Pieni maailmancup vaihtelevissa olosuhteissa
Ehec verotti osanottajamäärää Hampurin maailmancupissa merkittävästi. Iso-Britannia, Ranska ja Hollanti suurista soutumaista jättivät tulematta epidemiaan vedoten ja osanottajajoukko pieneni sitä myötä varmasti n. 150 urheilijan verran. Tämän lisäksi on useita maita joiden kilpailusuunnitelmaan toinen maailmancup harvemmin sopii, Italia yksi niistä. Omista valmennettavistani Tim Maeyens osallistuu ensi viikonvaihteen Holland Bekker regattaan josta on muodostunut hänelle perinne. Kaksi kovaa peräkkäistä kilpailuviikonloppua on liian kova rupeama, joten hän jätti myös Hampurin väliin. Hampurissa oli tuulta ja tuiverrusta, kisat kuitenkin saatiin vedettyä suhteellisen tasapuolisissa olosuhteissa. B-finaalit siirrettiin lauantia-iltaan että A-finaalit päästiin vetämään sunnuntai-aamuna ennen luvattua myrskyä.
Hampurissa minulla oli valmennettavana siis yksi venekunta, miesten pariairokaksikko Bram Dubois ja Hannes De Reu, sijoituksena kahdeksas tila 9 joukkueen kilpailussa. Olympiapaikkoja ajatellen sauma paikan saavuttamiseen on kovin ohut. Kehitettävää on paljon ja aikaa vähän. Tarvitaan aikaa ja hyvää harjoittelua jotta fysiikka saadaan hilattua riittävälle tasolle. Tulos on mielestäni juuri sillä tasolla, jolle fyysinen suorituskyky ja soututekniikka edellyttävät. Tuloksia ei voi huijata! Hampurissa realisoitui se, josta talvella blogissani kirjoitin; painon ja tehon suhteen on oltava kunnossa jos mielii saavuttaa menestystä. Hyvän hyötysuhteen lisäksi tekniikan on oltava erinomainen.
Huomiota kiinnitti Uuden-Seelannin vahva panos. Viime kesän menestyjät olivat vauhdissa nytkin. Voitot Uuteen-Seelantiin luokissa: Pariarokaksikko, yksikkö, ja perämiehetön kaksikko naise ja miehet, miesten kevyt pariairokaksikko ja pari muuta mitalisijaa. Muistetaan että uudessa - Seelannissa on ihmisiä vähemmän kuin Suomessa! Uuden- Seelannin joukkueessa on kuulemen mukaan paljon maatilojen poikia ja tyttöjä. Liekö menestysresepti kovan harjoittelun lisäksi nuoresta saakka vietetty reipas ulkoilmaelämä, kuten suomalaisessa hiihdossa aikanaan?
Odotin tällä kertaa suomalaisnaisilta parempaa esitystä, München meni vauhdillisesti hyvin, mutta samat joukkueet joiden kanssa Münchenissä naiset taistelivat tasapäisesti olivat nyt reilusti edellä. Soutu näytti hitaalta ja tahmealta, vähän puolitehoiselta. Se, että vauhtia on jossain vaiheessa ollut on kuitenkin lupaava askel. Luzernia ja Blediä kohti on mentävä täysillä ja tietysti yritettävä löytää syy siihen miksi Hampurissa ei kulkenut. Muut suomalaiset vetivät kykyjensä mukaisesti, joka on aina kelvollinen suoritus, Roopen alkueräveto oli ajallisesti jopa hyvä, mutta keräily notkahti. Näen että suomalaisten ongelma on kovien jokapäiväisten harjoitusryhmien puute. Yksin treenatessa täytyy olla todella poikkeuksellinen yläpää jotta pystyy piiskaamaan itseään päivästä toiseen laadukkaaseen pahalta ja kovalta tuntuvaan treeniin, ryhmä motivoi ja kannattelee. Tekee mieli peräänkuuluttaa hyvän, kovan ja motivoivan ryhmäharjoittelun kulttuuria.
Riittävä fysiikka ja hyvä tekniikka vievät soutajan mukaan taisteluun kirkkaimmista mitaleista. Viimeisillä sadoilla metreillä ratkaisevaa on kuitenkin itseluottamus, tietynlainen kukkomainen asenne, että "ohi ei mennä" tai että "täältä tullaan p..kele", voittamisen HALU. Tätä elementtiä on vaikea selittää, ja ehkä sitä ei ole selitettäväksi tarkoitettukaan. On uskallettava ladata kaikki peliin yksi veto kerrallaan. Pitäisi kysyä Eskild Ebbeseniltä tuosta asiasta. Hän on viimeisillä sadoilla metreillä yksi kovimmistä, mutta mistä se kovuus tulee, miten sitä voisi urheilijoille parhaiten tarjoilla ja opettaa, vai onko se ominaisuus joka joillakuilla on ja toisilla ei? Katsokaa videolta joskus Ebbesenin viimeisiä 200m pätkiä kun Tanskan kevyt nelonen virittelee loppukiriä. Kaverin koko olemuksesta näkee että siinä halutaan mennä, ja mennään, niin että maalliset murheet unohtuvat. Geigerin Klasua katselin parin metrin päästä joskus Amsterdamissa kun kaverit vetivät vieläkin voimassa olevan 1000m joukkukisan SE:n. Siinä oli jotain samaa kuin Ebbesenin vedossa; nautintoa, voittamisen himoa ja vetämisen halua ja vähän tuskaakin. Sitä oli aivan mahtava katsoa.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Käärmettä pyssyyn, osa 2
Täytyy sanoa että olen pettynyt siihen että avointa keskustelua soutu- ja kanoottiliiton yhdistymisestä ei näytä syntyvän. Mistä tämä johtuu? Eikö kysymyksiin ole vastauksia, vai eikö keskustelu muuten kiinnosta?
Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.
1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.
2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.
3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?
4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.
Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!
Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)
Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.
Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.
1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.
2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.
3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?
4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.
Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!
Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)
Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.
perjantai 10. kesäkuuta 2011
MC Munchen 27-29.5.2011
On ollut sen verran kiireitä että blogipäivitys on jäänyt tekemättä Munchenin maailmancup - regatan jälkeen...
Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.
Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.
Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.
Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.
Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...
Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.
Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.
Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.
Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.
Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.
Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...
Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Käärmettä pyssyyn, osa 1, (päivitetty 24.5.)
Miksi?
Oikeastaan kaikkein ensimmäiseksi haluaisin tietää mistä koko hanke on lähtenyt liikkeelle. Onko päättävissä elimissä seminaaribaaritiskillä ajateltu esimerkiksi siihen malliin että kun kerran Melonta ja Soutu menevät kahvipöytäkeskusteluissa sekaisin ja molemmissa liikutaan vesillä ja tarvitaan vajantynkiä rannoilla, niin eihän siihen omia liittoja tarvita. Sama lajiahan se selvästi on.
Samalla analogialla Lentopalloliiton ja jalkapalloliiton voisi myös yhdistää. Molemmissa on kenttä ja pallo ja ne ovat pelejä. Oikeastaan kaiken urheilutoiminnan voisi laittaa yhden liiton alle. Onhan kaikissa vähän samoja aineksia, harjoituksia, kilpailuja ja muuta.
Saisinko vastauksia? Olisin kovin kiitollinen.
Ei liene kenellekkään salaisuus että en ole Kanoottiliiton ja Soutuliiton yhdistymisen kannattaja. Olen yhteistyön kannattaja, mutta en näe että tästä hankkeesta on pitkässä juoksussa mitään hyötyä. Demokratia toimii maailmassa siten, että se jolla on voima ottaa, tekee sen, jossakin kohtuudella, toisaalla kohtuuttomuutta noudattaen. Missään muualla maailmassa ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä, miksi siis Suomessa?
Miksi EI?
1) Intohimo. Olen ollut intohimoinen soutuihminen. En koe olevani intohimoinen vesiurheiluihminen. Urheilumenestyksen saavuttamiseksi tarvitsemme intohimoa, halua mennä läpi harmaan kiven pienestä kivusta, särystä ja rahapulasta huolimatta. Onko yhteiseen liittoon saatavissa inthohimoisia ihmisiä jotka pistävät homman lentoon? Veikkaanpa että siellä ei ole tilaa, koska etuja valvomaan on oltava soutuliiton edustajia ja kanoottiliiton edustajia ja todellisia uudistajia ei mahdukkaan jotta säästötavoitteet toteutuvat.
2) Riitely rahasta, miksi luoda mahdottomia rakenteita tieten tahtoen. Kysymykseni kuuluu millä tavoin yhteiset rahat jaetaan? Viittasin yllä demokratiaan, ja viittaan siihen edelleen. Tässä vaiheessa on helppo lupailla lojaaliutta, mutta tiukka paikka tulee ja sitten ihmisillä on tapana olla lojaaleja omille ryhmittymilleen. Jotkut aloittavat tietysti välistävedon jo paljon aikaisemmin, mutta sellaista ei näissä piireissä tapahtu, eihän. Soutuliitto ja Kanoottiliitto ovat nyt kuluttaneet koko Pekingin jälkeisen ajan tähän yhdistymisprojektiin, keskittyneet siihen sellaisella tarmolla että uusia kehityshankkeita ei ole näkynyt, YT-kumppanimarkkinoilla on hiljaista jne. Kun yhdistyminen tapahtuu, keskitytään taistelemaan osuuksista valtionavusta koska se on varmaa tuloa. YT-kumppanit ovat epävarmoja ja niiden eteen täytyy tehdä töitä, ja ne unohdetaan kuten aina ennenkin!
3) Luvatut rahat. OPM ei ole antanut mitään summaa, jolla yhteinen budjetti kasvaisi verrattuna kahden liiton yhteiseen budjettiin. OPM tavoittelee säästöjä sekin, ja jos alkuvaiheessa käytetäänkin "porkkanarahaa" tulee esiin pitkässä juoksussa OPM:n säästötavoite. Nyt 1+1 saattaa olla 2,1, mutta muutaman vuoden päästä JA SIITÄ ETEENTPÄIN se onkin sitten 1,8 tai alle, kannattaako tämä siis oikeasti pitkässä juoksussa?
4) Yhteisessä budjetti on kohtia jotka mielestäni kaipaavat hieman selvennystä. Mitä tarkoittaa lause: "Osallistujilta perittävät leirimaksut pienenevät koska jatkossa voidaan paremmin koordinoida kulurakennetta ja tätä kautta saada säästöjä." Lauseessa on selkeä viesti; tulevaisuudessa leirimaksut pienenevät....lukija päättelee että hieno juttu. Pysähdytäänpä ajattelemaan; Jos pidetään leiri niin miten kulurakennetta koordinoidaan että käyttäjien maksut pienenevät. Mikä kulurakeene on ja miten sitä koordinoidaan. APUA! Kertokaa viisaammat! Tarkoittaako tämä sitä että kun leiriläisiä on enemmän niin maksut pienenevät, mutta silloinhan ne suurenevat koska muuten budjetti ylittyy.
5) Matkakulujen säästöjä mainostetaan myös; Melojilla on tarve olla enemmän avovesillä kuin soutajilla. Melojille veden tulee olla myös lämpimämpää kuin soutajille, näin olen antanut itselleni kertoa. Kun haetaan säästöjä, mennäänkö siis sinne (kauas) mihin melojilla on tarve mennä vai vähän lähemmäksi mihin soutajat veneineen pääsevät. Kumpi tekee kompromissin? Soutajia voisi lähelle edullisempaan kohteeseen lähettää suuremman joukon samaan hintaan, ja olisi suotavaa että porukkaa leireillä olisi mahdollisimman paljon. Kilpailumatkat ovat eri paikkoihin, kalusto kulkee erilaisilla Trailereilla, tosin kyllä kanootteja voi kiinnittää soutuvenetraileriin...Nykyään lentoja saa halpalentoyhtiöiltä kaikkein edullisimmin. Ryhmäelennuksia myyvät yhtiöt ovat niin kallita että alennuksen jälkeenkin hinnat ovat kovempia kuin halvoilla vempeleille lenneltäessä. Saavutetaanko matkustamisen sektorilla oikeasti siis säästöä?
6) Lajiryhmät. Mikäli hallituksen koko on kutakuinkin entinen, saavutetaan säästöjä koska liikuteltavien ihmisten määrä vähenee. Työn määrä eri lajiryhmissä ei kuitenkaan vähene, mikäli halutaan että ne säilyvät. Lajiryhmien nokkahenkilöiden tulisi olla hallituksessa, koska heidän tulee sekä kehittää, raportioda, että päättää seuraavista askelista yhdessä valiokuntansa kanssa. Mitä lajiryhmiä jätetään hallituksen ulkopuolelle. Mikäli ei mitään, ollaan tilanteessa jossa uusi hallitus on Kanoottiliiton hallitus + Soutuliiton hallitus ja säästöjä ei synny. Liittokokokouksen tilavuokran verran tietysti voi säästöä syntyä, ellei sitten jouduta valtavan suosion vuoksi vuokraamaan jää-, tai messuhallia!
7) Budjetissa viitataan säästöihin koulutusmaterialleissa. Melonta ja Soutu ovat kaksi eri lajia, joita harjoitellaan eri tavoin, kalusto on erilaista ja fyysiset vaatimukset ovat erilaiset. Koen että olisin aika hukassa jos joutuisin pitämään melontavalmentajille esimerkiksi melonnan tekniikkavalmennussessiota, ehkä se on vain minun heikkouttani! On haihattelua ajatella että säästöä syntyy kun tehdän uudet materiaalit, koska molemmissa lajiryhmissä ovat omat sisältönsä joten 100 sivua + 100 sivua on joka tapauksessa 200 sivua. Sisältö on kaikkein tärkein, ja siitä kannattaa maksaa, mutta sama henkilö ei tee molempien lajien matskuja könttäsuorituksena. Kustannuksia voi kyllä säästää siten että materiaalit tehdään verkkoon ja osallistujat printtaavat ne soveltuvin osin itse, jos tarvitsevat. Ei kai meidän tarvitse kivikaudelle palata!
8) Suunnittelu. Onko todellisia toimintamalleja tehty ja katsottu onko yhteisen kassan jakaminen mahdollista. Onko neuvoteltu siitä miten kassa jaetaan. Onko päätetty missä järjestyksessä valmentajia palkataan, vai ketä palkataan ja mihin palkataan, ja millä ehdoilla? Onko menettely laillinen ajatellen kaikkia liittojen yhteistyötahoja kohtaan? Voiko Kanoottiliitto luovuttaa hankkimansa maapaikan jollekkin muulle liitolle? Miten olemassaoleva omaisuus jaetaan? Ovatko todelliset ongemakohdat kartoitettu, keskusteltu, ongelmat ratkaistu ja asioista sovittu niin että papereissa on myös nimiä?
Vai ajetaanko kääme pyssyyn ja sitten jos se sinne saadaan päätetään mitä sitten tehdään?
Periaatteessa yhteinen toimisto olisi hyvinkin mahdollinen ja osin yhteinen henkilöstökin. Näillä saavutettaisiin ne säästöt jotka ovat saavutettavissa. Kaikille työntekijöille läppärit pyörällinen kaappi jossa omat rojut ovat, verkkotulostimet ja skannerit huoneen nurkkaan ja homma laulamaan.(ehdottomasti ajan hengen mukainen Jura Espressokeitin pöydän kulmalle...) Leirejä ja muuta yhteistä voi järjestää sitten jos sillä oikeasti saavutetaan lisäarvoa, ei siten että koko ajan tehdään kompromissejä, niille ei huippu-urheilussa ole tilaa. OPM:n ja Olympiakomitean viestit soutuliiton 100-vuotisjuhlassa olivat selvät. Heidän tavoitteensa ei ole se, että Kanoottiliitto ja Soutuliitto yhdistyvät vaan se, että molemmat lajit toimivat ja voivat hyvin.
Oikeastaan kaikkein ensimmäiseksi haluaisin tietää mistä koko hanke on lähtenyt liikkeelle. Onko päättävissä elimissä seminaaribaaritiskillä ajateltu esimerkiksi siihen malliin että kun kerran Melonta ja Soutu menevät kahvipöytäkeskusteluissa sekaisin ja molemmissa liikutaan vesillä ja tarvitaan vajantynkiä rannoilla, niin eihän siihen omia liittoja tarvita. Sama lajiahan se selvästi on.
Samalla analogialla Lentopalloliiton ja jalkapalloliiton voisi myös yhdistää. Molemmissa on kenttä ja pallo ja ne ovat pelejä. Oikeastaan kaiken urheilutoiminnan voisi laittaa yhden liiton alle. Onhan kaikissa vähän samoja aineksia, harjoituksia, kilpailuja ja muuta.
Saisinko vastauksia? Olisin kovin kiitollinen.
Ei liene kenellekkään salaisuus että en ole Kanoottiliiton ja Soutuliiton yhdistymisen kannattaja. Olen yhteistyön kannattaja, mutta en näe että tästä hankkeesta on pitkässä juoksussa mitään hyötyä. Demokratia toimii maailmassa siten, että se jolla on voima ottaa, tekee sen, jossakin kohtuudella, toisaalla kohtuuttomuutta noudattaen. Missään muualla maailmassa ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä, miksi siis Suomessa?
Miksi EI?
1) Intohimo. Olen ollut intohimoinen soutuihminen. En koe olevani intohimoinen vesiurheiluihminen. Urheilumenestyksen saavuttamiseksi tarvitsemme intohimoa, halua mennä läpi harmaan kiven pienestä kivusta, särystä ja rahapulasta huolimatta. Onko yhteiseen liittoon saatavissa inthohimoisia ihmisiä jotka pistävät homman lentoon? Veikkaanpa että siellä ei ole tilaa, koska etuja valvomaan on oltava soutuliiton edustajia ja kanoottiliiton edustajia ja todellisia uudistajia ei mahdukkaan jotta säästötavoitteet toteutuvat.
2) Riitely rahasta, miksi luoda mahdottomia rakenteita tieten tahtoen. Kysymykseni kuuluu millä tavoin yhteiset rahat jaetaan? Viittasin yllä demokratiaan, ja viittaan siihen edelleen. Tässä vaiheessa on helppo lupailla lojaaliutta, mutta tiukka paikka tulee ja sitten ihmisillä on tapana olla lojaaleja omille ryhmittymilleen. Jotkut aloittavat tietysti välistävedon jo paljon aikaisemmin, mutta sellaista ei näissä piireissä tapahtu, eihän. Soutuliitto ja Kanoottiliitto ovat nyt kuluttaneet koko Pekingin jälkeisen ajan tähän yhdistymisprojektiin, keskittyneet siihen sellaisella tarmolla että uusia kehityshankkeita ei ole näkynyt, YT-kumppanimarkkinoilla on hiljaista jne. Kun yhdistyminen tapahtuu, keskitytään taistelemaan osuuksista valtionavusta koska se on varmaa tuloa. YT-kumppanit ovat epävarmoja ja niiden eteen täytyy tehdä töitä, ja ne unohdetaan kuten aina ennenkin!
3) Luvatut rahat. OPM ei ole antanut mitään summaa, jolla yhteinen budjetti kasvaisi verrattuna kahden liiton yhteiseen budjettiin. OPM tavoittelee säästöjä sekin, ja jos alkuvaiheessa käytetäänkin "porkkanarahaa" tulee esiin pitkässä juoksussa OPM:n säästötavoite. Nyt 1+1 saattaa olla 2,1, mutta muutaman vuoden päästä JA SIITÄ ETEENTPÄIN se onkin sitten 1,8 tai alle, kannattaako tämä siis oikeasti pitkässä juoksussa?
4) Yhteisessä budjetti on kohtia jotka mielestäni kaipaavat hieman selvennystä. Mitä tarkoittaa lause: "Osallistujilta perittävät leirimaksut pienenevät koska jatkossa voidaan paremmin koordinoida kulurakennetta ja tätä kautta saada säästöjä." Lauseessa on selkeä viesti; tulevaisuudessa leirimaksut pienenevät....lukija päättelee että hieno juttu. Pysähdytäänpä ajattelemaan; Jos pidetään leiri niin miten kulurakennetta koordinoidaan että käyttäjien maksut pienenevät. Mikä kulurakeene on ja miten sitä koordinoidaan. APUA! Kertokaa viisaammat! Tarkoittaako tämä sitä että kun leiriläisiä on enemmän niin maksut pienenevät, mutta silloinhan ne suurenevat koska muuten budjetti ylittyy.
5) Matkakulujen säästöjä mainostetaan myös; Melojilla on tarve olla enemmän avovesillä kuin soutajilla. Melojille veden tulee olla myös lämpimämpää kuin soutajille, näin olen antanut itselleni kertoa. Kun haetaan säästöjä, mennäänkö siis sinne (kauas) mihin melojilla on tarve mennä vai vähän lähemmäksi mihin soutajat veneineen pääsevät. Kumpi tekee kompromissin? Soutajia voisi lähelle edullisempaan kohteeseen lähettää suuremman joukon samaan hintaan, ja olisi suotavaa että porukkaa leireillä olisi mahdollisimman paljon. Kilpailumatkat ovat eri paikkoihin, kalusto kulkee erilaisilla Trailereilla, tosin kyllä kanootteja voi kiinnittää soutuvenetraileriin...Nykyään lentoja saa halpalentoyhtiöiltä kaikkein edullisimmin. Ryhmäelennuksia myyvät yhtiöt ovat niin kallita että alennuksen jälkeenkin hinnat ovat kovempia kuin halvoilla vempeleille lenneltäessä. Saavutetaanko matkustamisen sektorilla oikeasti siis säästöä?
6) Lajiryhmät. Mikäli hallituksen koko on kutakuinkin entinen, saavutetaan säästöjä koska liikuteltavien ihmisten määrä vähenee. Työn määrä eri lajiryhmissä ei kuitenkaan vähene, mikäli halutaan että ne säilyvät. Lajiryhmien nokkahenkilöiden tulisi olla hallituksessa, koska heidän tulee sekä kehittää, raportioda, että päättää seuraavista askelista yhdessä valiokuntansa kanssa. Mitä lajiryhmiä jätetään hallituksen ulkopuolelle. Mikäli ei mitään, ollaan tilanteessa jossa uusi hallitus on Kanoottiliiton hallitus + Soutuliiton hallitus ja säästöjä ei synny. Liittokokokouksen tilavuokran verran tietysti voi säästöä syntyä, ellei sitten jouduta valtavan suosion vuoksi vuokraamaan jää-, tai messuhallia!
7) Budjetissa viitataan säästöihin koulutusmaterialleissa. Melonta ja Soutu ovat kaksi eri lajia, joita harjoitellaan eri tavoin, kalusto on erilaista ja fyysiset vaatimukset ovat erilaiset. Koen että olisin aika hukassa jos joutuisin pitämään melontavalmentajille esimerkiksi melonnan tekniikkavalmennussessiota, ehkä se on vain minun heikkouttani! On haihattelua ajatella että säästöä syntyy kun tehdän uudet materiaalit, koska molemmissa lajiryhmissä ovat omat sisältönsä joten 100 sivua + 100 sivua on joka tapauksessa 200 sivua. Sisältö on kaikkein tärkein, ja siitä kannattaa maksaa, mutta sama henkilö ei tee molempien lajien matskuja könttäsuorituksena. Kustannuksia voi kyllä säästää siten että materiaalit tehdään verkkoon ja osallistujat printtaavat ne soveltuvin osin itse, jos tarvitsevat. Ei kai meidän tarvitse kivikaudelle palata!
8) Suunnittelu. Onko todellisia toimintamalleja tehty ja katsottu onko yhteisen kassan jakaminen mahdollista. Onko neuvoteltu siitä miten kassa jaetaan. Onko päätetty missä järjestyksessä valmentajia palkataan, vai ketä palkataan ja mihin palkataan, ja millä ehdoilla? Onko menettely laillinen ajatellen kaikkia liittojen yhteistyötahoja kohtaan? Voiko Kanoottiliitto luovuttaa hankkimansa maapaikan jollekkin muulle liitolle? Miten olemassaoleva omaisuus jaetaan? Ovatko todelliset ongemakohdat kartoitettu, keskusteltu, ongelmat ratkaistu ja asioista sovittu niin että papereissa on myös nimiä?
Vai ajetaanko kääme pyssyyn ja sitten jos se sinne saadaan päätetään mitä sitten tehdään?
