torstai 12. helmikuuta 2009

Sevilla ja Tsekin sisäsoutumestaruuskilpailut

Saavuimme Sevillaan leirille maanantaina 9.2. Leirirupeama on kaksi viikkoa. Tähän mennessä kelit ovat olleet suotuisat ja soutajien kädet ovat jo hyvin rakoilla. Ensi kosketus soutajien soututaitoon on saatu ja tuntuu hyvältä olla oikeissa töissä, moottoriveneessä. Parannettavaa soututekniikassa kyllä löytyy ja urheilijoiden motivaatio soututaidon kehittämiseen on hyvä. Muista maista täällä ovat Hollantilaiset, mutta ensi viikolla tulee lisää sillä viikon lopulla soudetaan Fisa Team Cup joka yleensä on kerännyt jonkin verran osallistujia...

Sisäsoudun Tsekin mestaruuskilpailut

Ondrej Synek oli kisojen hahmo vetämällä uuden Tsekin ennätyksen 5:41,8. Vaclav Chalupa osoitti jällen todeksi sen että kunnossa voi pysyä ikääntymisestä huolimatta. Vuonna -67 syntynyt konkari pokkasi kakkostilan ajalla 5:49,4. Loistava suoritus sarallaan. Miesten kevyessä syntyi myös uusi Tsekin ennätys Jan Vetesnikin vetäessä 6:10,4. Omat valmennettavani vetivät kohtalaisesti, eivät loistavasti, mutta eivät huonostikaan. Kuuden miehen keskivauhti oli 6:02,5 ja keskipaino 93,8kg. Puolan olympialaisissa voittaneen pariaironelosen miehistön keskivauhti ergolla on n. 5:57 ja keskipaino 92,7kg. Yksiköllä joukkue pystyy taittamaan matkan n. 7 minuuttiin. Matkaa noihin parametreihin siis on, mutta en pidä niiden saavuttamista mitenkään mahdottomana. Lontooseen mennessä täytyy tosin edelleen pystyä parantamaan Puolaankin verrattuna. Naisten voittaja Pavlina Ziskova veti 6:49,2 ja kaksikkonaiset 6:54,2 ja 7:00,6 Täydelliset tulokset löytyvät tsekin soutuliiton sivuilta.

http://www.czechrowing.cz/xvi-mezinarodni-mistrovstvi-cr-2009-v-jizde-na-veslarskem-trenazeru-

Kielitaito täällä toivottavasti kehittyy. Kommunikaatio tapahtuu kämppäkaverini, kevyiden miesten valmentaja Kuprivan kanssa saksaksi ja soutajien sekä fyssarin kanssa englanniksi ja tsekiksi. Tsekki ei kyllä kovin paljoa vielä taivu, mutta oppikirjat ovat mukana ja koitan iltaisin niitä myös tutkailla. Täytyy sanoa että kielioppia ainakin riittää.

Valmentajakollegoistakin kuuluu sen verran että Josy Verdonkschot, eli Hollannin kevyttä pariairokaksikkoa olympiakultaan saakka valmentanut herra, valmentaa tätä nykyä Italian naisten päävalmentajana. Saksan naisten päävalmentaja Jutta Lau puolestaan keräsi kamppeensa ja muutti Kiinan naisten päävalmentajaksi. Soutuliitossa Suomen puolessakin on uusi toiminnanjohtaja, täytyy toivottaa hänelle onnea uuteen soudun kannalta tärkeään tehtävään, siis ONNEA!

Ei kommentteja: