keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Trenér český
Tänä aamuna löysin pöydältäni vaateparren jonka päälle pukeminen on jonkinlainen siirtymäriitti uuteen aikaan. Isänmaallisuus ei sinänsä katoa mihinkään vaikka edustaakin toista maata, toisen maan verkkareissa. Samalla kilpailukauden läheisyys konkretisoituu, odotus ja epävarmuus siitä millä tavalla valmennettavat suoriutuvat kisoista, osaako tehdä oikeat valinnat sekä treenien että henkilöiden suhteen. Kaikkiaan edessä on kovin mielenkiintoinen kesä. Tässä vaiheessa ymmärtää myös vastuun tuloksista. Ongelmia on talven ja kevään aikana ollut normaali annos, kuten kaikissa systeemeissä. Oikeiden harjoitustasojen löytäminen osin uusilla välineillä ei ole ihan yksinkertaista, mutta toisaalta vaikeuksien voittaminen ja teknisen kehittymisen näkeminen ja tunteminen ovat luoneet hyvän pohjan lähteä kohti kilpailuja. Harjoituskulttuurin muuttuminen, ja se että urheilijat ymmärtävät että mitä tehdään ja miksi, vaatii myös aikansa, mutta nyt sitä tietä on kuljettu muutama kuukausi ja uskon että sällit alkavat vähitellen ymmärtää systeemin päälle.
Karsintajärjestelmä jonka neloselle tein on kaikessa yksnikertaisuudessaan se, että yksiköllä soudettavan karsintakisan 4 parasta saavat ensimmäisen tilaisuuden nelosessa. Jos joku näistä neljästä ei istu veneeseen niin sitten vaihdellaan yhtä kerrallaan ja analysoidaan voimakäyriä ja Speedcoach dataa. Speedcoach data kerätään kilpailuvauhtisista harjoituksista, 1000m-2000m pätkistä. Lopulliset valinnat teemme Münchenin jälkeen, tosin saattaa olla että osa ryhmästäni vetää siellä Tsekin kasia, jolloin lopullinen valinta jää hieman auki, kunnes tiedämme onko minulla koko ryhmä käytössäni Münchenissä. Karsinnat soudetaan vappuna, 1.-2.5. Toivomme hyviä ja tasapuolisia olosuhteita...karsintoihin kutsutaan miesten yksikössä pitkän matkan kilpailun 18 parasta.
Onnea Ilonalle päävalmentajan tehtävään. Vaativa työ. Hyvä että pesti vihdoin toteutui.
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Kilpailukausi avattu
Tsekin perinteinen pitkän matkan, n. 6km kilpailu soudettiin 11.4. Melnikissä. Sää oli kaunis ja soudullisesti ihan hyvä. Aikavertailua haittasi vaihtelevasti päivän aikana puhaltanut vastatuuli. Omien valmennettavieni osalta kisa meni hieman kaksijakoisesti. Hyviä suorituksia etenkin viime vuonna vielä junnujen kirjoissa soutaneelta Petr Buzrlalta (2), kisan voittaneelta Tomas Karakselta ja kolmoseksi vetäneeltä David Jirkalta. Milan Dolecek (5) paransi myös ihan hyvin Sabaudian leirikisaan verrattuna. Petr Vitasek ja Petr Melichar eivät ehtineet kärjen vauhtiin. He eivät ole pitkän matkan soutajia, joskin odotin etenkin Melicharilta parempaa suoritusta. Mielenkiinnolla odottelemme vapun maajoukkuekatsastuksia. Nuorten ryhmästä edukseen esiintyi etenkin Jan Zejda joka veti neljänneksi 16 sek kärjestä ja kuudenneksi soutanut Jakub Houska 23 sek kärjestä. Työnantaja oli tuloksiin tyytyväinen kokonaisuutena, joten kai sitä on oltava itsekin.
Mielenkiintoinen yksityiskohta sekin, että Tsekin pitkäaikainen naisten yksikkö jäi 6km kisan kakkoseksi. Kisan voitti Jitka Antosova, eli viime vuoden tsekin kaksikon keulanainen.
Olemme muuttaneet suunnitelmia Piedilucon osalta. Joukkueella ei ollut motivaatiota harjoitella nelosta tai kaksikkoa ennen yksiköllä käytäviä katsastuksia ja niinpä emme lähden Piedilucoon vaan keskitymme Tsekin maisemissa yksikkökatsastuksiin. Ilman treenipohjaa kaksikosta tai nelosesta on aika turha lähteä kisaamaan niillä, joten jääpähän Italian matka käymättä.
Olemme nyt leirillä Mersinissä, lähellä Prahaa. Paikka on hieno, osa Vltava jokea. Kesällä siellä on tungokseen saakka lomanviettäjiä, mutta nyt siellä on erinomainen harjoitusmaasto. Keskuksessa on myös uimahalli, punttisali ja tenniskenttiä ja palloiluhallit. Mersinissä leireilee myös Lausannelainen seuraporukka.
Olen itsekin ehtinyt joelle soutamaan muutaman kerran. Ihan hyvä treenipaikka. Virta ei juurikaan häiritse ainakaan Vuoksella soutamaan tottunutta. Vauhtia ei näillä lihaksilla yksikköön saa, mutta kuntoilu tekee hyvää.

torstai 2. huhtikuuta 2009
Prahan kevät
Vltava tuntuu olevan melkoisen suosittu harjoittelupaikka, ainakin tämän päivän säässä. Aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti, varjossa lämpötila kipuaa jo yli 15 asteen. Soutajia ja melojia on vesillä paljon, olympiamitalisteista 10 - vuotiaisiin aloittelijoihin. Tällä hetkellä joen virtaus on melko voimakas, ei tosin ihan Vuoksen luokkaa, sillä vuorille talven aikana satanut vesi sulaa. Onneksi nyt lämpimän jakson alussa paistaa aurinko joka haihduttaa osan lumesta. Joinakin vuosina tulva on ollut todella raaka ja vesi noussut venevajoihin sisälle saakka.
Pyöräilijät, rullaluistelijat ja hölkkääjät ovat myös tyypillinen näky Vltavan rannoilla. Itse ajattelin liittyä tulevana viikonloppuna joukkoon ja laittaa veneeseeni hankaimen ja nautiskella soudusta keskellä miljoonakaupunkia. Olen jostain syystä pitänyt soutua aina urbaanina lajina, täällä se on sitä parhaimmillaan.
Harjoittelumme etenee edelleen yksiköillä Tsekin liiton määräämää kontrollikisaa varten. Täällä kaikkien maajoukkuesoutajien tulee ottaa osaa tähän kisaan joka vedetään yksiköillä ja perämiehettömillä kaksikoilla. Kilpailukauden alku on melkoisen jännittävä juttu sekä omien valmennettavieni kannalta että sen kannalta että tulee nähtyä minulle uusi soutukulttuuri kilpailuineen ja valintoineen. Kilpailukausi alkaa nyt lauantaina 4.4. paikallisella pitkän matkan regatalla ja 11.4. ovat vuorossa Tsekin pitkän matkan (6km) mestaruuskilpailut, jotka ovat must maajoukkuesoutajille. Huhtikuun lopulla soudetaan Piedilucossa kilpaa ja vappuna vuorossa tuo edellämainittu kontrollikisa. Maailmancup alkaa Banyolaksessa jonne lähdemme aiemmasta infosta poiketen. Piedilucon ja Banyolaksen tavoitteina on kokeilla miehistöjä ja viimeistään Münchenin maailmancupin jälkeen miehistöjen 2x ja 4x pitäisi sitten olla valittu. Täytyy toivoa että viisautta riittää tehdä oikeat ratkaisut tulevaisuutta ajatellen.
Nyt nautitaan Prahan keväästä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)