keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Politiikkaan

Tähän saakka varsin urheilupainotteinen blogini saa tulevaisuudessa muunlaistakin sisältöä. Pitkien keskustelujen ja harkinnan jälkeen ryhdyin kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Miksi?

Päätöksenteko ja vaikuttaminen ovat haasteellista työtä. Elämäni on tähän saakka ollut lähes yksinomaan urheilua. Ehdin tosin opiskella Helsingin Yliopistossa luokanopettajaksi 1985-1992 välisenä aikana ja harjoittaa opettajan ammattiakin vuosina 1992-1994. Yrittäjyys vei sen jälkeen mennessään. Yrittäjyydessä törmää yrittäjyyden ongelmiin ja urheilussa törmää urheilun ja liikunnan ongelmiin. Huippusoutajien valmennus on avannut minulle mahdollisuuden oppia ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista täysin asioita, joilla laajasti hyödynnettyinä voisi olla merkitystä kansanterveydellekin.

Vastuullisuus

Olen toiminut Soutuliiton hallituksessa ensimmäistä kertaa jo 1989. Soutuliitto toimi kahdeksan vuotta, 1997-2006 Imatralla yritykseni tiloissa. Tuona aikana soutuliiton talous tervehdytettiin ja huippu-urheilun sektorilla palattiin samaan aikaan mitalikantaan. Olen vastannut Soutuliiton taloudesta vuosina 1997-2001 ja naisten kevyen pariairokaksikkoprojektin valmennuksesta vuosina 2003-2008. Etenkin valmennuksen tulokset ovat kaikkien nähtävillä, mutta tuloksia tusin olisi saavutettu ilman tervettä taloutta.

Finnrowing Oy täyttää muutaman vuoden kuluttua 20 vuotta. Olin onnekas saadessani Concept2 soutulaitteiden edustuksen Suomeen vuonna 1992. Soutukaverini kyselivät noina aikoina että mihin ihmeeseen meinaan soutulaitteita kaupata Suomen soutumarkkinoiden ollessa olemattomat. Ensimmäisenä vuonna myimme 32 laitetta. Nyt laitteita on myyty Suomeen jo n. 6000kpl. Uskon ymmärtäväni joitain myös markkinoinnin päälle.

Nöyryys

Olympiatasolla olin ensikertalainen tämän kesän kisoissa. Menimme kilpailuihin nöyrällä asenteella, emme tienneet kaikkea mitä kohtaisimme. Politiikan näyttämölle astun samanlaisin ajatuksin. En kuvittelekaan tuntevani Imatran Kaupungin asioita kuin omat taskuni. Voin ainoastaan pyrkiä selvittämään asioita, oppia hallitsemaan kokonaisuuksia ja tekemään vastuullisia päätöksiä.

Kokoomus

Yrittäjänä arvoni ovat olleet aina lähellä Kokoomusta. Uskon tulevaisuuden rakentamiseen vastuullisen yrittämisen kautta. Halusin liittyä puolueeseen jolla on riittävä painoarvo jotta se voi oikeasti vaikuttaa asioihin.

Ei kommentteja: