Luzernissa on aikaa odotella kisoja, sillä kaikki kilpailut ovat illalla. Normaalisti soutuilpailut käydään päivän aikana aamusta alkaen, mutta Olympiakarsinnat ovat poikkeus. Syy epätavalliseen ajankohtaan selittyy sillä, että kisat vedellään viikolla, ensimmäisiä alkueriä lukuunottamatta, jotka kisaillaan 20.5. sunnuntaina. Se miksi kisat vedetään viikolla selittyy puolestaan sillä että viikonloppuna on maailmancup, ja useat joukkueet vetävät rumban läpi samalla henkilökunnalla. Luzernin luonnonkauniilla järvellä ei myöskään saa moottoriveneillä muuta kuin yhden viikon aikana / vuosi. Se viikko käytetäänkin sitten tehokkaasti sekä olympiakarsintaan että Maailmancupiin. No, jorinat sikseen ja itse asiaan.
Miesten yksikön kolmea paikkaa lähtee tavoittelemaan 22 soutajaa, valtaosa suuntaa siis kotiin pettymys niskassaan. Tuon pettymyksen vuonna 2004 kokeneena tiedän mitä se on. Lähes kaikilta Timin vastustajilta löytyy jokin noteeraus lähimenneisyydestä joka vähän valottaa sitä minkälaisesta kaverista on kyse.
Pika-analyysi kertoo seuraavaa;
AUS, Jared Bidwell
M4x ja M2x varamies, Bledissä C-finaalissa reilusti Timin takana
BUL, Georgi Bozhilov
Bledissä 12. eli ensimmäinen paikatta jäänyt. Tänä vuonna ei ollut Piedilucossa eikä Belgradissa, joten referenssiä vauhtiin ei ole lainkaan. Vuonna 2004 Bulgarian Ivo Yanakiev tuli karsintoihin, voitti ne ja otti pronssia Ateenassa. Arvaamaton vastustaja.
CRO, Mario Vekic
Bledissä Timin takana C-finaalissa, ei vakuuttanut Piedilucossa.
CYP, Valentinos Sofokleos
Bledissä C-finaalissa Timin perässä, Piedilucon kisa näytti että hillitöntä parannusta vauhtiin ei ollut tullut. Treenaa Kreikkalaisten kanssa. Kreikalla menee joukkueveneissä kohtuullisesti, mutta yksiköt eivät ole kovin kovassa vauhdissa, naisten kevyttä lukuun ottamatta.
DEN, Henrik Stephansen
Belgradissa 9. vauhdillisesti hieman Timiä jäljessä. Vuoden 2011 kevyen luokan maailmanmestari, sisäsoudun ME-mies, jne. Loistava fysiikka, pomputtelee tulemaan hyvällä draivilla.
EST, Vladimir Latin
Belgradin C-finaalin 5. Uskoisin miehen olevan reservissä M4x ja M2x venekuntia varten. Pekingissä pariaronelosessa 9.
FRA, Michael Marteau
Belgradin C-finaalin 3. Reservissä M4x ja M2x venekuntia varten. junnupartsarin hopeamies vuodelta 2010
GRE, Dionysos Angelopoulos
Ei ollut Belgradissa eikä Piedilucossa. Paras meriitti vuoden 2010 Junioreiden MM-kisojen hopea yksikössä. Viime vuoden EM-kilpailuissa yksikössä 8.
HUN, Peter Galambos
Belgradissa miesten kevyen yksikön kakkonen pari sekuntia alle 7 minuutin ajalla. Ei huono. Hiukan Stephansenin perässä.
ISR, Dani Fridman
Viime vuonna Bledissä sijalla 22 miesten yksikössä.
ITA, Domenico Montrone
Belgradin C-finaalin kakkonen Timille 5 sekuntia jääneenä. Valmentaja piti suoritusta erinomaisena, siksi monesti hän kisan aikana huusi "fantastico!" Paras noteeraus 2006 MM-kilpailuissa M4x luokassa 4.
LAT, Janis Timofejevs
2010 EM-kilpailuissa yksikön 15.
MDA, Evgeni Sokirka
Tästä miehestä en löydä tietoa.
MON, Mathias Raymond
Monacon mies veti kohtuullisesti Piedilucossa, mutta ei kuitenkaan varteenotettava olympiapaikan lunastaja. Parhaat aikuisten arvokisasijoitukset 20 huonommalla puolella.
POL, Michal Sloma
Viime kesän EM 4. yksikössä. Uralla aiemmin MC ja MM tasolla B-finaalisijoituksia pariairokaksikossa ja EM tasolla muutama finaali pariairokaksikossa ja -nelosessa.
RUS, Artem Kosov
Belgradin maailmancupissa 11. Uralla aiemmin lähinnä M4x ja M2x esityksiä A, B ja C finaaleissa.
SAM, Bradley Jowitt
Karapiron 2010 kisojen miesten yksikön 23.
SLO, Jemej Markovc
Viime vuoden JUN-MM kisojen pariairokaksikon 5.
SRB, Marko Marjanovic
Viime vuoden EM-kakkonen pariairokaksioissa
SVK, Andre Redr
Viime vuoden U23 kisojen 15. Yksikössä, Belgradissa pykälää heikommin.
UKR, Sergii Gumennyi
Vuoden 2010 Jun MM-kisojen 21.
Siis loppupäätelmänä Timin kisaennakosta voidaan todeta että hyvällä itseluottamuksella tulta päin.
Muista luokista
M8+ yhden paikaon vie USA, NZL on täällä treenaamassa, eikä vakuuta, Ranska ei puolestaan vakuuttanut viime kesänä. Naisten yksikössä on kolme paikkaa, joista yksi Australian Kim Crow:lle ja toinen Serbian Iva Obranovicille. Kolmannesta kisaillaan sitten tiukemmin muiden muassa Kaisa Pajusalun ja Tale Grortz-Fiskestrandin voimin. Miesten pariairokaksikossa Italian Sartori-Battisti yhdistelmän jääminen ilman paikkaa olisi yllätys. M2x kisassa on mielenkiintoinen venekunta Azerbaizanista, sillä Aleksandar Aleksandrov vetää pariarokaksikon huolimatta siitä että hänellä on jo paikka yksikköön. Aleksandrov veti Belgradissa vieläpä hyvin, selvittäen tiensä finaaliin ja siinä viidenneksi. Miesten pariaironelosessa yhden paikan ottaa Eesti, ja toisen Ranska ellei Tshekki saa vauhtiaan kohdalleen. Tshekki veti yhden kilpailukykyisen vedon Belgradissa, joten ihan mahdoton Tshekkien tilanne ei ole.
Kisat alkavat siis sunnuntaina 20.5. ja paikat on jaettu 23.5. Stay on tune!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti