Vitasek-Jirka suoriutui kisasta kohtuullisesti, tuloksena 9. Sija 21 joukkueen joukosta. Houska- Luzek yhdistelmä souti heikosti, tosin 95kg ja 77kg painoisten soutajien samaan veneeseen ei onnistunut ainakaan tällä kertaa. Potentiaalia parempaan olisi ollut.
Nuorten nelonen paransi kisa kisalta ja B-finaalissa oli 1000m kohdalla kakkosena. Kokeneemmat venekunnat pystyivät kuitenkin kääntämään matkan viimeisellä neljänneksellä kisan edukseen. Tuloksena 11 sija, mutta vain 1,6 sek kahdeksansille jääneinä. Porukan ensimmäinen kilpailu maailman valioiden joukossa on vedetty, ja se näytti että potentiaalia on. Olen erittäin tyytyväinen ryhmän nousujohteiseen esitykseen viikonlopun aikana. Joukkue mahtuu ikänsä puolesta U23 kisoihin vielä ensi vuonnakin. A-finaalissa Kroatia oli täysin omaa luokkaansa. Yllätys oli myös se, että Puolan viisi peräkkäistä arvokisamitalia voittanut ryhmä hiipui viimeiseksi ja näytti kaiken lisäksi huonolta.
Kevyessä nelosessa sällit vetivät pallille saakka. 3. sija oli erinomainen suoritus ja täytyy toivoa että käyrä Vetesnikin veljeksillä, Jiri Kopacilla ja Miro Vrastililla säilyy nousevana. Joukkue on tällä hetkellä erinomaisessa vauhdissa ja näyttää siltä että alkukesän tekniset ongelmat on saatu ratkaistua. Ryhmä johti parhaillaan kilpailua parilla metrillä, mutta Iso-Britannia ja Tanska saivat puristettua edelle toisella tonnilla, Tanska viimeisellä satasella.
Takaiskuilta ei kisoissa vältytty. Houska ilmoitti että hän siirtyy perämiehettömään kaksikkoon yhdessä Jakub Makovickan kanssa. Houska ei enää mahdu U23 joukkueeseen näin hänellä ei ole paikkaa pariairoveneessä loppukesäksi. Täytyy sanoa että ottaa koville menettää kaveri joka on kehittynyt valtavasti viimeisen vuoden aikana. Tappio tuli siinäkin mielessä että tietokoneeni varastettiin hotellista. Hotellin omistajan mukaan tämä oli ensimmäinen kerta 30 vuoden aikana kuin näin käy. Keneltäkään muulta ei hävinnyt mitään, joten täytyy ihmetellä, miksi 30 tietokoneen joukosta juuri tämä varastettiin. Kämppäkaverini tietokone ja paljon muutakin varkaille kelpaavaa tavaraa oli samassa huoneessa, mutta ne eivät kelvanneet. Olen hämmästynyt.
Sunnuntain aikana jouduin radan varressa todistamaan kolmea pyöräilyonnettomuutta, jotka kaikki johtivat lääkärihoitoon. Saa nähdä milloin pyöräilijöiden määrää lähdöissä rajoitetaan. Pyrin itse pyöräilemään joukon edellä tai jäljessä onnettomuuksia välttääkseni, lähtöjä seuraavat valmentajat eivät juurikaan katso eteensä, vaan sivulle, mittaavat tahtia ja huutavat minkä keuhkoista lähtee, tasapainosta ja ajolinjoista välittämättä, - ei aivan vaaratonta hommaa.