Islantilaisessa jalkapallossa valmentajat ovat ammattilaisia joille maksetaan palkkaa. Suomalaisessa urheilussa valmennus hoidetaan vähintään 95% talkoovoimin. Usein urheilevien lasten isien ja äitien toimesta. Kaikki kunnia valmennuksen talkootyölle, mutta usein siinä laatu ei ole läsnä. Seuroissa kehitellään kaikenlaisia vuorottelujärjestelmiä jotta vanhempien arki ei kuormitu liikaa. Tämä on lähinnä liikunnallista lapsiparkkitoimintaa, ei valmennuksellisesti toimivaa urheilua. Valmentajan tulee olla läsnä ja tuntea valmennettavansa ja olla heidän kehityksessään mukana ja vieläpä innostunut siitä, päivästä toiseen.
Nyt jos jollakulla menee porot sieraimiin siitä että vaadin lisää ammattivalmennusta myös lapsille, olkaa rauhassa, en vaadi sitä pihapelihöntsien sijaan vaan niiden lisäksi. Valmennuksessa taidot kehittyvät paremmin ja nopeammin, näitä taitoja voi sitten pihahöntsäilyssä jalostaa. Yksin eivät ammattivalmennus tai pihapelit / aktiivinen arkiliikunta riitä, tarvitaan molempia. - jos halutaan huipulle!
Suomalainen liikuntalaki on aikaansa jäljessä, ja ennaltaehkäisee liikuntakulttuurin kehittymistä. Laissa säädetään että kuntien vastuulla ovat liikuntapaikat ja seurojen vastuulla toiminta. Seurojen rahkeet eivät riitä valmentajien palkkaamiseen ja kunnilta ei apua heru, juuri tämän lain vuoksi. Ehkä olisi syytä käyttää syrjäytymisen ehkäisyyn tai työllisyyden hoitoon käytettävia varoja myös valmennukseen. Kehittelin pari vuotta sitten ajatusta valmentajien palkkausta tukevaa säätiötä, joka kaatui poliittiseen haluttomuuteen. (jos kiinnostaa, niin lue muutama blogi taaksepäin) Säätiön avulla olisi mahdollista ohjata varoja ja myös kerätä niitä nimenomaan valmentajien palkkaamiseen.
Seuratoimijat näkevät usein ammattilaisuuden mahdottomana taloudellisista syistä. Palkan maksaminen merkitsisi lisää talkoita, ja porukka vetää nytkin äärirajoilla, on luonnollista etsiä muita teitä. yhtä luonnollista olisi tajuta, että muita teitä ei ole. - jos halutaan huipulle. Ammattilaisuuden myötä syntyy kilpailua, valmentamisen kulttuuria, laatua ja tuloksia, missä tahansa lajissa. Nyt seurat rekrytoivat nuoria intohimoisia valmentajia, jotka polttavat itsensä loppuun ja seura rekrytoi uusia. Osaaminen ei kumuloidu, kypsä urakehitys, kilpailu parhaista valmentajien paikoista, ja kokonainen valmentamisen ja opettamisen kulttuuri jää syntymättä koska valmentajuus ei ole uravaihtoehto. Hankittu tieto ja kokemus valuvat hukkaan.
Koko liikuntalaki pitää muuttaa toimintaa, ohjaamista ja valmentamista palvelevaksi. Suomi käyttää liikutarakennusten seiniin vertailussa muihin paljon rahaa, mutta vertailussa muihin sen tärkeimmän, eli toiminnan tukeminen on lähes olematonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti