Gallupit veikkaavat punamultahallitusta. Pienyrittäjä on huolestunut. Antti Rinne on vaatinut pääomatuloille samaa kohtelua kuin on ansiotuloilla. Samaan aikaan tiedetään että pienet ja keskisuuret yritykset ovat suurin potentiaalinen työllistäjä. Haluaisinkin kysyä Rinteeltä että mistä hän kuvittelee saavansa uusia yrittäjiä, jos yrittäjien verotuksellista asemaa heikennetään koko ajan. Yrittämiseen täytyy liittyä menestymisen mahdollisuuden, joka merkitsee myös taloudellista menestymistä. Rinne on tässä vahvasti kaventamassa yrittäjän mahdollisuutta taloudelliseen menestykseen, joka ei varmasti lisää halukkuutta yrittämiseen.
Otetaan esimerkki; 20 vuotta yrittäjänä toiminut, pitkää päivää ja viikkoa tehnyt yrittäjä on nostanut tavallista palkkaa ja yritys on vähitellen kehittynyt ja työllistänyt kenties muutamia henkilöitä. Kun yrittäjä sitten 20 vuoden työn jälkeen myy yrityksensä esimerkiksi miljoonalla, olisi tämä miljoona ilmeisesti sitten rinnastettavissa normaaliin ansiotuloon ja sitä verotettaisi sen mukaan. Tämä merkitsisi sitä että yrittäjän elämäntyöstä menisi veroa yli 50%, eli yli 50% yrityksen kauppahinnasta. Yritys on kasvaessaan maksanut veroa jatkuvasti, sekä yritysverotuksen, arvonlisäverotuksen että työntekijöidensä ja yrittäjän itsensä palkoista ja osingoista. Yrityksen myynnistä ansaittava kertaluontoinen tulo käsitellään Rinteen mallissa ansiotulona, jonka seurauksena yrittäjät hakeutuvat sinne, missä yrittämisellä on mahdollisuus saavuttaa myös vaurastumista. Miljoonasta jäisi tämän päivän progressiolla 20% kunnallisveroprosentilla yrittäjälle käteen n. 487 000€.
Nykyisellä mallilla miljoonan kauppasummasta maksetaan veroa seuraavasti: Hankintameno-olettaman mukaan 40% miljoonasta jätetään verottamatta jos yritys on ollut yrittäjän omistuksessa yli 10 vuotta. Verotettavaa jää siis 600 000€, josta ensimmäiset 40 000€ verotetaan 30% mukaan, veroa 12 000€ ja loput 560 000 verotetaan 32% mukaan, veroa 179 200€. Nykymallilla yrittäjä siis saisi käteen elämäntyöstään 808 800e.
Vaalien alla vähän pelottaa myös Rinteen matematiikka. Veronkiristyksiä yli 65000 vuodessa ansaitseville ja muille verohelpotuksia. Käytännössä Rinteen pitäisi myös pystyä osoittamaan mistä verohelpotuksiin otetaan rahat. On illuusio ajatella että suuritulosten veronkorotuksilla olisi mahdollista kuitata keski ja pienituloisten verohelpotukset. Toinen Rinteen lamalääke on vientiyritysten tukeminen ja sitä kautta työllisyyden lisääminen. Mitä nämä yritykset ovat noin isossa kuvassa, miten niitä tuetaan ja miten tuettavat "löydetään"? Valitettavasti tuo kuullostaa unelmahötöltä. En usko hetkeäkään että valtio voi ottaa roolia viejänä. Yritysten toimintaedellytykset ovat se ratkaiseva asia siinä että vientituotteita syntyy. Rinne ei suinkaan ole parantamassa yritysten toimintaedellytyksia, vaan päin vastoin heikentämässä niitä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti