Olimme järjestämässä ensimmäisiä C2 laitteilla käytyjä sisäsoudun SM-kilpailuja vuonna 1988. Silloin kisan voitti Pertti Karppinen ajalla 5:52,0. Laitteet olivat mallia B ja suomalaissoutajillekin melkoisen uusia. Tämä näkyi usein napakkana alkuvahtina ja hyytymisenä loppua kohti.
Tammikuun lopussa järjestettävät kilpailut ovat järjestyksessään 28:s SM-tapahtuma. Olen ollut järjestelyissä mukana joko henkilökohtaisesti tai yritykseni kautta joka kerta. Meillä on ollut soutuliiton kanssa "löyhä" yhteenliittymä joka on syntynyt meidän halustamme tukea suomalaista soutua. Tästä syystä kilpailuissa vaaditaan lisenssi ja seurajäsenyys. Suomi taitaa olla maailman ainut maa jossa lajiliitolla on jokin rooli, ja jossa osallistumista rajoitetaan vaatimalla lisenssi. Soutu - tai nykyisellään Melonta - ja Soutuliiton rooli on ottaa vastaan lisenssimaksut ja tuottaa tapahtumaan mitalit. Pelkästään sisäsoutuun osallistuvia on lienee muutama kymmenen, joten taloudellisesti liiton "menetys" olisi pieni vaikka lisenssipakosta luovuttaisiin. Lisenssipakon poistamisen seurauksena sisäsoudusta tulisi kaikille avoin kilpailumuoto, todellinen matalan kynnyksen laji joka palvelisi sekä huippusoutua että eri ikäisi harrastajia.
Olisiko aika käyttää sisäsoutua soudun markkinointiin?
Soudulla ja soututapahtumilla on CrossFit salien ja CF kilpailutoiminnan kehittymisen kautta suuri potentiaali. Tällä hetkellä osallistumiseen vaaditaan lisenssi joka tekee kilpailemisen vaikeasti lähestyttäväksi. Olisiko aika kääntää kelkka ja pyrkiä markkinoimaan soutua sisäsoudun avulla? Suuntaviivoja alla:
- Poistaa lisenssipakko
- Markkinoida tapahtumia hyvissä ajoin ja aktiivisesti kuntosalimaailmaan, erityisesti CrossFit saleille.
- Rekrytoida potentiaalisia urheilijoita soutuseuroihin.
- Pyrkiä ruokkimaan tapahtumien kansainvälisyyttä markkinoimalla kilpailuja esimerkiksi Pietariin ja Viroon
- Liittää tapahtuma jossain vaiheessa osaksi kotiratasoutuja. (Kotiratakausi 1. voisi alkaa vaikka syksyllä ja päättyä tähän tapahtumaan). Ei olisi poissuljettua jatkaa yhteistyötä myöskään kevään KLL:n tapahtuman kanssa.
Uskon että näillä toimenpiteillä talven kilpailut kasvaisivat suomalainen soutu kasvaisi myös. Kasvua soutu totisesti tarvitsisi!
Maailma kehittyy ja suomalaisen soudun etu olisi jos soutajia olisi enemmän, itse asiassa se on elinehto. Mikäli temme asiat kuten aina ennenkin, katoaa potentiaalinen menestyslaji marginaaliin, häipyäkseen vähitellen sieltäkin.
tiistai 30. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
Wattbike kilpailutoiminta
Yritykseni aloitti Wattbiken maahantuonnin vuonna 2009. Olen monen mielestä jäävi puhumaan Wattbikesta urheilutoiminnassa, mutta samalla olen asiantuntija, sillä olen ollut touhussa mukana sen alusta lukien ja nähnyt sekä sisäsoudun että Wattbiken tulon sekä globaalisti että Suomen näkökulmasta.
Foorumeilla kirjoitellaan kaikenlaista kilpailutoiminnasta ja itse pyörästä, sekä asiallista että asiatonta, ajattelin vähän avata Wattbike - maailmaa.
