perjantai 27. huhtikuuta 2012

Belgradin ennakot

Kilpailukausi on vihdoinkin alkamassa tode teolla. Belgrad kokoaa jo kohtuullisen otoksen huippusoutajista kisailemaan, ja antaa perspektiiviä pari viikkoa Belgradin jälkeen käytäviin Olympiakarsintoihin. Ohessa pientä ennakkoa, muutamasta luokasta

M1x
Paikalla ihan hyvä otos huipuista, poissa ovat tosin hallitseva maailmanmestari Mahe Drysdale ja Marcel Hacker. Top 10:n kuuluvat mielestäni Maeyens, Synek, Karonen, Tufte, Campbell, Zhang, Fournier Rodriquez, Aleksandrov, Jurkowski ja Stepahnsen. Mustana hevosena kisaan lähteen Brodowski. Kovaa taistelua on siis luvassa. Timille tämä on kauden ainoa MC osakilpailu, sillä Luzernissa hän ei joka tapauksessa kisaile karsintojen jälkeen. Jos Tim kisailisi Luzernissa karsinnan päälle Cupin tulisi viikon sisään vedettyä enimmillään 8 kisaa, ja se on aika paljon. Sanomattakin selvää on että ennakkosuosikin paineet kantaa muuan kultaseppä Prahasta. Olympiapaikka puuttuu yllä olevista vain kahdelta, Tim ja Henrik soutavat Belgradissa olympiakarsintaan valmistautuminen päällimmäisenä mielessä.

M2x
Paikalla Euroopan kerma höystettynä Argentiinalla. ITAlia, (Sartori-Battisti) Vanha herra Sartori on olympiavuonna jälleen motivoitunut. Piedilucossa tämä kaksikko pöllytti Ranskaa joka on myös kohtuullisessa vauhdissa. Ehdottomasti vauhdissa mukana ovat myös Slovenian Cop ja Spik, jotka tuntuvat löytävän toisensa aina tärkeden kisojen alla. Saksan edustus on vahva; 2 joukkuetta - sekä Knittel-Kruger että Gruhne-Rocher, olisi yllätys jos nämä kaksi joukkuetta olisivat ulkona top 10:stä, molemmilla joukkueilla on hyvät edellytykset finaaliin saakka. GBR:n Townsend - Lucas, kokeneita kavereita ja Ison-Britannian vaatimustason tuntien vauhtia pitäisi löytyä. Tshekin molemmat kaksikot ovat U23 venekuntia, 3 näissä veneissä soutavaa kaveria oli hopealla viime kesän U23 MM-kisojen pariaironelosessa, kaikki nuoret herrat soutavat debyyttinsä MC tason kaksikoissa. Norjan Team Tufte - kaksikko saavutti viime vuonna olympiapaikan, on mielenkiintoista nähdä onko vauhti parantunut. Ukrainan soutukulttuuri on vahvaa, joten hyvää vauhtia voimme odottaa kaksikolta Futryk - Dovkodko. Belgia heittää kaksikkoon viime vuonna kevyttä kaksikkoa soutaneen Hannes Obrenon ja Bram Dubois:n, Hannes oli Bledissä veljensä kanssa C-finaalissa ja Bram U23 kisoissa yksikön viides. Ennakkosuosikki Saksa, musta hevonen Slovenia.

M4x

Osanottajalistaa kun katsoo niin näkee että tässä ollaan menossa tositarkoituksella. Olympiapaikkaa vailla ovat Eesti, Tshekki, Ranska, Tanska, Argentiina ja Slovenia. Kuuba ei ole paikalla, viime vuoden MM-kisassahan Kuuba missasi olympiapaikan ensimmäisenä. Näistä joukkueista parhaat saumat Olympaiapaikan ottamiseen ovat Eestillä, Tshekillä ja Ranskalla. Eesti on laittanut kaikki parhaat soutajansa veneeseen, ja se ottanee yhden paikan.

No mutta, jo alkoi keulimaan; nuo kisathan ovat vasta myöhemmin. Näissä kinkereissä vahvoilla ovat alkukaudesta kovassa iskussa oleva Kroatia, omien karsintojen vuoksi pakosti kunnossa oleva Saksa ja tähän olympiavuoteen loistavan uransa päättävä Puola. Iso-Britannian venekunta on muuttunut viime kaudesta, saa nähdä kuinka herra Groblerin opit purevat tässä luokassa. Eesti voi taistella hyvinkin korkealla, veneessä on kova fyysinen potentiaali ja menestystä sekä kaksikosta että nelosesta viime vuosilta. Tshekin joukkue on mielenkiintoinen. Petr Vitasek on yksi parhaista soudun opettajista joita olen tavannut, Vitasek ymmärtää veneen kuljettamisen päälle, ja on opettanut sekä Houskan että Ourednicekin soutamaan. Nyt Vitasek nauttii työnsä hedelmistä ja istuu veneen keulassa. Tahtiairoja heiluttaa Ateenan hopeamitalisti David Jirka. Luonnollisesti toivon että homma kulkee ja Tshekki vetää Belgradissa hyvän tuloksen karsintojen alle. Yhdistelmä on kuitenkin uusi ja kansaivälinen vauhti pienoinen arvoitus.

Kisoja voi seurata www.worldrowing.com osoitteesta 4.5.alkaen. Sitä odotellessa, turvallista vappua!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Belgian Mestaruuskisat 21.-22.4.

Belgiassa maan mestaruudet jaetaan jo alkukeväästä yksiköiden ja kaksikoiden osalta. Kilpailuissa oli kohtuullisesti osanottajia etenkin junioriluokissa. Kilpailut käytiin monelle suomalaiselle tutulla Hazewinkelin souturadalla. Sää ei tällä kertaa suosinut, tuulta, sadetta ja viileää ilmaa oli tarjolla kisailijoille ja rannassa pyöräilevälle yleisölle. Ajankohdasta tulee mieleen ainakin se, että junioreiden kauden soisi olevan pidempi, ja miksi ei myös aikuisten. Suuri osa porukasta siirtyy harjoittelemaan puoliteholla kesäkaudeksi.

Tim voitti yksikön ajalla 7:04,99 n. 11 sekuntia ennen Jean-Benoit Valschaertsia ja reilut 25 sekuntia Bram Dubois´ta. Kaksikossa Obrenon veljekset näyttivät mitä hyvä rytmi ja harmonia soudussa merkitsevät. Reilu voitto heille ajalla 6:42,17. Kakkoseksi veti Tim yhdessä Bastien Hosten kanssa. Bastien on entinen U23 maajoukkuemies, joka harrastelee soutua, ja voittajakaksikon keulamies harrastaa soutua samaan tyyliin.

Timille kisa oli lähinnä tiukka treenipäivä, johon tarkoituksella laitettiin pari veneluokkaa, jotta kovia 2000m vetoja tulee kaksi. Karsinnoissa pääsi vähän helpommalla, joten niitä ei voida koviksi vedoiksi laskea. Tästä etenemme belgradin Maailmancupiin vpun jälkeiseksi viikonlopuksi ja siitä onkin sitten enää pari viikkoa karsintoihin. Vauhti on ollut kelvollista joten nyt odotellaan kisoja ja harjoitellaan hieman talvea kevyemmin jotta saadaan hyvä terä esiin karsintoihin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Head of the Cork

Portugalissa tuotetaan valtaosa maailman korkista. Korkki tehdään korkkipuun kuoresta, puu kuoritaan 9 vuoden välein ja myydään korkkitehtaisiin jotka sitten valmistavat kuoresta korkkia etupäässä viinin valmistajille. Avis sijaitsee korkkipuun kasvualueella ja siitä regatan nimi. Sopiva suomennos kilpailun nimestä on sikäli hankala, että Head tarkoittaa pitkän matkan soutukilpailua, ja siihen liitetään yleensä joen, kaupungin tai sponsorin nimi. Kysymys kuuluukin miten tuon "head" osion tuossa suomentaisi. Head on Pää tai johtaja, mutta mitä tarkoittaa kilpailun nimenä "Korkin Pää", tai korkin johtaja. Ymmärrän sen mitä tuo tässä kohden tarkoittaa mutta en ole keksinyt soutukilpailuun sopivaa ilmaisua. Jossain mielessä "kuningas" voisi suomessa istua nimeen ja tarkoittaa lähelle samaa. Saimaan kanavaregatan nimi voisi olla Kanavan Kuningas...mene ja tiedä.

Kilpailumatka oli n. 6km, loppuaikojen perusteella hieman alle, sillä mikäli matka oli täysi 6km olivat loppuajat todella kovia. Kilpailun voitti Portugalin kevyessä kaksikossa Lontooseen matkaava Pedro Fraga, ajalla 21:12, (2000m 7:04) kakkoseksi souti Timin kanssa tuiman taiston käynyt Henrik Stephansen (21:35). Tim (21:45) jäi tässä mittelössä kolmanneksi kolaroituaan rannan kanssa pariin otteeseen. Jälkimmäinen kolari sattui Timin ohittaessa Henrikiä 1500m ennen maalia, Henrik onneksi herrasmiehenä varoitti Timiä ja kalustovahingoilta vältyttiin. Tim tuumasi että hän ei oikein ole koskaan ollut hyvä suunnistaja...Onneksi oikeat kisat käydään poijutetulla suoralla radalla. Vauhtiin ja tuntumaan Tim oli tyytyväinen, vaikka eväät parempaan sijoitukseen olivatkin olemassa. Fragan vauhti oli Timille liikaa, joten kakkoseksi olisi ehkä ollut saumaa, ykköseksi ei. Neljänneksi souti Fragan kaksikkokaveri Nuno Mendes ajalla 21:56.

Portugalin Fragan suoritus oli erinomainen. Teknisesti hyvää soutua ja fysiikkaakin on takana ihan mukavasti C2 2000m miehen ennätys on 6:09. Portugalilaisten mukaan Fraga on sitä parempi mitä pidempi matka, mutta kyllä tuo 2k ennätys kertoo että tehoa lyhyempiinkin koitoksiin löytyy. Samuli Cederström oli 14. ajalla 23:33, 3 sekuntia naisten kisan ykkösen, Tanskan Fie Erichsenin jälkeen. Samuli on soutanut avovesillä nyt viikon, joten siihen nähden suoritus oli kelvollinen. Teknisesti Samuli vetää ihan hyvin, tehoa ja fysiikkaa on kehitettävä jotta vauhti kasvaa, tekniikkaa unohtamatta. Fie kertoi kisan jälkeen että Samulilla oli kisassa myös melkoisia suunnistusvaikeuksia, ja että hyvillä linjoilla Samuli olisi vähintäänkin taistellut hänen kanssaan pykälää paremmasta sijoituksesta.

Toinen kisan suomalaisedustaja oli Eeva Karppinen joka selvitti urakkansa naisten sarjan viidentenä ajalla 25:51. Kakkoseksi Fie Erichsenin jälkeen veti Norjan Tale Gjortz 24:07, 3. Tine Hiort Schoyen 25:04, 4. Carla Mendez 25:29. Kaikkiaan kilpailuun otti osaa 67 soutajaa. Tulokset

Edelliseen blogiini viitaten alla vielä pieni aikavertailu parhaisiin 2000m aikoihin;
1. Pedro Fraga 95,94% (LM1x)
2. Henrik Stepahnsen 91,1% (M1x)
3. Tim Maeyens 90,35% (M1x)

...Samuli Cederström 86,33% (LM1x) Samuli on vielä junnu, mutta en löytänyt junioreiden noteerauksia niin käytin miesten aikaa joka on samalla U23 paras aika

Naiset
1. Fie Erichsen 90,98%
2. Tale Gjortz 88,64%
3. Tine Hiort Schoyen 85,32%

...Eeva Karppinen 82,74%

Uskoakseni matka oli 100-150m "lyhyt" sillä vesi on kohtuullisen viileää ja pienestä myötätuulesta huolimatta keli ei ollut erityisen nopea.