tiistai 21. elokuuta 2018

Pekingin menestyksen taustat

Lähdin aika pikaisesti 2008 Pekingin kisojen jälkeen Tsekkiin valmentajaksi ja itse asiassa tässä 10 - vuotisjuhlien aikana tajusin sen, että en ole koskaan vetänyt yhteen tuota prosessia, ja sen osatekijöitä. Ehkä on aika kertoa sitoutumisesta ja yksityiskohdista, jotka loppujen lopuksi veivät joukkueen palkintopallille. 

Ennen kuin kaikki alkoi

Huippu-urheilu on vaativaa ja huipulle nouseminen edellyttää toimivien kokonaisuuksien luomista urheilijoiden ympärille. Meillä oli onni myötä siinä mielessä että pystyimme tämän kokonaisuuden luomaan. Aloitetaan alusta. Olen ollut urheiluhullu pienestä asti ja soutu valikoitui lajiksi sattumalta. Ominaisuuteni eivät olleet lajiin sopivat, mutta en miettinyt asiaa sen kummemmin, heittäydyin vain täysillä lajiin ja tein parhaani menestyäkseni siinä. Opin paljon kilpailemisesta ja lajista ja 10 vuoden kilpaurheilun jälkeen päädyin “pelaajavalmentajaksi” Tämä tapahtui jo 80-90-luvun taitteessa. Kävin FISAn valmentajakursseja ja silloisen KVT:n Vierumäellä ja siihen päälle FISAn vuosittaiset seminaarit. 

Valmentajaksi kasvaminen

Olin siis harjoitellut valmentamista jo kymmenen vuotta ennen tämän projektin alkua. Minnaa aloin valmentaa hänen soutaessaan yhdessä Päivin kanssa vuosituhannen vaihteessa, Ilona tuli mukaan 2003 keväällä ja Sanna 2003 MM-kisojen jälkeen, siinä kuuluisassa palaverissa Milanolaisessa hikisessä hotellihuoneessa. 2003 talven aikana luin valmennuskirjallisuutta ja Jan Olbrechtin Science of Winning kolahti. Se selitti oman urani nousut ja laskut. Aloin soveltaa kirjan oppeja soutuun, ja vaikka 2003 MM-kisat eivät vielä kovin hyvää tulevaisuutta luvanneet, kehitystä alkoi tapahtua. Sain myös yhteyden Jan Olbrechtiin ja keskustelimme valmentautumisesta sekä puhelimitse että sähköpostitse, ja palaset alkoivat putoilla kohdalleen. Pidän Janin ajatuksia ja neuvoja ratkaisevina valmentajaurallani. Myöhemmin pääsin tekemään hänen kanssaan yhteistyötä Belgiassa työskennellessäni, ja kunnioitan hänen osaamistaan syvästi. 


Vuoksella, Sunnuntain yksikköharjoitus, kuva Tapani Tolvanen

Soutuliitto

Taloudellisesti Soutuliitto oli vuonna 1996 konkurssin partaalla, ja olisi mennyt konkurssiin ellemme olisi leikanneet radikaalisti liiton kulurakennetta ja ottaneet sitä Imatralle Finnrowing Oy:n suojiin. Soutuliiga (YT-kumppanit Viking Linen Souturisteilyt, UPM, Veikkaus ja Lumene koko liiton pääsponsorina). Loukosen Matti & LUMENEN 8 vuoden kumppanuus auttoivat siinä että muutamassa vuodessa konkurssiuhka oli väistynyt ja rahaa riitti myös toimintaan. Lumene paitoja saattoi parhaimmillaan nähdä soudun MM-kisossa suomalaisten lisäksi myös ulkomaalaisten soutajien päällä. Lumene satsasi soutuun tuotepalkintoja ja rahaa vuosien 1999-2007 välisenä aikana niin paljon että se oli Suomalaisen Soudun suurin YT-kumppani koskaan! Matille kuuluu iso kiitos siitä että vuonna 2003 voitiin edes jollain tavalla saada jalkeille uskottava huippu-urheiluprojekti. Lumene rahaa valui kaikkiin soutuliigaan osallistuneisiin seuroihin myös kalustotukina kahdeksikkoja ja nelosia hankittaessa. 


MC-osakilpailuvoitto Muchenissä 2005, kuva Igor Meijer

Uudet tavat

2003 MM-kisojen jälkeisessä alkupalaverissa päätimme lähestyä vuotta 2004 ilman kompromisseja. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että syksyn urheilijat tekisivät töitään, ja Helmikuussa alkaisi leiritys, 2x3vkoa Italian Sabaudiassa ja Huhtikuussa muutto Imatralle. Urheilijat sitoutuivat tähän 100%. Minna teki Finnrowingissa osapäivätöitä leirityksen alkuun saakka ja siitä alkaen oli ammattiurheilija. Ensimmäisen kesän mimmit taisivat asua Minnan kämpillä, mutta toisena kesänä kaikilla oli jo oma kämppä Imatralla. Sanna työskenteli Lohjan uimahallilla ja työnantaja suhtautui hienosti Sannan huippu-urheiluun. Ilona opiskeli Jyväskylässä liikunnalla, eikä siekaillut hidastaa opintotahtia kilpaurheilun vuoksi. Sannan seura HSK tuki Sannaa myös merkittävästi vuosittaisella stipendillä. Oli ensiarvoisen tärkeää että kaikkien naisten työnantajat olivat mukana positiivisessa hengessä, ja loivat mahdollisuuden huippu-urheilun vaatimalle ajankäytölle. Työskentelin itse yrittäjänä Finnrowing OY:ssä, ja päätin ajankäytöstäni itse, onneksi palkka juoksi silloinkin kun olin Italiassa leireillä! 

Vuoksi

Vuoksen vesialueessa oli virran puolesta pienet puutteensa, mutta samalla se on Suomen rannikkoseutuun verrattuna todella vähätuulinen, joten tuuli puhalsi meidät pois Vuokselta harjoittelemasta äärimmäisen harvoin. Opimme Vuoksen metkut ja sitten kun matkustimme kisoihin, soutajat pystyivät yleensä suoriutumaan rennosti. Kilpailuissa kovatuuliset olosuhteet olivat alkuun vaikeat, mutta kehitystä tapahtui niissäkin ajan myötä. Vuoksella meillä oli käytössä katamaraanivene, josta soutua oli hyvä seurata ja kommentoida. Vuoksella ei ollut muuta moottoriveneliikennettä kuin muutaman kerran kesässä, saimme harjoitella rauhassa hyvissä olosuhteissa. Imatran huono puoli oli se, että lentokentälle oli pitkähkö matka ja Sanna ja Ilona asuivat melko kaukana. Infra olisi kuitenkin ollut mahdoton luoda mihinkään muualle, tässä olin itsekäs, yritykseni ja perheeni olivat Imatralla.
 

Treeniä Vuoksella, kuva Veikko Sinisalo

Pettymys 2004

Vuonna 2004 koimme veneen vauhdin kehityksestä huolimatta valtavan pettymyksen kun Olympiakarsinnoissa jäimme paikasta 0,12 sekuntia. Myöhemmin kesällä Minna voitti MM-pronssia kevyessä yksikössä, ja se antoi uskoa tulevaan. Olivathan Minna ja Sanna jo olleet Muchenin MC:ssä sijalla 4, lähellä maailman kärkeä. Olympiakomitea epäröi tukeaan ja kirjoitin kaikille OK:n hallituksen jäsenille kirjeen jossa kerroin taustat, fyysisen kapasiteetin ja urheilijoiden sitoutumisen. Aloimme saada pientä tukea, mutta ennen tukea meillä oli jo esittää MM-pronssi ja MC nelostila. En usko että olisimme saaneet tukea ilman noita näyttöjä, totuuden nimessä, emmehän me päässeet edes Olympialaisiin. Minna ja Sanna olivat fyysisesti lahjakkaita, ja 2000m C2 testitulokset osaltaan auttoivat meidät tuen piiriin. Lahjakkuus ei sekään rajoittunut pelkkään fyysisyyteen vaan siihen liittyi kova tahto, Minnalla kyky tuottaa täsmällistä liikettä ja Sannalla seurata rytmiä. Molemmat olivat poikkeuksellisen vahvoja ja hiihtotausta oli kehittänyt molemmille aerobisen kapasiteetin kunnon pohjaksi. 


MM-hopea 2007

Fysiikan seuranta

Urheilijat sitoutuivat harjoitteluun ja testeihin, sovimme alun alkaen että teemme 2x 5k ja 2x 2k testit ja tulokset ovat julkisia, projektin nettisivuilla. Julkaisimme myös harjoitusohjelmat samaisilla nettisivuilla. Teimme myös laktaattitestejä säännöllisesti, joiden tarkoitus oli seurata aerobisen ja anaerobisen kapasiteetin tasapainoa. Testinä oli 2x5min perusvauhdeilla 2:00 ja 1:55 ja niistä hapot, 20 minuutin palauttelun jälkeen minuutin maksimiveto ergolla. Kokonaisuus vedettiin slideilla. Maksimivedon ohjeistuksena oli vetää jokainen veto niin kovaa kuin suinkin pääsee, korkealla tahdilla. Testin tavoite oli seurata max laktaattia ja tietysti tulosta. 

YT-kumppanit

Mielestäni poikkeuksellista tässä projektissa oli sitoutuneisuus. Alussa valmentautumiseen käytettävä raha oli vähissä, mutta Lumene luotti alusta saakka ja Olympiakomitea alkoi tukea vuonna 2004. Vuoden 2005 MM-pronssi toi kuvioon täydet urheilija-apurahat Minnalle ja Sannalle ja homma helpottui olennaisesti. Menestys auttoi myös sponsorimarkkinoilla, ja rahoituksesta tuli riittävä, vaikkakin välillä haastava. Lumenen rinnalle Lohjan ja Imatran kaupungit tulivat mukaan samoin kuin Makita, Vogel, GLO-Hotelli ja Pro-Job, Juice Plus, Squeezy ja Finnberryx. Toivottavasti muistan kaikki.

Tiedotus

Olin Soutuliigan tiedotusta hoitaessani luonut yhteydet mediaan ja tein kaikista kilpailuista tiedotteen, jossa kerrottiin rehellisesti kilpailun taso, osanottajamäärä ja tulos, ja tietysti tunnelmat. Rehellisiä olimme silloinkin kun joskus kisoissa epäonnistuimme. Kävi kuitenkin niin että koska olimme rehellisiä ja aloimme menestyä, meihin luotettiin ja juttuja ja kuvia julkaistiin. Pyrimme tietysti ottamaan kuvat niin että sponssit saivat rahoilleen vastinetta. Palkkasimme myös ranskalaisen ammatti (soutu) kuvaajan ottamaan kuvia jotta saimme laadukkaita kuvia suomalaiselle medialle. Tämän seurauksena puhelinlaskuni netin käytöstä ulkomailla 2007 MM-kisojen aikaan oli 2000€. Vuoden 2007 MM-Kisoissa YLE oli jo mukana ja välitti tunnelmia kotikatsomoihin. Kisat menivät aika lailla nappiin. Minnalle ja Sannalle hopeaa ja Ilonalle finaalipaikka. Minna ja Sanna kiinnostuivat vielä kauden lopuksi EM-kisoista Puolan Poznanissa. Kauden kruunasi EM-hopea avoimesta luokasta. 


Munchenin välierässä 2007. Finaalipaikan myötä Olympiapaikka varmistui.

Ravinto

Vuonna 2006 tapasin Olympiakomitean seminaarissa fysiatri Veli-Pekka Valkosen ja hänestä tuli tärkeä palanen projektia etenkin ravitsemuksen saralla. Kaikilla kevyen luokan soutajilla paino on suurempi tai pienempi haaste. Veli-Pekan avulla saimme puristettua ravitsemuksen timanttiseen kuosiin. Ei se helppoa urheilijoille ollut, mutta kertoi osaltaan sitoutumisen tasosta, joka sitten palkitsi kisoissa. Pekingin vuonna Olympialaiset olivat ainut kisa jonka naiset vetivät kevyessä. Suuressa maassa tämä ei ehkä olisi ollut mahdollista, mutta meidät oli valittu kisoihin jo syksyllä ja päätimme keskittyä Olympialaisiin painonpudotukset minimoimalla. Painon pudottaminen on kuormittavaa, ja halusimme pyrkiä rakentavaan harjoitteluun.

Ammattilaisten tuki

Meillä oli eräänlainen tukirinki urheilijoita varten myös Imatralla. Urheilijat pääsivät hierontoihin, osteopatiaan, lääkäriin ja akupunktioon lyhyellä varoitusajalla. Pienen paikkakunnan yhteisö toimi hienosti. Hauska yhteisö muodostui Sabaudiaankin, vietimme siellä monta kevättä ja ihmiset tulivat tutuiksi, hotellille ilmoitimme ruokavaliomme, ja hotelli toteutti sitä. Meillä oli tapana käydä kerran kevään aikana syömässä isäntiemme kanssa, ja viimeisenä vuotena paikalla olivat myös Sabaudian silloinen kaupunginjohtaja tai pormestari, soutuseuran puheenjohtaja ja tietysti hotellin omistaja. Olimme aina tervetulleita Sabaudiaan, ja muutama vuosi sitten perheen kanssa siellä käydessä Ida ihmetteli että miksi kaikki moikkaavat mulle... No Leireilin vielä pari vuotta Sabaudiassa Tsekin joukkueen kanssa tämän projektin jälkeenkin joten siellä tuli vietettyä runsaasti aikaa. 2007 Munchenissä meillä oli kisakatsomossa oma kannustajajoukko myös Italiasta. 


Sabaudia 2007 tai 2008

Ei kompromisseja

Olin maailmalla seurannut muita joukkueita ja tiesin päivittäisen tekemisen tason. Meillä ei ollut varaa antaa yhtään tasoitusta mistään. Ryhmälle muodostui alusta saakka sellainen tapa että olin mukana vesillä kaikki treenit ja Minnan kanssa käytännössä myös talvisin suurimman osan. Viimeisenä, 2008 kesänä naiset vetivät palauttavat soudut ilman valmentajaa, mutta uskon vahvasti siihen että valmentajan läsnäolo harjoituksissa on menestyksen edellytys. Nykyään on tieteellisestikin todistettu että sosiaaliset ärsykkeet, joihin kuuluvat sekä ryhmässä harjoittelu että valmentajan kommentit parantavat yksiselitteisesti tekemisen laatua, jopa tehoa. Vaikka ryhmämme oli pieni, oli se kuitenkin ryhmä. Tässä kohden nostan kyllä hattua Sannalle ja Ilonalle, jotka toteuttivat harjoitusohjelmaa syksyisin ja alkutalvesta pääosin itsenäisesti, treenien jälkeen sain molemmilta intervallien vauhdit tekstiviesteinä. Hiihtovalmentaja Jarmo Riski sanoi että urheilijoille on tärkeää päättää että mihin aikaan treenataan. Meillä se oli selvillä joka päivä, ja väitän että jos lasketaan yhteen niin viiden vuoden aikana myöhästymisiä treeneistä sattui alle yhden käden sormilla laskettava määrä, ja niistäkin suurin osa itselleni. 

Lihashuolto

Lihashuoltoa pyrimme ottamaan myös leireille mukaan. Hanna Tuominen ja Kirsi-Marja Pänttönen olivat molemmat mukana hieroja roolissa, eri vuosina tosin, mutta tärkeänä palasena pitämässä urheilijoita harjoituskunnossa. Normaalissa arjessa naiset järjestivät lihashuollon itsenäisesti tarpeen mukaan. Sabaudiassa saatoimme myrskyisänä päivänä keskittyä lihashuoltoon, ja käyttää levon hyväksi jotta virtaa riitti taas kun tuuli tyyntyi.

Kalusto

Emme antaneet tasoitusta venekalustonkaan suhteen. Filippiä on kiittäminen siitä että 2004-2007 kisavene kulki heidän trailerissaan kisapaikoille, ja 2008 Poznanin kisa saatiin vetää lainaveneellä. Podiumille sekin päätyi, joten vene varmasti oli hyvä! Vuonna 2008 meillä oli 3 venettä. 1 Suomessa, 1 matkalla Kiinaan ja 1 Japanissa (Ostimme Australian 2007 käyttämän veneen tätä varten saman vuoden MM-kisojen jälkeen). Varmistimme että meillä oli samanlainen vene viimeistelyleirillä Japanissa kuin sitten itse kisassa. Airoja oli kahdet, toiset tulivat veneen mukana Kiinaan ja toiset veimme ensin Japaniin viimeistelyleirille ja otimme sieltä sitten Kiinan. Kävimme syksyllä 2007 katsastamassa viimeistelyleiripaikan parin viikon leirillä. Meillä oli paikallinen Filipin edustaja Herra Suzuki auttamassa käytännön asioissa. Hän myös nouti meidät lentokentältä ja palautti sinne! 


Kesän 2008 “mediamylläkkää”

Nopeat ratkaisut

Vuonna 2005 MM-kisat olivat Japanissa ja siellä oli uhka koville tuulille. Hankimme veneisiin hiilikuituhankaimet joiden kiinnityskohdat olivat korkeammalla kuin alumiinihankainten kiinnityskohdat, eli ne eivät tuulisissa olosuhteissa olisi ottaneet kiinni veteen samalla tavoin kuin alumiinihankaimet. Filippi valmisti hankaimet mittojen mukaan meidän ollessa jo kisapaikalla ja lennätti ne kisapaikalle. Asennettuamme hankaimet Minna ja Sanna kävivät kokeilemassa, ja molempia hymyilytti vesiltä pois tullessa. Hankimme samalla kertaa hiilikuituhankaimet myös Ilonan käytössä olleeseen yksikköön. Loppujen lopuksi kaikki viihtyivät näissä veneissä niin hyvin että niillä vedettiin myös vuonna 2008 Ilonan MM-ksat Linzissä ja Pekingin Olympialaiset. Aika hyvin 5 vuotta vanhoilta kisaratsuilta!

Pekingin yksityiskohtia

Pekingiin meiltä lähti lava ruokaa ja tarvikkeita joiden joukossa myös yksi C2 ergo ja ilmanputsari. Asuimme poissa Pekingin vilskeestä ja saasteista 5 minuutin automatkan päässä souturadalta. Suomen joukkue vuokrasi minulle auton, ja minulla oli jonkin aikaa myös Kiinalainen ajokortti. Olympiakylään mennessä piti tosin tilata taksi ajamaan edellä. Kari Niemi-Nikkola oli nähnyt projektin potentiaalin ja saimme OK:n suunnalta varauksettoman tuen, varsinkin kun menestystä alkoi tulla. Kari uskoi meihin siinä määrin että hän oli rakennuttanut naisille varattuun huoneeseen kokolattiamaton sijaan parketin Minnan astman ja siihen liittyneen saasteriskin vuoksi. Kiinalaiset halusivat laskuttaa parketin poistosta myöhemmin melko tuhdisti, ja Kari lupasikin hotellin edustajille, että he joko repivät laskun tai sitten suomalaiset tulevat purkamaan parketin. Laskua ei koskaan tarvinnut maksaa. 


Kovin moni Suomalainen ei ole johtanut Olympiafinaalia! 

Ihmisyys

Pyrimme keskustelemaan vaikeistakin asioista, ottamaan toisemme huomioon ihmisinä ja kehittymään ihmisinä, rehellisesti. Noudatimme harjoitusohjelmaa, jonka tein 4-6 viikon jaksoissa. Naiset saivat ohjelman aina edellisen jakson lopussa, leiri-, testi- ja kilpailusuunnitelmat olivat tiedossa jo syksyllä. Harjoitussuunnitelmaa muutettiin todella harvoin, mutta jos urheilijoilta tullut palaute edellytti muutoksia, ne tehtiin. Pyrimme harjoitteleman riittävästi, mutta samalla pyrimme välttämään liikaa, turruttavaa harjoittelua. Terveenä säilyminen oli keskiössä, joukkue oli pieni ja loukkaantumisiin ei ollut varaa. Harjoittelun kokonaisuutta pyrittiin kehittämään pienin askelin vuosi kerrallaan, ja luonnollisesti jotain tuunausta tehtiin myös matkan edetessä. Haastavaa terveenä ja kevyenä säilyminen vaati, ja se oli ehkä suurin stressin aiheuttaja koko projektissa. Loppupelissä Veli-Pekan opein ja naisten kovalla sitoutumisella vaaka selvitettiin myös Pekingissä kunnialla, mutta helppoa se ei missään vaiheessa ollut. Veli-Pekka päivysti Pekingin reissun aikana 24/7. 

Polku

Menestyksen resepti on tämän projektin kokemuste perusteella urheilijan polku, jossa pyritään huolellisesti rakentamaan toimivia kokonaisuuksia urheilijan arjen ympärille, harjoittelun ja harjoitusryhmien, ravitsemuksen, yöunen, siviilielämän, urheilun tukitoimien, urheilupsykologian ja lähesten avulla. Kaiken täytyy toimia, joka päivä. Urheilijan arjessa on hyvä viihtyä pitkään, käytännössä useita vuosia jotta on mahdollista saavuttaa oma potentiaalinsa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kova haaste rakentaa näitä prosesseja ilman kompromisseja siten että kaikkinainen laatu säilyy ja projektien elinkaari riittää potentiaalin esiin tuomiseen. 

Toivon että lukija ymmärtää hieman enemmän huippu-urheilusta ja sen vaatimustasosta Urheilijan polkua rakennettaessa. Pieniä muuttujia on paljon, kaikkia ei kuitenkaan voi kontrolloida. On luotettava ihmiseen ja yritettävä kehittää urheilijan arkea, kannustettava ja oltava rehellinen, sekä itselleen että muille. Kilpailu on kovaa ja oikoteitä ei ole. 


Tavoite saavutettu! Pientä humua Pekingissä!!!



Ei kommentteja: