentajia sekä nuorisourheilun että huippu-urheilun tarpeisiin. Liikunta ja urheilu nähdään yhteiskuntaa rakentavana ja terveisiin elämäntapoihin kannustavana asiana. Suomalaisessa politiikassa ei oikeasti ymmärretä sitä mitä liikunta on ja mitä se voisi olla. On surkuhupaisaa seurata aitoipaikalta Olympiaprojektin valmentajana suomalaisen liikunnan rahoitusta ja verrata sitä sekä suurten ja vauraiden Eurooppalaisten valtioiden rahoitukseen (Iso-Britannia, Ranska, Italia) tai hieman vähemmän vauraiden maiden, kuten Puola, Tsekki ja Eesti rahoitukseen. Suomi ei kestä vertailua mihinkään näistä. Satunnaisesti menestyvät urheilijat ja kenties jääkiekkomaajoukkue saavat aikaan illuusion siitä että suomalaiset menestyvät. Sisältä päin katsoen menestys syntyy pienten urheiluhullujen yksilöiden toimesta enemmän kuin kunnollisen järjestelmän seurauksena. Suomalaisessa urheilussa ei ole rahaa rakentaa kunnollisia järjestelmiä. Valmentaminen ja ohjaaminen ei ole uravaihtoehtoja koska vakansseja ei ole. Kyvykkäät valmentajat siirtyvät ulkomaille tai hakeutuvat "oikeisiin töihin".

Liikunnan rahoituksen arvostelijat leimataan turhan itkijöiksi jotka haluavat siirtää syyn omasta menestymättömyydestään yhteiskunnan kannettavaksi. Rahoituksen puute on menestymättömyyden syy koska ilman rahoitusta koululiikuntaan, nuorten ohjaukseen ja valmennukseen suomalaisen urheilun tulevaisuus on nykyisyyttäkin synkempi. Terveydenhuollon menojen kasvu syö jatkossakin liikunnan rahoituksen osin koska liikunta ei pääse näyttämään kynsiään kansakunnan tervehdyttäjänä.

Suomen Olympiakomitean rooli Suomalaisessa urheilussa korostuu kun niukkuutta jaetaan Huippu-urheilijoille. Pidän OK:n otetta tällä hetkellä hyvänä ja näen pari vuotta sitten alkaneen rahoitusuudistuksen positiivisena asiana. Ongelmat eivät löydy Olympiakomiteasta vaan jälleen kerran käsittelyssä olevasta valtion budjettiesityksestä, josta soisi suuremman siivun myös Olympiakomitealle muun urheilun ja liikunnan ohessa.

2 kommenttia:

J-V kirjoitti...

Ensin samanmielisyydet. Liikunta, kuten muukin ennaltaehkäisevä toiminta on suomalaisessa terveydenhuollossa huonosti ymmärretty asia. Eipä silti, että ennakointikyky olisi välttämättä muutenkaan kotimaan poliitikkojen vahvin ominaisuus.

Sitten provosoivaan osuuteen. Huippu-urheilu on nationalistista ja patrioottista toimintaa, joka ilmiönä on nykyisessä ammattilaismuodossaan epäterve. Se ei palvele yhteiskuntaa, vaan aiheuttaa kuluja niin suorana rahoituksena, työvoiman katoamisena kuin järjettömien harjoittelumäärien aiheuttamien vammojen hoitokuluinakin.

P.S. Säädäppä Veikko blogiasi niin, että tänne pystyy kirjoittamaan ilman google-tiliäkin. Helpottaisi kummasti kommentointia.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Sailakset ym. näkevät liikunnan lisämenona, eivät vaihtoehtoisena kustannuseränä terveydenhuollolle. Se onkin vaikea kysymys, onko huippu-urheilun tukemisella minkäänlaisia epäsuoriakaan kansanterveydellisiä vaikutuksia. Harrastusliikuntamahdollisuuksien edistäminen verovaroin tietysti on suotavaa, mutta nykyinen ilmapiiri ei menojen lisäämistä juurikaan suosi. Liikunnan suhde kansantalouteen on niin monimutkainen ja vaikeasti todistettava yhtälö, ettei nykykeskustelun vaatimia perusteluja ole helppo kaivaa.

Osin ongelmat ovat syvemmällä suomalaisessa yhteiskunnassa kuin pelkissä budjettilinjauksissa. Lasten normaali leikinomainen liikkuminen vähenee jatkuvasti, aikuiset taas syövät ja varsinkin juovat liikaa. Monella on (tai on olevinaan) niin kiire, ettei oikein ehdi pitää itsestään huolta. Kovan työputken helpottaessa vedetään lenkkeilypuvun sijaan päälle känni, joka tarjoaa hetken helpotuksen stressaavaan arkeen.

Aina joskus olen ottanut soutajan hatun pois päästä ja miettinyt ihan vakavissaan, täytyykö jotain sellaista kuin huippu-urheilu todella tukea yhteisistä varoista samaan aikaan kun sairaaloissa keskustellaan priorisoinnista, vanhuksille ei tahdo löytyä hoitopaikkoja, hoitoalan ihmiset ovat palkkakuopassa jne. Kansallisen identiteetin vahvistaminen ei enää nykyaikana oikein käy tämän tukemisen perusteluksi ja kuten todettua, huippu-urheilun saaman tuen ja kansanterveyden välinen yhteys on hyvin kyseenalainen. Mutta kun kuitenkin tuetaan, niin tuettaisiin sitten järkevästi ja suunnitelmallisesti.

On paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät liikkuisi vaikka liikuntaan käytettyjen veroeurojen määrä olisi kymmenkertainen. Kääntäen on paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka liikkuisivat vaikka yhteiskunnan tuki lopetettaisiin kokonaan. "Kiivetkää puihin", niinhän se sanoi entinen valtiovarainministerikin kerran tupakka hampaissa. Budjettilinjaukset ovat vain osa kysymystä.