Tehdään heti alkuun selväksi että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyttää ketään, ei soutuliittoa, olympiakomiteaa eikä opetusministeriötä. Valmentajana olen törmännyt ongelmiin jotka kaipaavat keskustelua. En kiellä sitäkään että oma valmennustyöni tarvitsisi myös tukea.
Voiko suomalainen urheilu koskaan kehittyä jos valmennuksen arvostus kulkee pohjalukemissa. Olympiakomitea tekee hyvää työtä rajallisilla resursseilla, mutta rahat eivät riitä valmennuksen kunnolliseen tukemiseen ja niinpä he ainakin huippuyksilötukea nauttivissa liitoissa satsaavat urheilijoihin. Soutuliitto yrittää ja maksaa kiitettävästi kuluja mutta ehkä tämä projekti on kasvanut liian isoksi soutuliiton kokoiselle liitolle. Avovesileirit ja kilpailumatkat kalustokuljetuksineen ovat turhan kalliita. Resurssipula vaivaa soutuliittoa kuten kaikkia pieniä liittoja tässä maassa.
Räätäli töihin
Ollakseen uravaihtoehto valmennuksen pitäisi olla yhteiskunnallisesti hyväksyttyä muissakin lajeissa kuin joukkuepalloiluissa, uinnissa ja taitoluistelussa. Valmentamisen ei ainakaan huipputasolla pitäisi tuottaa tappiota valmentajalle. Urheilu Suomessa on pientä ja uskon että räätälöity tukijärjestelmä huippuvalmentajille olisi mahdollista kehittää. Toimiva tukijärjestelmä takaisi sen että valmentajien kiinnostus valmennusta kohtaan säilyisi myös pidemmällä jänteellä. Eräs maamme urheilun suurimmista ongelmista on se, että OTO- valmentajat kyllästyvät tukijärjestelmän olemattomuuteen ja lopettavat tai siirtyvät ulkomaille. Ammattivalmentamiseen tulee siirtyä mutta eivät OTO – valmentajat varmasti tule loppumaan. Kaikkien osaamista tarvitaan.
Osaltani se merkitsisi sitä että yritykselleni korvattaisi se raha jonka se joutuu maksamaan palkkaa sijaiselle (7-8kk/vuosi) jotta voin hoitaa päivittäisvalmennusta ja olla leireillä mukana ja että voin nostaa normaalit päivärahat leiri- ja kilpailumatkoilta. Oikea taso muutoinkin olisi korvaus menetetyistä ansiotuloista + normaalit päivärahat ja kilometrikorvaukset.
Vierastan tilannetta jossa urheilija on valmentajan työnantaja. Kuvitellaanpa tilanne jossa valmentaja valmentaa pariairokaksikkoa. Urheilijoita projektissa on kolme ja vain kahdella on varaa maksaa valmennuksesta, mutta kolmas on paras soutaja. Millä lihaksilla valmentaja istuttaa kolmannen soutajan veneeseen ja menettää samalla tulonsa? Ryhmän sosiaaliset suhteet eivät taatusti pysy kunnossa ja niiden suhteiden viidakossa valmentajakin saattaa leipääntyä. Palkan tai palkkion täytyy tulla jostain muualta kuin urheilijalta, mieluiten lajiliitolta, opetusministeriöltä tai Olympiakomitealta. Yksilölajeissa homma saattaa toimia, mutta kyllä näen urheilun tulevaisuuden mieluummin sellaisena jossa palkat ohjataan liittojen kautta ja siellä räätälöidään menestyksen reseptit.
Urheiluvalmentamisen yhteiskunnallinen arvostus
Valmentajaa pidetään yksilölajeissa ihmisenä joka kirjoittaa harjoitusohjelman. Niin se saattoi joskus olla, mutta ei enää, ainakaan soudussa. Mielikuvat puolihulluista poppaukoista elävät voimakkaina rapauttavat valmennuksen arvostusta nimenomaan kestävyyttä vaativissa yksilölajeissa. Nykyään valmennus perustuu harjoituksissa mukana olemiseen ja laadun tuomiseen urheilijan harjoituksiin. Päivittäisvalmennuksen taso ratkaisee viime kädessä sen ketkä pärjäävät. Subjektiivinen, ja tällä hetkellä voimakas ja masentava kokemukseni on, että valmennuksen yhteiskunnallinen arvostus on nolla, olympiakomiteaa, lajiliittoa ja muutamaa harvaa lajiniiloa ja seuraa lukuun ottamatta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Pimeän syksyn ankeisiin ajatuksiisi löydät ehkä hieman positiivisuutta omista ajatuksistasi menestymisen hetkeltä:
"Onnistumisilla on suuri merkitys lajikulttuurin kehittymisen kannalta. Suomalaisten soutajien on toivottavasti nyt helpompi asettaa itselleen tavoitteita ja uskoa siihen että tie menestykseen on mahdollista kulkea. Matka tavoitteeseen on pitkä ja olen monesti miettinyt millä tavoin pitkää matkaa voisi lähestyä jotta siitä ei muodostuisi liian rankkaa.
"Prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos" On ollut teemamme oikeastaan koko matkan ajan. Käytännössä tämä merkitsee sitä että arki ja harjoittelu on rakennettu tai ainakin yritetty rakentaa sellaiseksi että lajin parissa viihtyy niin pitkään että saavuttaa tuloksia. Harjoittelemme ehkä vähemmän kuin muut mutta pyrimme tekemään sen hyvin. Pyrimme soutamaan kevyetkin lenkit siten että laatu on läsnä teknisen osaamisen ydinasioiden kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Tarkoituksellisuus ja järjellisyys ovat tärkeitä palikoita pitkällä matkalla. On turha harjoitella jos ei tiedä harjoituksen tarkoitusta.
Suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikea sovittaa valtavaa harjoitusmäärää jolla monessa kulttuurissa pyritään turvaamaan menestys. Uskon että suomalaiseen kulttuuriin istuu paremmin laadukas harjoittelu joka jättää aikaa myös opiskelulle ja siviilielämälle, lajista riippumatta. Lahjakkuus on edellytys huipulle nousemiseen, ja motivaatio on tärkein lahjakkuuden laji. Valmentajan tehtävä on vaalia urheilijan motivaatiota ja pitää yllä matkan mielekkyys jotta matka voi jatkua. Mikään sijoitus tai tulos ei ole pakkomielle vaan urheilijoiden tavoitteet muodostuvat sen tason mukaan jolla he itse ovat. Voitosta voi taistella vasta kun on valmis voittamaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Ennen suuria voittoja haasteena on oppia voittamaan itsensä. On hienoa kilpailla itsensä kanssa antamatta tuumaakaan periksi. Realistiseen tavoitteeseen pääsy ruokkii itseluottamusta ja innostaa eteenpäin. Yllä olevassa kuvassa Ilona on juuri lukenut tulostaululta päässeensä finaaliin...taatusti eräs Ilonan tähänastisen uran huippuhetkistä ja loistava esimerkki itsensä voittamisesta.
Saavuttamamme tulokset ovat osa matkaa jolla olemme edelleen. Matka ei lopu olympialaisiin vaan elämä jatkuu senkin jälkeen. Olemme matkallamme saaneet kokea loistavasti onnistuneet MM-kilpailut jotka maistuivat kesän vastoinkäymisten jälkeen oikein hyvältä. Olemme jo matkamme tässä vaiheessa saaneet urheilulta paljon, mutta nautimme matkastamme ja siksi haluamme lisää."
Valmentaminen on varmasti ihan yhtä raadollista työtä kuin mikä tahansa ihmissuhdetyö. Suomesta löytyy myös hirvittävä määrä ammatteja, jotka eivät nauti yhteiskunnan arvostusta ainakaan taludellisessa mielessä, vaikka vastuu olisi kuinka suuri (esim. päiväkotien henkilökunta).
Työstä pitää vain pystyä löytämään ne positiiviset puolet, jotka saavat jatkamaan työtä, mikä tuntuu itsestä tärkeältä. Kun mukana on asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, niin ehkä kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa.
Olin katsomassa, kun Pertti sai Olympiahengessä arvoistaan kunnioitusta ja tunnustusta. Duppeli voi tehdä ensi kesänä Olympiahistoriaa omalla sarallaan. Se vaatii jaksamista niin soutajilta kuin valmentajaltakin. Sitä jaksamista teille toivoen. Onnea valitsemallenne tielle!
Onnittelut varmistuneesta olympiapaikasta. Jos ei rahallista tukea tullut enempää, niin luottoa ainakin tuntuu piisaavan.
Lähetä kommentti