lauantai 6. helmikuuta 2010

Autotallitriathlon osa II

Startti aamulla 7:00. Soutu 2 km; tavoitteena oli parantaa edellistä n. 5 sekuntia. Ensimmäinen 500m helposti 1:51,6, jatko hieman nopeammin 1:50,9 ja kolmas viisisatainen samoihin ja viimeinen vähän hitaammin. Viimeisellä viisisatasella huolestutti vähän koska happoa alkoi kertyä tuntemuksen mukaan jonkin verran. Vaihto pyörään sujui kelvollisesti muuten mutta kesti aikansa että sain kengät kiinni polkimiin, ja että monitorin virrat tulivat päälle ja matka alkoi kertyä. Yritin pyörittää tasaisella paineella koko 5km matkan ja seurasin polarisaatiota. Watit pyöri siellä 270 korvilla ja matka eteni. Pyöräiyn lopussa olin jo aika tiltissä, mutta vauhti säilyi ihan mukavasti. Pyörän jälkeen tiesin että kokonaisaika paranisi roimasti. Pyörältä hiihtoon, 1km...jalat löivät setsuuria, joten en pystynyt pumppaamaan niillä aluksi lainkaan. Huohotukselta oli vaikea saada käden osumaan lenkkeihin, mutta sitten kun pääsi matkaan keskivauhti pyöri n. 2:05-2:06 kantturoissa. Pätkän lopussa jaloissa kiersi jo sen verran veri että pääsin vähän pumppaamaan jaloilla ja sain keskivauhdin painumaan alle 2:05:n. Kokonaisaika oli 19:14, Epoc 99, max syke 177 ja harjoitusvaikutus Firstbeatin Sportsin mukaan 3,7. Mukava tapa aloittaa lauantai-aamu...

Harrachov

Olimme viikon 4 Harrachovissa, osa porukasta oli Livignossa korkealla hiihtämässä ja itse olin Harrachovissa niiden kanssa jotka eivät ollet Livignossa. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja maasto huomattavasti jyrkkäpiirteisempää kuin mihin Suomessa olen tottunut. Kävimme yhtenä päivänä Puolan puolella hiihtämssä, missä oli tasaista, mutta niin raskas ja luminen keli, että homma kävi työstä. Hiihtoleirit ovat valmentajan kannalta mukavia koska voi hiihtää porukan mukana itsekin.

Olemme opetelleet joukolla (oma ryhmäni ja kevyet) Suunto t6 ja Firstbeat Sports ohjelmien käyttöä. Tärkeimpin tavoitteina ovat olleet vaihtelevuuden säilyttäminen ja ergovauhtien suhteen oikeiden intensiteettien löytäminen ja kontrolli. Joissakin palaute on johtanut vauhdin lisäykseen ja toisissa hidastamiseen... Porukka on innostunut Epocin seurannasta ihan mukavasti ja uskon että nämä työkalut helpottavat etenemistä ja asioiden kertomista urheilijoille. Lähiajan tärkein välitavoite ovat Tsekin mestaruuskilpailut C2 ergoilla. Kisat pidetään Neratovicessa 20.2. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla suuntaamme sitten avovesille tuttuakin tutumpaan Sabaudiaan. Siitä voi jälleen laskea kauden alkavaksi.

Ei kommentteja: