Lähdimme perjantaina klo 13:00 kohti Prahaa Duklan bussilla, saavuimme Prahaan n. 5:30 lauantai-aamuna. Trailerin purku ja kotiin hetkeksi nukkumaan, oli mukava palata kotosalle parin viikon leiriltä! Lauantai kului Idan Beach Volley turnausta katsellen, täytyy todeta että jos ottaisimme Idan kanssa pelin, niin kaksi Veikkoa häviäisi kahdelle Idalle, pystyyn. Nuoren ihmisen urheilullinen kehitys on hämmentävän nopeaa!
Lueskelin tänä aamuna aikani kuluksi Markku Jokisipilän Blogin, tuttu haaste osui ja upposi. Päätin ryhtyä rakentamaan kahden viikon pikakuntoa kohti Markun Boat Race haastetta ajatellen. Haastehan on soutaa C2 soutulaitteella Boat Racen kilpailumatka, eli 6779m, ja kilpailupäivä 3.4. Pikakunnon rakentamiseen on aikaa siis 2 viikkoa. Siihen mahtuu 2 kovaa harjoitusta, joista toinen on jo siis pulkassa ja toinen täytyy vetää ensi viikonloppuna, ehkä kilpailumatka 1:54 vauhdilla, väliin kestävyysharjoittelua vaihtelevalla intesiteetillä, juosten, pyöräillen, soutaen ja hiihtäen + 3-4 voimaharjoitusta joissa on pitkät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Kisaa edeltävälle päivälle lepo... jospa se siitä
Valmistautuminen alkoi pidemmän kaavan autotallitriathlonilla. Ajattelin ottaa suhteellisen kevyesti, mutta mopo karkasi käsistä jo soutuosuudella. 5km soutu sujui aikaan 19:03,7, 10km pyörä 14:43 ja 2km hiihto 8:57. Olen tyytyväinen soutuun ja pyöräilyyn, pyörässä toinen vitonen oli jo todella painavaa. Hiihtoharjoittelun olemattomuus Italian leirillä kostautui, sillä hiihto oli todella tahmeaa taaperrusta. Keskivauhti juuri ja juuri alle 2:15! Kokonaisaika 42:59,07, EPOC 191 ja harjoitusvaikutus 4,6. Vaihdot sujuivat tällä kertaa sujuvasti ja pyöräkengät napsahtivat polkimiin kiinni nopeasti. (Lisäys 22.3.):Ajoin Suunnon syketiedoston Firstbeatiin ja huomasin että hiihdon puolivälissä paita oli ilmeisesti jo niin märkä että sykesignaali oli kadonnut. Tuossa vaiheessa Epoc oli 234, ja jos katsoo mihin käyrä olisi yltänyt niin totuus on n. 250. Harjoitusvaikutus 5, eli "overreaching". Täytyy ottaa pari palauttavaa päivää tähän väliin...
Onnistuneet soutu - ja pyöräosuudet valoivat uskoa siihen että Markun heittämä haaste on mahdollinen vetää n. 1:53 vauhdilla, hyvällä onnistumisella hieman allekkin!
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Punaviinillä Lo Spuntinossa
Leirihistoriani Sabaudiassa alkoi 1985 jolloin seurana olivat Aarne Lindroos ja Reima Karppinen, valmentajana Rainer Fredriksson. Veneluokka oli tuolloin kevyt yksikkö. Nyt veneluokka on kumivene jolla ajelen Tsekkien perässä.. Vuosien varrella täällä on tullut vietettyä aikaa leireillä jo lähemmäs vuoden verran. Hotellit ovat tulleet tutuiksi ja aikaa on ollut kehittää yhteistyötä hotellien kanssa. Olen viimeiset 4-5 vuotta nauttinut Verbanian tarjoilusta ja yhteistyö alkaa vähitellen sujua yhä paremmin. Monissa hotelleisa ravinnon laatu ei ole tyydyttänyt, mutta Verbaniassa monivuotinen yhteistyö on johtanut siihen että sekä laatu että määrä alkavat miellyttää miessoutajiakin. Sandro panostaa tosissaan olosuhteiden kehittämiseen ja me sekä nautimme kehityksestä että kehitämme pakettia Sandron kanssa. Harvassa paikassa hinta ja laatu kohtaavat yhtä hyvin kuin täällä.
Laguunista ovat poissa simpukkaviljelmät, tilaa on entistä enemmän ja olosuhteet ovat hyvät. Dukla Prahan suhteet tekevät mahdolliseksi Marina Militaren käytön harjoittelussa. Siellä on hyvä setti sisäsoutulaitteita huonon kelin varalle ja hyvin varustettu punttisali. Canottieri Sabaudia tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden voimaharjoitteluun. Kaikkiaan viihdyn Sabaudiassa hyvin. Italialainen espresso maistuu ja kevät on alkanut täältä niin usein että en oikein tiedä mistä muualta sen voisi aloittaa, ehkäpä pohjoisen hangilta sitten joskus.
