lauantai 15. elokuuta 2009

MM-kisat lähestyvät



Kuva leiripaikastamme Vltava joen varresta n. 50km Prahasta etelään

Soudun MM-kilpailut käynnistyvät viikon kuluttua Puolan Poznanissa. Omalta osaltani näihin kisoihin kulminoituu kahdeksan kuukauden työ Tsekin miesten pariairoryhmän valmentajana. Tilanne on mielenkiintoinen, sillä osanottajalistaa tutkiessani minulla ei ole kovin paljoa käsitystä siitä mihin joukkueelani on mahdollisuudet yltää. Pekingissä joukkue oli 10. Soutajien itsensä mielestä (2 samaa soutajaa) vene on nyt hieman nopeampi, mutta mene ja tiedä. Luzernissa soudimme veneellä joka oli liian painava jostain syystä tunnoton, niinpä lainasimme Tsekin MM-hopeaa voittaneelta juniorineloselta veneen joka oli heti ensi tuntumaltaan käteen sopiva. Luzernissa joukkue jäi kärjestä 7,5 sekuntia, mutta vertailussa Luzerniin olemme reilusti edellä. Todettava on että niin ovat kyllä muutkin jos kunnonajoitus on vähänkään kohdallaan. Hyvä vene voi merkitä sitä että soutu kestää rennompana ja sitä kautta vauhtia tulee sekunti tai pari lisää. Työnantaja tuumasi tuossa taannoin että finaalipaikka olisi loistava saavutus ja B-finaalin voittokin erinomainen. Täytyy toivoa että parin viikon päästä on vielä finaali edessä. Viimeistelyharjoitukset ovat menneet ihan kelvollisesti ja ryhmä on hioutunut yhteen paljon Luzernia paremmin.

Pariairokaksikko kehittyy mutta varmuus ja kilpailusuorituksen rentous arvoituksia

Pariairokaksikko Houska - Dolecek on myös harjoituksissa parantanut kuin sika juoksuaan. Luzern oli surkea, mutta samalla parin ensimmäinen kilpailu. JOS soutu kestää rentona niin eväät 6:20 alitukseen ovat olemassa. Jos soutu ei kestä rentona niin sitten voi jäädä kauas. Tämän parin nouseminen välieriin olisi jo melkoinen voitto. Fyysisesti pari on kohtuullisen hyvä, ergotulosten keskiarvo 5:57, keskipainoa 100kg. Siitä muutama kilo painoa pois / mies ja tuloksia pari sekuntia kovemmiksi niin fyysisesti pari olisi kilpailukykyinen huipulle asti. Tuon painoisten miesten pitäisi vetää ergolla alle 5:50 jotta kilpailukykyä löytyisi...

Ei kommentteja: