Pekingin menestyksen taustat

Lähdin aika pikaisesti 2008 Pekingin kisojen jälkeen Tsekkiin valmentajaksi ja itse asiassa tässä 10 - vuotisjuhlien aikana tajusin sen, että en ole koskaan vetänyt yhteen tuota prosessia, ja sen osatekijöitä. Ehkä on aika kertoa sitoutumisesta ja yksityiskohdista, jotka loppujen lopuksi veivät joukkueen palkintopallille. 

Ennen kuin kaikki alkoi

Huippu-urheilu on vaativaa ja huipulle nouseminen edellyttää toimivien kokonaisuuksien luomista urheilijoiden ympärille. Meillä oli onni myötä siinä mielessä että pystyimme tämän kokonaisuuden luomaan. Aloitetaan alusta. Olen ollut urheiluhullu pienestä asti ja soutu valikoitui lajiksi sattumalta. Ominaisuuteni eivät olleet lajiin sopivat, mutta en miettinyt asiaa sen kummemmin, heittäydyin vain täysillä lajiin ja tein parhaani menestyäkseni siinä. Opin paljon kilpailemisesta ja lajista ja 10 vuoden kilpaurheilun jälkeen päädyin “pelaajavalmentajaksi” Tämä tapahtui jo 80-90-luvun taitteessa. Kävin FISAn valmentajakursseja ja silloisen KVT:n Vierumäellä ja siihen päälle FISAn vuosittaiset seminaarit. 

Valmentajaksi kasvaminen

Olin siis harjoitellut valmentamista jo kymmenen vuotta ennen tämän projektin alkua. Minnaa aloin valmentaa hänen soutaessaan yhdessä Päivin kanssa vuosituhannen vaihteessa, Ilona tuli mukaan 2003 keväällä ja Sanna 2003 MM-kisojen jälkeen, siinä kuuluisassa palaverissa Milanolaisessa hikisessä hotellihuoneessa. 2003 talven aikana luin valmennuskirjallisuutta ja Jan Olbrechtin Science of Winning kolahti. Se selitti oman urani nousut ja laskut. Aloin soveltaa kirjan oppeja soutuun, ja vaikka 2003 MM-kisat eivät vielä kovin hyvää tulevaisuutta luvanneet, kehitystä alkoi tapahtua. Sain myös yhteyden Jan Olbrechtiin ja keskustelimme valmentautumisesta sekä puhelimitse että sähköpostitse, ja palaset alkoivat putoilla kohdalleen. Pidän Janin ajatuksia ja neuvoja ratkaisevina valmentajaurallani. Myöhemmin pääsin tekemään hänen kanssaan yhteistyötä Belgiassa työskennellessäni, ja kunnioitan hänen osaamistaan syvästi. 

Vuoksella, Sunnuntain yksikköharjoitus, kuva Tapani Tolvanen

Soutuliitto

Taloudellisesti Soutuliitto oli vuonna 1996 konkurssin partaalla, ja olisi mennyt konkurssiin ellemme olisi leikanneet radikaalisti liiton kulurakennetta ja ottaneet sitä Imatralle Finnrowing Oy:n suojiin. Soutuliiga (YT-kumppanit Viking Linen Souturisteilyt, UPM, Veikkaus ja Lumene koko liiton pääsponsorina). Loukosen Matti & LUMENEN 8 vuoden kumppanuus auttoivat siinä että muutamassa vuodessa konkurssiuhka oli väistynyt ja rahaa riitti myös toimintaan. Lumene paitoja saattoi parhaimmillaan nähdä soudun MM-kisossa suomalaisten lisäksi myös ulkomaalaisten soutajien päällä. Lumene satsasi soutuun tuotepalkintoja ja rahaa vuosien 1999-2007 välisenä aikana niin paljon että se oli Suomalaisen Soudun suurin YT-kumppani koskaan! Matille kuuluu iso kiitos siitä että vuonna 2003 voitiin edes jollain tavalla saada jalkeille uskottava huippu-urheiluprojekti. Lumene rahaa valui kaikkiin soutuliigaan osallistuneisiin seuroihin myös kalustotukina kahdeksikkoja ja nelosia hankittaessa. 

MC-osakilpailuvoitto Muchenissä 2005, kuva Igor Meijer

Uudet tavat

2003 MM-kisojen jälkeisessä alkupalaverissa päätimme lähestyä vuotta 2004 ilman kompromisseja. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että syksyn urheilijat tekisivät töitään, ja Helmikuussa alkaisi leiritys, 2x3vkoa Italian Sabaudiassa ja Huhtikuussa muutto Imatralle. Urheilijat sitoutuivat tähän 100%. Minna teki Finnrowingissa osapäivätöitä leirityksen alkuun saakka ja siitä alkaen oli ammattiurheilija. Ensimmäisen kesän mimmit taisivat asua Minnan kämpillä, mutta toisena kesänä kaikilla oli jo oma kämppä Imatralla. Sanna työskenteli Lohjan uimahallilla ja työnantaja suhtautui hienosti Sannan huippu-urheiluun. Ilona opiskeli Jyväskylässä liikunnalla, eikä siekaillut hidastaa opintotahtia kilpaurheilun vuoksi. Sannan seura HSK tuki Sannaa myös merkittävästi vuosittaisella stipendillä. Oli ensiarvoisen tärkeää että kaikkien naisten työnantajat olivat mukana positiivisessa hengessä, ja loivat mahdollisuuden huippu-urheilun vaatimalle ajankäytölle. Työskentelin itse yrittäjänä Finnrowing OY:ssä, ja päätin ajankäytöstäni itse, onneksi palkka juoksi silloinkin kun olin Italiassa leireillä! 

Vuoksi

Vuoksen vesialueessa oli virran puolesta pienet puutteensa, mutta samalla se on Suomen rannikkoseutuun verrattuna todella vähätuulinen, joten tuuli puhalsi meidät pois Vuokselta harjoittelemasta äärimmäisen harvoin. Opimme Vuoksen metkut ja sitten kun matkustimme kisoihin, soutajat pystyivät yleensä suoriutumaan rennosti. Kilpailuissa kovatuuliset olosuhteet olivat alkuun vaikeat, mutta kehitystä tapahtui niissäkin ajan myötä. Vuoksella meillä oli käytössä katamaraanivene, josta soutua oli hyvä seurata ja kommentoida. Vuoksella ei ollut muuta moottoriveneliikennettä kuin muutaman kerran kesässä, saimme harjoitella rauhassa hyvissä olosuhteissa. Imatran huono puoli oli se, että lentokentälle oli pitkähkö matka ja Sanna ja Ilona asuivat melko kaukana. Infra olisi kuitenkin ollut mahdoton luoda mihinkään muualle, tässä olin itsekäs, yritykseni ja perheeni olivat Imatralla.

 

Treeniä Vuoksella, kuva Veikko Sinisalo

Pettymys 2004

Vuonna 2004 koimme veneen vauhdin kehityksestä huolimatta valtavan pettymyksen kun Olympiakarsinnoissa jäimme paikasta 0,12 sekuntia. Myöhemmin kesällä Minna voitti MM-pronssia kevyessä yksikössä, ja se antoi uskoa tulevaan. Olivathan Minna ja Sanna jo olleet Muchenin MC:ssä sijalla 4, lähellä maailman kärkeä. Olympiakomitea epäröi tukeaan ja kirjoitin kaikille OK:n hallituksen jäsenille kirjeen jossa kerroin taustat, fyysisen kapasiteetin ja urheilijoiden sitoutumisen. Aloimme saada pientä tukea, mutta ennen tukea meillä oli jo esittää MM-pronssi ja MC nelostila. En usko että olisimme saaneet tukea ilman noita näyttöjä, totuuden nimessä, emmehän me päässeet edes Olympialaisiin. Minna ja Sanna olivat fyysisesti lahjakkaita, ja 2000m C2 testitulokset osaltaan auttoivat meidät tuen piiriin. Lahjakkuus ei sekään rajoittunut pelkkään fyysisyyteen vaan siihen liittyi kova tahto, Minnalla kyky tuottaa täsmällistä liikettä ja Sannalla seurata rytmiä. Molemmat olivat poikkeuksellisen vahvoja ja hiihtotausta oli kehittänyt molemmille aerobisen kapasiteetin kunnon pohjaksi. 

MM-hopea 2007

Fysiikan seuranta

Urheilijat sitoutuivat harjoitteluun ja testeihin, sovimme alun alkaen että teemme 2x 5k ja 2x 2k testit ja tulokset ovat julkisia, projektin nettisivuilla. Julkaisimme myös harjoitusohjelmat samaisilla nettisivuilla. Teimme myös laktaattitestejä säännöllisesti, joiden tarkoitus oli seurata aerobisen ja anaerobisen kapasiteetin tasapainoa. Testinä oli 2x5min perusvauhdeilla 2:00 ja 1:55 ja niistä hapot, 20 minuutin palauttelun jälkeen minuutin maksimiveto ergolla. Kokonaisuus vedettiin slideilla. Maksimivedon ohjeistuksena oli vetää jokainen veto niin kovaa kuin suinkin pääsee, korkealla tahdilla. Testin tavoite oli seurata max laktaattia ja tietysti tulosta. 

YT-kumppanit

Mielestäni poikkeuksellista tässä projektissa oli sitoutuneisuus. Alussa valmentautumiseen käytettävä raha oli vähissä, mutta Lumene luotti alusta saakka ja Olympiakomitea alkoi tukea vuonna 2004. Vuoden 2005 MM-pronssi toi kuvioon täydet urheilija-apurahat Minnalle ja Sannalle ja homma helpottui olennaisesti. Menestys auttoi myös sponsorimarkkinoilla, ja rahoituksesta tuli riittävä, vaikkakin välillä haastava. Lumenen rinnalle Lohjan ja Imatran kaupungit tulivat mukaan samoin kuin Makita, Vogel, GLO-Hotelli ja Pro-Job, Juice Plus, Squeezy ja Finnberryx. Toivottavasti muistan kaikki.

Tiedotus

Olin Soutuliigan tiedotusta hoitaessani luonut yhteydet mediaan ja tein kaikista kilpailuista tiedotteen, jossa kerrottiin rehellisesti kilpailun taso, osanottajamäärä ja tulos, ja tietysti tunnelmat. Rehellisiä olimme silloinkin kun joskus kisoissa epäonnistuimme. Kävi kuitenkin niin että koska olimme rehellisiä ja aloimme menestyä, meihin luotettiin ja juttuja ja kuvia julkaistiin. Pyrimme tietysti ottamaan kuvat niin että sponssit saivat rahoilleen vastinetta. Palkkasimme myös ranskalaisen ammatti (soutu) kuvaajan ottamaan kuvia jotta saimme laadukkaita kuvia suomalaiselle medialle. Tämän seurauksena puhelinlaskuni netin käytöstä ulkomailla 2007 MM-kisojen aikaan oli 2000€. Vuoden 2007 MM-Kisoissa YLE oli jo mukana ja välitti tunnelmia kotikatsomoihin. Kisat menivät aika lailla nappiin. Minnalle ja Sannalle hopeaa ja Ilonalle finaalipaikka. Minna ja Sanna kiinnostuivat vielä kauden lopuksi EM-kisoista Puolan Poznanissa. Kauden kruunasi EM-hopea avoimesta luokasta. 

Munchenin välierässä 2007. Finaalipaikan myötä Olympiapaikka varmistui.

Ravinto

Vuonna 2006 tapasin Olympiakomitean seminaarissa fysiatri Veli-Pekka Valkosen ja hänestä tuli tärkeä palanen projektia etenkin ravitsemuksen saralla. Kaikilla kevyen luokan soutajilla paino on suurempi tai pienempi haaste. Veli-Pekan avulla saimme puristettua ravitsemuksen timanttiseen kuosiin. Ei se helppoa urheilijoille ollut, mutta kertoi osaltaan sitoutumisen tasosta, joka sitten palkitsi kisoissa. Pekingin vuonna Olympialaiset olivat ainut kisa jonka naiset vetivät kevyessä. Suuressa maassa tämä ei ehkä olisi ollut mahdollista, mutta meidät oli valittu kisoihin jo syksyllä ja päätimme keskittyä Olympialaisiin painonpudotukset minimoimalla. Painon pudottaminen on kuormittavaa, ja halusimme pyrkiä rakentavaan harjoitteluun.

Ammattilaisten tuki

Meillä oli eräänlainen tukirinki urheilijoita varten myös Imatralla. Urheilijat pääsivät hierontoihin, osteopatiaan, lääkäriin ja akupunktioon lyhyellä varoitusajalla. Pienen paikkakunnan yhteisö toimi hienosti. Hauska yhteisö muodostui Sabaudiaankin, vietimme siellä monta kevättä ja ihmiset tulivat tutuiksi, hotellille ilmoitimme ruokavaliomme, ja hotelli toteutti sitä. Meillä oli tapana käydä kerran kevään aikana syömässä isäntiemme kanssa, ja viimeisenä vuotena paikalla olivat myös Sabaudian silloinen kaupunginjohtaja tai pormestari, soutuseuran puheenjohtaja ja tietysti hotellin omistaja. Olimme aina tervetulleita Sabaudiaan, ja muutama vuosi sitten perheen kanssa siellä käydessä Ida ihmetteli että miksi kaikki moikkaavat mulle... No Leireilin vielä pari vuotta Sabaudiassa Tsekin joukkueen kanssa tämän projektin jälkeenkin joten siellä tuli vietettyä runsaasti aikaa. 2007 Munchenissä meillä oli kisakatsomossa oma kannustajajoukko myös Italiasta. 

Sabaudia 2007 tai 2008

Ei kompromisseja

Olin maailmalla seurannut muita joukkueita ja tiesin päivittäisen tekemisen tason. Meillä ei ollut varaa antaa yhtään tasoitusta mistään. Ryhmälle muodostui alusta saakka sellainen tapa että olin mukana vesillä kaikki treenit ja Minnan kanssa käytännössä myös talvisin suurimman osan. Viimeisenä, 2008 kesänä naiset vetivät palauttavat soudut ilman valmentajaa, mutta uskon vahvasti siihen että valmentajan läsnäolo harjoituksissa on menestyksen edellytys. Nykyään on tieteellisestikin todistettu että sosiaaliset ärsykkeet, joihin kuuluvat sekä ryhmässä harjoittelu että valmentajan kommentit parantavat yksiselitteisesti tekemisen laatua, jopa tehoa. Vaikka ryhmämme oli pieni, oli se kuitenkin ryhmä. Tässä kohden nostan kyllä hattua Sannalle ja Ilonalle, jotka toteuttivat harjoitusohjelmaa syksyisin ja alkutalvesta pääosin itsenäisesti, treenien jälkeen sain molemmilta intervallien vauhdit tekstiviesteinä. Hiihtovalmentaja Jarmo Riski sanoi että urheilijoille on tärkeää päättää että mihin aikaan treenataan. Meillä se oli selvillä joka päivä, ja väitän että jos lasketaan yhteen niin viiden vuoden aikana myöhästymisiä treeneistä sattui alle yhden käden sormilla laskettava määrä, ja niistäkin suurin osa itselleni. 

Lihashuolto

Lihashuoltoa pyrimme ottamaan myös leireille mukaan. Hanna Tuominen ja Kirsi-Marja Pänttönen olivat molemmat mukana hieroja roolissa, eri vuosina tosin, mutta tärkeänä palasena pitämässä urheilijoita harjoituskunnossa. Normaalissa arjessa naiset järjestivät lihashuollon itsenäisesti tarpeen mukaan. Sabaudiassa saatoimme myrskyisänä päivänä keskittyä lihashuoltoon, ja käyttää levon hyväksi jotta virtaa riitti taas kun tuuli tyyntyi.

Kalusto

Emme antaneet tasoitusta venekalustonkaan suhteen. Filippiä on kiittäminen siitä että 2004-2007 kisavene kulki heidän trailerissaan kisapaikoille, ja 2008 Poznanin kisa saatiin vetää lainaveneellä. Podiumille sekin päätyi, joten vene varmasti oli hyvä! Vuonna 2008 meillä oli 3 venettä. 1 Suomessa, 1 matkalla Kiinaan ja 1 Japanissa (Ostimme Australian 2007 käyttämän veneen tätä varten saman vuoden MM-kisojen jälkeen). Varmistimme että meillä oli samanlainen vene viimeistelyleirillä Japanissa kuin sitten itse kisassa. Airoja oli kahdet, toiset tulivat veneen mukana Kiinaan ja toiset veimme ensin Japaniin viimeistelyleirille ja otimme sieltä sitten Kiinan. Kävimme syksyllä 2007 katsastamassa viimeistelyleiripaikan parin viikon leirillä. Meillä oli paikallinen Filipin edustaja Herra Suzuki auttamassa käytännön asioissa. Hän myös nouti meidät lentokentältä ja palautti sinne! 

Kesän 2008 “mediamylläkkää”

Nopeat ratkaisut

Vuonna 2005 MM-kisat olivat Japanissa ja siellä oli uhka koville tuulille. Hankimme veneisiin hiilikuituhankaimet joiden kiinnityskohdat olivat korkeammalla kuin alumiinihankainten kiinnityskohdat, eli ne eivät tuulisissa olosuhteissa olisi ottaneet kiinni veteen samalla tavoin kuin alumiinihankaimet. Filippi valmisti hankaimet mittojen mukaan meidän ollessa jo kisapaikalla ja lennätti ne kisapaikalle. Asennettuamme hankaimet Minna ja Sanna kävivät kokeilemassa, ja molempia hymyilytti vesiltä pois tullessa. Hankimme samalla kertaa hiilikuituhankaimet myös Ilonan käytössä olleeseen yksikköön. Loppujen lopuksi kaikki viihtyivät näissä veneissä niin hyvin että niillä vedettiin myös vuonna 2008 Ilonan MM-ksat Linzissä ja Pekingin Olympialaiset. Aika hyvin 5 vuotta vanhoilta kisaratsuilta!

Pekingin yksityiskohtia

Pekingiin meiltä lähti lava ruokaa ja tarvikkeita joiden joukossa myös yksi C2 ergo ja ilmanputsari. Asuimme poissa Pekingin vilskeestä ja saasteista 5 minuutin automatkan päässä souturadalta. Suomen joukkue vuokrasi minulle auton, ja minulla oli jonkin aikaa myös Kiinalainen ajokortti. Olympiakylään mennessä piti tosin tilata taksi ajamaan edellä. Kari Niemi-Nikkola oli nähnyt projektin potentiaalin ja saimme OK:n suunnalta varauksettoman tuen, varsinkin kun menestystä alkoi tulla. Kari uskoi meihin siinä määrin että hän oli rakennuttanut naisille varattuun huoneeseen kokolattiamaton sijaan parketin Minnan astman ja siihen liittyneen saasteriskin vuoksi. Kiinalaiset halusivat laskuttaa parketin poistosta myöhemmin melko tuhdisti, ja Kari lupasikin hotellin edustajille, että he joko repivät laskun tai sitten suomalaiset tulevat purkamaan parketin. Laskua ei koskaan tarvinnut maksaa. 

Kovin moni Suomalainen ei ole johtanut Olympiafinaalia! 

Ihmisyys

Pyrimme keskustelemaan vaikeistakin asioista, ottamaan toisemme huomioon ihmisinä ja kehittymään ihmisinä, rehellisesti. Noudatimme harjoitusohjelmaa, jonka tein 4-6 viikon jaksoissa. Naiset saivat ohjelman aina edellisen jakson lopussa, leiri-, testi- ja kilpailusuunnitelmat olivat tiedossa jo syksyllä. Harjoitussuunnitelmaa muutettiin todella harvoin, mutta jos urheilijoilta tullut palaute edellytti muutoksia, ne tehtiin. Pyrimme harjoitteleman riittävästi, mutta samalla pyrimme välttämään liikaa, turruttavaa harjoittelua. Terveenä säilyminen oli keskiössä, joukkue oli pieni ja loukkaantumisiin ei ollut varaa. Harjoittelun kokonaisuutta pyrittiin kehittämään pienin askelin vuosi kerrallaan, ja luonnollisesti jotain tuunausta tehtiin myös matkan edetessä. Haastavaa terveenä ja kevyenä säilyminen vaati, ja se oli ehkä suurin stressin aiheuttaja koko projektissa. Loppupelissä Veli-Pekan opein ja naisten kovalla sitoutumisella vaaka selvitettiin myös Pekingissä kunnialla, mutta helppoa se ei missään vaiheessa ollut. Veli-Pekka päivysti Pekingin reissun aikana 24/7. 

Polku

Menestyksen resepti on tämän projektin kokemuste perusteella urheilijan polku, jossa pyritään huolellisesti rakentamaan toimivia kokonaisuuksia urheilijan arjen ympärille, harjoittelun ja harjoitusryhmien, ravitsemuksen, yöunen, siviilielämän, urheilun tukitoimien, urheilupsykologian ja lähesten avulla. Kaiken täytyy toimia, joka päivä. Urheilijan arjessa on hyvä viihtyä pitkään, käytännössä useita vuosia jotta on mahdollista saavuttaa oma potentiaalinsa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kova haaste rakentaa näitä prosesseja ilman kompromisseja siten että kaikkinainen laatu säilyy ja projektien elinkaari riittää potentiaalin esiin tuomiseen. 

Toivon että lukija ymmärtää hieman enemmän huippu-urheilusta ja sen vaatimustasosta Urheilijan polkua rakennettaessa. Pieniä muuttujia on paljon, kaikkia ei kuitenkaan voi kontrolloida. On luotettava ihmiseen ja yritettävä kehittää urheilijan arkea, kannustettava ja oltava rehellinen, sekä itselleen että muille. Kilpailu on kovaa ja oikoteitä ei ole. 

Tavoite saavutettu! Pientä humua Pekingissä!!!

Jokapäiväisen harjoittelun laatu

Urheilija keskiössä - mitä se merkitsee?

Urheilijan ympärille rakennetaan tukiverkosto joka aidosti pyrkii auttamaan urheilijaa kehittymään. Tukiverkostoa rakennetaan marginal gains periaatteella. Pyritään tunnistamaan kaikki sekä tulokseen että prosessiin vaikuttavat tekijät ja käydään läpi millä tavoin niitä voidaan kehittää. Ensin laadukas jokapäiväinen prosessi kuntoon ja sitten rakentamaan kilpailuun valmistautumista ja itse kilpailua sellaiseksi että urheilijalla on parhaat edellytykset optimisuoritukseen. Siinä missä julkisuus keskittyy tulokseen, valmennuksen tulee keskittyä prosessiin. Vastustajaan emme voi vaikuttaa, joten optimisuorituskaan ei aina tuo toivottua menestystä, huolimatta siitä että optimisuoritus, tai edes lähelle optimia pääseminen on loistava tulos!

Prosessin tärkein tehtävä on ruokkia urheilijan motivaatiota auttamalla urheilijaa kehittymään kokonaisvaltaisesti

Valmennuksen ja liiton tehtävä on toimillaan ylläpitää ja kasvattaa urheilijan motivaatiota auttamalla laadukkaan prosessin luomisessa, ohjata prosessia ja pitää se positiivisena. Liiton urheilijaa ja valmennusryhmiä koskevien päätösten on oltava perusteltuja, luotettavia, oikeudenmukaisia ja ymmärrettäviä, mielellään myös läpinäkyviä. Luottamuksen tulisi olla liiton toiminnassa keskeinen arvo, pitkät urheilu-urat ja instituution kunnioitus rakentuvat luottamukselle. Vastavuoroisesti urheilijan kannattaa olla apuna auttamassa liiton ja lajin julkisuuskuvan kehittämisessä ja markkinoinnissa. Se on nykyään helppoa somen avulla! 

Jokainen harjoitus on arvokas. Päivittäiset, viikosta ja vuodesta toiseen toistuvat harjoitukset määrittävät sen, kuinka lähelle optimia pääsemme kilpailuissa. Valmennuksen kannalta on olennaista pyrkiä aina luomaan hyvä ilmapiiri ja joukkuehenki jokaiseen harjoitukseen. Hyvä tekemisen meininki ei synny annettuna, vaan vaatii sitä että jokainen joukkueen jäsen, joihin lasken myös valmennuksen ja tukiryhmät, keskustelevat asiasta ja päättävät "koodin" jolla harjoituksissa viedään asioita eteenpäin. Jos yhdessä päätetään että jokainen ryhmän urheilija kohtelee joukkuekaveriaan kuin haluaisi itseään kohdeltavan, ollaan jo pitkällä. Valmentajan kiinnostus urheilijaan ihmisenä on osa laadukasta prosessia. On oltava valmis keskustelemaan ja auttamaan urheilijaa. Valmentaja, huolimatta päättävästä asemastaan, on kuitenkin "vain" urheilijan ja lajin palvelija. Valmennuksen laatu on luonnollisesti tärkeää, pelkkä ilmapiiri ei kanna optimisuorituksiin, pitää myös tehdä oikeita asioita kunnollisissa olosuhteissa. Jos soutunelosta ei ole aikaa virittää joukkueen yksilöille sopivaksi, ei sillä kannata lähteä vesille. 

Joskus on hyvä ottaa ulkopuolinen tarkistamaan prosessin laatu ja kehittämään sitä. Psyykkinen valmentaja Ken Way valmensi koko Leicester Cityn jalkapallojoukkueen organisaatiota - tuloksena Valioliigan mestaruus 2016. Seuraavana vuonna manageri Claudio Ranieri ajatteli että homma on hanskassa ja Ken sai lähteä. Tulokset puhuvat puolestaan, 2017 Leicester City sukelsi pahasti, kun kahdella edellisellä kaudella Ken sai organisaatiosta optimin irti ja se riitti mestaruuteen 2016 keväällä! Pressiä aiheesta: The Telegraph

Tuki / asiantuntijaryhmän oletetaan tuntevan eri osa-alueita jotka liittyvät joko prosessiin tai kilpailuun, lajin kautta löytyy osa asioista joiden kehittämisestä saadaan pieniä etuja, marginal gains. Urheilijan vanhemmat tuntevat nuoren urheilijan parhaiten, he ovat avainasemassa olosuhteiden kuten ravinnon, unen ja positiivisen asenteen varmistamisessa urheilijan arjessa. Eri alojen asiantuntijat vastaavat omista aloistaan, mutta yhteiset palaverit ovat paikallaan aina kun niiden nähdään lisäävän prosessin laatua. 

Valmentaja ja psyykkinen valmentaja

Valmentajan kannattaa käydä itse psyykkisessä valmennuksessa oppiakseen ymmärtämään sekä itseään että omaa potentiaaliaan valmennustapahtumien kehittämisessä ja oman paineenhallintansa kehittämisessä. Tästä hyvä esimerkki on Mirka Knapkovan maailmanmestaruus ja olympiakulta naisten yksikkösoudussa vuosina 2011 ja 2012. Hänen kuumakallena tunnettu valmentajansa kävi talven 2010-2011 aikana psyykkisessä valmennuksessa, jotta hän saisi Mirkasta parhaan irti. Tulokset kertovat vaikutuksen. Aiemmin Tomas oli ollut ennen kilpailuja hermostunut ja jännittynyt ja se oli heijastunut Mirkan suoritukseen liian aggressiivisena kilpailun aloituksena joka sitten johti yleensä sippaamiseen ja alisuorituksiin. Tomas pystyi psyykkisen valmennuksen avulla kehittämään kilpailuun valmistavia rutiinejaan ja Mirka vapautui voittamaan kilpailuja. Valmentaja on jopa tärkeämpi psyykkinen valmentaja kuin psyykkinen valmentaja itse, koska valmentaja on läsnä jatkuvasti ja antaa palutetta päivittäin. Näin ainakin pitäisi olla. 

Ilo ja vuorovaikutus parantavat harjoittelun laatua

Suomalaista urheilun soisi kehittyvän positiiviseen ja sosiaaliseen suuntaan. Sosiaalisuudella tarkoitan ryhmien voimavarojen tiedostamista ja hyödyntämistä etenkin kestävyysharjoittelussa. Aivotutkijat ovat havainneet että sosiaaliset ärsykkeet parantavat harjoituksen laatua, tämä ei tapahdu kestävyysurheilussa mitenkään automaattisesti. Joukkuelajeissa palaute on teknisen kehityksen kannalta tärkeää, ja toisaalta tyyli antaa palautetta vaikuttaa ilmapiiriin ja sitä kautta tulokseen. Olisi naivia väittää että vuosia jatkuva harjoitusten ilmapiiri ei vaikuttaisi urheilijoiden suorituksiin, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Kuinka paljon vuosien positiivinen kierre voi kehittää urheilijoita, ja auttaa heitä saavuttamaan parempia tuloksia? Kun tavoitteena on olla paras, yksilö tai joukkue, on huonoon ilmapiiriin tyytyminen tasoituksen antamista vastustajille. Onko meillä siihen varaa?

Ongelmat prosessien luomisessa kulminoituvat inhimillisyyteen. On haastavaa keskustella asioista ilman egojen kolahtelua vastakkain. Ei ole helppoa toimia niin että urheilija ja laji ovat keskiössä. Hyvälle valmentajalle kehityskohteiden pohtiminen ei ole kritiikkiä vaan mahdollisuus päästä eteenpäin ja kehittyä. Oman inhimillisyyden ja rajallisuuden ymmärtäminen antaa valmentajalle myös vapauden tehdä virheitä, ja myöntää virheensä ja sitä kautta kehittyä. Mikä urheilussa on kehitystä tärkeämpää, vai onko mikään?

Täydellisyyden vaatimus

Doping ja siihen liittyvä uutisointi tekevät surulliseksi. Valmensin huippu-urheilijoita vuodesta 2003 vuoteen 2012. Välillä ryhmässäni oli enemmän urheilijoita, välillä vähemmän, mutta koko ajan olin henkisesti vastuussa urheilijoistani sekä urheilijoina että ennen kaikkea ihmisinä. Doping valvonta on hyvä, mutta se ei ole urheilijan kannalta katsottuna kovinkaan helppoa. Olinpaikkatietojen jatkuva ilmoittaminen ja 24/7 urheilijana olo kuluttavat henkisesti. Huippu-Urheilu on ammatti, hyväksyn antidopingyön ja pidän sitä välttämättömänä puhtaan urheilun saavuttamiseksi. Haluan kuitenkin tuoda muutaman näkökulman keskusteluun Johaugin tapauksesta. 

- Tiedämme nyt aineen pitoisuudet ja asiantuntijat sanovat että juotuna / syötynä / pistettynä pitoisuudet olisivat sata - tuhatkertaisia. Tämä siis tukee sitä selitystä että Johaug nimenomaan käytti huulirasvaa, eikä doping ainetta. Tiedämme että lääkäri otti vastuun virheestään ja erosi työstään.  

- Saiko urheilija aineesta mitään hyötyä? En osaa tähän vastata, enkä usko että osaa kukaan muukaan. Kuitenkin uskon että hyöty lähestyy nollaa koska pitoisuudet olivat erittäin pieniä. 

- Fakta on että elimistössä oli pieni määrä kiellettyä ainetta. Siihen miksi ainetta kehosta löytyi on luonnollinen selitys, jota asiantuntijoiden lausunnot aineen pitoisuuksista tukevat. 

Vaadimmeko että urheilija on erehtymätön, että urheilija ei voi luottaa kehenkään? Haluaisin katsoa tätä asiaa urheilijoiden kannalta. Ei urheilua puhdista yhtään se, että inhimillisestä virheestä tuomitaan kovaan rangaistukseen. Entä jos virheen tekijä olisi ollut Krista Pärmäkoski tai Iivo Niskanen? 

Keskustelusta paistaa se, että Suomessa ajatellaan että Norjalaiset ovat lähtökohtaisesti syyllisiä, ja toisaalta halutaan yksi kova vastustaja pois suomalaishiihtäjen edestä sekä Lahden MM-kisoista että 2018 Olympialaduilta. Tämä juontaa juurensa Lahteen 2001 jolloin suomalaiset jäivät kiinni dopingista. Tapausten ero on selvä, suomalaiset olivat tietoisesti käyttäneet dopingia suoritusta parantaakseen ja nykyisten tietojen perusteella Johaug on tehnyt inhimillisen virheen. Kosto on kuitenkin niin suloinen....

Inhimillinnen näkökanta olisi paikallaan. Totuutta vääristelemättä, ilman oman edun tavoittelua, urheilevan ihmisen, ja urheilun itsensä kannalta katsottuna. Mielestäni Johaug on jo rangaistuksensa huolimattomuudestaan kärsinyt. Jos ajattelemme urheilua yleensä, niin urheilijat ovat nuoria ihmisiä, jotka heittäytyvät urheilun maailmaan, kasvavat kohti omaa potentiaaliaan, yrittävät, ja erehtyvät. Meidän vanhempien, valmentajien, urheilujohtajien ja sääntönikkareiden on oltava viisaampia ja hyväksyttävä inhimillisyys.

Astmalääkkeillä kikkailu on sitten kokonaan toinen asia. En hyväksy sitä, se on huomattavasti vakavampi ongelma, siinä pyritään nimenomaan suorituksen parantamiseen keinotekoisesti...

Saimme mitä ansaitsimme

Rio de Janeiron olympialaisten jälkihöyryissä keskustellaan taas urheilun toimintatavoista ja resursseista kriittiseen sävyyn, syytä onkin. Menestys jäi laihaksi, mutta totuuden nimessä tulos ei valehtele. Suomalainen urheilu ei toimi. Suomalaista huippu-urheilua rahoitetaan vähän reilulla 10 miljoonalla eurolla vuosittain, summaa voi pitää isona vain se, joka ajattelee että tämä 10 miljoonaa olisi omassa taskussa. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon tällä 10 miljoonalla saa aikaan keskustelua ja sisältöä mediaan niin summa on mitätön. Mitätön se on myös suhteessa siihen mitä prosesseja ja kuinka paljon urheilu vaatisi jos siihen oikeasti haluttaisi satsata. 

Vertailun vuoksi Imatran 28 000 asukkaan kaupungin terveydenhuollon menot ovat vuodessa n. 80 miljoonaa euroa, ja nousua pari miljoonaa vuodessa. Nousun loppua ei näy. 

Kaikki kulminoituu valmennukseen Sanna Kämäräinen kertoo Ylen haastattelussa  siitä miten hänen silmansä aukesivat Berliinissä ammattivalmentajan johtamaan ryhmäharjoitteluun. Uskon itsekin vahvasti toimiviin harjoitusryhmiin, joissa urheilija viihtyy, ja haastaa itseään ja muita. 

Linkki haastatteluun

 

Jotta tuottavia prosesseja =harjoitusryhmiä, syntyy, on meillä ensin oltava ne jotka luovat nämä prosessit = valmentajat

Kun prosessit on luotu tarvitsemme ne, ketkä ylläpitävät prosesseja = valmentajat

Prosessien ja yksilöiden kehittyeessä tarvitsemme ne, ketkä kehittyvät prosessien mukana ja edelleen pystyvät ylläpitämään, nyt jo vaativaa prosessia = valmentajat

Valmentaja on myös se, joka vastaa toimivan kokonaisuuden luomisesta urheilijan ympärille. Valmentaja on parhaimmillaan monipuolinen huippuosaaja joka kehittää itseään sekä lajitaidoissa, palautteen antamisessa, psyykkisessä valmentamisessa jne jne...

Urheilijan ura on pitkä ja oman potentiaalinsa saavuttaakseen on treenattava vuosia, menestyvä valmentaja on se, joka pystyy pitämään prosessin mielenkiintoisena ja kokonaisuuden hanskassa vuosikaudet. Nykyjärjestelmä valitettavasti olettaa että tämä onnistuu talkoovoimin. Marko Malvela kuvaa tätä omassa blogissaan. Oman valmentajapolkuni mahdollisti oma maahantuontiyritykseni jonka aikaa käytin surutta valmennukseen vuosikaudet. 

Marko Malvelan blogi

Maailmalla huippuvalmentajat ovat kysyttyjä luennoitsijoita, ja suomessa koulutusfirmat ottavat oppia maailman johtavista valmentajaguruista, koska meillä ei ole omia, ehkä Dettmania ja Tammista lukuun ottamatta. Väitän että jos suomalaista valmentajaa arvostettaisiin maksamalla heille palkkaa, meillä olisi myös työelämän ongelmiin urheilun prosesseissa opittuja ratkaisuja huomattavasti enemmän ja koko työelämä ja yhteiskunta voisivat paremmin. 

Olisi kovin suotavaa että yhteiskunta rahoittaisi valmennusta työllisyydenhoito-, terveydehoito, ja syrjäytymisen ehkäisyyn käytettävistä varoista. Tai käyttäisi veikkausvoittovaroista vähintään 100% urheiluun, valmennuksen ollessa yksi selkeä tuen kohde. 

Urheiluvalmennus

Kiitos Islannin jalkapallojoukkueelle siitä että Suomessa käydään nyt keskustelua ammattivalmentamisesta. On aikakin. 

Islantilaisessa jalkapallossa valmentajat ovat ammattilaisia joille maksetaan palkkaa. Suomalaisessa urheilussa valmennus hoidetaan vähintään 95% talkoovoimin. Usein urheilevien lasten isien ja äitien toimesta. Kaikki kunnia valmennuksen talkootyölle, mutta usein siinä laatu ei ole läsnä. Seuroissa kehitellään kaikenlaisia vuorottelujärjestelmiä jotta vanhempien arki ei kuormitu liikaa. Tämä on lähinnä liikunnallista lapsiparkkitoimintaa, ei valmennuksellisesti toimivaa urheilua. Valmentajan tulee olla läsnä ja tuntea valmennettavansa ja olla heidän kehityksessään mukana ja vieläpä innostunut siitä, päivästä toiseen. 

Nyt jos jollakulla menee porot sieraimiin siitä että vaadin lisää ammattivalmennusta myös lapsille, olkaa rauhassa, en vaadi sitä pihapelihöntsien sijaan vaan niiden lisäksi. Valmennuksessa taidot kehittyvät paremmin ja nopeammin, näitä taitoja voi sitten pihahöntsäilyssä jalostaa. Yksin eivät ammattivalmennus tai pihapelit / aktiivinen arkiliikunta riitä, tarvitaan molempia. - jos halutaan huipulle!

Suomalainen liikuntalaki on aikaansa jäljessä, ja ennaltaehkäisee liikuntakulttuurin kehittymistä. Laissa säädetään että kuntien vastuulla ovat liikuntapaikat ja seurojen vastuulla toiminta. Seurojen rahkeet eivät riitä valmentajien palkkaamiseen ja kunnilta ei apua heru, juuri tämän lain vuoksi. Ehkä olisi syytä käyttää syrjäytymisen ehkäisyyn tai työllisyyden hoitoon käytettävia varoja myös valmennukseen. Kehittelin pari vuotta sitten ajatusta valmentajien palkkausta tukevaa säätiötä, joka kaatui poliittiseen haluttomuuteen. (jos kiinnostaa, niin lue muutama blogi taaksepäin) Säätiön avulla olisi mahdollista ohjata varoja ja myös kerätä niitä nimenomaan valmentajien palkkaamiseen. 

Seuratoimijat näkevät usein ammattilaisuuden mahdottomana taloudellisista syistä. Palkan maksaminen merkitsisi lisää talkoita, ja porukka vetää nytkin äärirajoilla, on luonnollista etsiä muita teitä. yhtä luonnollista olisi tajuta, että muita teitä ei ole. - jos halutaan huipulle. Ammattilaisuuden myötä syntyy kilpailua, valmentamisen kulttuuria, laatua ja tuloksia, missä tahansa lajissa. Nyt seurat rekrytoivat nuoria intohimoisia valmentajia, jotka polttavat itsensä loppuun ja seura rekrytoi uusia. Osaaminen ei kumuloidu, kypsä urakehitys, kilpailu parhaista valmentajien paikoista, ja kokonainen valmentamisen ja opettamisen kulttuuri jää syntymättä koska valmentajuus ei ole uravaihtoehto. Hankittu tieto ja kokemus valuvat hukkaan. 

Koko liikuntalaki pitää muuttaa toimintaa, ohjaamista ja valmentamista palvelevaksi. Suomi käyttää liikutarakennusten seiniin vertailussa muihin paljon rahaa, mutta vertailussa muihin sen tärkeimmän, eli toiminnan tukeminen on lähes olematonta. 

 

Kokonaisuus ratkaisee!

Lahjakkuus ja kova työ ovat suuri osa menestystä, mutta pitkä, menestyksekäs ura vaatii paljon muutakin. Vierailin tammikuussa Prahassa käydessäni entisellä työpaikallani ja surukseni suurin osa 2009-2010 valmentamistani urheilijoista oli lopettanut. Ainut porukka joka oli edelleen kasassa oli omia polkujaan kulkenut kevyen luokan 4-.

Valmensin silloin lahajakkaita urheilijoita, jotka olivat jo 2011 mitaleilla nuorten MM-kilpailuissa, ja jotka kilpailivat olympiapaikoista jo 20-22 vuotiaina. Voisi kuvitella että he olisivat luoneet hyvät urat, mutta toisin kävi. Urheilijoiden asenne harjoittelua kohtaan ja lahjakkuus olivat kunnossa. Harjoittelun sisällöt olivat äärimmäisen kovia, joillekin liian kovia. Leiritystä oli tarpeeksi ja kalusto oli varmasti kunnossa.



Valitettavasti Tsekistä puuttui ja puuttuu edelleen pitkäjänteinen systeemi jossa urheilijan omaan motivaatioon luotetaan ja urheilijaa pyritään tukemaan siten että urheilijan arjesta ja harjoittelusta tehdään toimiva kokonaisuus. Ainut tie urheilija omien valintojen kunnioittamiseen on äärimmäisen kova menestys jo nuorena, mielellään yksiköllä. Tällä tiellä Ondrej Synek ja Mirka Knapkova ovat edelleen ja paperilla tilanne Tshekissä näyttää hyvältä, mutta joukkueveneissä paketti on totaalisen levällään. Ehkä surullisinta on että paketti on hajonnut valmentajien ja johdon keskinäisiin riitoihin ja omiin valtapyrkimyksiin. Urheilu on jäänyt taka-alalle. Tämä näkyy myös esim top 20 Miesten ergoaikojen keskiarvon radikaalina putoamisena.

Jos ajattelee tätä ja suomalaista soutuskeneä, niin täällä lahjakkuuksista on pulaa, ja nämä kaverit olisivat hyvinkin pystyneet täällä luomaan pitkän ja menestyksekkään uran. Paradoksaalista on tietysti se, että Suomessa kilpailun vähyys on ongelma, ja Tshekissä kilpailua on jopa liian kanssa. Suomessa huippujen taustat ovat paremmassa jamassa, mutta olosuhteet huonommat sekä rahoituksen että päivittäisen harjoittelun laadun (kovatasoisten harjoitusryhmien puute) kautta. Tshekissä järjestelmä kasaa esteitä urheilijoiden tielle ja vain kovapäisimmät selviävät.

Eri maissa on eri ongelmat ja eri kulttuureissa eri asiat painottuvat. Uskon että on olemassa jonkinlainen huippu-urheilun optimaali, joka koostuu eri tekijöistä, jotka pitäisi saada kohdalleen. Tämä optimaali on monisäikeinen kokonaisuus, johon pitäisi pyrkiä vaikuttamaan laajemmin kuin mitä usein pystymme. Pienessä maassa on mahdollista luoda polku joka palvelee melko kokonaisvaltaisesti, ja tätä etua Suomessa soisi käytettävän enemmän. Suurin ongelmamme on harrastajamäärien pienuus, ehkä jääkiekkoa lukuun ottamatta. Riittävän tasokasta seuraa on vain kovin vähän. Joskus tämäkin onglema on ratkaistavissa siten että muuttaa sinne missä harjoituskavereita riittää, tai järjestää leirityksiä niin että pääsee todella haastamaan.

On helppo luetella asiat joiden täytyy olla kunnossa, mutta ryhdypä laittamaan niitä kuntoon! Oman potentiaalin maksimointi ei siedä kompromisseja, mutta vaatii tosiasioiden tunnustamista, realismia ja etenemistä sekä tieteellisellä että emotionaalisella otteella. Urheilijan usko valmennukseen ja taustojen toimivuuteen ei saa horjua, ja jo siksikin valmennuksessa ja taustalla asiat on tehtävä hyvin ja rehellisesti. Uskon että nykyiset nuoret urheilijat haluavat maksimoida kehityksensä. Uni, ravitsemus, harjoittelu, lajin ymmärtäminen, ryhmässä toimiminen ja käytännössä koko urheilijan arki kannattaa rakentaa marginal gains periaatteella, eli otetaan kehitystä kaikkialta, mistä sitä on otettavissa. Pyritään katsomaan asiaa laajemmin. Tieteen ongelma on se, että sitä tarvitaan, monesti yksilöllisyys tekee toiselle mahdolliseksi sen, joka ei toisella toimi lainkaan. Ylenmääräinen pedanttisuus ja pyrkimys laajaan kontrolliin ei sekään johda optimaaliseen loppputulokseen. Usein harjoitusryhmä on tässä tilanteessa korvaamaton, se tuo tekemiseen huumoria, rentoutta ja väljyyttä, kilpailun lisäksi. Positiivinen kannustava ilmapiiri vaikuttaa enemmän kuin uskommekaan.

Sisäsoudun SM / Finnish Open / Nordic Open

Olimme järjestämässä ensimmäisiä C2 laitteilla käytyjä sisäsoudun SM-kilpailuja vuonna 1988. Silloin kisan voitti Pertti Karppinen ajalla 5:52,0. Laitteet olivat mallia B ja suomalaissoutajillekin melkoisen uusia. Tämä näkyi usein napakkana alkuvahtina ja hyytymisenä loppua kohti.



Tammikuun lopussa järjestettävät kilpailut ovat järjestyksessään 28:s SM-tapahtuma. Olen ollut järjestelyissä mukana joko henkilökohtaisesti tai yritykseni kautta joka kerta. Meillä on ollut soutuliiton kanssa "löyhä" yhteenliittymä joka on syntynyt meidän halustamme tukea suomalaista soutua. Tästä syystä kilpailuissa vaaditaan lisenssi ja seurajäsenyys. Suomi taitaa olla maailman ainut maa jossa lajiliitolla on jokin rooli, ja jossa osallistumista rajoitetaan vaatimalla lisenssi. Soutu - tai nykyisellään Melonta - ja Soutuliiton rooli on ottaa vastaan lisenssimaksut ja tuottaa tapahtumaan mitalit. Pelkästään sisäsoutuun osallistuvia on lienee muutama kymmenen, joten taloudellisesti liiton "menetys" olisi pieni vaikka lisenssipakosta luovuttaisiin. Lisenssipakon poistamisen seurauksena sisäsoudusta tulisi kaikille avoin kilpailumuoto, todellinen matalan kynnyksen laji joka palvelisi sekä huippusoutua että eri ikäisi harrastajia.

Olisiko aika käyttää sisäsoutua soudun markkinointiin?

Soudulla ja soututapahtumilla on CrossFit salien ja CF kilpailutoiminnan kehittymisen kautta suuri potentiaali. Tällä hetkellä osallistumiseen vaaditaan lisenssi joka tekee kilpailemisen vaikeasti lähestyttäväksi. Olisiko aika kääntää kelkka ja pyrkiä markkinoimaan soutua sisäsoudun avulla? Suuntaviivoja alla:

- Poistaa lisenssipakko
- Markkinoida tapahtumia hyvissä ajoin ja aktiivisesti kuntosalimaailmaan, erityisesti CrossFit saleille.
- Rekrytoida potentiaalisia urheilijoita soutuseuroihin.
- Pyrkiä ruokkimaan tapahtumien kansainvälisyyttä markkinoimalla kilpailuja esimerkiksi Pietariin ja Viroon
- Liittää tapahtuma jossain vaiheessa osaksi kotiratasoutuja. (Kotiratakausi 1. voisi alkaa vaikka syksyllä ja päättyä tähän tapahtumaan). Ei olisi poissuljettua jatkaa yhteistyötä myöskään kevään KLL:n tapahtuman kanssa.

Uskon että näillä toimenpiteillä talven kilpailut kasvaisivat suomalainen soutu kasvaisi myös. Kasvua soutu totisesti tarvitsisi!

Maailma kehittyy ja suomalaisen soudun etu olisi jos soutajia olisi enemmän, itse asiassa se on elinehto. Mikäli temme asiat kuten aina ennenkin, katoaa potentiaalinen menestyslaji marginaaliin, häipyäkseen vähitellen sieltäkin.

Wattbike kilpailutoiminta

Yritykseni aloitti Wattbiken maahantuonnin vuonna 2009. Olen monen mielestä jäävi puhumaan Wattbikesta urheilutoiminnassa, mutta samalla olen asiantuntija, sillä olen ollut touhussa mukana sen alusta lukien ja nähnyt sekä sisäsoudun että Wattbiken tulon sekä globaalisti että Suomen näkökulmasta.

Foorumeilla kirjoitellaan kaikenlaista kilpailutoiminnasta ja itse pyörästä, sekä asiallista että asiatonta, ajattelin vähän avata Wattbike - maailmaa.

Wattbike on Brittien pyöräilyliiton valmentajien vaatimuslistan mukaan rakennettu yhteistyössä heidän kanssaan. British Cycling käyttää pyörää harjoitteluun, testaukseen ja kykyjenetsintään. UCI:n alainen organisaatio World Cycling Centre käyttää Wattbikea valmentajien koulutuksessa. Nämä kaksi globaalisti katsottuna maailman johtavaa organisaatiota pyrkivät hyötymään Wattbiken tarjoamista mahdollisuuksista. Me haluamme nähdä Suomalaisen pyöräilyn kehittyvän ja olemme siksi luoneet esimerkiksi Wattbike kilpailusarjan. Tavoitteenamme on saada Suomeen lisää Wattbike-harjoituskeskuksia ja auttaa pyöräilijöitä kehittymään. Aivan, tavoitteemme on myös myydä ja vuokrata pyöriä, jotta voisimme elättää itsemme ja perheemme!

1. Tehon suhde vauhtiin

Wattbike mittaa aidosti ja oikeasti tehoa. Tehon mittaus tapahtuu nykyaikaisen voima-anturin avulla joka mittaa ketjuun kohdistuvaa voimaa. Tässä Wattbike poikkeaa edukseen spinning-pyöristä ja vanhan liiton kuntopyöristä. British Cycling oli pyörän kehitystyössä voimakkaasti mukana, ja heiltä on kotoisin muun muassa tehon muuntaminen vauhdiksi. Tämä perustuu seuraavaan oletukseen; "70kg pyöräilijä ajaa tuulettomalla velodromilla täydellisellä ajotekniikalla." Tästä johtuu se, että vauhti suhteessa normaaliin maantien vauhtiin on Wattbikella suurempi. Kannattaa huomata se, että oli oltava lähtökohta jonka avulla vauhtia ruvetaan mittaamaan. On sanomattakin selvää että ison ja painavan pystyssä ajavan kaverin ilmanvastus ja vierintävastus vaikuttavat maantiellä vauhtiin enemmän kuin Wattbikella. Wattbike ei sakota huonosta ajoasennosta eikä suuresta kehon painosta.

2. Painoluokat Wattbike kilpailuissa?

Soudussa on ulkona ja sisällä kaksi painoluokkaa, avoin ja kevyt. Miehillä vesillä kevyt on yksikössä 72,5, muissa keskipaino 70kg ja maksimi 72,5kg, sisäsoudussa 75kg. Naisilla kevyen naisiston keskipaino 57kg , 1x ja joukkueen maksimi 59kg ja sisäsoutu 61,5kg) Tekeekö tämä homman oikeudenmukaiseksi. Valmensin Lontoon Olympialaisissa 84 kg:n painosta Belgialaista soutajaa Tim Maeyensia joka souti alkuerien pienessä myötätuulessa uuden olympiaennätyksen ja karsiutui sitten välierässä finaalista. Välierä soudettiin vastatuuleen. Oliko tämä oikeudenmukaista? Mielestäni ei, Timin vastustajat olivat isokokoisia ja painavampia, (osa jopa 20kg painavampia) jolloin heidän veneensä vauhti hidastui palautuksen aikana vähemmän kuin Timillä. Tietty epäoikeudenmukaisuus on osa urheilun tarinaa, olosuhteet geenit, fyysinen koko, luontainen hapenottokyky jne. On mahdoton tehdä urheilua täydellisen oikeudenmkaiseksi. Mikäli meillä olisi Wattbike kisoissa kilosarjat, mihin rajat vedettäisiin? Pitäisikö olla 5kg välein vai 10kg välein, joka tapauksessa sarjajako ei olisi kaikille sopiva. Tietysti, jos jokaiselle olisi oma kilo / ikäsarja, kaikki voittaisivat, mutta olisiko se tarkoituksenmukaista?

3. Tehon ja painon suhde (W/KG)

Pyöräilyssä hyvä menestyksen ennustaja on tehon suhde painoon eli w/kg. Voisimme teoriassa syöttää kisasoftaan jokaisen osallistujan painon ja määrätä sijoitukset sen perusteella kenellä on paras w/kg. Tämä tekisi itse kilpailusta "teennäistä" ja usein kävisi niin että voittaja ei olisi se, joka on ensimmäisenä maalissa. Olemme tietoisesta valinneet näkökannan joka perustuu siihen että Wattbike kisailu on oma kilpailumuotonsa, se voittaa joka on ensimmäisenä maalissa, kuten muussakin urheilussa. Uskomme, että parhaiten Wattbike palvelee kilpapyöräilyä talven harjoitus ja kilpailumuotona oman henkilökohtaien kehityksen motivaattorina ja työkaluna. Jos katsomme alkukauden kisoja niin Halmeen veljekset ovat olleet vahvoilla, Kaverit ovat normaalikokoisia ja normaalipainoisia, siis 70-80kg. Heidän menestyksensä ei parustu voimaan ja lihasmassaan vaan hyvään pyöräilykuntoon. 63kg painava Sakari Lehtinen teki Hyvinkään 10km kisassa tuloksen 12:54,7. (w/kg arvo 5,88). Tuon perusteella tiedämme että hän on jo hyvällä tasolla fyysisesti, mutta tiedämme myös että huipulle nouseminen vaatii muutakin kuin hyvän w/kg suhteen!

4. Tapahtumat

Wattbike tarjoaa sekä pyöräseuroille että tapahtumille mahdollisuuden toimintaan muuten hiljaisella talvikaudella. Tapahtumina kisat ovat haastavia ja hauskoja, jos ne sillä tavoin haluaa nähdä. Jos joku ei voi sen takia osallistua että q - factori on niin suuri että lonkat menevät sijoiltaan, niin on parempi jäädä kotiin. Tapahtumiin osallistuvien määrä on vähitellen kasvanut, mutta uskomme että se voi kasvaa paljon enemmänkin jos pyöräilijät ottaisivat osallistumisen haastavana harjoitteena enemmän kuin kilpailuna joka olisi pakko voittaa. Tapahtumat tarjoavat urheilullisen sosiaalisen viitekehyksen kavereiden tapaamiseen ja muiden suoritusten seuraamiseen. Kannustan ihmisiä rohkeasti ottamaan osaa kisoihin, elämykset kertovat sitten että miksi se kannattaa!

5. Kilpailun tarkoitus

Lähestyn urheilua siitä näkökulmasta että kilpailen itseäni vastaan. Wattbike kilpailuissa sijoitukseni on yleensä lähdön viimeinen, mutta se ei himmennä minulle itselleni hyvää suoritusta. Poljin Pyöräliike Lundbergissa ennätykseni 4km kisassa. En kilpailun aikana katsonut kertaakaan screenille enkä monitoristakaan seurannut muuta kuin kilometrivauhtia. Tasainen OMA suoritus toi ennätyksen. Kilpailutilanne antaa kyllä virtaa omaan suoritukseen, mutta Wattbikella ajaessa kisaan ei vaikuta peesi eikä ajosilmä. Laji mittaa sitä tehoa jonka olet onnistunut itseesi harjoittelun avulla rakentamaan, ei muuta. Haasteena on aina se, miten pystyä rakentamaan lisää tehoa seuraaviin kisoihin ja ensi vuoteen...

6. Wattbiken mahdollisuudet kehittää suomalaista pyöräilyä

British Cycling ja UCI käyttävät pyörää projekteissaan, mielestämme tämä osoittaa sen, että Wattbikella on annettavaa pyöräilylle. Kykyjenetsintä toimii pienessä mittakaavassa jo nyt, Wattbike treeneissä ja kisoissa paljastuu pyöräilyyn lahjakkaita tyyppejä, joilla on mahdollisuuksia nousta kansalliselle ja kansainvälisellekin tasolle. Olisi hyvä jos kykyjenetsintä olisi laajempaa ja organisoidumpaa, silloin lahjakkuuksia löytyisi enemmän! Wattbike tarjoaa mahdollisuuden pienryhmäharjoitteluun joka tuo mielekkyyttä ja seurattavuutta talviharjoitteluun. Sisäsoudun harjoittelu mullistui sisäsoutulaitteen tulon myötä ja fyysisesti tarkka yhteisharjoittelu on vienyt urheilijoita uudelle tasolle. Miksi tämä ei voisi tapahtua pyöräilyssä? Me tiedämme että kehitystä ei tapahdu sohvan nurkasta huutelemalla.

Ergotuloksia

Viime aikoina on sisäsoudussa tehty loistavia tuloksia. Olympiavuosi selittää osan niistä, osa selittyy sillä että harjoittelu kehittyy ja kykyjenetsintä toimii. Tanskan Henrik Stephansenin kevyen ME 5:57 on uskomaton tulos 75 kiloiselle miehelle. Anne Watkinsin vitonen 16:56 ja osia on uskomaton, suorastaan miehekäs, tulos naiselle! Eric Murrayn tunnin ennätys Dynamicilla ja Ondrej Synekin uusi Tshekin ennätys 5:40,9 kertovat siitä että Lontoossa soutajat tulevat olemaan todella kovassa kunnossa. Kaksinkertainen Olympiavoittaja Olof Tuftekin vertyi vetämään 5:46,9, joka lienee hänen ennätyksensä tai ainakin lähellä sitä. Samoissa Norjan mestaruuskilpailuissa Ruotsin vuoden 2010 maailmanmestari Frida Svensson kellotti 6:48,2.

Kotimaisissa sisäsoudun SM-kilpailuissa tulostaso ei huimannut. Hyviä suorituksia nähtiin, mutta vertailussa maailman tasoon olemme kaukana. Tämä tosiasia ei saa aiheuttaa tuhkan sirottelua ja lapun laittamista luukulle, vaan aitoa ja oikeaa toiminnan kehittämistä ja kykyjen etsimistä haastamaan maailman valioita. Urheilu, suomalainenkin, elää huippu-urheilusta ja haasteista jota huippu-urheilu tarjoaa.

Täällä Avisin harjoituskeskuksessa, Portugalissa, jossa jälleen leireilemme pääsee seuraamaan myös muiden soutumaiden tekemistä. Tällä hetkellä täällä leireilevät Tanskan ja Sveitsin joukkueet ja heidän lisäkseen Marcel Hacker ja Lassi Karonen. Kilpailuhengen voidaan sanoa kukkivan näissä joukueissa. Satuin eräänä iltana vetämään omaa ergotreeniäni Tanskan kevyiden miesten rivistöön, joka veti 40 minuutin siivua, koko 10-12 äijän joukkue tasan samaan tahtiin ja riittävän kovalla vauhdilla. Valmentaja oli mukana rivistössä ja kun jälkeenpäin keskustelin hänen kanssaan aiheesta hän sanoi että on hyvä tietää miltä urheilijoista tuntuu...niinpä. Pienet asiat, kuten yhtenäinen tahti ja liike imevät mukaansa ja toimivat todella hyvinä motivaattoreina. Kun joukkue pysähtyi, ei pariin minuuttiin kuulunut muuta kuin puuskutusta, jonka jälkeen vähitellen alkoi iloinen puheensorina.

Näen että yhdessä harjoittelu luo tunnelmaa joukkueeseen. Kehitys näkyy kaikille ja ruokkii itse itseään. Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään kerta kun korostan ryhmässä harjoittelun voimaa kehityksen moottorina, ja sosiaalisuuden voimaa motivaation kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Suomessa talvi on pitkä ja meidän on pakko kehittyäksemme laajemmalla rintamalla pyrkiä harjoittelemaan ryhmissä, organisoidusti ja avoimesti. Maailman taso tarjoaa hyvän vertailun siihen missä menemme, ja kansainväisen menestyksen tulee olla yhteinen tavoitteemme. Soutua pidetään yksilölajina, mutta se ei ole sitä. Soutu on joukkuelaji, jossa joukkueissa ja ryhmissä tapahtuvan harjoittelun avulla noustaan huipulle. Poikkeuksia toki on, näitä yksinäisiä puurtajia jotka menevät läpi harmaan kiven, kaikki kunnia heille. Kulttuurin syntyminen vaatii kuitenkin enemmän, isomman joukon urheilijoita ja valmentajia ja ennen kaikkea YHTEISEN suunnan ja toteutuksen.

Soudun suunta

Kohtaa totuus, aseta tavoite ja toimi!
(Lainaus Iron Coaching sivustolta)

Soutu on aina toiminut marginaalissa ja tulemme olemaan pienehkö laji tulevaisuudessakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että emme voisi menestyä tai voida hyvin lajina lajien joukossa. Meidän on käytettävä vahvuuksiamme, jotta voimme luoda edellytyksiä lajin hyvinvoinnille.

Heikkoutemme on toiminnan pienuus, organosoimattomuus, epäyhtenäisyys ja kaikkinainen laadun puute harjoittelussa. Toimivat valmentajat varmasti loukkaantuvat tästä kommentista, mutta tulokset kertovat tasomme, turha sitä on kaunistella. Valmennusjärjestelmämme ei ole ajan tasalla, eikä kilpailukykyinen, eikä ole ollut sitä kymmeniin vuosiin! Näennäisesti meillä saattaa olla tietoa valmennuksesta ja soututekniikasta, mutta pelkkä tieto ei kuljeta venettä yhtään nopeammin eteenpäin. Meidän täytyy käyttää tietoa mahdollisimman suureen joukkoon soutajia jotta saamme tuloksia aikaan.

Tärkein vahvuutemme on se, että soutu on harvinainen kestävyyslaji jota voi harrastaa ja jossa voi kilpailla joukkueena. Ihminen on sosiaalinen ja etenkin nuorille on tärkeää kuulua joukkoon. Suuri osa suomalaisesta soutumenestyksestä on saavutettu yksiköillä, mutta ei ilman joukkueen, eli harjoituskavereiden tukea. Haasteemme on ruokkia sosiaalisuutta ja tehdä sen avulla harjoittelusta laadukasta, motivoivaa ja kehittävää.

Uuden-Seelannin soutajat harjoittelivat kanssamme Hazewinkelissä kolme viikkoa ja Tim vietti talvesta 8 viikkoa Uudessa - Seelannissa harjoittelemassa heidän kanssaan. Uuden-Seelannin soudun kulmakivi on ryhmäharjoittelu. Dick Tonks vastaa neljästä veneestä itse, M1x, W1x, M2- ja W4x. Nämä veneet harjoittelivat yhdessä 1-2 kertaa päivässä sekä harjoituskaudella että kilpailukaudella. Suuri osa harjoittelusta oli erilaisia harjoitteita vene venettä vastaan tasoituslähtöinä, eri tehoalueilla. Sama toistui KAIKISSA ryhmissä. M2x ja LM2x muodostivat yhden ryhmän. Näiden kahden harjoitusryhmän ryhmän tulos on mykistävä; 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia, mitaliprosentti siis tasan 100% ja voittoprosenttikin 50%! Ryhmäharjoittelun voima näkyi myös Tshekissä ja aikanaan LW2x projketissa - urheilijoiden kehityksenä.

Kysymykseni kuuluu, millä tavoin voisimme toimia suomalaisessa soudussa siten että parannamme harjoittelun laatua, vähennämme drop - outtia ja teemme lajistamme enemmän kiinnostavan nuorille ja aikuisillekin, esitän vakavissani suomalaiselle soudulle alla olevaa kehityssuunnitelmaa ja väitän että se on realistinen. Tämä järjestelmä olisi suunnattu nuorille, mutta siitä voisivat hyötyä kaikki soutajat. Rakenne tarvitsee yläpuolelleen hyvän huippu-urheilujärjestelmän, johon nykyiset huiput voivat kiinnittyä, mutta huippuryhmää on saatava suuremmaksi muutaman vuoden marginaalilla ihan yksinkertaisesti tekemisen tasoa nostamalla. Huippuryhmä tarvitsee myös oman valmentajansa.

Ehdotan vakavissani myös että projektin valmentaja-postia tarjotaan Australiassa hyviä tuloksia saavuttaneelle Jani Heinolle, ja alkavan talven aikana kartoitetaan mukaan lähtevät seurat / alueet ja varmistutaan niiden resursseista.



Soutu takaisin suomalaiselle urheilu- kartalle – pysyväisluotoinen toimintamalli
1. Jaetaan suomi alueiksi/alueellisiksi harjoituskeskuksiksi sen mukaan mitkä seurat pystyvät tarjoamaan kohtuulliset harjoitusolosuhteet ja valmennuksen. (esim. Helsinki, Hämeenlinna, Turku, Tampere, Jämsänkoski, Porvoo, Imatra, Lappeenranta)

2. Liitto osallistuu palkkaamalla päätoimisen valmentajan ja OTO – valmentajat projektiin sitoutuviin seuroihin. Korvaus OTO valmennuksesta esimerkiksi 250 - 500€/kk. Päätoimisen valmentajan palkkakulu n. 40 000€ - 50 000€. Yhteensä palkkakulut vuosittain n. 70 000 – 90 000€.

3. Edellytetään että keskuksissa toimitaan tietyllä formaatilla ja toteutetaan yhteisiä harjoitusohjelmia ja testejä joihin kaikki sitoutuvat. Ohjelma sisältää myös uusien soutajien rekrytoinnin. Jos seura tai alue ei sitoudu, niin se on ulkona systeemistä. Lahjakkuuksien etsintään käytetään esimerkiksi sisäsoutulaitteilla soudettavaa suunnattua kotirata-kilpailujärjestelmää kaikilla ohjelmaan osallistuvilla paikkakunnilla.

4. Liitto ja yhteistyötahot palkkaavat yhdessä valmentajan pyörittämään tätä toimintaa ja valvomaan sitä että homma toimii, johtamaan oman alueensa toimintaa ja myöhemmin junioreiden ja U23 maajoukkue toimintaa. Valmentajan vastuuna on yhden alueen pyörittäminen, valmentajien kouluttaminen ja yhteisten harjoitusohjelmien tekeminen asiantuntijoiden kanssa ja seuratoiminnan laadun seuranta. Testauksen toteutus kuuluu valmentajan rooliin yhdessä paikallisten valmentajien kanssa.

5. 16-18v. / Siinä vaiheessa kun oikeasti tähdätään junioreiden ja U23 arvokilpailuihin soutajat on koottava yhteen harjoittelemaan päivittäisellä tasolla. Siihen tarvitaan kaupunki jossa on hyvät olosuhteet lajin harjoitteluun sekä talvella että kesällä ja jossa on opiskelupaikkoja. (Tampere – Turku?)
Tavoite on että jokaisella paikkakunnalla on aina vähintään 6-8 nuorta soutajaa jotka harjoittelevat nyt perustettavassa valmennusryhmässä. Ajan myötä olisi suotavaa että ryhmäkoko kasvaisi lähemmäs kymmentä, resurssien riittäessä suuremmaksikin. ”Keskusjohtoisen” valmennuksen avulla helpotamme paikallisten valmentajien työtä ja varmistamme että saamme saatettua alulle suomalaisen tavan tavoitella palkintosijoja soudussa sekä fyysisellä sektorilla että soututekniikan osalta. Yhteinen näkemys harjoittelusta, tekniikasta, ravitsemuksesta ja ylipäänsä huippu - urheilun filosofiasta on olennainen osa toimintamallia.

6. Tehdään päätös projektin aloittamisesta NYT ja aloitetaan se 2012 syksyllä.

Perusteet:
1. Jokainen menestyksekäs soutuvalmennusjärjestelmä maailmassa perustuu hyvien sisältöjen lisäksi yhdessä harjoittelemiseen ja kilpailuun. Ryhmät toimivat sekä jatkuvana harjoitus ja kilpailuympäristönä, että motivaation lähteinä nuorille, menestyäksemme meidän tulee harjoitella yhdessä PÄIVITTÄIN!
2. Tällä hetkellä urheilijamme harjoittelevat liian yksin ja uskon että yhdessä voimme kehittää myös harjoitussisältöjä vastaamaan kilpailun asettamiin haasteisiin.
3. Ilman radikaalia kehitystä putoamme lopullisesti kansainvälisestä kilpailusta.

Melonnan ja soudun liitto, mikä on suomalaisen soudun etu?

Olen miettinyt liittojen yhdistymistä sillä kokemuksella mikä minulla on lajistamme suomessa ja maailmalla, ihmisyydestä yleensä ja niistä ihmisistä ketkä soudun parissa toimivat, kilpailusta ja lajin kokonaisuudesta. En edelleenkään ymmärrä sitä miksi yhdistymishanke on ylipäätään aloitettu. Pelkään että eräs syy on näköalattomuus, kyvyttömyys luoda toimivia rakenteita ja kehittää pientä lajia. Onko soutuliiton hallituksella ollut tarve paeta vastuuta kun laji vähitellen katoaa marginaaliin. Olen oman vastuuni soutuliitosta kantanut sekä organisatoorisesti että huippu-urheilullisesti ja katson että siksi olen vapaa kommentoimaan ja herättämään keskustelua. Olen pettynyt siihen että soutuliiton hallitus ja yhdistymisprosessin arkkitehdit ovat olleet kyvyttömiä keskustelemaan aiheesta ääneen ja perustelemaan hankkeen järjellisyyttä.

Soutuliiton istuva hallitus on rampa ankka, joka ei ole pystynyt tuomaan lajiin mitään uutta muutamaan vuoteen, ehkä puuvenesoudun positiivista kehitystä lukuun ottamatta, lasken sen kehityksen kuitenkin puuvenevaliokunnan toimijoiden hyväksi, en niinkään hallituksen. Kaikki aika ja panokset ovat menneet tähän sinänsä järjettömään yhdistymishankkeeseen, tämä huolimatta toimintamäärärahojen huomattavasta kasvusta!

Mitkä ovat vaihtoehtomme tilanteessa jossa yhtäällä Soutuliiton johto on leipääntynyt ja haluaa pois tehtävistään ja toisaalla on yhteistyö uudessa liitossa Melonnan kanssa? Istuva hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä ja Facebook- keskustelun eipäs - juupas - väittely antaa ymmärtää että elämä uudessa organisaatiossa ei tule olemaan kitkatonta. Olettakaamme että kaadamme fuusion; mitä sitten? Meillä ei oikeasti ole vaihtoehtoa! Istuva hallitus on kyntensä näyttänyt.

Itse en ole valmis kantamaan vastuuta lähtemällä soutuliiton hallitukseen, enkä usko että kukaan muukaan on, soutuliittoon syntyisi uuden liiton kaatuessa tyhjiö ja toiminta heikentyisi entisestään. Mitä järkeä on yrittää palkeilla puhaltaa henkeä savuaviin raunioihin? En pysty tarjoamaan kokoukselle järkeviä vaihtoehtoja, joten annan olla. Meni sitten syteen tai saveen. Olen huolissani suomalaisesta soudusta ja tulen olemaan, en ainoastaan huippu-urheilusta vaan koko lajista, sekä nuorten harrastuksesta, valmennuksesta että myös puuvenesoudusta, joka on nyt hyvässä nosteessa. Viestini tulevaisuuden päättäjille on se, että kuunnelkaa toimivia sektoreita huolella, älkääkä tuhotko toimivia rakenteita, mutta luokaa uusia järjestelmiä ja rakenteita kehittämään lajikulttuuria ja juniorityötä.

Toivon että ymmärrätte että tie lajin sekä kilpa että harrasteurheilun menestykseen kulkee laadukkaan päivittäisen valmennuksen kautta.

Näyttäkää että muutos kannattaa!

Defeat

2nd time on my coaching career my crew falls short by a narrow margin on qualifying to Olympics. What can I say to my athlete who had a great race, best of the season by miles. He had the spirit, he fought to the line. I have to be happy to see his fight, but of course the outcome is what it is. In comparison to the other 23 rowers Tim rowed 4th best time. In other words, with his time Tim would have not only qualified to top 12, but won every other q-final. Yeah, this is sports, get over it, get a life...You could easily think, but olympics is the big dream, lifeline of our sport. Being out hurts. Plain and simple, luck was not on our side. My question is fairness. An idiot could see from the results that Tim belongs to top 12, and even with a bad race in B-final to top 11. Now he is out. Quarter final system may be good for finding top 3, but top 11 in these games matter more. Isn´t there any better system availabe?

Defeat is also a question for myself; was I good enough coach for my athletes? At the moment the answer to this question has 2 letters.

LM2x raced according to their current standard. Too slow 1st 500 made it easy for the other crews. Boys are young and need time and good training to push themselves up, learn to race and learnd to perform on a stable level. In our sport things don´t happen overnight. We need long training processes with excellent quality to succeed. I hope Obreno´s will get the support and are able to improve to next year and to 2016.

Now we are out. Dreams shattered. Now we have to digest the defeat and see what comes out.

Kisat käynnissä

Ensimmäiset vedot on vedetty ja asetelmat alkavat hahmottua. Olympiapaikkojen kannalta puolivälierät ja keräilyt ovat ratkaisievia. Putoaminen tietää putoamista taistelusta olympiapaikoista.

Alkuerien kovimpia suorituksia allekirjoittaneen mielestä olivat:

M2x kisaisännät, Cop ja Spik (kuvassa) olivat puoli venettä Ranskaa jäljessä 500m ennen maalia, mutta päättivät voittaa eränsä ja mennä suoraan semifinaaleihin. Kansa lehtereillä kannusti villisti ja nämä Slovenialaisurheilun ikonit laittoivat koneeseen 5 pykälää lisää ja Ranska, joka ei ole huono joukkue, jäi kuin seisomaan. Menosta näkyi valtava HALU mennä kovaa, kaunista katsella. Aika, 6:14,65 oli päivän paras. Juttelin Copin kanssa viime kesänä juuri Bledissä. Cop piti silloin välivuotta suurista kilpailuista ja kertoi että hän odottaa että kilpailudraivi tulee takaisin, ja jos ei tule niin hän laittaa airot naulaan. Vastaus tuohon draivihommaan tuli alkuerässä kyllä selväksi. Pienenä nyanssina mainittakoon että Ateenan kultamitalistit istuvat veneessä nyt toisin päin kuin aiemmin, Spik tahdissa ja Cop keulilla.

DEN LM1x, ergon maailmanennätysmies Henrik Stephansen polki 2000m 36-38 tahdilla aikaan 6:52,25. Keli ei ollut edes nopea. Mies ei hellittänyt vaikka vastustajat olivat 100m jäljessä. Tästäkin suorituksesta näkyi valtava draivi, yksinkertaisesti sekä halu että kyky mennä kovaa. Periaatteessa kaveri olisi voinut vetää vaikka avoimessa, tyynessä tai myötäisessä tuulessa olympiapaikan saaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista. Stephansenin heikkous on se, että aallokossa ja tuulessa hän ei toistaiseksi ole ollut parhaimmillaan.

GRE LW2x, Alexandra Tsiavou on luokan valtiatar, vaikka kaksikkoon aina kaksi tarvitaankin. GRE LW2x ilman Tsiavua on kuin pippuripihvi ilman pippuria. Helppoa ja kaunista, aika 6:56,12, eikä mitään kiirettä missään vaiheessa.

Urheilijan kuolema

Mika Myllylä

Asialleen omistautuneelle huippu-urheilijalle uran lopettaminen on vaikeaa. Harjoittelu on palkitsevaa, jopa addiktoivaa ja tuo arkeen selkeän päivärutiinin. Levolle saa käydä väsyneenä. Kilpailu tuo elämään haastetta, kipinää ja jännitystä, tunnetta siitä että elää ja yrittää täysillä. Tästä kaikesta luopumisen tuskaa voi ymmärtää vain toinen ikääntyvä urheilija tai sitä tuskaa läheltä seurannut.

Kun on vuosia mitannut omaa ihmisarvoaan sillä miten harjoitukset ja kilpailut ovat sujuneet, on vaikea löytää tekemiselle tarkoitusta sitten kun tavoitteita ei enää ole. Psyyke huutaa endorfiinia ja mielessä askartelee kysymys siitä että olisiko minusta vielä huipputekijäksi, mutta jos harjoittelulla ei ole tarkoitusta, mitä sitten? Ikä rauhoittaa ja läheiset, perhe ja lapset auttavat yli tyhjyydestä, mutta entä jos tämä vaihe jää käymättä ja uran loppu tulee pakosta, ilman suruaikaa, kera loppumatoman häpeän, itsepetoksen ja itsesyytöksen. Miten herkkä urheiluja siitä edes voisi selvitä?

Miten olisi voinut Mika Myllylän asemassa kävellä mihin tahansa paikkaan tai tilaisuuteen kysymyksiä ja huomiota herättämättä? Ollako sankari vai konna, vai pitäisikö jättää kokonaan menemättä? Tavallinen ihminen voi olla vain läheistensä kanssa.

Aina sanotaan että urheilijaa ei saisi uran jälkeen jättää yksin. On vaikea kuvitella että soutuliiton tai hiihtoliiton resursseilla näin ei kävisi. Jonkinasteista yhteydenpitoa varmasti yritetään harrastaa ainakin niissä tapauksissa joissa ura on loppunut onnellisten tähtien alla, mutta emme me tosissamme voi odottaa liitoilta paljoakaan ponnistuksia lopettaneiden urheilijoiden urien jälkihoitoon. Tärkeimpiä eväitä tuohon jälkihoitoon lienevät perhe, ystävät ja tulostason hiipuminen ja kilpailuvietin vähittäinen heikkeneminen.

Kaiken kaikkiaan, urheilu on, tai sen pitäisi olla, elämässä vain iloinen sivuasia.

Mika Myllylä oli myös minulle aikansa sankari. Ja konna. En tuntenut miestä, mutta hänen kuolemansa tuntuu turhalta. Kuten yllä kirjoitin, 2001 ja sen jälkeiset tapahtumat huomioon ottaen mitä olisimme voineet odottaa?

Käärmettä pyssyyn, osa 2

Täytyy sanoa että olen pettynyt siihen että avointa keskustelua soutu- ja kanoottiliiton yhdistymisestä ei näytä syntyvän. Mistä tämä johtuu? Eikö kysymyksiin ole vastauksia, vai eikö keskustelu muuten kiinnosta?

Jos pohdin asiaa pelkästään valmennuksen kannalta, näen että soudun tulisi tehdä yhteistyötä enemmän muiden kestävyyslajien kanssa, kuin melonnan, joka on vahvasti siirtymässä yhä lyhyempiin kilpailumatkoihin ja sillä tavoin kauemmaksi soudusta. Ajatellaanpa niitä lajeja joihin soudussa menestyneet ovat siirtyneet, tai joista on menestyksekkäästi siirrytty soutuun.

1) Pyöräily
Soudusta on siirrytty pyöräilyyn ja pyöräilyä on käytetty soudun harjoitusmuotona maailmalla runsaasti, ja menestyksekkäästi, sekä radalla että maantiellä. Pyöräilystä voisi löytyä paljonkin synergiaa, ja yhteinen kykyjenetsintäkin olisi varsin helposti mahdollista. Tunnettuja soutajapyöräilijöitä ovat mm. Hamish Bond, Amber Halliday, Drew Ginn. Brittein saarilta löytyy myös muistaakseni olympiatason naissoutaja joka on nykyään olympiatason ratapyöräilijä.

2) Hiihto
Useissa soutumaissa hiihto on pieni laji, mutta pohjoimaista ja jopa Sloveniasta löytyy esimerkkejä soutajista, jotka ovat myös kohtuullisen hyviä hiihtäjiä. Alf Hansen, Olaf Tufte, Lassi Karonen, Jorma Kortelainen, Toimi Pitkänen, Iztok Cop, muutamia nimetäkseni. Viimeksi mainittu on haastattelussa kertonut että hiihto oli hänen ensirakkautensa, ja jossain vaiheessa Iztokin haaveena oli edustaa Sloveniaa olympiatasolla myös hiihdossa. Se jäi haaveeksi, mutta kertonee olennaisen.

3) Triathlon
Hyvät triathlonistit ovat yleensä olleet erinomaisia sisäsoutajia, miksi? Molemmat ovat kovia kestävyyslajeja joissa vaaditaan samantyyppisiä ominaisuuksia. Mitä soutuvalmennus voisi oppia triathlonilta?

4) Uinti
Etenkin pidemmät uintimatkat ovat fyysisltä vaatimuksiltaan soudun kaltaisia. Uinnista on siirrytty soutuun hyvällä menestyksellä ehkä myös siksi että uimari oppii ottamaan vedestä kiinni kädellään. Veden kiinni ottaminen lavalla on hyvin lähellä sitä mitä uimari kädellään tekee, ja uimari ymmärtää soututekniikkaa tämän johdosta melko nopeasti ja syvästi. Silmiä avaava kokemus uimarin fysiikasta puolestaan tuli vastaan Tallinnan Alfa kisoissa 1000m matkalla 2000-luvun alkupuolella. Vedin kisan kevyessä itsekin ja viereeni joku oli houkutellut paikallisen uimarin. Uimari oli vetänyt ergoa aiemmin yhden kerran, ja veti 3:01-3:02 ajan, ja pieksi minut ja muut kevyen luokan soutajat mennen tullen. Aika ei sinänsä ole vielä maailmanluokkaa, mutta yhden harjoituskerran jälkeen se kertoo olennaisen; uinnilla olisi soutuvalmennukseen paljon annettavaa. Olen hyödyntänyt uintivalmennuksesta saamaani tietoa sittemmin soutuvalmennuksessa, ja uskallan sanoa että homma toimii. Uinti on suuri laji, jota tutkitaan paljon enemmän kuin soutua ja siksi sieltä on mahdollista löytää arvokasta tietoa, jota soudussa ei vielä ole.

Näkisin näiden lajien yhteisen tulevaisuuden esimerkiksi kestävyyslajeihin erikoistuneiden paikallisten harjoitustilojen kehittymisenä. Kun meillä on laitteet kestävyyslajien sisäharjoitteluun, voimaharjoitteluun ja jonkinasteiseen testaamisen saman katon alla, löytävät eri lajien urheilijat paikat varmasti. Luonnollinen kanssakäyminen ja yhteistyö valmennuksessa syntyy luonnollisesti. En näkisi ollenkaan hulluna että näihin keskuksiin palkattaisiin valmentajia joiden jonka tehtävänä olisi pyörittää harjoitukseskuksen toimintaa, rekrytoida lahjakkuuksia esimerkiksi osana koulujen liikuntatunteja ja rummuttaa ylipäänsä kestävyyslajien olemassaolon puolesta!

Mietitääpä velä käytäntöä siltä osin että mitkä lajit voisivat tällaiseen yhteistyöhön ryhtyä. Soutu, pyöräily, triathlon, hiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, kestävyysjuoksu, suunnistus jne. Uinti olisi tietysti tervetullut, mutta siinä tapauksessa harjoituskeskuksen olisi hyvä olla uimahallin yhteydessä. Melonta olisi myös tervetullut, luonnollisesti. Optimaali tilanne olisi jos voisimme luoda keskuksia josta kerroin blogissani 20.2. (Vesiurheiluja ja kestävyysurheilun mahdollisuus)

Paikallinen yhteistyö on paljon tärkeämpää kuin liittojen yhdistäminen. Mikäli se työmäärä joka nyt on tehty käärmeen pyssyyn saamiseksi olisi kohdistettu todelliseen paikallisen yhteistyön kehittämiseen eri kestävyyslajien kesken, paikallisten keskusten hankesuunnitelmien tekemiseen ja alulle saattamiseen, voisi meillä muutaman vuoden päästä olla käsissämme muutakin kuin pyssyyn kuollut käärme.

MC Munchen 27-29.5.2011

On ollut sen verran kiireitä että blogipäivitys on jäänyt tekemättä Munchenin maailmancup - regatan jälkeen...

Heti alkuun täytyy todeta että pitkästä aikaa Suomen naisten kaksikon vauhti oli kilpailukykyistä, olympiapaikka on mahdollisuuksien rajoissa huolimatta siitä että viivalta puuttuivat mm. Saksan, Australian, Uuden-Seelannin ja Tshekin venekunnat. Kovaa onnistumista vaaditaan, mutta niinhän se urheilussa aina on, toinen käsi taskussa pelaillen ei paljoa saavuteta.

Oman työni osalta täytyy todeta että joukkueet soutivat malko lailla odotusten ja fyysisen suorituskyvyn mukaan, lukuun ottamatta Timin notkahdusta välierässä. Miesten Pariairokaksikko veti ihan kelpo vauhtia 1300-1500m mutta viimeinen 500m meni heikosti, ja C-finaalissakin sijoitus putosi kisan lopussa ja lopputulos oli C-finaalin viides, eli 17. sija 24 joukkueen kilpailussa. Miesten kevyt pariairokaksikko oli neljännesvälierissä 8. nopein koko pakasta, mutta omasta erästä edelle ehtivät Italia, Saksa ja Portugali, joten tie vei C-finaaliin. C-finaaliveto oli ihan hyvä, voitto ja kokonaiskisan 13. sija 35 joukkueen kilpailussa.

Samaiseen LM2x veneluokkaan mielenkiintoisen paluun tehnyt Tanskan pari Mads Rasmussen - Rasmus Quist oli heti hyvässä vauhdissa; tuloksena 3. sija. Rasmussen kokeili viime vuonna avoimessa luokassa ja tulokset eivät olleet kaksisia, mutta nyt arviolta 10kg kevyempänä vauhti on taas toista luokkaa, tässä voisi vaikka viitata talven blogikeskusteluun... Tanskalaisista Eskild Ebbesen vietti 39-vuotissyntymäpäiviään kisoissa voittamalla miesten kevyen nelosen yhdessä joukkuekavereidensa kanssa. Hatunnosto ja syntymäpäiväonnittelut Ebbesenin suuntaan. Kova jätkä ja vertaansa vailla oleva ura, jo nyt.

Kisoissa oli laaja ja hyvätasoinen osanotto, erityisesti Saksalaiset olivat vahvassa kevätkunnossa. Tästä jatketaan kohti kyseenalaista mainetta EHEC jupakan myötä saanutta Hampuria, (17-19.6) miesten pariairokaksikon kanssa, ja sitten Amsterdamin Holland Bekker (25-26.6) regattaa johon lähteävät Tim ja LM2x.

Suomessa on kuulemma helle, mukava kuulla. Täällä ei ole hellettä. Täälläkin Beach Volleyn harrastajat tarvitsisivat hallin, koska meren rannalla on kovin viileää ja tuulee niin maan perusteellisesti joka päivä niin että hiekka menee silmiin jos koittaa Beachillä pelata. Sattuisi nyt joku vauraampi pisensmies tajuamaan tuon beach hallihomman vetovoiman, konseptista voisi rakentaa franchising periaatteella vaikka globaalin ilmiön, huomattavasti mäkkäriä ja kotipizzaa terveellisemmän...

Soutuharrastusta tuuli ei pahasti haittaa koska kanava on kapea ja siinä on puita reunoilla - onneksi.

Soutua ja Beach Volleytä

Aloitetaan Beaciltä, kuvassa erinomainen valmentaja Miroslav Nekola ja etualalla tutunnäköinen tyttö...

Olimme perheen ja Idan kaverin voimalla Pankrac Beach Clubin kanssa leirillä Italian Silvi Marinassa leirillä viikon päivät. Leirillä oli huippuryhmän lisäksi ryhmä jonka mukana pääsin itsekin treenailemaan lajia. Rankkaa, mutta mukavaa. 46 vuotias keho ei tahdo kyetä vetämään kahta 90 min treeniä päivässä läpi. Tai viikon kykeni, mutta sen jälkeen olinkin aika kaputt.

Leirillä saimme huippuvalmennusta, mekin joiden taso on kaukana huipusta. Olemme osa sitä joukkoa joka tekee huippuvalmentajille ammattivalmennuksen mahdolliseksi, ja nämä valmentajat suhtautuvat myös harrastajiin innostavasti ja vetävät erinomaisia harjoituksia. Tämä on sitä kulttuuria jota haluaisin suomeen tuoda. Kun laji on Beach Volley, keskittyvät suomessa ajatukset lähinnä pelailuun. Mukavaahan se on, mutta oppiminen ja kehittyminen ovat hiukan taka - alalla. Miksi suomalaisetkin eivät voisi innostua kehittämään itseään samanhenkisessä seurassa hyvässä valmennuksessa. Lajikulttuuri syvenisi, ja huippuvalmentajat saisivat töitä! Olemme hieman arkoja kehittämään itseämme, näen että oman itsen kehittäminen ja siitä kohtuullisen korvauksen maksaminen pistää hyvän kiertämään, ja on kaiken lisäksi hauskaa! Valmennus ei ole tarkoitettu ainoastaan niille ketkä tähtäävät huipulle, vaan kaikille!

Tshekit ovat sekä soudussa että Beach Volleyssä erittäin kovia harjoittelemaan. Määrät ovat suuria ja valitusta ei kuulu. Puutteina näkisin heillä ravitsemuksen ja harjoittelun rytmityksen, usein urheilijat ovat niin puhki, että laatu kärsii. Tämän näin sekä soudussa että myös näillä Beach Volley leireillä. Mikäli luomme hyvät olosuhteet lajissa kuin lajissa ryhmälle lahjakkaita urheilijoita, meillä on taatusti hyvät mahdollisuudet menestyä maailmalla jatkossakin. Beach Volleyn osalta tämä merkitsee hallien rakentamista suomeen, ja valmentajien palkkausta ja työskentelyä halleissa. Jos mietimme naislentopalloilun tilaa suomessa, en näe että maajoukkueella on lähitulevaisuudessa mitään mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa saavuttaa edes kohtuullista eurooppalaista tasoa. Beach Volleyssä kaikki on mahdollista, niin naisissa kuin miehissäkin.

Beach Hallin kustannusarvio on hiekkoineen ja ulkokenttineen n. 1,5 miljoonaa euroa, alv 0%. Se on paljon rahaa. Suunnitelma hallin osalta on se, että pyrimme kokoamaan niin paljon yksityisiä ihmisiä ja sijoittajia hankkeeseen mukaan, että se voidaan toteuttaa. Tarvitsemme tähän paljon apua, ideoita ja tekijöitä. Ajatukseni kulkee sitä rataa, että jos haluat Imatrlle hyvän hallin, niin ole mukana rakentamassa sitä, muuten sitä ei synny. On aika osallistua!

Pestini Belgiassa on alkanut sikäli hektisesti, että kokousten ja harjoitusten välillä aika on tähän saakka mennyt lähinnä siihen että on asettunut taloksi. Nyt vietän ensimmäistä vapaapäivää Bruggessä ja täytyy sanoa että kaupunki on hieno. Matkailuesitteet mainostavat Bruggen pohjoisen Venetsiaksi, eikä vertaus ole lainkaan turha. Täällä on paljon kanavia, ja niiden varsilla kuppiloita, kirkkoja ja kauppoja. Tämä on loistava paikka turistille, nähtävyyksiä ei tarvitse mennä katsomaan, vaan ne ajelehtivat vastaan kaupungissä ajelehtiessa...tervetuloa käymään!

Soutu

Kansainvälinen kilpailukausi alkoi Essenissä viikko sitten. Kisat menivät kelvollisesti, mutta eivät kertoneet vielä ihan tarkkaan sitä missä vauhdissa olemme kansainvälisesti. Olisi helppo pullistella, että menee hyvin, sillä sekä kevyt, Veljekset Thijs ja Hannes Obreno, että avoin kaksikko, Bram Debois ja Hannes De Reu, ehtivät maaliin ennen viimevuotisia valmennettaviani, EM-pronssiparia Vitasek- Jirkaa, mutta täytyy mieluummin verrata Saksan pariin Knittel - Gruger, joille Belgialaiset jäivät n.12 sekuntia, ja jotka olivat viime EM-kisoissa tasan samassa vauhdissa kuin Tshekit.

Tim hävisi lauahtaina Marcel Hackerille 11 sekuntia, joista 10 ekalla tuhannella. Sunnnuntaina Tim voitti Hackerin poissaollessa ylivoimaisesti. Ensimmäinen todellinen tason mittari tulee olemaan Munchenin MC parin viikon kuluttua.

Wattbike ennätyskoe 2.4.2011

Soudin Markku Jokisipilän Oxford - Cambridge Concept2 sisäsoutuhaastekisan 26.4. 252W keskivauhdilla ja päättelin että alla on sen verran kovia vetoja että kannattaa vielä vetää kevään viimeinen koitos ja katsoa josko saisi 10km Wattbike ennätystä hilattua vähän säädyllisempiin lukemiin. Edeltävä treeniviikko oli kovin repaleinen ja palautuminen mainitusta haasteesta kesti muutaman päivän. Keskiviikkona vedin kohtuullisen parinkympin Wattbiken, watit 222, muuten alle tuli aika kevyt viikko.

Ennätyskoe tapahtui Vuoksen Soutajien salilla Niemisen Pekan treenatessa vieressä. Päätin että törttöilyt ja hurjastelut ovat taaksejäänyttä elämää ja otin realistisen lähestymistavan. Ensin tietysti kunnon lämpö ja sitten itse asiaan. Laskin ennätykseen vaadittavan kilometrivauhdin (1:25-1:26) ja lähdin vetämään sitä tasaisesti. Ensimmäinen tonni meni hyvin -> toinen tonni hyvin -> kolmas tonni alkoi painaa ja vauhti heilui 1:25-1:27 välillä, neljäs painoi vielä enemmän. Vitosen kohdalla olin hyvin epävasrma siitä pystynkö vetämään loppuun asti. Päätin jatkaa poljinkierros kerrallaan. Kun pääsin kymmeneen minuuttiin ylittyi jokin henkinen kynnys ja aloin uskoa siihen että selviän maaliin saakka. Suljin silmät ja keskityin tekniikkaan, laskin poljinkierroksia ja silmät avatessani taulussa oli 1:23. Päätin jatkaa silmät kiinni. Avasin silmät aina 100 poljinkierroksen jälkeen ja hyvä vauhti säilyi, taulussa edelleen 1:23. Viimeiset pari kilometriä menin samalla sapluunalla. Loppukiri saisi alkaa 13:30 kohdalla, koska niitä oli maaliin maksimissaan 45 sekuntia. Loppukirissä vauhti parani 1:19-1:20:n ei siis mitään hillitöntä revitystä, mutta riittävää. Monitori pysäytti minut ajassa 14:10,52, joka oli uusi ennätykseni. Watteina tämä merkitsi 288w keskiarvoa. Olin tyytyväinen sekä aikaan, että siihen että en antanut itselleni periksi 4-7km välillä, joka oli täyttä tuskaa. Ennätysparannus oli lopulta hiukan alle 7 sekuntia.

Sergey puhui hapenoton kinestiikasta, veikkaanpa että itselläni kestää kauan ennen kuin pääsen työskentelemään lähelle maksimaalista hapenottokykyäni, ja siksi nytkin alkuvauhti meinasi hyydyttää, vaikka lopussa pystyi vielä puristamaan jopa selvästi kovempaa. Asiaan liittyen lukijoille kysymys hapenoton kinestiikasta.

Oletan että hapenoton kinestiikkaan voi vaikuttaa sekä lämmittelyllä että harjoittelun avulla. Kysymykset kuuluvat: Miten lämmittelyä ja herjoitelua kehittämällä hapenoton kinestiikkaa voi kehittää niin että tulos paranisi? Onko muita tapoja parantaa Hapenoton kinestiikkaa palvelemaan esimerkiksi 2000m soutua?

Tässä iässä täytyy olla tyytyväinen jokaiseen ennätykseen, sillä jokainen ennätys voi olla viimeinen.

Puuhastelua

Olen seurannut mielenkiinnolla julkisuudessa käytyä ravintokeskustelua, sekä ravinnon lisäaineista, rokotuksista, että viimeisimpänä prosessoidun maidon mahdollisista terveyshaitoista. Ei pitäisi olla kenellekään yllätys että aspartaami ei ole ihmisen ravinnoksi kelpaavaa, tai että lisäaine-, ja lääkecoctail kuormittavat urheilijankin elimistöä turhaan.

Ravitsemus koetaan niin henkilökohtaiseksi että monen on vaikea puhua siitä suoraan, ihmiset loukkaantuvat ja kokevat syyllisyyttä kun asiasta keskustellaan. Miksi hitossa? Kysymys on siitä, että meillä on tilaisuus kehittää itseämme ja toimintatapojamme parempaan ja terveempään suuntaan.

Kaikki terveyttä käsittelevä tutkimustieto osoittaa pelkistettynä siihen suuntaan että terveys pysyy yllä parhaiten kun sitä ylläpidetään nauttimalla runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja vain vähäisessä määrin valkoista vehnää, sokeria jne. Suomessa urheilijoiden ravitsemus on surkealla tasolla, ja suoraan sanoen minua valmentajana ja veronmaksajana hävettää se, että olemme urheilevinamme tavoitteellisesti ja samaan aikaan sahaamme oksaamme heikolla ravitsemuksella. Ihmettemme miksi sairaudet vievät parhaan terän suorituksistamme, emmekä kuitenkaan huolehdi vastustuskyvystämme koska haluamme suut makeaksi. Menestys syntyy toimivasta kokonaisuudesta, ei siitä että poimimme ainoastaan rusinat pullasta.

Urheilijan ja kansan terveys syntyvät samasta lähteestä, joten näen että urheilun tulisi tavoitteellisena toimintana olla etujoukoissa uudistamassa suomalaista ravitsemusta.

Vanhemmat; Te olette oikeasti vastuussa siitä minkälaisen ravitsemuksen nuoret urheilijanne kokevat oikeaksi. Te olette muutoksen käyttövoima ja Teillä on mahdollisuus kehittää myös itseänne nuorta urheilijaanne tukiessanne! Käyttäkää tilaisuus hyväksenne!

Otetaan esimerkiksi Juice Plus ravintolisä joka maksaa käyttäjälleen vähemmän kuin espressokupillinen päivässä. Oikeista hedelmistä, vihanneksista ja marjoista valmistettava Juice Plus on kehitetty varmistamaan auttava vihannesten, hedelmien ja marjojen saanti. Sitä käyttävät mm. Saksan, Itävallan ja Ranskan olympiajoukkueet. Juice plussan avulla siis pyritään näissä maissa varmistamaan urheilijan riittävä antioksidantti, vitamiini, entsyymi ja fytokemikaalikokonaisuuden saanti ja turvaamaan urheilijoiden jokapäiväisen harjoittelun laatu. Lopusta heidänkin tulee huolehtia tekemällä oikeita valintoja aterioilla ja välipaloilla.

Suomalaisurheilijat, jotka aivät kiinnitä riittävää huomiota ravitsemukseen antavat hymysuin edun kilpailijoille. Urheilu voisi parhaimmillaan olla loistava koulu oman elimistön tuntemiseen ja terveyden hallintaan, mutta jätämme ainutkertaisen tilaisuuden tähän merkittävään elämänkouluun käyttämättä.

Voiko rasitusvamma syntyä heikkolaatuisen ravinnon ja harjoittelun yhteisvaikutuksesta?

KYLLÄ VOI! Aineenvaihdunta ja solun laadukkaat rakennusaineet ovat olennaiset elementit palautumisessa ja rasitusvammojen välttämisessä. Asiasta on runsaasti tutkimustietoa, mutta yleinen käsitys on se, että lihakset tai jänteet vain ylirasittuvat ja että sille ei muka voisi mitään! Ei voikkaan jos asiaa tutkii muutaman tunnin tai päivän marginaalilla, mutta jos asiaa katsoo kuukausien tai vuosien marginaalilla niin varmasti voi! Kuinka kauan kestää päästä huipputasolle urheilussa? Miksi emme tavoittelisi erinomaisuutta kaikilla suoritukseen vaikuttavilla sektoreilla koko tuon matkan ajan ja nauttisi samalla sataprosenttisesta heittäytymisestä siihen mitä teemme?

Lähitulevaisuudessa tulen olemaan harjoittelun ohessa piikki muutaman belgialaissoutajan ravitsemuksellisessa lihassa. Belgiahan on tunnetusti oluen, vohvelien, kerman, ja ranskanpottujen luvattu maa.

Lisää ajatuksiani myös ravinnosta löydät osoitteesta:http://www.finnrowing.com

Olaf Tuften harjoittelu, kaukaa katsottuna

Viittaan edellisen Blogini keskusteluun, joka jatkuu täällä.

Olaf Tufte on eräs tämän aikakauden menestyneimmistä soutajista. Hän on myös soutaja joka soutaa hieman omintakeisella tekniikalla ja rytmillä, joka kuitenkin normalisoituu sitten kun mennään kilpailuvauhtia. Alhaisilla tahdeilla omintakeisuus korostuu. Myönnettävä on että tehoa ja onnistumisia Tuften uralle mahtuu, joten kokonaisuus toimii. Olaf kuuluu niihin soutajiin jotka näkee kisaradalla anivarhain, takuuvarmasti. Tufte on myös kuuluisa kovasta asenteestaan ja suurista harjoitusmääristään. Vuonna 2004 Tuften valmentaja Tore Övrebo piti Fisan valmentajakongressissa luennon Tuften harjoittelusta kohti Ateenan olympialaisia. Suunnitelma oli tehty n. 1200 tuntiin ja toteutus jäi hieman alle johtuen muutamista sairaspäivistä. En tiedä miltä vuodelta kaavio on ja olettaisin että siniset tehoalueet ovat puhtaasti aerobisia, mutta kysymys kuuluu, mistä alkaa punainen tehoalue?


Tuften vapaa-ajankäyttökin on mielenkiintoista, sillä rentoutuakseen hän harrastaa metsätöitä ja pyöräilyä. (Nykyään tosin lastenhoidon lomassa) Juttelin Tuften kanssa keväällä 2010 Bledissä ja hän kertoi että lasten myötä hän on sairastellut hieman enemmän ja harjoitusmäärät ovat hieman laskeneet. Uskon kuitenkin että tilanne tasoittuu taas kohti 2012 olympialaisia, ja näemme kovassa vedossa olevan Tuften metsästämässä kolmatta peräkkäistä yksikkökultaansa. Ondrej Synek ja Mahe Drysdale eivät tule olemaan helppoja vastuksia. Olaf joutuu näiden herrojen lisäksi kamppailemaan myös ikääntymistä vastaan, joka tuskin paljoa vaikuttaa, mutta kun mennään pienillä marginaaleilla, näen että nuoremmilla herroilla on pieni etu.