sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Day 2

Harjoittelua, kokoustusta, odottelua lähtöjen seurantaa, normi välipäivä, sanoisin. Aamulla Tim veti radalla paluttavan treenin jonka jälkeen jäin odottelemaan joukkueenjohtajien kokousta ja seurailin päivän keräilyeriä ja alkueriä sekä radan varressa että monitorista. Oli mukava nähdä Tshekkien LM4-:n menevän välieriin kukistamalla Pekingin pronssijoukkue Puolan omassa keräilyssään. Tshekkien tie tässä veneluokassa ei ollut ihan helpommasta päästä; Alkuerässä vastassa olivat AUS (MM 1. 2011) GBR, (MM 1. 2010) ja GER (MM 1. 2009) Alkuerän tuloksena oli vähän reilun puolen sekunnin tappio Saksalle ajalla 5:52,69. Aika on joukkueen ennätys, ja muiden muassa Tanska veti edellisessä lähdössä 4 sekuntia hitaammin. Keräilyssä vastassa olivat sellaiset soudun kääpiövaltiot kuin USA, Italia ja Puola joista yhden niistäminen riitti välieriin. Puola joutui tässä kohden siis laulukuoroon.

Tiistain puolivälierä

Tiistaina klo 11:00 soudettava Timin erä on seuraavanlainen Rata 1. Liettua Mindaugas Griskonis, 2. Kroatia, Mario Vekici, 3. Uuden-Seelannin Mahe Drysdale, 4. Tim, 5. Puola, Pavel Sloma ja 6. Chile, Oscar Vasquez Ochoa. Griskonisilla oli alkuerässään hieman epäonneakin; muutama sata ennen maalia hänellä jäi airo kiinni veteen, vauhti pysähtyi ja Stephansen pääsi iskuetäisyydelle. Hänen mukanaolonsa tekee tästä erästä huomattavasti kovemman. Sääennuste lupaa sivuvastaista. Mikäli ennuste toteutuu, toivon että radat vaihdetaan siten että alkuerien voittajat saavat tuuliolosuhteiltaan edullisimmat radat. Murehdin olosuhteiden tasapuolisuutta joka tapauksessa. Mikäli ratoja ei vaihdeta, menisivät parhaat tuuliolot Chilen Vasquez Ochoan eduksi...aika näyttää. Totuus on kuitenkin se, että tällä radalla on lähestulkoon harvinaista että olosuhteet ovat tasapuoliset niihin keskipäivän aikoihin joihin miesten yksikkökisat täällä asettuvat.

Kaikesta huolimatta toivon edelleen suoraa myötäistä. Tasapuolinen jako puolivälieriin on tarjolla jos vain olosuhteet säilyvät tasapuolisina.

Ei kommentteja: