torstai 30. elokuuta 2007

GO! Ilona GO!


Ja Ilona meni. Meinasi homma mennä jännäksi loppumetreillä. Kun maaliin oli 250m matkaa oli Ilona veneenmitan edellä Rajlea ja Pertliä. Sitten Rajle ja Pertl laittoivat kaikki peliin finaalipaikan puolesta. Maalissa Rajle oli n. 50cm ohi ja Pertl 10 cm perässä. Ilona soutaa lauantaina finaalissa klo 12:25 paikallista aikaa. Monella on oppimista siitä taistelutahdosta, peräänantamattomudesta ja perinpohjaisuudesta jonka ansiosta Ilonasta tuli MM-finalisti. Motivaatio on tärkein lahjakkuuden laji, sen Ilona vahvisti tänään todeksi omassa kilpailussaan. Ilona on harjoitellut määrätietoisesti jo 10 vuotta vai liekkö hieman enemmän. On hienoa että harjoittelu tuottaa tulosta. Talven 7:10 ergolla lupasi jo kehityshyppäystä, kauden MC-kisat vahvistivat käsitystä. Finaalipaikka todella kovassa seurassa 23 soutajattaren joukossa on todella kova juttu, tietäen kaikki ne vastukset joita Ilonan tiellä on ollut. Nyt on aika hymyillä hetki ja latautua sitten lauantain kisaan.

Matti ei ehtinyt mukaan taisteluun finaalipaikasta, mutta sijoitus 12 parhaan joukossa on loistava alku jonka päälle on hyvä rakentaa. Kehitykselle täytyy vain antaa aikaa, tehdä hommaa huolella joka päivä, jokaisessa harjoituksessa. Matilla on vielä B-finaali edessä jonka jälkeen kausi on paketissa. Joka tapauksessa voimme onnitella Mattia ja Kapua hienosta suorituksesta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HIENOA Ilona!
Kaksikko näytti mallia alkukarkeloissa ja yksiköt ottivat mallin omakseen. Siivittäköön sinun onnistuminen kaksikkoakin huomenna.

Matilla on mahdollisuus napsia päänahkoja vielä vaikka kuinka...

Ja vaikka hymyä täytyisikin laittaa lauantaina himmeämmälle, ei se varmaan vauhtia hiljennä, kun diesel on kerran lämmitetty. Vai mitä Ilona?

CarlosS kirjoitti...

PCeellä näki GPS grafikana, mahtava Ilona, kyllä soutu on nousussa vaikka Suomessa vähän reistaile. Kyllä Ilonan ja Mattin soutu innosta.
Huomenna on sisun päivä, terveisia ja halaus koko porukalle, soutajalle väin.
Themppia Minna ja Sanna

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Onnea Ilonalle jo tässä vaiheessa pääsystä suomalaisten A-finalistien harvalukuiseen kerhoon. Perjantaina on jo haussa historiallista tuplaa, sillä ainakaan minä en muista tilannetta, että Suomen pienestä joukkueesta olisi samoissa kisoissa kaksi venekuntaa ollut A-finaalissa.

On upeaa nähdä, kun sinnikäs ja määrätietoinen työ johtaa tulokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Halauksia ja Onnittelut Ilonalle !
Pitkän uurastuksen ja satsauksen jälkeen olet ansainnut paikkasi A-finaalissa.Tässä on kotiyleisölläkin otsa hiessä ja tunteet pinnassa päivittäin... NAUTTIKAA kisailusta viimeiseen lähtöön asti, koska te ootte NIIN hyviä !

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

Tuli pitkästä aikaa oikeasti jännättyä urheilua. Tosin tällä kertaa GPS-kuviona. Finaalit on jo pakko katsoa jollain keinolla.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Ilona!
Kyllä on hienoa, että A-finaalipaikkoja ropisee, nimittäin tätä kirjoittaessa Minnan ja Sannan olympiapaikka on jo varmistunut. Heille onnittelut Veikon seuraavaan blogiin erikseen.
Oikeaa valmennusta, työtä ja uskoa itseensä, siitä kai se on kiinni?
Perässä tullaan, ainakin tarkoitus olisi...

Anonyymi kirjoitti...

MIELETTÖMÄN HEINOA TYÖTÄ! ONNEA!
Olympiapaikka on taskussa ja mieliala korkealla... Jatkakaa vielä viimeiset vedot! Finaalissa voittaa se, joka sitä eniten haluaa. Fyysisiä erot ovat varmaan aika marginaaliset.

Kaksi suomalaista venekuntaa finaalissa MM-tasolla tekee historiaa. Kaksi mitalia tekisi tuplahistoriaa.