tiistai 19. toukokuuta 2009
Essen, Hügel International Regatta 16-17.5.2009
Essenin kilpailu kokosi soutajia 16 maasta kilpailemaan kaksipäiväisessä regatassa. Kisa oli samalla saksalaisten katsastuskilpailu, joten etenkin saksalaisia oli paikalla runsaasti. Lisäksi kilpailijoita oli paikalla runsaasti mm. Tanskasta, Puolasta, Hollannista, Belgiasta, Sveitsistä, Itävallasta, Kreikasta, Sloveniasta jne. Kilpailut olivat mielenkiintoisia ja ne soudettiin kahdeksalla radalla siten että molempina päivinä soudettiin oma regattansa. Tanskan uusi kevyt nelonen voitti lauantaina yllättäen Saksan nelkun jossa soutaa mm. suomalaisten vävypoika Jochen Küchner. Jochenin joukkue kuittasi sunnuntaina ja voitti puolestaan Tanskalaiset reilusti. Kevyessä yksikössä Sara Karlsson veti kohtuullisen hyvin, mutta se ei riittänyt Tanskan Juliane Rasmussenille, eikä Kreikan Alexandre Tsiavoulle. Kreikkalaiset olivat muutenkin hyvässä iskussa. Saksan LW2x oli myös liikkellä uudella kokoonpanolla. Anja Noske korvasi Berit Carow:n Marie Luise Dräegerin parina ja vene kulki ihan mukavasti.
Oma venekuntani osalta kisat olivat kevään ensimmäiset pariaironelosessa parin viikon harjoittelun jälkeen. Lauantai oli todella tahmea ja rytmi ei säilynyt veneen läpi. Seurauksena se, että vene ei kulkenut kunnolla. Sunnuntaiksi vaihdoimme soutajien järjestystä jotta rytmi säilyisi veneessä paremmin ja tulos oli jo hieman parempi, mutta rytmi ei edelleenkään toiminut kuten sen pitäisi huipputasolla toimia. Uuden miehen ajaminen sisään neloseen ottaa aikansa. Positiivisena seikkana täytyy mainita se, että joukkue veti matkan toisen puolikkaan kovempaa kuin kukaan muu kilpailussa, huolimatta siitä että rytmi ei edelleenkään toiminut kunnolla. Valoa on näkyvissä ja prosessi kulkee eteenpäin, tässä vaiheessa vauhti kisan toisella puolikkaalla kertoo että potentiaalia on ja että fysiikka toimii.
Seuraava kisa johon lähdemme on Ratzeburg parin viikon päästä. Vaihdoimme Banyolaksen Ratzeburgiin koska Espanjalaisten majoitusten hinnoittelu on lähinnä laillistettu ryöstö. Äänestämme jaloillamme ja kisaamme Ratzeburgissa toisena päivänä nelosella ja toisena kahdella kaksikolla. Ratzeburgissa Milan Dolecek on kokoonpanossa opiskelun takia Prahaan jäävän Petr Buzrlan tilalla, ja saa näin mahdollisuuden näyttää osaamistaan nelosessa.
Tulokset: http://www.rudern.de/Ergebnisse.435.0.html
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Maajoukkue karsittu
Tsekin maajoukkuekarsinnat 1.-2.5. Racice
Yksiköitä ja perämiehettömiä kaksikoita B-junioreista aikuisiin. Tunnelma viereisellä pyörätiellä kuin MM-kisoista, tsekki oli tosin (lähes) ainut kannustuskieli. Lähdöt vedettiin 10 minuutin välein ja niitä riitti aamusta iltaan molemmille päiville.
Keli suosi sillä aamulla sää oli lähes tyyni ja päiväksi nousi vastatuuli, joka ei kuitenkaan nostanut suurempia aaltoja soutajien kiusaksi. Aurinko paistoi päivällä jopa kuumasti. Panosta oli sekä soutajilla että valmentajilla pelissä paljon heti alkueristä lähtien, sillä näiden kilpailujen perusteella tehtiin maajoukkuevalintojen suuret linjat. Kisat vedettiin tiiviinä kahden päivän pakettina. Oli äärimmäisen tärkeää päästä jatkoon heti ensimmäisestä alkuerästä jotta voi palautella illan ja olla tuoreena lauantai-aamun välierässä. A-Finaaliin kukaan ei päässyt tuoreena, sillä se soudettiin vain 3h välierien jälkeen. Oli helppo huomata että välierässä tiukille joutuneet olivat finaalissa vaikeuksissa.
Alkuerissä koin pari pettymystä; Milan Dolecek joutui jättämään leikin kesken lievän flunssan takia, ja Petr Melichar ei saanut konettaan käyntiin ja joutui keräilyeriin. David Jirka, Tomas Karas, Petr Buzrla ja Petr Vitasek hoitivat osuutensa vetäen itsensä suoraan lauantai-aamun välieriin. Helppoa se ei ollut sillä U23 ryhmä oli viimeistellyt kisaa varten huolella siinä missä me teimme kaksi kilpailuvauhtista harjoitusta.
Melicharin suoritus keräilyissä oli todellinen pettymys. Mies jäi kauaksi tasostaan ja löysi itsensä C-finaalin lähtölistalta. Mies joka on treeneissä piessyt Petr Buzrlaa kevään aikana urakalla.
Välierät olivat paitsi jännittävät, myös muutama yllätys niihin mahtui. Ondrej Synek on yksikössä muita luokkaa parempi ja se näkyi kaikissa hänen vedoissaan, vaikeuksitta jatkoon joka kerta, myös 1. välierässä. David Jirka veti erässä kolmanneksi säästellen voimiaan finaalin, kakkoseksi veti nuorten ryhmän Petr Ourednicek, jota pidettiin U23 ryhmän heikoimpana ennen regattaa. Lähdössä neljänneksi jäi Jakub Houska jota ennakkoon pidettin U23 ryhmän parhaana.
Toinen välierä tarjosi jännitysnäytelmän. Ryhmästäni siinä vetivät Tomas Karas, Petr Buzrla ja Petr Vitasek, kovimpana kantona heidän kaskessaan oli U23 ryhmän Jiri Zejda. Karas hallitsi kisaa alusta loppuun mutta ei päässyt helpolla. Buzrla oli koko matkan puolen veneenmitan sisällä Karaksen perässä. Kolmannesta sijasta käytiin ankara taistelu Vitasekin ja Zejdan kesken. 300m ennen maalia Vitasek oli veneenmitan perässä, mutta veti itsensä väkisin finaaliin, Zejdan muuri murtui 50 m ennen maalia ja eroa paperille kertyi reilut 3 sekuntia. Semit menivät sijoituksellisesti hyvin, kaikki 4 mukana ollutta finaaliin. Sen verran jännää oli että ääni muuttui käheäksi.
Finaalissa Ondrej Synek oli omaa luokaansa. Hän voitti vastatuuleen käydyn kisan n. 15 sekunnin erolla ennen David Jirkaa, kolmanneksi veti vasta 19 vuotta tänä vuonna täyttävä Petr Buzrla, suoritus jota osattiin rannalla arvostaa, neljänneksi Tomas Karas, viidenneksi paras U23 ryhmäläinen Petr Ourednicek. Petr Vitasek oli sen verran puhki välierätaistelustaan Zejdan kanssa että ei pystynyt haastamaan Ourednicekia. Tulokset olivat odotettuja oman ryhmäni osalta odotettuja, mutta Ourednicek oli positiivinen yllätys. Zejda voitti B-finaalin.
Perämiehettömässä kaksikossa voiton veti vanha tuttu Vaclav Chalupa yhdessä parinsa Jakub Mackovickan kanssa. Kakkoseksi ja kolmoseksi veti Tsekin Pekingissä 5. sijoittunut nelonen joka oli tässä kilpailussa siis kahtena kaksikkona.
Omaa ryhmääni hieman arvelutti ennen kilpaiuja se että kovaa oli vedetty paljon vähemmän kuin ennen aiempia vastaavia kisoja. Kilpailukausi jatkuu parin viiko päästä Essenissä joukkueella Karas, Vitasek, Buzrla, Jirka, jos sinne on tulossa muita pariaironelosia, muuten käännämme katseen Banyolakseen. Buzrlaa en tosin saa Espanjaan mukaan yliopiston pääskokeiden takia, mutta nyt kalkkiviivoilla sairastunut Milan Dolecek saa tilaisuuden kisata Banyolaksessa. Buzrla ei ole aiemmin soutanut joukkueessa joten nyt on sitten reilu viikko aikaa sovittaa hänet veneeseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)