Urheilusektorilla Beach halli kiinnostaa. Suuri kysymys on se, saako ajatus riittävästi kannatusta ja tukijoita. Soutuvalmennus kiinnostaa omalla tavallaan. On ollut mielenkiintoista ja antoisaa olla Heinon Jampan kakkosena koulupoikien apuvalmentajana pari viikkoa ja kokea Australian valmentajakongressi ja muutama luento siellä. Australiassa urheiluun sijoitetaan resursseja ja se toimii nuorille loistavana kasvualustana. Urheilu opettaa myös paljon muuta kuin urheilua; keskustelut moraalista, rohkeudesta, joukkuehengestä, voittamisesta ja häviämisestä ovat osa herjoitusleirien suunniteltua ohjelmaa. Valmentajien arvostus on täällä aivan toisella tasolla Suomeen verrattuna. Suomessa valmentajan katsotaan olevan talkootyöntekijä jonka kuuluukin maksaa harrastuksestaan, huipputasolle saakka. Australiassa korvaus on itsestään selvyys, samoin kuin muukin yhteisön tuki.
Moni on viime viikkoina kysynyt että palaanko Suomeen valmentajaksi. Olen vastannut että voi olla että teen jotain paikallisesti Imatralla. Akateeminen soutuhanke on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä muutto pois Imatralta ei kiinnosta, enkä näe että Imatralle perustettaisiin yliopistoa jonka kautta siellä voisi kehittää akateemista soutua. Jampan kanssa työskennellessäni olen nauttinut työstä nuorten kanssa osana Churhien valmennusporrasta. Kehitys viimeisen kahden viikon aikana on ollut huikeaa! Olisi tietysti mukavaa jos sekä suomalaisen että Imatralaisen soudun parissa toimisi enemmän nuoria ja sitä kautta siellä olisi enemmän toimintaa.
Suomalainen soutu on tällä hetkellä putoamassa marginaaliin kuten Kari Niemi-Nikkola Soutuliiton 100-vuotisjuhlissa sanoi. Soutuliitossa ja seuroissa on aika ryhtyä sanoista tekoihin, laittaa alulle Akateemisen soudun uusi tuleminen ja kehittää seuratoimintaa, yhteisöllisyyttä ja TOIMIA. Olisi mielestäni turhan helppo ratkaisu Soutuliiton hallitukselta liittyä Kanoottiliittoon ja antaa pois itsenäisyys. Paradoksaalista olisi tehdä se heti satavuotisjuhlien jälkeen. Yhteistyötä voi tietysti kehittää ja sitä kautta säästää rahaa toimintaa varten.
Valmentamisen lopettaminen olisi harmillista, koska koen että osaan tehdä sitä työtä ja valmennusfilosofiani on Tsekissä vain vahvistunut. Joitain kyselyitä on tullut maan rajojen ulkopuolelta, mutta nyt on perheen aika olla Imatralla. Olen vastannut että voin harkita valmentamista jos voin asua Imatralla perheeni kanssa. Saapa nähdä tuleeko tarjouksia edelleen.
On sekin mahdollisuus olemassa että keskityn kalastukseen. Kalastuskortti tuli hommattua lokakuussa ja muutamaan otteeseen yritin lohia narratakkin Saran kanssa, mutta vielä ei napannut. Kalastaessa ei tosin tule hiki, joten kuntoilu pysyy ohjelmassa edelleen. Soutu, hiihto, pyöräily, Wattbike, Skierg, Soutulaite...haasteita sillä sektorilla riittää.
Olen ollut idealisti, halunnut muuttaa maailmaa, tai enemmänkin Suomalaista soutua. Ainut pysyvä asia jonka olen saanut aikaan Imatralaisten hyvällä tuella on Vuoksen Soutajien toimiva venevaja ja Beach kentät Imatrankosken urheilukentälle. Pekingiin tähdänneen huippu-urheiluprojektin oheistavoitteita olivat menestyksen jatkuvuus, järkevät prosessit ja valmentamisen arvostuksen kehittäminen. Soutuliigan tavoite oli suomalaisen soudun elinkelpoiseksi saaminen. Haaveet eivät käyneet toteen vaikka jotain saavutettiinkin. Olisiko siis syytä pyrkiä tässä elämänvaiheessa edes jonkinasteiseen pysyvyyteen paneutumalla Beach Volleyhalli-hankkeeseen?
Se, minkä tiedän varmasti on että haluan nauttia Päivin, Idan ja Saran, ja hyvien ystävien seurasta mahdollisimman paljon. Saunoa, ja uida viilentävässä Vuoksessa ja loimuttaa lohta pihagrillissä. Odotan ensi viikolla alkavaa 3 viikon jaksoa Imatralla innolla!