Periaatteessa yhteinen toimisto olisi hyvinkin mahdollinen ja osin yhteinen henkilöstökin. Näillä saavutettaisiin ne säästöt jotka ovat saavutettavissa. Kaikille työntekijöille läppärit pyörällinen kaappi jossa omat rojut ovat, verkkotulostimet ja skannerit huoneen nurkkaan ja homma laulamaan.(ehdottomasti ajan hengen mukainen Jura Espressokeitin pöydän kulmalle...) Leirejä ja muuta yhteistä voi järjestää sitten jos sillä oikeasti saavutetaan lisäarvoa, ei siten että koko ajan tehdään kompromissejä, niille ei huippu-urheilussa ole tilaa. OPM:n ja Olympiakomitean viestit soutuliiton 100-vuotisjuhlassa olivat selvät. Heidän tavoitteensa ei ole se, että Kanoottiliitto ja Soutuliitto yhdistyvät vaan se, että molemmat lajit toimivat ja voivat hyvin.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Soutua ja Beach Volleytä
Aloitetaan Beaciltä, kuvassa erinomainen valmentaja Miroslav Nekola ja etualalla tutunnäköinen tyttö...
Olimme perheen ja Idan kaverin voimalla Pankrac Beach Clubin kanssa leirillä Italian Silvi Marinassa leirillä viikon päivät. Leirillä oli huippuryhmän lisäksi ryhmä jonka mukana pääsin itsekin treenailemaan lajia. Rankkaa, mutta mukavaa. 46 vuotias keho ei tahdo kyetä vetämään kahta 90 min treeniä päivässä läpi. Tai viikon kykeni, mutta sen jälkeen olinkin aika kaputt.
Leirillä saimme huippuvalmennusta, mekin joiden taso on kaukana huipusta. Olemme osa sitä joukkoa joka tekee huippuvalmentajille ammattivalmennuksen mahdolliseksi, ja nämä valmentajat suhtautuvat myös harrastajiin innostavasti ja vetävät erinomaisia harjoituksia. Tämä on sitä kulttuuria jota haluaisin suomeen tuoda. Kun laji on Beach Volley, keskittyvät suomessa ajatukset lähinnä pelailuun. Mukavaahan se on, mutta oppiminen ja kehittyminen ovat hiukan taka - alalla. Miksi suomalaisetkin eivät voisi innostua kehittämään itseään samanhenkisessä seurassa hyvässä valmennuksessa. Lajikulttuuri syvenisi, ja huippuvalmentajat saisivat töitä! Olemme hieman arkoja kehittämään itseämme, näen että oman itsen kehittäminen ja siitä kohtuullisen korvauksen maksaminen pistää hyvän kiertämään, ja on kaiken lisäksi hauskaa! Valmennus ei ole tarkoitettu ainoastaan niille ketkä tähtäävät huipulle, vaan kaikille!
Tshekit ovat sekä soudussa että Beach Volleyssä erittäin kovia harjoittelemaan. Määrät ovat suuria ja valitusta ei kuulu. Puutteina näkisin heillä ravitsemuksen ja harjoittelun rytmityksen, usein urheilijat ovat niin puhki, että laatu kärsii. Tämän näin sekä soudussa että myös näillä Beach Volley leireillä. Mikäli luomme hyvät olosuhteet lajissa kuin lajissa ryhmälle lahjakkaita urheilijoita, meillä on taatusti hyvät mahdollisuudet menestyä maailmalla jatkossakin. Beach Volleyn osalta tämä merkitsee hallien rakentamista suomeen, ja valmentajien palkkausta ja työskentelyä halleissa. Jos mietimme naislentopalloilun tilaa suomessa, en näe että maajoukkueella on lähitulevaisuudessa mitään mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa saavuttaa edes kohtuullista eurooppalaista tasoa. Beach Volleyssä kaikki on mahdollista, niin naisissa kuin miehissäkin.
Beach Hallin kustannusarvio on hiekkoineen ja ulkokenttineen n. 1,5 miljoonaa euroa, alv 0%. Se on paljon rahaa. Suunnitelma hallin osalta on se, että pyrimme kokoamaan niin paljon yksityisiä ihmisiä ja sijoittajia hankkeeseen mukaan, että se voidaan toteuttaa. Tarvitsemme tähän paljon apua, ideoita ja tekijöitä. Ajatukseni kulkee sitä rataa, että jos haluat Imatrlle hyvän hallin, niin ole mukana rakentamassa sitä, muuten sitä ei synny. On aika osallistua!
Pestini Belgiassa on alkanut sikäli hektisesti, että kokousten ja harjoitusten välillä aika on tähän saakka mennyt lähinnä siihen että on asettunut taloksi. Nyt vietän ensimmäistä vapaapäivää Bruggessä ja täytyy sanoa että kaupunki on hieno. Matkailuesitteet mainostavat Bruggen pohjoisen Venetsiaksi, eikä vertaus ole lainkaan turha. Täällä on paljon kanavia, ja niiden varsilla kuppiloita, kirkkoja ja kauppoja. Tämä on loistava paikka turistille, nähtävyyksiä ei tarvitse mennä katsomaan, vaan ne ajelehtivat vastaan kaupungissä ajelehtiessa...tervetuloa käymään!
Soutu
Kansainvälinen kilpailukausi alkoi Essenissä viikko sitten. Kisat menivät kelvollisesti, mutta eivät kertoneet vielä ihan tarkkaan sitä missä vauhdissa olemme kansainvälisesti. Olisi helppo pullistella, että menee hyvin, sillä sekä kevyt, Veljekset Thijs ja Hannes Obreno, että avoin kaksikko, Bram Debois ja Hannes De Reu, ehtivät maaliin ennen viimevuotisia valmennettaviani, EM-pronssiparia Vitasek- Jirkaa, mutta täytyy mieluummin verrata Saksan pariin Knittel - Gruger, joille Belgialaiset jäivät n.12 sekuntia, ja jotka olivat viime EM-kisoissa tasan samassa vauhdissa kuin Tshekit.
Tim hävisi lauahtaina Marcel Hackerille 11 sekuntia, joista 10 ekalla tuhannella. Sunnnuntaina Tim voitti Hackerin poissaollessa ylivoimaisesti. Ensimmäinen todellinen tason mittari tulee olemaan Munchenin MC parin viikon kuluttua.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Valmentajaksi Belgiaan
Sain tammikuussa facebookkiin viestin Belgialaissoutajalta joka leireili silloin Uudessa - Seelannissa. Kaveri oli valmentajaa vailla ja kysyi kiinnostaisiko minua ryhtyä toimeen.
Hetken emmittyäni ja Päivin kanssa keskusteltuani vastasin varovaisen myönteisesti. Kyllähän soutuvalmennus kiinnostaa. Kävin maaliskuussa seuraamassa muutaman harjoituksen ja keskustelemassa liiton johdon kanssa. Käynnin lopuksi he tarjosivat hommaa minulle.
Aloitin työt vähän reilu viikko sitten Varesessa leirillä, ja nyt ryhmä on siirtynyt kesäiseen Belgiaan. Ryhmään kuuluvat M1x, Tim Maeyens, M2x Hannes De Reu ja Bram Dubois, ja LM2x Thies Obreno ja Hannes Obreno, yhteistyövalmentajana toimii Frans Claes. Asemani organisaatiossa on miesten päävalmentaja.
Viikko on lyhyt aika oppia tuntemaan urheilijoita. Tavoitteena on kuitenkin osaltani yrittää auttaa urheilijoita kehittymään niin että olympiapaikkoja olisi Bledin MM-kilpailuissa mahdollista lunastaa. Tim Maeyens on kokenut soutaja, jolla on meriitteinän mm. 2 olympiafinaalia, muilla ei kokemusta Olympia tai aikuisten MM-tasolta ole.
Homma on haastava, miinupuolena tässä on tietysti se, että perhettä näkee karmaisevan vähän. Olemme kuitenkin sopineet työnantajani kanssa että pitkiä viikonlopppuja ja väliin viikkojakin on Suomessa mahdollista viettää, toki odottelen perhettä ja kavereita käymään myös näillä kulmilla. Huomenna menemme katsomaan asuntoa, jonka ollessa kelvollinen, saan käyttööni heinäkuun loppuun saakka, jolloin siirrymme viimeistelyleirille, joko Hazewinkeliin tai Vareseen. Muutaman seuraavan kuukauden asustelen siis pääasiassa kaupungissa nimeltä Brugge. Oluiden, ranskanpottujen ja vohveleiden lisäksi kaupungilta saa eräästä ravintolasta erinomaista vuohenjuustosalaattia, jossa vuohenjuusto on paistettu hunajalla kuorrutetun ruisleivän päällä. Suosittelen kokeilemaan!
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Wattbike ennätyskoe 2.4.2011
Soudin Markku Jokisipilän Oxford - Cambridge Concept2 sisäsoutuhaastekisan 26.4. 252W keskivauhdilla ja päättelin että alla on sen verran kovia vetoja että kannattaa vielä vetää kevään viimeinen koitos ja katsoa josko saisi 10km Wattbike ennätystä hilattua vähän säädyllisempiin lukemiin. Edeltävä treeniviikko oli kovin repaleinen ja palautuminen mainitusta haasteesta kesti muutaman päivän. Keskiviikkona vedin kohtuullisen parinkympin Wattbiken, watit 222, muuten alle tuli aika kevyt viikko.
Ennätyskoe tapahtui Vuoksen Soutajien salilla Niemisen Pekan treenatessa vieressä. Päätin että törttöilyt ja hurjastelut ovat taaksejäänyttä elämää ja otin realistisen lähestymistavan. Ensin tietysti kunnon lämpö ja sitten itse asiaan. Laskin ennätykseen vaadittavan kilometrivauhdin (1:25-1:26) ja lähdin vetämään sitä tasaisesti. Ensimmäinen tonni meni hyvin -> toinen tonni hyvin -> kolmas tonni alkoi painaa ja vauhti heilui 1:25-1:27 välillä, neljäs painoi vielä enemmän. Vitosen kohdalla olin hyvin epävasrma siitä pystynkö vetämään loppuun asti. Päätin jatkaa poljinkierros kerrallaan. Kun pääsin kymmeneen minuuttiin ylittyi jokin henkinen kynnys ja aloin uskoa siihen että selviän maaliin saakka. Suljin silmät ja keskityin tekniikkaan, laskin poljinkierroksia ja silmät avatessani taulussa oli 1:23. Päätin jatkaa silmät kiinni. Avasin silmät aina 100 poljinkierroksen jälkeen ja hyvä vauhti säilyi, taulussa edelleen 1:23. Viimeiset pari kilometriä menin samalla sapluunalla. Loppukiri saisi alkaa 13:30 kohdalla, koska niitä oli maaliin maksimissaan 45 sekuntia. Loppukirissä vauhti parani 1:19-1:20:n ei siis mitään hillitöntä revitystä, mutta riittävää. Monitori pysäytti minut ajassa 14:10,52, joka oli uusi ennätykseni. Watteina tämä merkitsi 288w keskiarvoa. Olin tyytyväinen sekä aikaan, että siihen että en antanut itselleni periksi 4-7km välillä, joka oli täyttä tuskaa. Ennätysparannus oli lopulta hiukan alle 7 sekuntia.
Sergey puhui hapenoton kinestiikasta, veikkaanpa että itselläni kestää kauan ennen kuin pääsen työskentelemään lähelle maksimaalista hapenottokykyäni, ja siksi nytkin alkuvauhti meinasi hyydyttää, vaikka lopussa pystyi vielä puristamaan jopa selvästi kovempaa. Asiaan liittyen lukijoille kysymys hapenoton kinestiikasta.
Oletan että hapenoton kinestiikkaan voi vaikuttaa sekä lämmittelyllä että harjoittelun avulla. Kysymykset kuuluvat: Miten lämmittelyä ja herjoitelua kehittämällä hapenoton kinestiikkaa voi kehittää niin että tulos paranisi? Onko muita tapoja parantaa Hapenoton kinestiikkaa palvelemaan esimerkiksi 2000m soutua?
Tässä iässä täytyy olla tyytyväinen jokaiseen ennätykseen, sillä jokainen ennätys voi olla viimeinen.
Ennätyskoe tapahtui Vuoksen Soutajien salilla Niemisen Pekan treenatessa vieressä. Päätin että törttöilyt ja hurjastelut ovat taaksejäänyttä elämää ja otin realistisen lähestymistavan. Ensin tietysti kunnon lämpö ja sitten itse asiaan. Laskin ennätykseen vaadittavan kilometrivauhdin (1:25-1:26) ja lähdin vetämään sitä tasaisesti. Ensimmäinen tonni meni hyvin -> toinen tonni hyvin -> kolmas tonni alkoi painaa ja vauhti heilui 1:25-1:27 välillä, neljäs painoi vielä enemmän. Vitosen kohdalla olin hyvin epävasrma siitä pystynkö vetämään loppuun asti. Päätin jatkaa poljinkierros kerrallaan. Kun pääsin kymmeneen minuuttiin ylittyi jokin henkinen kynnys ja aloin uskoa siihen että selviän maaliin saakka. Suljin silmät ja keskityin tekniikkaan, laskin poljinkierroksia ja silmät avatessani taulussa oli 1:23. Päätin jatkaa silmät kiinni. Avasin silmät aina 100 poljinkierroksen jälkeen ja hyvä vauhti säilyi, taulussa edelleen 1:23. Viimeiset pari kilometriä menin samalla sapluunalla. Loppukiri saisi alkaa 13:30 kohdalla, koska niitä oli maaliin maksimissaan 45 sekuntia. Loppukirissä vauhti parani 1:19-1:20:n ei siis mitään hillitöntä revitystä, mutta riittävää. Monitori pysäytti minut ajassa 14:10,52, joka oli uusi ennätykseni. Watteina tämä merkitsi 288w keskiarvoa. Olin tyytyväinen sekä aikaan, että siihen että en antanut itselleni periksi 4-7km välillä, joka oli täyttä tuskaa. Ennätysparannus oli lopulta hiukan alle 7 sekuntia.
Sergey puhui hapenoton kinestiikasta, veikkaanpa että itselläni kestää kauan ennen kuin pääsen työskentelemään lähelle maksimaalista hapenottokykyäni, ja siksi nytkin alkuvauhti meinasi hyydyttää, vaikka lopussa pystyi vielä puristamaan jopa selvästi kovempaa. Asiaan liittyen lukijoille kysymys hapenoton kinestiikasta.
Oletan että hapenoton kinestiikkaan voi vaikuttaa sekä lämmittelyllä että harjoittelun avulla. Kysymykset kuuluvat: Miten lämmittelyä ja herjoitelua kehittämällä hapenoton kinestiikkaa voi kehittää niin että tulos paranisi? Onko muita tapoja parantaa Hapenoton kinestiikkaa palvelemaan esimerkiksi 2000m soutua?
Tässä iässä täytyy olla tyytyväinen jokaiseen ennätykseen, sillä jokainen ennätys voi olla viimeinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
