keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Maaritin haukkari

Kyllä riittää porua yhden naisurheilijan hauiksesta. Mietitäänpä asiaa hieman tarkemmin, ottamatta kantaa Marit Björgenin lihasten kasvuun katsotaan asiaa yleisemmin. Valtaosa ihmisistä näyttää olevan sitä mieltä että ilman kiellettyjä tai vähintään kyseenalaisia menetelmiä tai aineita ei saisi senkaltaisia lihaksia joita monilla huippu-urheilijoilla on. (Iltalehden kyselyssä 89% lähes 10 000 vastanneesta on sitä mieltä että moisen hauislihaksen kasvattaminen ei onnistu puhtain keinoin.)

Väite on silkkaa pötyä.

Rakkaan vaimoni hauis ei hänen soutu-uransa aikana hävennyt lainkaan Marit Björgenin hauikselle ja vaimoni puhtaudesta voin mennä takuuseen. Jos joku haluaa nähdä lihaksikkaita naisia, niin tervetuloa tai menoa joko melonnan tai soudun MM-kilpailuihin. Urheilullisuus on täysin luonnollista!

Keskustelu on sikäli hakoteillä, että huippu-urheilijaa verrataan keskivertosohvaperunaan. On kohtuullisen luonnollista että haukkari eivätkä muutkaan lihakset sohvalla kovin tehokkaasti kehity, huippu-urheilussa harjoitellessa tilanne on täysin toinen. Urheilija elää tavoitteelleen, syö, nukkuu ja harjoittelee urheilun määräämässä rytmissä, ja elimistö vastaa kehittymällä. Hommaan ei aikuisten oikeasti tarvita mitään kiellettyjä aineita, paremminkin erinomaista luonnollista ravintoa, unta, mielen tasapainoa ja hyvää harjoittelua. Kestävyyslajeissakin tarvitaan voimaa, ehkä Maritin ohjelmassa on voimaharjoittelua enemmän kuin keskivertohiihtäjän, tai ehkä Norjalaisilla on käytössään sivistyneet harjoitusmenetelmät ja tarkoitustaan palveleva ravitsemus paremmin kuin suomalaisilla? Ehkä Norjassa hiihto nähdään piirun verran enemmän voimalajina kuin Suomessa? Onko syytä olla kateellinen? Mielestäni ei. Meidän tulisi keskittyä enemmän oman suorituksen, valmentautumisen ja valmentamisen optimoimiseen kuin vastustajan tekemisten miettimiseen. Vastustajan puhtautta arvuutellessamme teemme valtavan karhunpalveluksen oman maamme nuorille urheilijoille.



Lahjakkuus on monisäikeistä. Oma haukkarini (kuvassa) on varsin vaatimattoman kokoinen, eikä minua ole koskaan lihaksikkaaksi voinut sanoakaan, pikemminkin ruipeloksi. Samaa tai samantyylistä harjoitusohjelmaa noudattaneita on sekä lihaksikkaita, että kaltaisiani rimppakinttuja, miksi? Yhtälö on helppo, meidän tarvitsee hyväksyä se, että toiset saavat synnyinlahjanaan enemmän kehityspotentiaalia kestävyyteen tai voimaan kuin toiset. Parhaassa tapauksessa joku saa extra kauhallisen molempia ja nauttii lapsena paljosta liikunnasta ja löytää teini-iässä itsestään urheilijan joka sitten harjoittelee hyvässä valmennuksessa kohti unelmiaan. Lahjakas kehittyy nopeammin, palautuu paremmin ja saavuttaa parempia tuloksia. Se on luonnollista, ja täysin normaalia urheilun maailmassa. Lahjakkuudella ja hyvällä harjoittelulla voi saavuttaa suorituskyvyn, josta muut voivat vain nähdä unta. On kohtuullisen pöljää pitää puhtain keinoin saavuttamattomana sellaista ulkomuotoa joka esimerkiksi Björgenillä on, urheilussa se on arkipäivää!

Jaha, täytyy lähteä salille vääntämään vähän haukkaria ettei vaimo selätä kun taasen palaan kotimaisemiin muutaman viikon kuluttua ;)