Wattbike on Brittien pyöräilyliiton valmentajien vaatimuslistan mukaan rakennettu yhteistyössä heidän kanssaan. British Cycling käyttää pyörää harjoitteluun, testaukseen ja kykyjenetsintään. UCI:n alainen organisaatio World Cycling Centre käyttää Wattbikea valmentajien koulutuksessa. Nämä kaksi globaalisti katsottuna maailman johtavaa organisaatiota pyrkivät hyötymään Wattbiken tarjoamista mahdollisuuksista. Me haluamme nähdä Suomalaisen pyöräilyn kehittyvän ja olemme siksi luoneet esimerkiksi Wattbike kilpailusarjan. Tavoitteenamme on saada Suomeen lisää Wattbike-harjoituskeskuksia ja auttaa pyöräilijöitä kehittymään. Aivan, tavoitteemme on myös myydä ja vuokrata pyöriä, jotta voisimme elättää itsemme ja perheemme!
1. Tehon suhde vauhtiin
Wattbike mittaa aidosti ja oikeasti tehoa. Tehon mittaus tapahtuu nykyaikaisen voima-anturin avulla joka mittaa ketjuun kohdistuvaa voimaa. Tässä Wattbike poikkeaa edukseen spinning-pyöristä ja vanhan liiton kuntopyöristä. British Cycling oli pyörän kehitystyössä voimakkaasti mukana, ja heiltä on kotoisin muun muassa tehon muuntaminen vauhdiksi. Tämä perustuu seuraavaan oletukseen; "70kg pyöräilijä ajaa tuulettomalla velodromilla täydellisellä ajotekniikalla." Tästä johtuu se, että vauhti suhteessa normaaliin maantien vauhtiin on Wattbikella suurempi. Kannattaa huomata se, että oli oltava lähtökohta jonka avulla vauhtia ruvetaan mittaamaan. On sanomattakin selvää että ison ja painavan pystyssä ajavan kaverin ilmanvastus ja vierintävastus vaikuttavat maantiellä vauhtiin enemmän kuin Wattbikella. Wattbike ei sakota huonosta ajoasennosta eikä suuresta kehon painosta.
2. Painoluokat Wattbike kilpailuissa?
Soudussa on ulkona ja sisällä kaksi painoluokkaa, avoin ja kevyt. Miehillä vesillä kevyt on yksikössä 72,5, muissa keskipaino 70kg ja maksimi 72,5kg, sisäsoudussa 75kg. Naisilla kevyen naisiston keskipaino 57kg , 1x ja joukkueen maksimi 59kg ja sisäsoutu 61,5kg) Tekeekö tämä homman oikeudenmukaiseksi. Valmensin Lontoon Olympialaisissa 84 kg:n painosta Belgialaista soutajaa Tim Maeyensia joka souti alkuerien pienessä myötätuulessa uuden olympiaennätyksen ja karsiutui sitten välierässä finaalista. Välierä soudettiin vastatuuleen. Oliko tämä oikeudenmukaista? Mielestäni ei, Timin vastustajat olivat isokokoisia ja painavampia, (osa jopa 20kg painavampia) jolloin heidän veneensä vauhti hidastui palautuksen aikana vähemmän kuin Timillä. Tietty epäoikeudenmukaisuus on osa urheilun tarinaa, olosuhteet geenit, fyysinen koko, luontainen hapenottokyky jne. On mahdoton tehdä urheilua täydellisen oikeudenmkaiseksi. Mikäli meillä olisi Wattbike kisoissa kilosarjat, mihin rajat vedettäisiin? Pitäisikö olla 5kg välein vai 10kg välein, joka tapauksessa sarjajako ei olisi kaikille sopiva. Tietysti, jos jokaiselle olisi oma kilo / ikäsarja, kaikki voittaisivat, mutta olisiko se tarkoituksenmukaista?
3. Tehon ja painon suhde (W/KG)
Pyöräilyssä hyvä menestyksen ennustaja on tehon suhde painoon eli w/kg. Voisimme teoriassa syöttää kisasoftaan jokaisen osallistujan painon ja määrätä sijoitukset sen perusteella kenellä on paras w/kg. Tämä tekisi itse kilpailusta "teennäistä" ja usein kävisi niin että voittaja ei olisi se, joka on ensimmäisenä maalissa. Olemme tietoisesta valinneet näkökannan joka perustuu siihen että Wattbike kisailu on oma kilpailumuotonsa, se voittaa joka on ensimmäisenä maalissa, kuten muussakin urheilussa. Uskomme, että parhaiten Wattbike palvelee kilpapyöräilyä talven harjoitus ja kilpailumuotona oman henkilökohtaien kehityksen motivaattorina ja työkaluna. Jos katsomme alkukauden kisoja niin Halmeen veljekset ovat olleet vahvoilla, Kaverit ovat normaalikokoisia ja normaalipainoisia, siis 70-80kg. Heidän menestyksensä ei parustu voimaan ja lihasmassaan vaan hyvään pyöräilykuntoon. 63kg painava Sakari Lehtinen teki Hyvinkään 10km kisassa tuloksen 12:54,7. (w/kg arvo 5,88). Tuon perusteella tiedämme että hän on jo hyvällä tasolla fyysisesti, mutta tiedämme myös että huipulle nouseminen vaatii muutakin kuin hyvän w/kg suhteen!
4. Tapahtumat
Wattbike tarjoaa sekä pyöräseuroille että tapahtumille mahdollisuuden toimintaan muuten hiljaisella talvikaudella. Tapahtumina kisat ovat haastavia ja hauskoja, jos ne sillä tavoin haluaa nähdä. Jos joku ei voi sen takia osallistua että q - factori on niin suuri että lonkat menevät sijoiltaan, niin on parempi jäädä kotiin. Tapahtumiin osallistuvien määrä on vähitellen kasvanut, mutta uskomme että se voi kasvaa paljon enemmänkin jos pyöräilijät ottaisivat osallistumisen haastavana harjoitteena enemmän kuin kilpailuna joka olisi pakko voittaa. Tapahtumat tarjoavat urheilullisen sosiaalisen viitekehyksen kavereiden tapaamiseen ja muiden suoritusten seuraamiseen. Kannustan ihmisiä rohkeasti ottamaan osaa kisoihin, elämykset kertovat sitten että miksi se kannattaa!
5. Kilpailun tarkoitus
Lähestyn urheilua siitä näkökulmasta että kilpailen itseäni vastaan. Wattbike kilpailuissa sijoitukseni on yleensä lähdön viimeinen, mutta se ei himmennä minulle itselleni hyvää suoritusta. Poljin Pyöräliike Lundbergissa ennätykseni 4km kisassa. En kilpailun aikana katsonut kertaakaan screenille enkä monitoristakaan seurannut muuta kuin kilometrivauhtia. Tasainen OMA suoritus toi ennätyksen. Kilpailutilanne antaa kyllä virtaa omaan suoritukseen, mutta Wattbikella ajaessa kisaan ei vaikuta peesi eikä ajosilmä. Laji mittaa sitä tehoa jonka olet onnistunut itseesi harjoittelun avulla rakentamaan, ei muuta. Haasteena on aina se, miten pystyä rakentamaan lisää tehoa seuraaviin kisoihin ja ensi vuoteen...
6. Wattbiken mahdollisuudet kehittää suomalaista pyöräilyä
British Cycling ja UCI käyttävät pyörää projekteissaan, mielestämme tämä osoittaa sen, että Wattbikella on annettavaa pyöräilylle. Kykyjenetsintä toimii pienessä mittakaavassa jo nyt, Wattbike treeneissä ja kisoissa paljastuu pyöräilyyn lahjakkaita tyyppejä, joilla on mahdollisuuksia nousta kansalliselle ja kansainvälisellekin tasolle. Olisi hyvä jos kykyjenetsintä olisi laajempaa ja organisoidumpaa, silloin lahjakkuuksia löytyisi enemmän! Wattbike tarjoaa mahdollisuuden pienryhmäharjoitteluun joka tuo mielekkyyttä ja seurattavuutta talviharjoitteluun. Sisäsoudun harjoittelu mullistui sisäsoutulaitteen tulon myötä ja fyysisesti tarkka yhteisharjoittelu on vienyt urheilijoita uudelle tasolle. Miksi tämä ei voisi tapahtua pyöräilyssä? Me tiedämme että kehitystä ei tapahdu sohvan nurkasta huutelemalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)