torstai 26. kesäkuuta 2008

Pronssia Puolasta

Poznanin Maailmancup osoitti että kulkemamme tie on tähän asti ollut oikea. Vauhti kasvaa kauden edetessä, niin kuin aiemminkin. Olisi valtava riski pyrkiä vetämään kovaa koko kauden ajan vaikka jotkut ovat siihen joskus pystyneetkin (LM2xDEN, 2007). Olemme tietoisesti vuosi toisensa jälkeen uhranneet harjoitteluun ensimmäiset MC osakilpailut sillä ajatuksella että ne vain valmistavat meitä kauden pääkilpailuihin.

Yläkanttiin

Pronssi oli odotusten ylärajoilla. Odotin tosin vahvempaa esitystä ainakin Uuden-Seelannin hallitsevilta olympiavoittajilta, Caroline ja Georgina Evers-Swindelleiltä. Heidän veneensä ei Puolassa kulkenut, liekö syynä liika harjoittelu tai sairaus, nähdään varmasti sitten Pekingissä. Naisten fysiikka (C2 2000m n. 6:30) on kuitenkin sitä luokkaa että he olisivat jo perussuorituksella paljon korkeammalla tuloslistoilla. Nyt he jäivät kauas perussuorituksestaan, todella kauas. Voi olla että he ovat ottaneet harjoittelussaan kovan riskin ja ovat vetäneet kesäkuun todella kovaa, mutta siihenkin nähden sisarukset vaeltavat yössä. Ilmeet eivät olleet iloisia vaan lähinnä apeita. Tsekki oli toinen joukkue jolta odotin enemmän. He eivät kuitenkaan ole aivan viime vuotisella tasollaan. Italia oli hienoinen yllätys.

Hollanti ja Usa Pekingin kevyeen kaksikkoon

Olympiakarsinta meni odotusten mukaan. Hollanti oli jopa ylivoimainen ja USA ylivoimainen kakkonen. Usan tytöt näyttivät kyllä kummallisen apeilta kisan jälkeen, seikka jota ihmettelin. Ehkä selitys löytyy seuraavasta. He ovat joutuneet vetämään kovaa ensin omiin karsintoihinsa, sitten Luzernin Maailmancupiin ja nyt vielä Puolassa. Ehkä takki alkaa olla tyhjä. On yllätys jos he vetävät mitalivauhtia Pekingissä. Hollannilla on siellä enemmän sanottavaa. Soutu on heillä hyvässä kuosissa. Vaikka näin sanonkin ovat myös he joutuneet varmistamaan hyvän kuntonsa vetämällä kovaa ennen Puolaa. Miten se näkyy Pekingissä, sen näemme aikanaan.

Ilona

Ilona veti kohtuullisen suorituksen, 9. sija ja oma ennätys (7:45) keräilyssä kertovat että Ilona on menossa oikeaan suuntaan MM-kilpailujen lähestyessä. Sinead Jennings oli jälleen mukana naisten kevyessä yksikössä hyvällä menestyksellä. Nyt sijoitus kakkonen. Jennings yritti koko olympiadin löytää paria kaksikkoon mutta vaikka monen kaverin kanssa soutikin ei vene koskaan kulkenut sillä tavalla kuin ehkä olisi voinut odottaa. Nyt sitten hän on yhtenä Ilonan vastuksista Linzissä.

1 kommentti:

Jamppa kirjoitti...

Tuloslistoja ja aikaisempina vuosina vierestä seuraten olette melkein ainut joukkue joka parantaa tuloksiaan ja suoritustasoaan lähes poikkeuksetta jokaisessa kisassa kauden edetessä. Jännityksellä ja innolla odotan tulevia koitoksia elokuun puolella, kaikki näyttää lupaavalta. Tsemppiä ja uskoa tulevaan, vuosien työ palkitaan.