Vuoden Urheilija 2007

Urheiluvuosi ja kalenterivuosikin ovat jälleen lopuillaan ja on aika nähdä ketkä ovat tehneet niin merkittäviä urheilutekoja että pääsevät nauttimaan työnsä hedelmistä Tampere-talolle Vuoden Urheilija-Gaalaan.

1. Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä jumalan armosta ja omasta halustaan. Pieni laji, mutta lentää pitkälle. Äänestyksen ykkönen, luonnollisesti. Yleisurheilun asema Suomessa on vankkumaton, toistaiseksi.

2. Kimi Räikkönen, ykkönen Suomen tunnetuksi tekemisessä ja rahalistalla. Kakkonen äänestyksessä. Voiton mahdollisuus hukkuu siihen että kaikki eivät pidä moottoriurheilua urheiluna lainkaan.

3. Virpi Kuitunen, jos Virpi olisi mies niin voitto olisi varma. Niin ja Jos Lahdessa vuonna 2001...

Sitten onkin tasaisempaa. Teemu Selänne kruunasi uransa Stanley Cupiin, lostava suoritus mutta ei kanna listalla neljättä sijaa korkeammalle. Maailmanmestari Pekka Koskela kiitää luistimillaan viidenneksi, ongelmana lajin pienuus, myös hänellä. Maailmanmestaruuden jakaneet ja myös viestissä yhdessä voittaneet Heli Jukkola ja Minna Kauppi ja vihdoinkin henkilökohtainen maailmanmestari Hannu Manninen ovat listalla seuraavina, suunnistus ja yhdistetty ovat hienoja lajeja mutta aika pieniä maailmalla. Suunnistus tosin kasvamaan päin mutta yhdistetyn kasvun mahdollisuudet ovat rajalliset. Metsää ja puistoja on maailmassa enemmän kuin lunta ja hyppyrimäkiä. Anne Rikala (2kpl MM-hopea, toinen olympialajeissa) meloineen porskuttaa tiiviissä tuntumassa edellisten perässä. Rikalan saavutukset ovat kovia, mutta kun melontaa ei televisiossa näy niin toimittajat sotkevat Rikalan soutajiin Sanna Stén ja Minna Nieminen (MM ja EM-hopea, olympialajeissa), sekaannus jakaa ääniä ja eihän samasta lajista voi montaa äänestää. Soudun ongelma on myös se, että TV-aika jää vähiin. Melojat ja soutajat eivät ole tuttuja naistenlehdistä, eivätkä, luojankiitos, miestenlehdistä. Karu totuus on että harva tietää kuka kolmesta tulee maaliin naama menosuuntaan päin. Urheilutoimittajat eivät osaa päättää onko kaksikkosoutu joukkue vai yksilölaji, niinpä he päättävät antaa soudun äänen Anne Rikalalle. Soutajat eivät tule olemaan kymmenen listalla, sillä MM-hopeaa saavuttanut leijonaryhmä kiilaa soutajien edelle kympin sakkiin, samoin kuin luonnollisesti EM-kisojen neljänneksi ja parin pallon päähän finaalista itsensä pelannut miesten lentopallomaajoukkue jonka tosin listalta pudottaa Marcus Grönholm mikäli voittaa maailmanmestaruuden. Hopeakin saattaa tietysti riittää, onhan MM-hopea parempi kuin EM-nelonen, vai onko?

Soutajat eivät siis mahdu kympin sakkiin, valitettavasti. Pesunkestävänä lajiniilona toivon että soutua arvostettaisiin niin paljon että paikka aukeaisi. Onhan soutu laji jossa kaikki urheilun surmaat ovat mukana ja johon ne todella satsaavat. Australia, Kanada, Kiina, Italia, Iso-Britannia, Usa, Brasilia, Venäjä, jne. Maailman urheilun keskikasti on myös näyttävästi mukana; Tanska, Irlanti, Uusi-Seelanti, Espanja, Ranska, Japani, Unkari, Slovenia, Romania, Bulgaria, Mexico ja tukku pieniä maita. Edellä mainittujen lisäksi myös "hiihtomaat" ottavat osaa soutukilpailuihin. Naisten kevyt luokka on se luokka jossa taso on kova siksi että tähän "keskikokoisten" naisten luokkaan sopivat mainiosti kaikkien maailman rotujen ominaispiirteet. Keskikokoisia on kaikkialla kaikkein eniten, fyysinen suorituskyky ja tekninen osaaminen ratkaisevat. Vettäkin löytyy mailmalta niin paljon että vedenpuute ei soutua haittaa. Soutajana ja kaksikon valmentajana kaikki tietävät mitä mieltä minä olen. Tässä leikissä mielipiteelläni ei tosin ole yhtään mitään väliä. Listani on veikkaus, ei oma listani, se on syytä muistaa ainakin omien valmennettavieni kun he tätä lukevat.

Urheilijoille lista on ymmärrettävästi iso asia, vähän niin kuin kutsu linnan juhliin. Sijoittuminen korkealle ja kutsun saaminen osoittavat että urheilijan saavutuksia arvostetaan. Urheilija voi tuntea itsensä tärkeäksi. Esimerkkinä niistä aalloista joita vuotuinen äänestys tuottaa olkoon Kalle Palanderin lausahdus mikrofoniin jossain YT-kumppanin tilaisuudessa Tero Pitkämäen vierellä. Pitkämäeltä oli kysytty jotain hänen odotuksistaan vuoden urheilija äänestyksestä. Palander oli napannut mikrofonin ja tokaissut siihen että "äänestäkää Hanna-Maria Seppälää, se on kuulemma uinut pari Suomen ennätystä."

Soutuliiton hallitus uudistui

Soutuliiton hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä. Samuli Toikka valittiin puheenjohtajaksi, Pekka Petäjäniemi ja Marleena Valtasola-Takaniemi hallituksen jäseniksi. Puheenjohtajan tontilta väistynyt Seppo Ketonen jatkaa hallituksessa, seikka joka tässä tilanteessa voi ainoastaan auttaa hallitusta saamaan perspektiiviä historiaan. Toivotan onnea hallitustyöskentelyyn. Onnen lisäksi tarvitaan avarakatseisuutta ja kokonaisuuden hallintaa. Samaan aikaan Puheenjohtajan vaihdoksen ja hallituksen uudistumisen kanssa vaihtuu myös liiton toiminnanjohtaja, harmi sinänsä sillä Heikkiä ja hänen osaamistaan ja innostustaan olisi tarvittu luotsaamaan lajiamme eteenpäin. Liiton toiminta hakee uusia uomiaan ja paljon on tietysti kiinni siitä että liiton toimintaa pyörittämään saadaan oikea henkilö.


Entä nyt?

Mielestäni on aika tehdä rohkeita mutta harkittuja muutoksia sekä soutuliiton hallituksen että koko lajin toimintaan. Olen omat kannanottoni julkaissut ja ne jokainen löytää kelaamalla tätä blogia hieman taaksepäin. Kykyjenetsintä ja sitä palkitseva järjestelmä on tulevaisuutta mikäli haluamme vuodesta toiseen olla mukana taistelemassa finaalisijoituksista MM-kilpailuissa. Muutkin toiminnan sektorit ovat tärkeitä. Kotiratasoutujärjestelmän jatkaminen rekrytoimaan kyvyt seuroihin on se, jota tällä hetkellä ei tehdä, ja siksi sen käyntiin polkaiseminen on tärkeää. Puuvenesoutu toimii puuvenevaliokunnan pyörittämänä hyvin ja huippusoutuunkin saatiin uusi rahoitusmalli jonka takana seisovat sekä huippusoutajat että valmentajat. Soutuliiga on tulevaisuutensa valinnut ja SM-kilpailut ovat lähes vakiintuneet elokuulle. Paletti on selvä lukuun ottamatta kykyjenetsintää.

Liiton fyysinen sijainti on samantekevä kunhan kiinteät kulut ovat niin pienet kuin ikinä on mahdollista. Kiinteiden kulujen pienuus antaa mahdollisuuden käyttää rahaa itse toimintaan ja siihen että luodaan todellinen palkitsemisjärjestelmä kykyjenetsintää varten. Kulujen pitäminen pienenä vaatii sekä mielikuvitusta että matematiikan hallintaa, mutta eiköhän niitä molempia uudesta hallituksesta löydy. Menestyksen myötä rahoitustakin on helpompi saada, valitettavasti vain niin paljon jälkijunasssa että menestystä on turha tavoitella velaksi.

Japanissa elämä on erilaista

Saavuimme Minnan ja Sannan kanssa perjantaina 17.11. Osakaan ja sieltä paikallinen Filipin edustaja Max Suzuki poimi meidät kyytiin ja toi meidät nykyiseen olinpaikkaamme Marugameen. Hotelli jossa olemme on sama jossa yleisurheilijat valmistautuivat Osakan MM-kilpailuihin. Keli täällä on +10 asteen molemmin puolin, avointa vettä on 1800m ja urheilijan elämä on erilaista. Tulimme tänne tutustumaan Peking 2008 valmistautumisleirin olosuhteisiin ja kalustoon. Tähän mennessä homma on toiminut mukavasti. Ainut - merkkinen seikka on se, että matka rantaan kestää 30-40 minuuttia, mutta se ei ole ylitsekäymätön juttu, tuleepahan vietettyä joutoaikaa bussissa. Kotiin palaamme 28.11. mutta ennen sitä on edessä vielä monta treeniä.

Kun kurvasimme ensimmäistä kertaa Saikaiden soutuvajalle oli vastaanotto ennen kokematon. Parikymmentä nuorta Japanilaissoutajaa toivotti meidät tervelulleeksi selvällä suomen kielellä. Vajan seinälle oli ripustettu suomen lippu ja ryhdyimme siinä sitten virittämään venettä aplodien saattelemina. Paikallinen hotelli järjesti kuljetukset hotellin ja treenipaikkojen välillä yhteistyössä alueen matkailuviranomaisten kanssa ja matkailuviranomaiset maksavat myös treeneissä kuluvan polttoaineen. Minulla on taskussani myös saman firman kännykkä jos tarvitsee ottaa yhteyttä niin ei tarvitse soittaa omasta. Kaikki ovat olleet ylitsevuotavan ystävällisiä ja treeneissä en ole saanut itse edes ajaa mootorivenettä vaan mukana on ollut aina yksi tai useampia kuljettajia. Paikalliset valmentajat ovat ottaneet kaikki treenimme videolle joten kiinnostus silläkin sektorilla on yllättävänkin kovaa. Vene on hyvä, sama paatti jolla Japanin LW2x souti Ateenassa, muutenkin kalusto on erinomaisessa kunnossa ja vaikuttaa siltä että se myös pidetään erinomaisessa kunnossa.

Yhteydenpito Suomeen tapahtuu pitkälle netin välityksellä. Tekstiviestit kulkevat ilmeisesti Japanista Suomeen 3g puhelimellla ihan hyvin, mutta tänne viestejä saapuu satunnaisesti, joten ei kannata ainakaan luottaa siihen että viestit tulevat perille. Sähköposti kulkee ja ilmainen nopea nettiyhteys tai mese / skype ovat oivalliset kommunikaation välineet. Perheellisen miehen kannalta ikävää on se, että kun perhe on illalla kotona täytyy itse olla jo nukkumassa.

Hyviä hiihtokelejä toivotellen

Veikko