Pekingin menestyksen taustat

Lähdin aika pikaisesti 2008 Pekingin kisojen jälkeen Tsekkiin valmentajaksi ja itse asiassa tässä 10 - vuotisjuhlien aikana tajusin sen, että en ole koskaan vetänyt yhteen tuota prosessia, ja sen osatekijöitä. Ehkä on aika kertoa sitoutumisesta ja yksityiskohdista, jotka loppujen lopuksi veivät joukkueen palkintopallille. 

Ennen kuin kaikki alkoi

Huippu-urheilu on vaativaa ja huipulle nouseminen edellyttää toimivien kokonaisuuksien luomista urheilijoiden ympärille. Meillä oli onni myötä siinä mielessä että pystyimme tämän kokonaisuuden luomaan. Aloitetaan alusta. Olen ollut urheiluhullu pienestä asti ja soutu valikoitui lajiksi sattumalta. Ominaisuuteni eivät olleet lajiin sopivat, mutta en miettinyt asiaa sen kummemmin, heittäydyin vain täysillä lajiin ja tein parhaani menestyäkseni siinä. Opin paljon kilpailemisesta ja lajista ja 10 vuoden kilpaurheilun jälkeen päädyin “pelaajavalmentajaksi” Tämä tapahtui jo 80-90-luvun taitteessa. Kävin FISAn valmentajakursseja ja silloisen KVT:n Vierumäellä ja siihen päälle FISAn vuosittaiset seminaarit. 

Valmentajaksi kasvaminen

Olin siis harjoitellut valmentamista jo kymmenen vuotta ennen tämän projektin alkua. Minnaa aloin valmentaa hänen soutaessaan yhdessä Päivin kanssa vuosituhannen vaihteessa, Ilona tuli mukaan 2003 keväällä ja Sanna 2003 MM-kisojen jälkeen, siinä kuuluisassa palaverissa Milanolaisessa hikisessä hotellihuoneessa. 2003 talven aikana luin valmennuskirjallisuutta ja Jan Olbrechtin Science of Winning kolahti. Se selitti oman urani nousut ja laskut. Aloin soveltaa kirjan oppeja soutuun, ja vaikka 2003 MM-kisat eivät vielä kovin hyvää tulevaisuutta luvanneet, kehitystä alkoi tapahtua. Sain myös yhteyden Jan Olbrechtiin ja keskustelimme valmentautumisesta sekä puhelimitse että sähköpostitse, ja palaset alkoivat putoilla kohdalleen. Pidän Janin ajatuksia ja neuvoja ratkaisevina valmentajaurallani. Myöhemmin pääsin tekemään hänen kanssaan yhteistyötä Belgiassa työskennellessäni, ja kunnioitan hänen osaamistaan syvästi. 

Vuoksella, Sunnuntain yksikköharjoitus, kuva Tapani Tolvanen

Soutuliitto

Taloudellisesti Soutuliitto oli vuonna 1996 konkurssin partaalla, ja olisi mennyt konkurssiin ellemme olisi leikanneet radikaalisti liiton kulurakennetta ja ottaneet sitä Imatralle Finnrowing Oy:n suojiin. Soutuliiga (YT-kumppanit Viking Linen Souturisteilyt, UPM, Veikkaus ja Lumene koko liiton pääsponsorina). Loukosen Matti & LUMENEN 8 vuoden kumppanuus auttoivat siinä että muutamassa vuodessa konkurssiuhka oli väistynyt ja rahaa riitti myös toimintaan. Lumene paitoja saattoi parhaimmillaan nähdä soudun MM-kisossa suomalaisten lisäksi myös ulkomaalaisten soutajien päällä. Lumene satsasi soutuun tuotepalkintoja ja rahaa vuosien 1999-2007 välisenä aikana niin paljon että se oli Suomalaisen Soudun suurin YT-kumppani koskaan! Matille kuuluu iso kiitos siitä että vuonna 2003 voitiin edes jollain tavalla saada jalkeille uskottava huippu-urheiluprojekti. Lumene rahaa valui kaikkiin soutuliigaan osallistuneisiin seuroihin myös kalustotukina kahdeksikkoja ja nelosia hankittaessa. 

MC-osakilpailuvoitto Muchenissä 2005, kuva Igor Meijer

Uudet tavat

2003 MM-kisojen jälkeisessä alkupalaverissa päätimme lähestyä vuotta 2004 ilman kompromisseja. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että syksyn urheilijat tekisivät töitään, ja Helmikuussa alkaisi leiritys, 2x3vkoa Italian Sabaudiassa ja Huhtikuussa muutto Imatralle. Urheilijat sitoutuivat tähän 100%. Minna teki Finnrowingissa osapäivätöitä leirityksen alkuun saakka ja siitä alkaen oli ammattiurheilija. Ensimmäisen kesän mimmit taisivat asua Minnan kämpillä, mutta toisena kesänä kaikilla oli jo oma kämppä Imatralla. Sanna työskenteli Lohjan uimahallilla ja työnantaja suhtautui hienosti Sannan huippu-urheiluun. Ilona opiskeli Jyväskylässä liikunnalla, eikä siekaillut hidastaa opintotahtia kilpaurheilun vuoksi. Sannan seura HSK tuki Sannaa myös merkittävästi vuosittaisella stipendillä. Oli ensiarvoisen tärkeää että kaikkien naisten työnantajat olivat mukana positiivisessa hengessä, ja loivat mahdollisuuden huippu-urheilun vaatimalle ajankäytölle. Työskentelin itse yrittäjänä Finnrowing OY:ssä, ja päätin ajankäytöstäni itse, onneksi palkka juoksi silloinkin kun olin Italiassa leireillä! 

Vuoksi

Vuoksen vesialueessa oli virran puolesta pienet puutteensa, mutta samalla se on Suomen rannikkoseutuun verrattuna todella vähätuulinen, joten tuuli puhalsi meidät pois Vuokselta harjoittelemasta äärimmäisen harvoin. Opimme Vuoksen metkut ja sitten kun matkustimme kisoihin, soutajat pystyivät yleensä suoriutumaan rennosti. Kilpailuissa kovatuuliset olosuhteet olivat alkuun vaikeat, mutta kehitystä tapahtui niissäkin ajan myötä. Vuoksella meillä oli käytössä katamaraanivene, josta soutua oli hyvä seurata ja kommentoida. Vuoksella ei ollut muuta moottoriveneliikennettä kuin muutaman kerran kesässä, saimme harjoitella rauhassa hyvissä olosuhteissa. Imatran huono puoli oli se, että lentokentälle oli pitkähkö matka ja Sanna ja Ilona asuivat melko kaukana. Infra olisi kuitenkin ollut mahdoton luoda mihinkään muualle, tässä olin itsekäs, yritykseni ja perheeni olivat Imatralla.

 

Treeniä Vuoksella, kuva Veikko Sinisalo

Pettymys 2004

Vuonna 2004 koimme veneen vauhdin kehityksestä huolimatta valtavan pettymyksen kun Olympiakarsinnoissa jäimme paikasta 0,12 sekuntia. Myöhemmin kesällä Minna voitti MM-pronssia kevyessä yksikössä, ja se antoi uskoa tulevaan. Olivathan Minna ja Sanna jo olleet Muchenin MC:ssä sijalla 4, lähellä maailman kärkeä. Olympiakomitea epäröi tukeaan ja kirjoitin kaikille OK:n hallituksen jäsenille kirjeen jossa kerroin taustat, fyysisen kapasiteetin ja urheilijoiden sitoutumisen. Aloimme saada pientä tukea, mutta ennen tukea meillä oli jo esittää MM-pronssi ja MC nelostila. En usko että olisimme saaneet tukea ilman noita näyttöjä, totuuden nimessä, emmehän me päässeet edes Olympialaisiin. Minna ja Sanna olivat fyysisesti lahjakkaita, ja 2000m C2 testitulokset osaltaan auttoivat meidät tuen piiriin. Lahjakkuus ei sekään rajoittunut pelkkään fyysisyyteen vaan siihen liittyi kova tahto, Minnalla kyky tuottaa täsmällistä liikettä ja Sannalla seurata rytmiä. Molemmat olivat poikkeuksellisen vahvoja ja hiihtotausta oli kehittänyt molemmille aerobisen kapasiteetin kunnon pohjaksi. 

MM-hopea 2007

Fysiikan seuranta

Urheilijat sitoutuivat harjoitteluun ja testeihin, sovimme alun alkaen että teemme 2x 5k ja 2x 2k testit ja tulokset ovat julkisia, projektin nettisivuilla. Julkaisimme myös harjoitusohjelmat samaisilla nettisivuilla. Teimme myös laktaattitestejä säännöllisesti, joiden tarkoitus oli seurata aerobisen ja anaerobisen kapasiteetin tasapainoa. Testinä oli 2x5min perusvauhdeilla 2:00 ja 1:55 ja niistä hapot, 20 minuutin palauttelun jälkeen minuutin maksimiveto ergolla. Kokonaisuus vedettiin slideilla. Maksimivedon ohjeistuksena oli vetää jokainen veto niin kovaa kuin suinkin pääsee, korkealla tahdilla. Testin tavoite oli seurata max laktaattia ja tietysti tulosta. 

YT-kumppanit

Mielestäni poikkeuksellista tässä projektissa oli sitoutuneisuus. Alussa valmentautumiseen käytettävä raha oli vähissä, mutta Lumene luotti alusta saakka ja Olympiakomitea alkoi tukea vuonna 2004. Vuoden 2005 MM-pronssi toi kuvioon täydet urheilija-apurahat Minnalle ja Sannalle ja homma helpottui olennaisesti. Menestys auttoi myös sponsorimarkkinoilla, ja rahoituksesta tuli riittävä, vaikkakin välillä haastava. Lumenen rinnalle Lohjan ja Imatran kaupungit tulivat mukaan samoin kuin Makita, Vogel, GLO-Hotelli ja Pro-Job, Juice Plus, Squeezy ja Finnberryx. Toivottavasti muistan kaikki.

Tiedotus

Olin Soutuliigan tiedotusta hoitaessani luonut yhteydet mediaan ja tein kaikista kilpailuista tiedotteen, jossa kerrottiin rehellisesti kilpailun taso, osanottajamäärä ja tulos, ja tietysti tunnelmat. Rehellisiä olimme silloinkin kun joskus kisoissa epäonnistuimme. Kävi kuitenkin niin että koska olimme rehellisiä ja aloimme menestyä, meihin luotettiin ja juttuja ja kuvia julkaistiin. Pyrimme tietysti ottamaan kuvat niin että sponssit saivat rahoilleen vastinetta. Palkkasimme myös ranskalaisen ammatti (soutu) kuvaajan ottamaan kuvia jotta saimme laadukkaita kuvia suomalaiselle medialle. Tämän seurauksena puhelinlaskuni netin käytöstä ulkomailla 2007 MM-kisojen aikaan oli 2000€. Vuoden 2007 MM-Kisoissa YLE oli jo mukana ja välitti tunnelmia kotikatsomoihin. Kisat menivät aika lailla nappiin. Minnalle ja Sannalle hopeaa ja Ilonalle finaalipaikka. Minna ja Sanna kiinnostuivat vielä kauden lopuksi EM-kisoista Puolan Poznanissa. Kauden kruunasi EM-hopea avoimesta luokasta. 

Munchenin välierässä 2007. Finaalipaikan myötä Olympiapaikka varmistui.

Ravinto

Vuonna 2006 tapasin Olympiakomitean seminaarissa fysiatri Veli-Pekka Valkosen ja hänestä tuli tärkeä palanen projektia etenkin ravitsemuksen saralla. Kaikilla kevyen luokan soutajilla paino on suurempi tai pienempi haaste. Veli-Pekan avulla saimme puristettua ravitsemuksen timanttiseen kuosiin. Ei se helppoa urheilijoille ollut, mutta kertoi osaltaan sitoutumisen tasosta, joka sitten palkitsi kisoissa. Pekingin vuonna Olympialaiset olivat ainut kisa jonka naiset vetivät kevyessä. Suuressa maassa tämä ei ehkä olisi ollut mahdollista, mutta meidät oli valittu kisoihin jo syksyllä ja päätimme keskittyä Olympialaisiin painonpudotukset minimoimalla. Painon pudottaminen on kuormittavaa, ja halusimme pyrkiä rakentavaan harjoitteluun.

Ammattilaisten tuki

Meillä oli eräänlainen tukirinki urheilijoita varten myös Imatralla. Urheilijat pääsivät hierontoihin, osteopatiaan, lääkäriin ja akupunktioon lyhyellä varoitusajalla. Pienen paikkakunnan yhteisö toimi hienosti. Hauska yhteisö muodostui Sabaudiaankin, vietimme siellä monta kevättä ja ihmiset tulivat tutuiksi, hotellille ilmoitimme ruokavaliomme, ja hotelli toteutti sitä. Meillä oli tapana käydä kerran kevään aikana syömässä isäntiemme kanssa, ja viimeisenä vuotena paikalla olivat myös Sabaudian silloinen kaupunginjohtaja tai pormestari, soutuseuran puheenjohtaja ja tietysti hotellin omistaja. Olimme aina tervetulleita Sabaudiaan, ja muutama vuosi sitten perheen kanssa siellä käydessä Ida ihmetteli että miksi kaikki moikkaavat mulle... No Leireilin vielä pari vuotta Sabaudiassa Tsekin joukkueen kanssa tämän projektin jälkeenkin joten siellä tuli vietettyä runsaasti aikaa. 2007 Munchenissä meillä oli kisakatsomossa oma kannustajajoukko myös Italiasta. 

Sabaudia 2007 tai 2008

Ei kompromisseja

Olin maailmalla seurannut muita joukkueita ja tiesin päivittäisen tekemisen tason. Meillä ei ollut varaa antaa yhtään tasoitusta mistään. Ryhmälle muodostui alusta saakka sellainen tapa että olin mukana vesillä kaikki treenit ja Minnan kanssa käytännössä myös talvisin suurimman osan. Viimeisenä, 2008 kesänä naiset vetivät palauttavat soudut ilman valmentajaa, mutta uskon vahvasti siihen että valmentajan läsnäolo harjoituksissa on menestyksen edellytys. Nykyään on tieteellisestikin todistettu että sosiaaliset ärsykkeet, joihin kuuluvat sekä ryhmässä harjoittelu että valmentajan kommentit parantavat yksiselitteisesti tekemisen laatua, jopa tehoa. Vaikka ryhmämme oli pieni, oli se kuitenkin ryhmä. Tässä kohden nostan kyllä hattua Sannalle ja Ilonalle, jotka toteuttivat harjoitusohjelmaa syksyisin ja alkutalvesta pääosin itsenäisesti, treenien jälkeen sain molemmilta intervallien vauhdit tekstiviesteinä. Hiihtovalmentaja Jarmo Riski sanoi että urheilijoille on tärkeää päättää että mihin aikaan treenataan. Meillä se oli selvillä joka päivä, ja väitän että jos lasketaan yhteen niin viiden vuoden aikana myöhästymisiä treeneistä sattui alle yhden käden sormilla laskettava määrä, ja niistäkin suurin osa itselleni. 

Lihashuolto

Lihashuoltoa pyrimme ottamaan myös leireille mukaan. Hanna Tuominen ja Kirsi-Marja Pänttönen olivat molemmat mukana hieroja roolissa, eri vuosina tosin, mutta tärkeänä palasena pitämässä urheilijoita harjoituskunnossa. Normaalissa arjessa naiset järjestivät lihashuollon itsenäisesti tarpeen mukaan. Sabaudiassa saatoimme myrskyisänä päivänä keskittyä lihashuoltoon, ja käyttää levon hyväksi jotta virtaa riitti taas kun tuuli tyyntyi.

Kalusto

Emme antaneet tasoitusta venekalustonkaan suhteen. Filippiä on kiittäminen siitä että 2004-2007 kisavene kulki heidän trailerissaan kisapaikoille, ja 2008 Poznanin kisa saatiin vetää lainaveneellä. Podiumille sekin päätyi, joten vene varmasti oli hyvä! Vuonna 2008 meillä oli 3 venettä. 1 Suomessa, 1 matkalla Kiinaan ja 1 Japanissa (Ostimme Australian 2007 käyttämän veneen tätä varten saman vuoden MM-kisojen jälkeen). Varmistimme että meillä oli samanlainen vene viimeistelyleirillä Japanissa kuin sitten itse kisassa. Airoja oli kahdet, toiset tulivat veneen mukana Kiinaan ja toiset veimme ensin Japaniin viimeistelyleirille ja otimme sieltä sitten Kiinan. Kävimme syksyllä 2007 katsastamassa viimeistelyleiripaikan parin viikon leirillä. Meillä oli paikallinen Filipin edustaja Herra Suzuki auttamassa käytännön asioissa. Hän myös nouti meidät lentokentältä ja palautti sinne! 

Kesän 2008 “mediamylläkkää”

Nopeat ratkaisut

Vuonna 2005 MM-kisat olivat Japanissa ja siellä oli uhka koville tuulille. Hankimme veneisiin hiilikuituhankaimet joiden kiinnityskohdat olivat korkeammalla kuin alumiinihankainten kiinnityskohdat, eli ne eivät tuulisissa olosuhteissa olisi ottaneet kiinni veteen samalla tavoin kuin alumiinihankaimet. Filippi valmisti hankaimet mittojen mukaan meidän ollessa jo kisapaikalla ja lennätti ne kisapaikalle. Asennettuamme hankaimet Minna ja Sanna kävivät kokeilemassa, ja molempia hymyilytti vesiltä pois tullessa. Hankimme samalla kertaa hiilikuituhankaimet myös Ilonan käytössä olleeseen yksikköön. Loppujen lopuksi kaikki viihtyivät näissä veneissä niin hyvin että niillä vedettiin myös vuonna 2008 Ilonan MM-ksat Linzissä ja Pekingin Olympialaiset. Aika hyvin 5 vuotta vanhoilta kisaratsuilta!

Pekingin yksityiskohtia

Pekingiin meiltä lähti lava ruokaa ja tarvikkeita joiden joukossa myös yksi C2 ergo ja ilmanputsari. Asuimme poissa Pekingin vilskeestä ja saasteista 5 minuutin automatkan päässä souturadalta. Suomen joukkue vuokrasi minulle auton, ja minulla oli jonkin aikaa myös Kiinalainen ajokortti. Olympiakylään mennessä piti tosin tilata taksi ajamaan edellä. Kari Niemi-Nikkola oli nähnyt projektin potentiaalin ja saimme OK:n suunnalta varauksettoman tuen, varsinkin kun menestystä alkoi tulla. Kari uskoi meihin siinä määrin että hän oli rakennuttanut naisille varattuun huoneeseen kokolattiamaton sijaan parketin Minnan astman ja siihen liittyneen saasteriskin vuoksi. Kiinalaiset halusivat laskuttaa parketin poistosta myöhemmin melko tuhdisti, ja Kari lupasikin hotellin edustajille, että he joko repivät laskun tai sitten suomalaiset tulevat purkamaan parketin. Laskua ei koskaan tarvinnut maksaa. 

Kovin moni Suomalainen ei ole johtanut Olympiafinaalia! 

Ihmisyys

Pyrimme keskustelemaan vaikeistakin asioista, ottamaan toisemme huomioon ihmisinä ja kehittymään ihmisinä, rehellisesti. Noudatimme harjoitusohjelmaa, jonka tein 4-6 viikon jaksoissa. Naiset saivat ohjelman aina edellisen jakson lopussa, leiri-, testi- ja kilpailusuunnitelmat olivat tiedossa jo syksyllä. Harjoitussuunnitelmaa muutettiin todella harvoin, mutta jos urheilijoilta tullut palaute edellytti muutoksia, ne tehtiin. Pyrimme harjoitteleman riittävästi, mutta samalla pyrimme välttämään liikaa, turruttavaa harjoittelua. Terveenä säilyminen oli keskiössä, joukkue oli pieni ja loukkaantumisiin ei ollut varaa. Harjoittelun kokonaisuutta pyrittiin kehittämään pienin askelin vuosi kerrallaan, ja luonnollisesti jotain tuunausta tehtiin myös matkan edetessä. Haastavaa terveenä ja kevyenä säilyminen vaati, ja se oli ehkä suurin stressin aiheuttaja koko projektissa. Loppupelissä Veli-Pekan opein ja naisten kovalla sitoutumisella vaaka selvitettiin myös Pekingissä kunnialla, mutta helppoa se ei missään vaiheessa ollut. Veli-Pekka päivysti Pekingin reissun aikana 24/7. 

Polku

Menestyksen resepti on tämän projektin kokemuste perusteella urheilijan polku, jossa pyritään huolellisesti rakentamaan toimivia kokonaisuuksia urheilijan arjen ympärille, harjoittelun ja harjoitusryhmien, ravitsemuksen, yöunen, siviilielämän, urheilun tukitoimien, urheilupsykologian ja lähesten avulla. Kaiken täytyy toimia, joka päivä. Urheilijan arjessa on hyvä viihtyä pitkään, käytännössä useita vuosia jotta on mahdollista saavuttaa oma potentiaalinsa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kova haaste rakentaa näitä prosesseja ilman kompromisseja siten että kaikkinainen laatu säilyy ja projektien elinkaari riittää potentiaalin esiin tuomiseen. 

Toivon että lukija ymmärtää hieman enemmän huippu-urheilusta ja sen vaatimustasosta Urheilijan polkua rakennettaessa. Pieniä muuttujia on paljon, kaikkia ei kuitenkaan voi kontrolloida. On luotettava ihmiseen ja yritettävä kehittää urheilijan arkea, kannustettava ja oltava rehellinen, sekä itselleen että muille. Kilpailu on kovaa ja oikoteitä ei ole. 

Tavoite saavutettu! Pientä humua Pekingissä!!!

Saimme mitä ansaitsimme

Rio de Janeiron olympialaisten jälkihöyryissä keskustellaan taas urheilun toimintatavoista ja resursseista kriittiseen sävyyn, syytä onkin. Menestys jäi laihaksi, mutta totuuden nimessä tulos ei valehtele. Suomalainen urheilu ei toimi. Suomalaista huippu-urheilua rahoitetaan vähän reilulla 10 miljoonalla eurolla vuosittain, summaa voi pitää isona vain se, joka ajattelee että tämä 10 miljoonaa olisi omassa taskussa. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon tällä 10 miljoonalla saa aikaan keskustelua ja sisältöä mediaan niin summa on mitätön. Mitätön se on myös suhteessa siihen mitä prosesseja ja kuinka paljon urheilu vaatisi jos siihen oikeasti haluttaisi satsata. 

Vertailun vuoksi Imatran 28 000 asukkaan kaupungin terveydenhuollon menot ovat vuodessa n. 80 miljoonaa euroa, ja nousua pari miljoonaa vuodessa. Nousun loppua ei näy. 

Kaikki kulminoituu valmennukseen Sanna Kämäräinen kertoo Ylen haastattelussa  siitä miten hänen silmansä aukesivat Berliinissä ammattivalmentajan johtamaan ryhmäharjoitteluun. Uskon itsekin vahvasti toimiviin harjoitusryhmiin, joissa urheilija viihtyy, ja haastaa itseään ja muita. 

Linkki haastatteluun

 

Jotta tuottavia prosesseja =harjoitusryhmiä, syntyy, on meillä ensin oltava ne jotka luovat nämä prosessit = valmentajat

Kun prosessit on luotu tarvitsemme ne, ketkä ylläpitävät prosesseja = valmentajat

Prosessien ja yksilöiden kehittyeessä tarvitsemme ne, ketkä kehittyvät prosessien mukana ja edelleen pystyvät ylläpitämään, nyt jo vaativaa prosessia = valmentajat

Valmentaja on myös se, joka vastaa toimivan kokonaisuuden luomisesta urheilijan ympärille. Valmentaja on parhaimmillaan monipuolinen huippuosaaja joka kehittää itseään sekä lajitaidoissa, palautteen antamisessa, psyykkisessä valmentamisessa jne jne...

Urheilijan ura on pitkä ja oman potentiaalinsa saavuttaakseen on treenattava vuosia, menestyvä valmentaja on se, joka pystyy pitämään prosessin mielenkiintoisena ja kokonaisuuden hanskassa vuosikaudet. Nykyjärjestelmä valitettavasti olettaa että tämä onnistuu talkoovoimin. Marko Malvela kuvaa tätä omassa blogissaan. Oman valmentajapolkuni mahdollisti oma maahantuontiyritykseni jonka aikaa käytin surutta valmennukseen vuosikaudet. 

Marko Malvelan blogi

Maailmalla huippuvalmentajat ovat kysyttyjä luennoitsijoita, ja suomessa koulutusfirmat ottavat oppia maailman johtavista valmentajaguruista, koska meillä ei ole omia, ehkä Dettmania ja Tammista lukuun ottamatta. Väitän että jos suomalaista valmentajaa arvostettaisiin maksamalla heille palkkaa, meillä olisi myös työelämän ongelmiin urheilun prosesseissa opittuja ratkaisuja huomattavasti enemmän ja koko työelämä ja yhteiskunta voisivat paremmin. 

Olisi kovin suotavaa että yhteiskunta rahoittaisi valmennusta työllisyydenhoito-, terveydehoito, ja syrjäytymisen ehkäisyyn käytettävistä varoista. Tai käyttäisi veikkausvoittovaroista vähintään 100% urheiluun, valmennuksen ollessa yksi selkeä tuen kohde. 

Urheiluvalmennus

Kiitos Islannin jalkapallojoukkueelle siitä että Suomessa käydään nyt keskustelua ammattivalmentamisesta. On aikakin. 

Islantilaisessa jalkapallossa valmentajat ovat ammattilaisia joille maksetaan palkkaa. Suomalaisessa urheilussa valmennus hoidetaan vähintään 95% talkoovoimin. Usein urheilevien lasten isien ja äitien toimesta. Kaikki kunnia valmennuksen talkootyölle, mutta usein siinä laatu ei ole läsnä. Seuroissa kehitellään kaikenlaisia vuorottelujärjestelmiä jotta vanhempien arki ei kuormitu liikaa. Tämä on lähinnä liikunnallista lapsiparkkitoimintaa, ei valmennuksellisesti toimivaa urheilua. Valmentajan tulee olla läsnä ja tuntea valmennettavansa ja olla heidän kehityksessään mukana ja vieläpä innostunut siitä, päivästä toiseen. 

Nyt jos jollakulla menee porot sieraimiin siitä että vaadin lisää ammattivalmennusta myös lapsille, olkaa rauhassa, en vaadi sitä pihapelihöntsien sijaan vaan niiden lisäksi. Valmennuksessa taidot kehittyvät paremmin ja nopeammin, näitä taitoja voi sitten pihahöntsäilyssä jalostaa. Yksin eivät ammattivalmennus tai pihapelit / aktiivinen arkiliikunta riitä, tarvitaan molempia. - jos halutaan huipulle!

Suomalainen liikuntalaki on aikaansa jäljessä, ja ennaltaehkäisee liikuntakulttuurin kehittymistä. Laissa säädetään että kuntien vastuulla ovat liikuntapaikat ja seurojen vastuulla toiminta. Seurojen rahkeet eivät riitä valmentajien palkkaamiseen ja kunnilta ei apua heru, juuri tämän lain vuoksi. Ehkä olisi syytä käyttää syrjäytymisen ehkäisyyn tai työllisyyden hoitoon käytettävia varoja myös valmennukseen. Kehittelin pari vuotta sitten ajatusta valmentajien palkkausta tukevaa säätiötä, joka kaatui poliittiseen haluttomuuteen. (jos kiinnostaa, niin lue muutama blogi taaksepäin) Säätiön avulla olisi mahdollista ohjata varoja ja myös kerätä niitä nimenomaan valmentajien palkkaamiseen. 

Seuratoimijat näkevät usein ammattilaisuuden mahdottomana taloudellisista syistä. Palkan maksaminen merkitsisi lisää talkoita, ja porukka vetää nytkin äärirajoilla, on luonnollista etsiä muita teitä. yhtä luonnollista olisi tajuta, että muita teitä ei ole. - jos halutaan huipulle. Ammattilaisuuden myötä syntyy kilpailua, valmentamisen kulttuuria, laatua ja tuloksia, missä tahansa lajissa. Nyt seurat rekrytoivat nuoria intohimoisia valmentajia, jotka polttavat itsensä loppuun ja seura rekrytoi uusia. Osaaminen ei kumuloidu, kypsä urakehitys, kilpailu parhaista valmentajien paikoista, ja kokonainen valmentamisen ja opettamisen kulttuuri jää syntymättä koska valmentajuus ei ole uravaihtoehto. Hankittu tieto ja kokemus valuvat hukkaan. 

Koko liikuntalaki pitää muuttaa toimintaa, ohjaamista ja valmentamista palvelevaksi. Suomi käyttää liikutarakennusten seiniin vertailussa muihin paljon rahaa, mutta vertailussa muihin sen tärkeimmän, eli toiminnan tukeminen on lähes olematonta. 

 

Kokonaisuus ratkaisee!

Lahjakkuus ja kova työ ovat suuri osa menestystä, mutta pitkä, menestyksekäs ura vaatii paljon muutakin. Vierailin tammikuussa Prahassa käydessäni entisellä työpaikallani ja surukseni suurin osa 2009-2010 valmentamistani urheilijoista oli lopettanut. Ainut porukka joka oli edelleen kasassa oli omia polkujaan kulkenut kevyen luokan 4-.

Valmensin silloin lahajakkaita urheilijoita, jotka olivat jo 2011 mitaleilla nuorten MM-kilpailuissa, ja jotka kilpailivat olympiapaikoista jo 20-22 vuotiaina. Voisi kuvitella että he olisivat luoneet hyvät urat, mutta toisin kävi. Urheilijoiden asenne harjoittelua kohtaan ja lahjakkuus olivat kunnossa. Harjoittelun sisällöt olivat äärimmäisen kovia, joillekin liian kovia. Leiritystä oli tarpeeksi ja kalusto oli varmasti kunnossa.



Valitettavasti Tsekistä puuttui ja puuttuu edelleen pitkäjänteinen systeemi jossa urheilijan omaan motivaatioon luotetaan ja urheilijaa pyritään tukemaan siten että urheilijan arjesta ja harjoittelusta tehdään toimiva kokonaisuus. Ainut tie urheilija omien valintojen kunnioittamiseen on äärimmäisen kova menestys jo nuorena, mielellään yksiköllä. Tällä tiellä Ondrej Synek ja Mirka Knapkova ovat edelleen ja paperilla tilanne Tshekissä näyttää hyvältä, mutta joukkueveneissä paketti on totaalisen levällään. Ehkä surullisinta on että paketti on hajonnut valmentajien ja johdon keskinäisiin riitoihin ja omiin valtapyrkimyksiin. Urheilu on jäänyt taka-alalle. Tämä näkyy myös esim top 20 Miesten ergoaikojen keskiarvon radikaalina putoamisena.

Jos ajattelee tätä ja suomalaista soutuskeneä, niin täällä lahjakkuuksista on pulaa, ja nämä kaverit olisivat hyvinkin pystyneet täällä luomaan pitkän ja menestyksekkään uran. Paradoksaalista on tietysti se, että Suomessa kilpailun vähyys on ongelma, ja Tshekissä kilpailua on jopa liian kanssa. Suomessa huippujen taustat ovat paremmassa jamassa, mutta olosuhteet huonommat sekä rahoituksen että päivittäisen harjoittelun laadun (kovatasoisten harjoitusryhmien puute) kautta. Tshekissä järjestelmä kasaa esteitä urheilijoiden tielle ja vain kovapäisimmät selviävät.

Eri maissa on eri ongelmat ja eri kulttuureissa eri asiat painottuvat. Uskon että on olemassa jonkinlainen huippu-urheilun optimaali, joka koostuu eri tekijöistä, jotka pitäisi saada kohdalleen. Tämä optimaali on monisäikeinen kokonaisuus, johon pitäisi pyrkiä vaikuttamaan laajemmin kuin mitä usein pystymme. Pienessä maassa on mahdollista luoda polku joka palvelee melko kokonaisvaltaisesti, ja tätä etua Suomessa soisi käytettävän enemmän. Suurin ongelmamme on harrastajamäärien pienuus, ehkä jääkiekkoa lukuun ottamatta. Riittävän tasokasta seuraa on vain kovin vähän. Joskus tämäkin onglema on ratkaistavissa siten että muuttaa sinne missä harjoituskavereita riittää, tai järjestää leirityksiä niin että pääsee todella haastamaan.

On helppo luetella asiat joiden täytyy olla kunnossa, mutta ryhdypä laittamaan niitä kuntoon! Oman potentiaalin maksimointi ei siedä kompromisseja, mutta vaatii tosiasioiden tunnustamista, realismia ja etenemistä sekä tieteellisellä että emotionaalisella otteella. Urheilijan usko valmennukseen ja taustojen toimivuuteen ei saa horjua, ja jo siksikin valmennuksessa ja taustalla asiat on tehtävä hyvin ja rehellisesti. Uskon että nykyiset nuoret urheilijat haluavat maksimoida kehityksensä. Uni, ravitsemus, harjoittelu, lajin ymmärtäminen, ryhmässä toimiminen ja käytännössä koko urheilijan arki kannattaa rakentaa marginal gains periaatteella, eli otetaan kehitystä kaikkialta, mistä sitä on otettavissa. Pyritään katsomaan asiaa laajemmin. Tieteen ongelma on se, että sitä tarvitaan, monesti yksilöllisyys tekee toiselle mahdolliseksi sen, joka ei toisella toimi lainkaan. Ylenmääräinen pedanttisuus ja pyrkimys laajaan kontrolliin ei sekään johda optimaaliseen loppputulokseen. Usein harjoitusryhmä on tässä tilanteessa korvaamaton, se tuo tekemiseen huumoria, rentoutta ja väljyyttä, kilpailun lisäksi. Positiivinen kannustava ilmapiiri vaikuttaa enemmän kuin uskommekaan.

Urheilijan ja vähän valmentajankin polulla

Palasin Suomeen parin Tshekkikauden ja parin Belgialaisten valmentajana vietetyn kauden jälkeen syksyllä 2012, samoihin aikoihin kuin Suomalaisen Urheilun Muutostyöryhmä viimeisteli ja jalkautti ohjelmaansa jossa keskeisenä osana on juuri "urheilijan polku" ja sivuraiteena valmentajan polku.

Tällä hetkellä teen töitä omassa maahantuontiyrityksessäni, kuten olen tehnyt lähes koko valmentajaurani ajan. Valmennus"työni" rajoittuu keskusteluun muutaman urheilijan kanssa. Urheilijan polkua pääsen seuraamaan läheltä 17 ja 10 vuotiaiden tyttärieni kautta. Ida harrastaa Beach Volleytä ja asuu tätä nykyä Prahassa, "pääaineenaan" Beach Volley. Ida asustelee Prahassa ystävänsä ja Beach Volleyparinsa Niinan kanssa. Tyttöjä voi seurata Faceboogissa sivulla https://www.facebook.com/BeachvolleyteamSinisaloAhtiainen ja blogi löytyy sivulta: http://girlswithsandytoes.blogspot.fi/

Sara puolestaan opettelee Tenniksen alkeita, hänkin Imatralaistuneen Tshekkivalmentaja Oldich Simekin kanssa. Perheellämme on merkillinen rakkaussuhde Tshekkiin, joka on hieno maa, ja jossa asuu yritteliäs urheilukansa.

Täysillä Biitsiä

Ida ja Niina satsaavat Beachiin täysillä. Harjoitustunteja tulee viikoittain yli 20. Heidän valmentajansa on Pavel Krc ja Tshekissä he edustavat Pankrac Beach Klubia. Tähtäimessä tytöillä on ennen muuta kehittyä lajissa sekä fyysiesti, taidollisesti että pelin ymmärtämisen kautta hyviksi pelaajiksi.

Viime kaudella tytöt saavuttivat U18 EM-pronssia joka on ainut lentopalloliiton saavuttama arvokisamitali viime vuonna. Tälle kaudelle Lentopalloliitto tukee heitä yhdellä turnausmatkalla U20 EM-kisoihin ja he saavat liitolta myös 4 palloa harjoituksiaan varten. Siinä kaikki, kustannus liitolle jää alle 1000€:n.

Lentopalloliitolle Beach Volley on uusi laji ja siellä on tehty asioita sisälentopalloilun tapaan; Seurat vastaavat suuresta osasta urheilijan polkua, ja mitään pienille ryhmille sopivaa stipendijärjestelmää ei ole olemassakaan. Pitäisikö olla? Veikkaan että tuki Junioreiden mitalisteille, jotka ovat sitoutuneita ja hakeutuneet hyviin harjoitusolosuhteisiin harjoittelemaan, olisi monessa muussa lajissa reilumpi. Puhutaan urheilijan polkujen kehittämisestä mitä tahansa, niin kovin kiviseltä vaikuttaa ainakin tähän asti.

Kiitosta Märskyn Lukiolle!






Tytöt kävivät lukion ensimmäisen luokan Märskyssä ennen lähtöään, siellä urheilua ja opiskelua vietiin oikeasti käsi kädessä. Se palanen polusta oli positiivinen kokemus. Toivottavasti lukion käymistä ei rajoiteta 3 vuoteen, se heikentäisi Märskynkin toimintaa olennaisesti.

Suomessa vaikuttaa olevan niin että lajit ovat monesti niin pieniä että muutama ihminen pyörittää niitä mielensä mukaan. Päätökset tehdään sillä perusteella mikä on itselle eduksi, lajin etua ajattelematta. Olennaista on säilyttää oma asema ja palkka. Muiden osaaminen on usein uhka ja "väärien henkilöiden" osaaminen pyritään siksi kyseenalaistamaan erilaisissa kuppikunnissa, osaajat jätetään lajin ulkokehälle ja leimataan yhteistyökyvyttömiksi. Kannattaa kysyä, onko tämä lajin etu?

Uskon että suuremmissa lajeissa kulttuuri on suurempi, ja sitä kautta siellä on tilaa osaajille. Urheilijan ja valmentajan polkujen kulkemista tämä kuppikuntaisuus ainakin hankaloittaa. Eikö uuden oppiminen ole rikkaus? Eikö meidän pitäisi pyrkiä kriittiseenkin keskusteluun jotta pystymme kehittymään ja kehittämään lajejamme? Oman valmentajaurani osalta juna meni jo, siksi vastenmielistä toimintaa MelontajaSoutuliitossa on harrastettu, mutta eihän sitä saa ääneen sanoa, eihän? Nyt on aika tukea jälkikasvua heidän poluillaan.

Sisäsoudun SM / Finnish Open / Nordic Open

Olimme järjestämässä ensimmäisiä C2 laitteilla käytyjä sisäsoudun SM-kilpailuja vuonna 1988. Silloin kisan voitti Pertti Karppinen ajalla 5:52,0. Laitteet olivat mallia B ja suomalaissoutajillekin melkoisen uusia. Tämä näkyi usein napakkana alkuvahtina ja hyytymisenä loppua kohti.



Tammikuun lopussa järjestettävät kilpailut ovat järjestyksessään 28:s SM-tapahtuma. Olen ollut järjestelyissä mukana joko henkilökohtaisesti tai yritykseni kautta joka kerta. Meillä on ollut soutuliiton kanssa "löyhä" yhteenliittymä joka on syntynyt meidän halustamme tukea suomalaista soutua. Tästä syystä kilpailuissa vaaditaan lisenssi ja seurajäsenyys. Suomi taitaa olla maailman ainut maa jossa lajiliitolla on jokin rooli, ja jossa osallistumista rajoitetaan vaatimalla lisenssi. Soutu - tai nykyisellään Melonta - ja Soutuliiton rooli on ottaa vastaan lisenssimaksut ja tuottaa tapahtumaan mitalit. Pelkästään sisäsoutuun osallistuvia on lienee muutama kymmenen, joten taloudellisesti liiton "menetys" olisi pieni vaikka lisenssipakosta luovuttaisiin. Lisenssipakon poistamisen seurauksena sisäsoudusta tulisi kaikille avoin kilpailumuoto, todellinen matalan kynnyksen laji joka palvelisi sekä huippusoutua että eri ikäisi harrastajia.

Olisiko aika käyttää sisäsoutua soudun markkinointiin?

Soudulla ja soututapahtumilla on CrossFit salien ja CF kilpailutoiminnan kehittymisen kautta suuri potentiaali. Tällä hetkellä osallistumiseen vaaditaan lisenssi joka tekee kilpailemisen vaikeasti lähestyttäväksi. Olisiko aika kääntää kelkka ja pyrkiä markkinoimaan soutua sisäsoudun avulla? Suuntaviivoja alla:

- Poistaa lisenssipakko
- Markkinoida tapahtumia hyvissä ajoin ja aktiivisesti kuntosalimaailmaan, erityisesti CrossFit saleille.
- Rekrytoida potentiaalisia urheilijoita soutuseuroihin.
- Pyrkiä ruokkimaan tapahtumien kansainvälisyyttä markkinoimalla kilpailuja esimerkiksi Pietariin ja Viroon
- Liittää tapahtuma jossain vaiheessa osaksi kotiratasoutuja. (Kotiratakausi 1. voisi alkaa vaikka syksyllä ja päättyä tähän tapahtumaan). Ei olisi poissuljettua jatkaa yhteistyötä myöskään kevään KLL:n tapahtuman kanssa.

Uskon että näillä toimenpiteillä talven kilpailut kasvaisivat suomalainen soutu kasvaisi myös. Kasvua soutu totisesti tarvitsisi!

Maailma kehittyy ja suomalaisen soudun etu olisi jos soutajia olisi enemmän, itse asiassa se on elinehto. Mikäli temme asiat kuten aina ennenkin, katoaa potentiaalinen menestyslaji marginaaliin, häipyäkseen vähitellen sieltäkin.

Ergotuloksia

Viime aikoina on sisäsoudussa tehty loistavia tuloksia. Olympiavuosi selittää osan niistä, osa selittyy sillä että harjoittelu kehittyy ja kykyjenetsintä toimii. Tanskan Henrik Stephansenin kevyen ME 5:57 on uskomaton tulos 75 kiloiselle miehelle. Anne Watkinsin vitonen 16:56 ja osia on uskomaton, suorastaan miehekäs, tulos naiselle! Eric Murrayn tunnin ennätys Dynamicilla ja Ondrej Synekin uusi Tshekin ennätys 5:40,9 kertovat siitä että Lontoossa soutajat tulevat olemaan todella kovassa kunnossa. Kaksinkertainen Olympiavoittaja Olof Tuftekin vertyi vetämään 5:46,9, joka lienee hänen ennätyksensä tai ainakin lähellä sitä. Samoissa Norjan mestaruuskilpailuissa Ruotsin vuoden 2010 maailmanmestari Frida Svensson kellotti 6:48,2.

Kotimaisissa sisäsoudun SM-kilpailuissa tulostaso ei huimannut. Hyviä suorituksia nähtiin, mutta vertailussa maailman tasoon olemme kaukana. Tämä tosiasia ei saa aiheuttaa tuhkan sirottelua ja lapun laittamista luukulle, vaan aitoa ja oikeaa toiminnan kehittämistä ja kykyjen etsimistä haastamaan maailman valioita. Urheilu, suomalainenkin, elää huippu-urheilusta ja haasteista jota huippu-urheilu tarjoaa.

Täällä Avisin harjoituskeskuksessa, Portugalissa, jossa jälleen leireilemme pääsee seuraamaan myös muiden soutumaiden tekemistä. Tällä hetkellä täällä leireilevät Tanskan ja Sveitsin joukkueet ja heidän lisäkseen Marcel Hacker ja Lassi Karonen. Kilpailuhengen voidaan sanoa kukkivan näissä joukueissa. Satuin eräänä iltana vetämään omaa ergotreeniäni Tanskan kevyiden miesten rivistöön, joka veti 40 minuutin siivua, koko 10-12 äijän joukkue tasan samaan tahtiin ja riittävän kovalla vauhdilla. Valmentaja oli mukana rivistössä ja kun jälkeenpäin keskustelin hänen kanssaan aiheesta hän sanoi että on hyvä tietää miltä urheilijoista tuntuu...niinpä. Pienet asiat, kuten yhtenäinen tahti ja liike imevät mukaansa ja toimivat todella hyvinä motivaattoreina. Kun joukkue pysähtyi, ei pariin minuuttiin kuulunut muuta kuin puuskutusta, jonka jälkeen vähitellen alkoi iloinen puheensorina.

Näen että yhdessä harjoittelu luo tunnelmaa joukkueeseen. Kehitys näkyy kaikille ja ruokkii itse itseään. Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään kerta kun korostan ryhmässä harjoittelun voimaa kehityksen moottorina, ja sosiaalisuuden voimaa motivaation kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Suomessa talvi on pitkä ja meidän on pakko kehittyäksemme laajemmalla rintamalla pyrkiä harjoittelemaan ryhmissä, organisoidusti ja avoimesti. Maailman taso tarjoaa hyvän vertailun siihen missä menemme, ja kansainväisen menestyksen tulee olla yhteinen tavoitteemme. Soutua pidetään yksilölajina, mutta se ei ole sitä. Soutu on joukkuelaji, jossa joukkueissa ja ryhmissä tapahtuvan harjoittelun avulla noustaan huipulle. Poikkeuksia toki on, näitä yksinäisiä puurtajia jotka menevät läpi harmaan kiven, kaikki kunnia heille. Kulttuurin syntyminen vaatii kuitenkin enemmän, isomman joukon urheilijoita ja valmentajia ja ennen kaikkea YHTEISEN suunnan ja toteutuksen.

Soudun suunta

Kohtaa totuus, aseta tavoite ja toimi!
(Lainaus Iron Coaching sivustolta)

Soutu on aina toiminut marginaalissa ja tulemme olemaan pienehkö laji tulevaisuudessakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että emme voisi menestyä tai voida hyvin lajina lajien joukossa. Meidän on käytettävä vahvuuksiamme, jotta voimme luoda edellytyksiä lajin hyvinvoinnille.

Heikkoutemme on toiminnan pienuus, organosoimattomuus, epäyhtenäisyys ja kaikkinainen laadun puute harjoittelussa. Toimivat valmentajat varmasti loukkaantuvat tästä kommentista, mutta tulokset kertovat tasomme, turha sitä on kaunistella. Valmennusjärjestelmämme ei ole ajan tasalla, eikä kilpailukykyinen, eikä ole ollut sitä kymmeniin vuosiin! Näennäisesti meillä saattaa olla tietoa valmennuksesta ja soututekniikasta, mutta pelkkä tieto ei kuljeta venettä yhtään nopeammin eteenpäin. Meidän täytyy käyttää tietoa mahdollisimman suureen joukkoon soutajia jotta saamme tuloksia aikaan.

Tärkein vahvuutemme on se, että soutu on harvinainen kestävyyslaji jota voi harrastaa ja jossa voi kilpailla joukkueena. Ihminen on sosiaalinen ja etenkin nuorille on tärkeää kuulua joukkoon. Suuri osa suomalaisesta soutumenestyksestä on saavutettu yksiköillä, mutta ei ilman joukkueen, eli harjoituskavereiden tukea. Haasteemme on ruokkia sosiaalisuutta ja tehdä sen avulla harjoittelusta laadukasta, motivoivaa ja kehittävää.

Uuden-Seelannin soutajat harjoittelivat kanssamme Hazewinkelissä kolme viikkoa ja Tim vietti talvesta 8 viikkoa Uudessa - Seelannissa harjoittelemassa heidän kanssaan. Uuden-Seelannin soudun kulmakivi on ryhmäharjoittelu. Dick Tonks vastaa neljästä veneestä itse, M1x, W1x, M2- ja W4x. Nämä veneet harjoittelivat yhdessä 1-2 kertaa päivässä sekä harjoituskaudella että kilpailukaudella. Suuri osa harjoittelusta oli erilaisia harjoitteita vene venettä vastaan tasoituslähtöinä, eri tehoalueilla. Sama toistui KAIKISSA ryhmissä. M2x ja LM2x muodostivat yhden ryhmän. Näiden kahden harjoitusryhmän ryhmän tulos on mykistävä; 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia, mitaliprosentti siis tasan 100% ja voittoprosenttikin 50%! Ryhmäharjoittelun voima näkyi myös Tshekissä ja aikanaan LW2x projketissa - urheilijoiden kehityksenä.

Kysymykseni kuuluu, millä tavoin voisimme toimia suomalaisessa soudussa siten että parannamme harjoittelun laatua, vähennämme drop - outtia ja teemme lajistamme enemmän kiinnostavan nuorille ja aikuisillekin, esitän vakavissani suomalaiselle soudulle alla olevaa kehityssuunnitelmaa ja väitän että se on realistinen. Tämä järjestelmä olisi suunnattu nuorille, mutta siitä voisivat hyötyä kaikki soutajat. Rakenne tarvitsee yläpuolelleen hyvän huippu-urheilujärjestelmän, johon nykyiset huiput voivat kiinnittyä, mutta huippuryhmää on saatava suuremmaksi muutaman vuoden marginaalilla ihan yksinkertaisesti tekemisen tasoa nostamalla. Huippuryhmä tarvitsee myös oman valmentajansa.

Ehdotan vakavissani myös että projektin valmentaja-postia tarjotaan Australiassa hyviä tuloksia saavuttaneelle Jani Heinolle, ja alkavan talven aikana kartoitetaan mukaan lähtevät seurat / alueet ja varmistutaan niiden resursseista.



Soutu takaisin suomalaiselle urheilu- kartalle – pysyväisluotoinen toimintamalli
1. Jaetaan suomi alueiksi/alueellisiksi harjoituskeskuksiksi sen mukaan mitkä seurat pystyvät tarjoamaan kohtuulliset harjoitusolosuhteet ja valmennuksen. (esim. Helsinki, Hämeenlinna, Turku, Tampere, Jämsänkoski, Porvoo, Imatra, Lappeenranta)

2. Liitto osallistuu palkkaamalla päätoimisen valmentajan ja OTO – valmentajat projektiin sitoutuviin seuroihin. Korvaus OTO valmennuksesta esimerkiksi 250 - 500€/kk. Päätoimisen valmentajan palkkakulu n. 40 000€ - 50 000€. Yhteensä palkkakulut vuosittain n. 70 000 – 90 000€.

3. Edellytetään että keskuksissa toimitaan tietyllä formaatilla ja toteutetaan yhteisiä harjoitusohjelmia ja testejä joihin kaikki sitoutuvat. Ohjelma sisältää myös uusien soutajien rekrytoinnin. Jos seura tai alue ei sitoudu, niin se on ulkona systeemistä. Lahjakkuuksien etsintään käytetään esimerkiksi sisäsoutulaitteilla soudettavaa suunnattua kotirata-kilpailujärjestelmää kaikilla ohjelmaan osallistuvilla paikkakunnilla.

4. Liitto ja yhteistyötahot palkkaavat yhdessä valmentajan pyörittämään tätä toimintaa ja valvomaan sitä että homma toimii, johtamaan oman alueensa toimintaa ja myöhemmin junioreiden ja U23 maajoukkue toimintaa. Valmentajan vastuuna on yhden alueen pyörittäminen, valmentajien kouluttaminen ja yhteisten harjoitusohjelmien tekeminen asiantuntijoiden kanssa ja seuratoiminnan laadun seuranta. Testauksen toteutus kuuluu valmentajan rooliin yhdessä paikallisten valmentajien kanssa.

5. 16-18v. / Siinä vaiheessa kun oikeasti tähdätään junioreiden ja U23 arvokilpailuihin soutajat on koottava yhteen harjoittelemaan päivittäisellä tasolla. Siihen tarvitaan kaupunki jossa on hyvät olosuhteet lajin harjoitteluun sekä talvella että kesällä ja jossa on opiskelupaikkoja. (Tampere – Turku?)
Tavoite on että jokaisella paikkakunnalla on aina vähintään 6-8 nuorta soutajaa jotka harjoittelevat nyt perustettavassa valmennusryhmässä. Ajan myötä olisi suotavaa että ryhmäkoko kasvaisi lähemmäs kymmentä, resurssien riittäessä suuremmaksikin. ”Keskusjohtoisen” valmennuksen avulla helpotamme paikallisten valmentajien työtä ja varmistamme että saamme saatettua alulle suomalaisen tavan tavoitella palkintosijoja soudussa sekä fyysisellä sektorilla että soututekniikan osalta. Yhteinen näkemys harjoittelusta, tekniikasta, ravitsemuksesta ja ylipäänsä huippu - urheilun filosofiasta on olennainen osa toimintamallia.

6. Tehdään päätös projektin aloittamisesta NYT ja aloitetaan se 2012 syksyllä.

Perusteet:
1. Jokainen menestyksekäs soutuvalmennusjärjestelmä maailmassa perustuu hyvien sisältöjen lisäksi yhdessä harjoittelemiseen ja kilpailuun. Ryhmät toimivat sekä jatkuvana harjoitus ja kilpailuympäristönä, että motivaation lähteinä nuorille, menestyäksemme meidän tulee harjoitella yhdessä PÄIVITTÄIN!
2. Tällä hetkellä urheilijamme harjoittelevat liian yksin ja uskon että yhdessä voimme kehittää myös harjoitussisältöjä vastaamaan kilpailun asettamiin haasteisiin.
3. Ilman radikaalia kehitystä putoamme lopullisesti kansainvälisestä kilpailusta.

Melonnan ja soudun liitto, mikä on suomalaisen soudun etu?

Olen miettinyt liittojen yhdistymistä sillä kokemuksella mikä minulla on lajistamme suomessa ja maailmalla, ihmisyydestä yleensä ja niistä ihmisistä ketkä soudun parissa toimivat, kilpailusta ja lajin kokonaisuudesta. En edelleenkään ymmärrä sitä miksi yhdistymishanke on ylipäätään aloitettu. Pelkään että eräs syy on näköalattomuus, kyvyttömyys luoda toimivia rakenteita ja kehittää pientä lajia. Onko soutuliiton hallituksella ollut tarve paeta vastuuta kun laji vähitellen katoaa marginaaliin. Olen oman vastuuni soutuliitosta kantanut sekä organisatoorisesti että huippu-urheilullisesti ja katson että siksi olen vapaa kommentoimaan ja herättämään keskustelua. Olen pettynyt siihen että soutuliiton hallitus ja yhdistymisprosessin arkkitehdit ovat olleet kyvyttömiä keskustelemaan aiheesta ääneen ja perustelemaan hankkeen järjellisyyttä.

Soutuliiton istuva hallitus on rampa ankka, joka ei ole pystynyt tuomaan lajiin mitään uutta muutamaan vuoteen, ehkä puuvenesoudun positiivista kehitystä lukuun ottamatta, lasken sen kehityksen kuitenkin puuvenevaliokunnan toimijoiden hyväksi, en niinkään hallituksen. Kaikki aika ja panokset ovat menneet tähän sinänsä järjettömään yhdistymishankkeeseen, tämä huolimatta toimintamäärärahojen huomattavasta kasvusta!

Mitkä ovat vaihtoehtomme tilanteessa jossa yhtäällä Soutuliiton johto on leipääntynyt ja haluaa pois tehtävistään ja toisaalla on yhteistyö uudessa liitossa Melonnan kanssa? Istuva hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä ja Facebook- keskustelun eipäs - juupas - väittely antaa ymmärtää että elämä uudessa organisaatiossa ei tule olemaan kitkatonta. Olettakaamme että kaadamme fuusion; mitä sitten? Meillä ei oikeasti ole vaihtoehtoa! Istuva hallitus on kyntensä näyttänyt.

Itse en ole valmis kantamaan vastuuta lähtemällä soutuliiton hallitukseen, enkä usko että kukaan muukaan on, soutuliittoon syntyisi uuden liiton kaatuessa tyhjiö ja toiminta heikentyisi entisestään. Mitä järkeä on yrittää palkeilla puhaltaa henkeä savuaviin raunioihin? En pysty tarjoamaan kokoukselle järkeviä vaihtoehtoja, joten annan olla. Meni sitten syteen tai saveen. Olen huolissani suomalaisesta soudusta ja tulen olemaan, en ainoastaan huippu-urheilusta vaan koko lajista, sekä nuorten harrastuksesta, valmennuksesta että myös puuvenesoudusta, joka on nyt hyvässä nosteessa. Viestini tulevaisuuden päättäjille on se, että kuunnelkaa toimivia sektoreita huolella, älkääkä tuhotko toimivia rakenteita, mutta luokaa uusia järjestelmiä ja rakenteita kehittämään lajikulttuuria ja juniorityötä.

Toivon että ymmärrätte että tie lajin sekä kilpa että harrasteurheilun menestykseen kulkee laadukkaan päivittäisen valmennuksen kautta.

Näyttäkää että muutos kannattaa!

Defeat

2nd time on my coaching career my crew falls short by a narrow margin on qualifying to Olympics. What can I say to my athlete who had a great race, best of the season by miles. He had the spirit, he fought to the line. I have to be happy to see his fight, but of course the outcome is what it is. In comparison to the other 23 rowers Tim rowed 4th best time. In other words, with his time Tim would have not only qualified to top 12, but won every other q-final. Yeah, this is sports, get over it, get a life...You could easily think, but olympics is the big dream, lifeline of our sport. Being out hurts. Plain and simple, luck was not on our side. My question is fairness. An idiot could see from the results that Tim belongs to top 12, and even with a bad race in B-final to top 11. Now he is out. Quarter final system may be good for finding top 3, but top 11 in these games matter more. Isn´t there any better system availabe?

Defeat is also a question for myself; was I good enough coach for my athletes? At the moment the answer to this question has 2 letters.

LM2x raced according to their current standard. Too slow 1st 500 made it easy for the other crews. Boys are young and need time and good training to push themselves up, learn to race and learnd to perform on a stable level. In our sport things don´t happen overnight. We need long training processes with excellent quality to succeed. I hope Obreno´s will get the support and are able to improve to next year and to 2016.

Now we are out. Dreams shattered. Now we have to digest the defeat and see what comes out.

Kisat käynnissä

Ensimmäiset vedot on vedetty ja asetelmat alkavat hahmottua. Olympiapaikkojen kannalta puolivälierät ja keräilyt ovat ratkaisievia. Putoaminen tietää putoamista taistelusta olympiapaikoista.

Alkuerien kovimpia suorituksia allekirjoittaneen mielestä olivat:

M2x kisaisännät, Cop ja Spik (kuvassa) olivat puoli venettä Ranskaa jäljessä 500m ennen maalia, mutta päättivät voittaa eränsä ja mennä suoraan semifinaaleihin. Kansa lehtereillä kannusti villisti ja nämä Slovenialaisurheilun ikonit laittoivat koneeseen 5 pykälää lisää ja Ranska, joka ei ole huono joukkue, jäi kuin seisomaan. Menosta näkyi valtava HALU mennä kovaa, kaunista katsella. Aika, 6:14,65 oli päivän paras. Juttelin Copin kanssa viime kesänä juuri Bledissä. Cop piti silloin välivuotta suurista kilpailuista ja kertoi että hän odottaa että kilpailudraivi tulee takaisin, ja jos ei tule niin hän laittaa airot naulaan. Vastaus tuohon draivihommaan tuli alkuerässä kyllä selväksi. Pienenä nyanssina mainittakoon että Ateenan kultamitalistit istuvat veneessä nyt toisin päin kuin aiemmin, Spik tahdissa ja Cop keulilla.

DEN LM1x, ergon maailmanennätysmies Henrik Stephansen polki 2000m 36-38 tahdilla aikaan 6:52,25. Keli ei ollut edes nopea. Mies ei hellittänyt vaikka vastustajat olivat 100m jäljessä. Tästäkin suorituksesta näkyi valtava draivi, yksinkertaisesti sekä halu että kyky mennä kovaa. Periaatteessa kaveri olisi voinut vetää vaikka avoimessa, tyynessä tai myötäisessä tuulessa olympiapaikan saaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista. Stephansenin heikkous on se, että aallokossa ja tuulessa hän ei toistaiseksi ole ollut parhaimmillaan.

GRE LW2x, Alexandra Tsiavou on luokan valtiatar, vaikka kaksikkoon aina kaksi tarvitaankin. GRE LW2x ilman Tsiavua on kuin pippuripihvi ilman pippuria. Helppoa ja kaunista, aika 6:56,12, eikä mitään kiirettä missään vaiheessa.

Käärmettä pyssyyn, osa 2

Täytyy sanoa että olen pettynyt siihen että avointa keskustelua soutu- ja kanoottiliiton yhdistymisestä ei näytä syntyvän. Mistä tämä johtuu? Eikö kysymyksiin ole vastauksia, vai eikö keskustelu muuten kiinnosta?

Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.

1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.

2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.

3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?

4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.

Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!

Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)

Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.

MC Munchen 27-29.5.2011

On ollut sen verran kiireitä että blogipäivitys on jäänyt tekemättä Munchenin maailmancup - regatan jälkeen...

Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.

Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.

Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.

Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.

Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...

Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.

Soutua ja Beach Volleytä

Aloitetaan Beaciltä, kuvassa erinomainen valmentaja Miroslav Nekola ja etualalla tutunnäköinen tyttö...

Olimme perheen ja Idan kaverin voimalla Pankrac Beach Clubin kanssa leirillä Italian Silvi Marinassa leirillä viikon päivät. Leirillä oli huippuryhmän lisäksi ryhmä jonka mukana pääsin itsekin treenailemaan lajia. Rankkaa, mutta mukavaa. 46 vuotias keho ei tahdo kyetä vetämään kahta 90 min treeniä päivässä läpi. Tai viikon kykeni, mutta sen jälkeen olinkin aika kaputt.

Leirillä saimme huippuvalmennusta, mekin joiden taso on kaukana huipusta. Olemme osa sitä joukkoa joka tekee huippuvalmentajille ammattivalmennuksen mahdolliseksi, ja nämä valmentajat suhtautuvat myös harrastajiin innostavasti ja vetävät erinomaisia harjoituksia. Tämä on sitä kulttuuria jota haluaisin suomeen tuoda. Kun laji on Beach Volley, keskittyvät suomessa ajatukset lähinnä pelailuun. Mukavaahan se on, mutta oppiminen ja kehittyminen ovat hiukan taka - alalla. Miksi suomalaisetkin eivät voisi innostua kehittämään itseään samanhenkisessä seurassa hyvässä valmennuksessa. Lajikulttuuri syvenisi, ja huippuvalmentajat saisivat töitä! Olemme hieman arkoja kehittämään itseämme, näen että oman itsen kehittäminen ja siitä kohtuullisen korvauksen maksaminen pistää hyvän kiertämään, ja on kaiken lisäksi hauskaa! Valmennus ei ole tarkoitettu ainoastaan niille ketkä tähtäävät huipulle, vaan kaikille!

Tshekit ovat sekä soudussa että Beach Volleyssä erittäin kovia harjoittelemaan. Määrät ovat suuria ja valitusta ei kuulu. Puutteina näkisin heillä ravitsemuksen ja harjoittelun rytmityksen, usein urheilijat ovat niin puhki, että laatu kärsii. Tämän näin sekä soudussa että myös näillä Beach Volley leireillä. Mikäli luomme hyvät olosuhteet lajissa kuin lajissa ryhmälle lahjakkaita urheilijoita, meillä on taatusti hyvät mahdollisuudet menestyä maailmalla jatkossakin. Beach Volleyn osalta tämä merkitsee hallien rakentamista suomeen, ja valmentajien palkkausta ja työskentelyä halleissa. Jos mietimme naislentopalloilun tilaa suomessa, en näe että maajoukkueella on lähitulevaisuudessa mitään mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa saavuttaa edes kohtuullista eurooppalaista tasoa. Beach Volleyssä kaikki on mahdollista, niin naisissa kuin miehissäkin.

Beach Hallin kustannusarvio on hiekkoineen ja ulkokenttineen n. 1,5 miljoonaa euroa, alv 0%. Se on paljon rahaa. Suunnitelma hallin osalta on se, että pyrimme kokoamaan niin paljon yksityisiä ihmisiä ja sijoittajia hankkeeseen mukaan, että se voidaan toteuttaa. Tarvitsemme tähän paljon apua, ideoita ja tekijöitä. Ajatukseni kulkee sitä rataa, että jos haluat Imatrlle hyvän hallin, niin ole mukana rakentamassa sitä, muuten sitä ei synny. On aika osallistua!

Pestini Belgiassa on alkanut sikäli hektisesti, että kokousten ja harjoitusten välillä aika on tähän saakka mennyt lähinnä siihen että on asettunut taloksi. Nyt vietän ensimmäistä vapaapäivää Bruggessä ja täytyy sanoa että kaupunki on hieno. Matkailuesitteet mainostavat Bruggen pohjoisen Venetsiaksi, eikä vertaus ole lainkaan turha. Täällä on paljon kanavia, ja niiden varsilla kuppiloita, kirkkoja ja kauppoja. Tämä on loistava paikka turistille, nähtävyyksiä ei tarvitse mennä katsomaan, vaan ne ajelehtivat vastaan kaupungissä ajelehtiessa...tervetuloa käymään!

Soutu

Kansainvälinen kilpailukausi alkoi Essenissä viikko sitten. Kisat menivät kelvollisesti, mutta eivät kertoneet vielä ihan tarkkaan sitä missä vauhdissa olemme kansainvälisesti. Olisi helppo pullistella, että menee hyvin, sillä sekä kevyt, Veljekset Thijs ja Hannes Obreno, että avoin kaksikko, Bram Debois ja Hannes De Reu, ehtivät maaliin ennen viimevuotisia valmennettaviani, EM-pronssiparia Vitasek- Jirkaa, mutta täytyy mieluummin verrata Saksan pariin Knittel - Gruger, joille Belgialaiset jäivät n.12 sekuntia, ja jotka olivat viime EM-kisoissa tasan samassa vauhdissa kuin Tshekit.

Tim hävisi lauahtaina Marcel Hackerille 11 sekuntia, joista 10 ekalla tuhannella. Sunnnuntaina Tim voitti Hackerin poissaollessa ylivoimaisesti. Ensimmäinen todellinen tason mittari tulee olemaan Munchenin MC parin viikon kuluttua.

Olaf Tuften harjoittelu, kaukaa katsottuna

Viittaan edellisen Blogini keskusteluun, joka jatkuu täällä.

Olaf Tufte on eräs tämän aikakauden menestyneimmistä soutajista. Hän on myös soutaja joka soutaa hieman omintakeisella tekniikalla ja rytmillä, joka kuitenkin normalisoituu sitten kun mennään kilpailuvauhtia. Alhaisilla tahdeilla omintakeisuus korostuu. Myönnettävä on että tehoa ja onnistumisia Tuften uralle mahtuu, joten kokonaisuus toimii. Olaf kuuluu niihin soutajiin jotka näkee kisaradalla anivarhain, takuuvarmasti. Tufte on myös kuuluisa kovasta asenteestaan ja suurista harjoitusmääristään. Vuonna 2004 Tuften valmentaja Tore Övrebo piti Fisan valmentajakongressissa luennon Tuften harjoittelusta kohti Ateenan olympialaisia. Suunnitelma oli tehty n. 1200 tuntiin ja toteutus jäi hieman alle johtuen muutamista sairaspäivistä. En tiedä miltä vuodelta kaavio on ja olettaisin että siniset tehoalueet ovat puhtaasti aerobisia, mutta kysymys kuuluu, mistä alkaa punainen tehoalue?


Tuften vapaa-ajankäyttökin on mielenkiintoista, sillä rentoutuakseen hän harrastaa metsätöitä ja pyöräilyä. (Nykyään tosin lastenhoidon lomassa) Juttelin Tuften kanssa keväällä 2010 Bledissä ja hän kertoi että lasten myötä hän on sairastellut hieman enemmän ja harjoitusmäärät ovat hieman laskeneet. Uskon kuitenkin että tilanne tasoittuu taas kohti 2012 olympialaisia, ja näemme kovassa vedossa olevan Tuften metsästämässä kolmatta peräkkäistä yksikkökultaansa. Ondrej Synek ja Mahe Drysdale eivät tule olemaan helppoja vastuksia. Olaf joutuu näiden herrojen lisäksi kamppailemaan myös ikääntymistä vastaan, joka tuskin paljoa vaikuttaa, mutta kun mennään pienillä marginaaleilla, näen että nuoremmilla herroilla on pieni etu.

Kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Huomasin pettymyksekseni että Soutuliiton sivuilta on poistunut taulukko joka kertoo huippusoudun vaatimuksista kehon painon ja tuotetun tehon suhteen. Olen vahvasti sitä mieltä että tehon ja painon suhde on merkittävä tekijä vauhtia ennustettaessa ja erinomaisen tärkeä tekijä myös voimaharjoittelua ja ravitsemusta suunniteltaessa.
Taulukko löytyy Finnrowingin sivujen kilpasoudun vaatimuksista. (linkki alla)

Soutuergometrillä soudettaessa suuremmasta massasta ei ole lainkaan haittaa koska soutaja ei kanna omaa painoaan, eikä suurempi massa lisää kitkaa millään tavalla. Vesillä kaikki on toisin. Painavampi venekunta uppoaa syvemmälle ja näinollen joutuu tuottamaan enemmän tehoa päästäkseen samaa vauhtia. Painon lisäyksen tuottama lisäkitka on laskettavissa kun tiedetään veneen kokonaismassa, (vene+airot+soutajat) vauhti (suurin piirtein) ja massan lisäys. Olen omassa valmennustyössäni kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja samalla seurannut kilpailutuloksia tästä näkökulmasta. Yllätyksiä ei ole juurikaan matkan varrella tullut, päin vastoin. Viime kesänä oli mielenkiintoista seurata ja vertailla aikoja miesten perämiehettömässä nelosessa ja kevyessä perämiehettömässä nelosessa. Kevyet olivat usein nopeampia. Miksi? Luonnollisesti kovassa vastatuulessa kevyet häviävät hieman koska tuuli vaikuttaa pienempään massaan enemmän kuin suurempaan. Kevyet tekee teoriassa hitaammiksi se, että heillä kehon painon suhde välineen painoon on epäedullinen avoimen luokan soutajiin verrattuna. Mielestäni kevyet ovat "parempia urheilijoita" koska heillä painon ja tehon suhde on parempi. Kevyet joutuvat harkitsemaan ravitsemuksensa tarkemmin ja täyttämään painokriteerin ennen kilpailua.

Otetaan muutama esimerkki elävästä elämästä: 1. Frida Svensson, ergoennätys 6:48 ja paino kilpailuissa 71kg. Frida mainitsi FISAn haastattelussa myös että hän oli näissä MM-kilpailuissa kevyempi kuin koskaan aiemmin. EM-kisojen 3. sija ja maailmanmestaruus puhuvat omaa kieltään soutajan tasosta. Huippuluokan kevyet naiset vetävät n. 60 kiloisina 7:00 ja naisten suurempikokoiset huiput vetävät lähelle 6:30 vauhtia. Heitä en ole päässyt punnitsemaan, mutta veikkaisin että 80-85kg on aika lähellä totuutta.

Ondrej Synek voitti tänä vuonna kaikki maailmancupit, EM-kilpailut ja MM-kilpailut. Ondrejn ennätys 2000m sisäsoudussa on 5:41 ja paino kilpailuissa kesällä n. 100kg. Kilpailukykyiset kevyet vetävät ergolla 70kg painoisina 6:15 molemmin puolin, parhaat alle 6:10. Valmensin viime kesänä U23 pariaironelosta joka sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi, jossa kevyin kaveri painoi 82kg ja painavin 94kg ja kaksi muuta kaveria 85kg ja 89kg. Keskipaino oli siis 87kg. Sisäsoudussa joukkueen keskiarvo oli n. 6:05. Kannattaa huomata että tässä on kyseessä nuorten sarja. Sama joukkue oli aikuisten EM-kilpailuissa 7.Uskon että esimerkiksi pariaronelosessa on mahdollista menestyä joukkueella, jonka keskipaino on 80-82kg, edellyttäen kuitenkin että keskiarvotulos ergolla on alle 6:05! Uskon että aikanaan tekemämme taulukko on edelleen paikkansapitävä, tai jos ei ole niin sitä kannattaa päivittää! Siinähän oli eritelty juniorit, nuoret ja aikuiset ja myös kevyet. On turhaa rakentaa illuusiota siitä että menestyäkseen soutajan tulee olla tavattoman suurikokoinen tai painava. Silloin pärjää kun tehon ja painon suhde, soututekniikka ja psyyke ovat hyvässä kunnossa. Soutujoukkuetta koottaessa on luonnollisesti edullista jos soutajat olvat suhteellisen saman kokoisia, jolloin on helpompi saada porukka soutamaan yhteen.

Uskon vahvasti että tulevaisuudessa menestyvien soutajien tehon ja painon suhde on parempi etenkin avoimessa luokassa. Liikkuvuuteen ja voimaharjoittelun tarkoituksenmukaisuuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Terveenä säilyminen läpi harjoitus- ja kilpailukauden tulevat olemaan arvossaan sekä ravitsemusta että voimaharjoittelua suunniteltaessa.

www.finnrowing, kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Autotallitriathlon, pidempi versio; Soutu 5km, Wattbike 10km ja C2Hiihto 2km

Lähdimme perjantaina klo 13:00 kohti Prahaa Duklan bussilla, saavuimme Prahaan n. 5:30 lauantai-aamuna. Trailerin purku ja kotiin hetkeksi nukkumaan, oli mukava palata kotosalle parin viikon leiriltä! Lauantai kului Idan Beach Volley turnausta katsellen, täytyy todeta että jos ottaisimme Idan kanssa pelin, niin kaksi Veikkoa häviäisi kahdelle Idalle, pystyyn. Nuoren ihmisen urheilullinen kehitys on hämmentävän nopeaa!

Lueskelin tänä aamuna aikani kuluksi Markku Jokisipilän Blogin, tuttu haaste osui ja upposi. Päätin ryhtyä rakentamaan kahden viikon pikakuntoa kohti Markun Boat Race haastetta ajatellen. Haastehan on soutaa C2 soutulaitteella Boat Racen kilpailumatka, eli 6779m, ja kilpailupäivä 3.4. Pikakunnon rakentamiseen on aikaa siis 2 viikkoa. Siihen mahtuu 2 kovaa harjoitusta, joista toinen on jo siis pulkassa ja toinen täytyy vetää ensi viikonloppuna, ehkä kilpailumatka 1:54 vauhdilla, väliin kestävyysharjoittelua vaihtelevalla intesiteetillä, juosten, pyöräillen, soutaen ja hiihtäen + 3-4 voimaharjoitusta joissa on pitkät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Kisaa edeltävälle päivälle lepo... jospa se siitä

Valmistautuminen alkoi pidemmän kaavan autotallitriathlonilla. Ajattelin ottaa suhteellisen kevyesti, mutta mopo karkasi käsistä jo soutuosuudella. 5km soutu sujui aikaan 19:03,7, 10km pyörä 14:43 ja 2km hiihto 8:57. Olen tyytyväinen soutuun ja pyöräilyyn, pyörässä toinen vitonen oli jo todella painavaa. Hiihtoharjoittelun olemattomuus Italian leirillä kostautui, sillä hiihto oli todella tahmeaa taaperrusta. Keskivauhti juuri ja juuri alle 2:15! Kokonaisaika 42:59,07, EPOC 191 ja harjoitusvaikutus 4,6. Vaihdot sujuivat tällä kertaa sujuvasti ja pyöräkengät napsahtivat polkimiin kiinni nopeasti. (Lisäys 22.3.):Ajoin Suunnon syketiedoston Firstbeatiin ja huomasin että hiihdon puolivälissä paita oli ilmeisesti jo niin märkä että sykesignaali oli kadonnut. Tuossa vaiheessa Epoc oli 234, ja jos katsoo mihin käyrä olisi yltänyt niin totuus on n. 250. Harjoitusvaikutus 5, eli "overreaching". Täytyy ottaa pari palauttavaa päivää tähän väliin...

Onnistuneet soutu - ja pyöräosuudet valoivat uskoa siihen että Markun heittämä haaste on mahdollinen vetää n. 1:53 vauhdilla, hyvällä onnistumisella hieman allekkin!

Maajoukkue karsittu

Tsekin maajoukkuekarsinnat 1.-2.5. Racice

Yksiköitä ja perämiehettömiä kaksikoita B-junioreista aikuisiin. Tunnelma viereisellä pyörätiellä kuin MM-kisoista, tsekki oli tosin (lähes) ainut kannustuskieli. Lähdöt vedettiin 10 minuutin välein ja niitä riitti aamusta iltaan molemmille päiville.

Keli suosi sillä aamulla sää oli lähes tyyni ja päiväksi nousi vastatuuli, joka ei kuitenkaan nostanut suurempia aaltoja soutajien kiusaksi. Aurinko paistoi päivällä jopa kuumasti. Panosta oli sekä soutajilla että valmentajilla pelissä paljon heti alkueristä lähtien, sillä näiden kilpailujen perusteella tehtiin maajoukkuevalintojen suuret linjat. Kisat vedettiin tiiviinä kahden päivän pakettina. Oli äärimmäisen tärkeää päästä jatkoon heti ensimmäisestä alkuerästä jotta voi palautella illan ja olla tuoreena lauantai-aamun välierässä. A-Finaaliin kukaan ei päässyt tuoreena, sillä se soudettiin vain 3h välierien jälkeen. Oli helppo huomata että välierässä tiukille joutuneet olivat finaalissa vaikeuksissa.

Alkuerissä koin pari pettymystä; Milan Dolecek joutui jättämään leikin kesken lievän flunssan takia, ja Petr Melichar ei saanut konettaan käyntiin ja joutui keräilyeriin. David Jirka, Tomas Karas, Petr Buzrla ja Petr Vitasek hoitivat osuutensa vetäen itsensä suoraan lauantai-aamun välieriin. Helppoa se ei ollut sillä U23 ryhmä oli viimeistellyt kisaa varten huolella siinä missä me teimme kaksi kilpailuvauhtista harjoitusta.

Melicharin suoritus keräilyissä oli todellinen pettymys. Mies jäi kauaksi tasostaan ja löysi itsensä C-finaalin lähtölistalta. Mies joka on treeneissä piessyt Petr Buzrlaa kevään aikana urakalla.

Välierät olivat paitsi jännittävät, myös muutama yllätys niihin mahtui. Ondrej Synek on yksikössä muita luokkaa parempi ja se näkyi kaikissa hänen vedoissaan, vaikeuksitta jatkoon joka kerta, myös 1. välierässä. David Jirka veti erässä kolmanneksi säästellen voimiaan finaalin, kakkoseksi veti nuorten ryhmän Petr Ourednicek, jota pidettiin U23 ryhmän heikoimpana ennen regattaa. Lähdössä neljänneksi jäi Jakub Houska jota ennakkoon pidettin U23 ryhmän parhaana.

Toinen välierä tarjosi jännitysnäytelmän. Ryhmästäni siinä vetivät Tomas Karas, Petr Buzrla ja Petr Vitasek, kovimpana kantona heidän kaskessaan oli U23 ryhmän Jiri Zejda. Karas hallitsi kisaa alusta loppuun mutta ei päässyt helpolla. Buzrla oli koko matkan puolen veneenmitan sisällä Karaksen perässä. Kolmannesta sijasta käytiin ankara taistelu Vitasekin ja Zejdan kesken. 300m ennen maalia Vitasek oli veneenmitan perässä, mutta veti itsensä väkisin finaaliin, Zejdan muuri murtui 50 m ennen maalia ja eroa paperille kertyi reilut 3 sekuntia. Semit menivät sijoituksellisesti hyvin, kaikki 4 mukana ollutta finaaliin. Sen verran jännää oli että ääni muuttui käheäksi.

Finaalissa Ondrej Synek oli omaa luokaansa. Hän voitti vastatuuleen käydyn kisan n. 15 sekunnin erolla ennen David Jirkaa, kolmanneksi veti vasta 19 vuotta tänä vuonna täyttävä Petr Buzrla, suoritus jota osattiin rannalla arvostaa, neljänneksi Tomas Karas, viidenneksi paras U23 ryhmäläinen Petr Ourednicek. Petr Vitasek oli sen verran puhki välierätaistelustaan Zejdan kanssa että ei pystynyt haastamaan Ourednicekia. Tulokset olivat odotettuja oman ryhmäni osalta odotettuja, mutta Ourednicek oli positiivinen yllätys. Zejda voitti B-finaalin.

Perämiehettömässä kaksikossa voiton veti vanha tuttu Vaclav Chalupa yhdessä parinsa Jakub Mackovickan kanssa. Kakkoseksi ja kolmoseksi veti Tsekin Pekingissä 5. sijoittunut nelonen joka oli tässä kilpailussa siis kahtena kaksikkona.

Omaa ryhmääni hieman arvelutti ennen kilpaiuja se että kovaa oli vedetty paljon vähemmän kuin ennen aiempia vastaavia kisoja. Kilpailukausi jatkuu parin viiko päästä Essenissä joukkueella Karas, Vitasek, Buzrla, Jirka, jos sinne on tulossa muita pariaironelosia, muuten käännämme katseen Banyolakseen. Buzrlaa en tosin saa Espanjaan mukaan yliopiston pääskokeiden takia, mutta nyt kalkkiviivoilla sairastunut Milan Dolecek saa tilaisuuden kisata Banyolaksessa. Buzrla ei ole aiemmin soutanut joukkueessa joten nyt on sitten reilu viikko aikaa sovittaa hänet veneeseen.