Saimme mitä ansaitsimme

Rio de Janeiron olympialaisten jälkihöyryissä keskustellaan taas urheilun toimintatavoista ja resursseista kriittiseen sävyyn, syytä onkin. Menestys jäi laihaksi, mutta totuuden nimessä tulos ei valehtele. Suomalainen urheilu ei toimi. Suomalaista huippu-urheilua rahoitetaan vähän reilulla 10 miljoonalla eurolla vuosittain, summaa voi pitää isona vain se, joka ajattelee että tämä 10 miljoonaa olisi omassa taskussa. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon tällä 10 miljoonalla saa aikaan keskustelua ja sisältöä mediaan niin summa on mitätön. Mitätön se on myös suhteessa siihen mitä prosesseja ja kuinka paljon urheilu vaatisi jos siihen oikeasti haluttaisi satsata. 

Vertailun vuoksi Imatran 28 000 asukkaan kaupungin terveydenhuollon menot ovat vuodessa n. 80 miljoonaa euroa, ja nousua pari miljoonaa vuodessa. Nousun loppua ei näy. 

Kaikki kulminoituu valmennukseen Sanna Kämäräinen kertoo Ylen haastattelussa  siitä miten hänen silmansä aukesivat Berliinissä ammattivalmentajan johtamaan ryhmäharjoitteluun. Uskon itsekin vahvasti toimiviin harjoitusryhmiin, joissa urheilija viihtyy, ja haastaa itseään ja muita. 

Linkki haastatteluun

 

Jotta tuottavia prosesseja =harjoitusryhmiä, syntyy, on meillä ensin oltava ne jotka luovat nämä prosessit = valmentajat

Kun prosessit on luotu tarvitsemme ne, ketkä ylläpitävät prosesseja = valmentajat

Prosessien ja yksilöiden kehittyeessä tarvitsemme ne, ketkä kehittyvät prosessien mukana ja edelleen pystyvät ylläpitämään, nyt jo vaativaa prosessia = valmentajat

Valmentaja on myös se, joka vastaa toimivan kokonaisuuden luomisesta urheilijan ympärille. Valmentaja on parhaimmillaan monipuolinen huippuosaaja joka kehittää itseään sekä lajitaidoissa, palautteen antamisessa, psyykkisessä valmentamisessa jne jne...

Urheilijan ura on pitkä ja oman potentiaalinsa saavuttaakseen on treenattava vuosia, menestyvä valmentaja on se, joka pystyy pitämään prosessin mielenkiintoisena ja kokonaisuuden hanskassa vuosikaudet. Nykyjärjestelmä valitettavasti olettaa että tämä onnistuu talkoovoimin. Marko Malvela kuvaa tätä omassa blogissaan. Oman valmentajapolkuni mahdollisti oma maahantuontiyritykseni jonka aikaa käytin surutta valmennukseen vuosikaudet. 

Marko Malvelan blogi

Maailmalla huippuvalmentajat ovat kysyttyjä luennoitsijoita, ja suomessa koulutusfirmat ottavat oppia maailman johtavista valmentajaguruista, koska meillä ei ole omia, ehkä Dettmania ja Tammista lukuun ottamatta. Väitän että jos suomalaista valmentajaa arvostettaisiin maksamalla heille palkkaa, meillä olisi myös työelämän ongelmiin urheilun prosesseissa opittuja ratkaisuja huomattavasti enemmän ja koko työelämä ja yhteiskunta voisivat paremmin. 

Olisi kovin suotavaa että yhteiskunta rahoittaisi valmennusta työllisyydenhoito-, terveydehoito, ja syrjäytymisen ehkäisyyn käytettävistä varoista. Tai käyttäisi veikkausvoittovaroista vähintään 100% urheiluun, valmennuksen ollessa yksi selkeä tuen kohde. 

Kokonaisuus ratkaisee!

Lahjakkuus ja kova työ ovat suuri osa menestystä, mutta pitkä, menestyksekäs ura vaatii paljon muutakin. Vierailin tammikuussa Prahassa käydessäni entisellä työpaikallani ja surukseni suurin osa 2009-2010 valmentamistani urheilijoista oli lopettanut. Ainut porukka joka oli edelleen kasassa oli omia polkujaan kulkenut kevyen luokan 4-.

Valmensin silloin lahajakkaita urheilijoita, jotka olivat jo 2011 mitaleilla nuorten MM-kilpailuissa, ja jotka kilpailivat olympiapaikoista jo 20-22 vuotiaina. Voisi kuvitella että he olisivat luoneet hyvät urat, mutta toisin kävi. Urheilijoiden asenne harjoittelua kohtaan ja lahjakkuus olivat kunnossa. Harjoittelun sisällöt olivat äärimmäisen kovia, joillekin liian kovia. Leiritystä oli tarpeeksi ja kalusto oli varmasti kunnossa.



Valitettavasti Tsekistä puuttui ja puuttuu edelleen pitkäjänteinen systeemi jossa urheilijan omaan motivaatioon luotetaan ja urheilijaa pyritään tukemaan siten että urheilijan arjesta ja harjoittelusta tehdään toimiva kokonaisuus. Ainut tie urheilija omien valintojen kunnioittamiseen on äärimmäisen kova menestys jo nuorena, mielellään yksiköllä. Tällä tiellä Ondrej Synek ja Mirka Knapkova ovat edelleen ja paperilla tilanne Tshekissä näyttää hyvältä, mutta joukkueveneissä paketti on totaalisen levällään. Ehkä surullisinta on että paketti on hajonnut valmentajien ja johdon keskinäisiin riitoihin ja omiin valtapyrkimyksiin. Urheilu on jäänyt taka-alalle. Tämä näkyy myös esim top 20 Miesten ergoaikojen keskiarvon radikaalina putoamisena.

Jos ajattelee tätä ja suomalaista soutuskeneä, niin täällä lahjakkuuksista on pulaa, ja nämä kaverit olisivat hyvinkin pystyneet täällä luomaan pitkän ja menestyksekkään uran. Paradoksaalista on tietysti se, että Suomessa kilpailun vähyys on ongelma, ja Tshekissä kilpailua on jopa liian kanssa. Suomessa huippujen taustat ovat paremmassa jamassa, mutta olosuhteet huonommat sekä rahoituksen että päivittäisen harjoittelun laadun (kovatasoisten harjoitusryhmien puute) kautta. Tshekissä järjestelmä kasaa esteitä urheilijoiden tielle ja vain kovapäisimmät selviävät.

Eri maissa on eri ongelmat ja eri kulttuureissa eri asiat painottuvat. Uskon että on olemassa jonkinlainen huippu-urheilun optimaali, joka koostuu eri tekijöistä, jotka pitäisi saada kohdalleen. Tämä optimaali on monisäikeinen kokonaisuus, johon pitäisi pyrkiä vaikuttamaan laajemmin kuin mitä usein pystymme. Pienessä maassa on mahdollista luoda polku joka palvelee melko kokonaisvaltaisesti, ja tätä etua Suomessa soisi käytettävän enemmän. Suurin ongelmamme on harrastajamäärien pienuus, ehkä jääkiekkoa lukuun ottamatta. Riittävän tasokasta seuraa on vain kovin vähän. Joskus tämäkin onglema on ratkaistavissa siten että muuttaa sinne missä harjoituskavereita riittää, tai järjestää leirityksiä niin että pääsee todella haastamaan.

On helppo luetella asiat joiden täytyy olla kunnossa, mutta ryhdypä laittamaan niitä kuntoon! Oman potentiaalin maksimointi ei siedä kompromisseja, mutta vaatii tosiasioiden tunnustamista, realismia ja etenemistä sekä tieteellisellä että emotionaalisella otteella. Urheilijan usko valmennukseen ja taustojen toimivuuteen ei saa horjua, ja jo siksikin valmennuksessa ja taustalla asiat on tehtävä hyvin ja rehellisesti. Uskon että nykyiset nuoret urheilijat haluavat maksimoida kehityksensä. Uni, ravitsemus, harjoittelu, lajin ymmärtäminen, ryhmässä toimiminen ja käytännössä koko urheilijan arki kannattaa rakentaa marginal gains periaatteella, eli otetaan kehitystä kaikkialta, mistä sitä on otettavissa. Pyritään katsomaan asiaa laajemmin. Tieteen ongelma on se, että sitä tarvitaan, monesti yksilöllisyys tekee toiselle mahdolliseksi sen, joka ei toisella toimi lainkaan. Ylenmääräinen pedanttisuus ja pyrkimys laajaan kontrolliin ei sekään johda optimaaliseen loppputulokseen. Usein harjoitusryhmä on tässä tilanteessa korvaamaton, se tuo tekemiseen huumoria, rentoutta ja väljyyttä, kilpailun lisäksi. Positiivinen kannustava ilmapiiri vaikuttaa enemmän kuin uskommekaan.

Puuhastelua

Olen seurannut mielenkiinnolla julkisuudessa käytyä ravintokeskustelua, sekä ravinnon lisäaineista, rokotuksista, että viimeisimpänä prosessoidun maidon mahdollisista terveyshaitoista. Ei pitäisi olla kenellekään yllätys että aspartaami ei ole ihmisen ravinnoksi kelpaavaa, tai että lisäaine-, ja lääkecoctail kuormittavat urheilijankin elimistöä turhaan.

Ravitsemus koetaan niin henkilökohtaiseksi että monen on vaikea puhua siitä suoraan, ihmiset loukkaantuvat ja kokevat syyllisyyttä kun asiasta keskustellaan. Miksi hitossa? Kysymys on siitä, että meillä on tilaisuus kehittää itseämme ja toimintatapojamme parempaan ja terveempään suuntaan.

Kaikki terveyttä käsittelevä tutkimustieto osoittaa pelkistettynä siihen suuntaan että terveys pysyy yllä parhaiten kun sitä ylläpidetään nauttimalla runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja vain vähäisessä määrin valkoista vehnää, sokeria jne. Suomessa urheilijoiden ravitsemus on surkealla tasolla, ja suoraan sanoen minua valmentajana ja veronmaksajana hävettää se, että olemme urheilevinamme tavoitteellisesti ja samaan aikaan sahaamme oksaamme heikolla ravitsemuksella. Ihmettemme miksi sairaudet vievät parhaan terän suorituksistamme, emmekä kuitenkaan huolehdi vastustuskyvystämme koska haluamme suut makeaksi. Menestys syntyy toimivasta kokonaisuudesta, ei siitä että poimimme ainoastaan rusinat pullasta.

Urheilijan ja kansan terveys syntyvät samasta lähteestä, joten näen että urheilun tulisi tavoitteellisena toimintana olla etujoukoissa uudistamassa suomalaista ravitsemusta.

Vanhemmat; Te olette oikeasti vastuussa siitä minkälaisen ravitsemuksen nuoret urheilijanne kokevat oikeaksi. Te olette muutoksen käyttövoima ja Teillä on mahdollisuus kehittää myös itseänne nuorta urheilijaanne tukiessanne! Käyttäkää tilaisuus hyväksenne!

Otetaan esimerkiksi Juice Plus ravintolisä joka maksaa käyttäjälleen vähemmän kuin espressokupillinen päivässä. Oikeista hedelmistä, vihanneksista ja marjoista valmistettava Juice Plus on kehitetty varmistamaan auttava vihannesten, hedelmien ja marjojen saanti. Sitä käyttävät mm. Saksan, Itävallan ja Ranskan olympiajoukkueet. Juice plussan avulla siis pyritään näissä maissa varmistamaan urheilijan riittävä antioksidantti, vitamiini, entsyymi ja fytokemikaalikokonaisuuden saanti ja turvaamaan urheilijoiden jokapäiväisen harjoittelun laatu. Lopusta heidänkin tulee huolehtia tekemällä oikeita valintoja aterioilla ja välipaloilla.

Suomalaisurheilijat, jotka aivät kiinnitä riittävää huomiota ravitsemukseen antavat hymysuin edun kilpailijoille. Urheilu voisi parhaimmillaan olla loistava koulu oman elimistön tuntemiseen ja terveyden hallintaan, mutta jätämme ainutkertaisen tilaisuuden tähän merkittävään elämänkouluun käyttämättä.

Voiko rasitusvamma syntyä heikkolaatuisen ravinnon ja harjoittelun yhteisvaikutuksesta?

KYLLÄ VOI! Aineenvaihdunta ja solun laadukkaat rakennusaineet ovat olennaiset elementit palautumisessa ja rasitusvammojen välttämisessä. Asiasta on runsaasti tutkimustietoa, mutta yleinen käsitys on se, että lihakset tai jänteet vain ylirasittuvat ja että sille ei muka voisi mitään! Ei voikkaan jos asiaa tutkii muutaman tunnin tai päivän marginaalilla, mutta jos asiaa katsoo kuukausien tai vuosien marginaalilla niin varmasti voi! Kuinka kauan kestää päästä huipputasolle urheilussa? Miksi emme tavoittelisi erinomaisuutta kaikilla suoritukseen vaikuttavilla sektoreilla koko tuon matkan ajan ja nauttisi samalla sataprosenttisesta heittäytymisestä siihen mitä teemme?

Lähitulevaisuudessa tulen olemaan harjoittelun ohessa piikki muutaman belgialaissoutajan ravitsemuksellisessa lihassa. Belgiahan on tunnetusti oluen, vohvelien, kerman, ja ranskanpottujen luvattu maa.

Lisää ajatuksiani myös ravinnosta löydät osoitteesta:http://www.finnrowing.com