Harjoittelu on vuosien varrella kehittynyt myös, nykyään pyöräilemme palauttavia treenejä entistä enemmän ja tällä kertaa kaikilla on oma pyörä mukana, valmentajallakin. Monipuolisuus tuntuu sekä miellyttävän että tuovan tuloksia, kesä näyttää kuinka pitkälle pääsemme. Uuden - Seelannin MM-kisoihin vaadittanee sijoitusta kolmen joukkoon Luzernin maailmancupissa, ei mikään läpihuutojuttu, mutta mahdollinen.
Kilpailukausi alkaa kolmen viikon päästä Tsekin 6km mestaruuskilpailuissa, veneluokkina 1x tai 2-. Mukava että alkaa, näemme missä mennään. Olemme tänä keväänä keskittyneet entistä enemmän harjoitteluun nelosella ja kaksikolla, yksikön vauhti saattaa hieman kärsiä, mutta kaksikot je nelonen vastaavasti menevät kovempaa, pian se nähdään. Kansainvälinen kilpailukautemme alkaa Piedilucossa viiden viikon kuluttua, kaksikoilla ja-tai nelosella.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Marit Björgen 5, (3-2-1) – Suomi 5, (0-1-4)
Norja 22, (9-8-6) – Suomi 5, (0-1-4)
Vancouverin talviolympialaiset eivät menneet suomalaisilta odotusten tai virallisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena oli voittaa 12 mitalia ja tulos on viisi. Jääkiekko oli ainut suomalaislaji joka poistui kisoista voittajana. Miksi?
Jääkiekko on niitä harvoja lajeja joissa Suomessa on rahaa, kykyjenetsintää, menestymisen kulttuuria, ja kaikkea sitä mistä menestys syntyy, jääkiekon menestys on helppo selittää. Muut lajit tulevat kaukana perässä.
Urheilumme kärki on kapea, ja osaajia on vähän. Osaajien tieto ei jakaudu koko suomalaiselle huippu-urheilulle vaan se pidetään visusti niillä kenellä sitä on. Tiedon jakaminen koetaan uhkana enemmän kuin voimavarana. Vertailu Norjan Olympiatoppeniin osoittaa selvästi tiedon jaon puutteen suomalaisessa huippu-urheilussa. Norjassa Olympiatoppen kokoaa tiedon parhailta osaajilta ja varmistaa sen että tieto hyödyttää koko norjalaista huippu-urheilua. Olympiatoppen myös palkkaa huippu-osaajia jotka toimivat yhteistyössä lajien valmentajien kanssa. Tätä nykyä Olympiatoppenin kestävyyslajien päävalmentajana toimii Tore Övrebo, joka on tunnetaan myös norjalaisen kaksinkertaisen olympiavoittaja Olaf Tuften (soutu, M1x) valmentajana. Övrebo kertoi Olympiatoppenista Fisan valmentajakongressissa Kööpenhaminassa tammikuussa 2010. Övrebo puhui Kööpenhaminassa myös Norjan tavoitteista Vancouveria ajatellen, tavoite oli olla 3 parhaan kansakunnan joukossa ja saavuttaa 20-25 mitalia, tosin hyvällä onnistumisella enemmänkin olisi Övrebon mukaan mahdollista.
Olympiatoppen kerää tiedon onnistujilta ja epäonnistujilta ja pystyy ohjaamaan prosesseja. Sukelluksia, jonka Suomen hiihto Vancouverissa teki, ei tapahdu. Mitä Olympiatoppen sitten tekee? Sivustolta www.olympiatoppen.no löytyy paljon tietoa siitä mikä tekee Norjasta kokoonsa nähden varteenotettavan urheilumahdin. Sivuilta löytyy myös mielenkiintoisia videoklipsejä Marit Björgenin ja muiden norjalaisten harjoittelusta.
Näen että suomessa urheilija – valmentaja parivaljakot tekevät työtään itsenäisesti ja kukin tavallaan. Menestystä tulee joidenkin parivaljakkojen toimesta. Tasokkaat sparraajat kuitenkin puuttuvat useilta sektoreilta ja potentiaalia parempaankin menestykseen olisi. Huippu-urheilun ravitsemus on lapsenkengissään, ei ole olemassa suomalaisen kestävyysurheilun valmennusfilosofiaa. Harjoitusten laatua voidaan taatusti parantaa ja kehonhallintaa kehittää, psykologiasta puhumattakaan. Menestystä tavoiteltaessa keskitytään vain harjoitteluun, ja unohdetaan arjen rakentaminen sellaiseksi että urheilijan on mahdollista tavoitella täyttä potentiaaliaan pitkällä aikajänteellä. Kokonaisuuksien hallinta puuttuu. Näpertelyllä ei voittoja heru. Jokainen urheilija – valmentaja pari tekee paljon virheitä matkallaan huipulle, jos yhteistyö sinne saakka kantaa, turhaan! Yhteistyö ja tiedon jakaminen vähentäisivät virheiden määrää ja nopeuttaisivat nousua huipulle ja pidentäisivät urheilijoiden uraa kansainvälisellä huipulla.
Menestyksen puuttuessa rima laskee koko ajan. Sen sijaan että tavoiteltaisiin voittoa ja laatua kaikessa tekemisessä, ollaan tyytyväisiä yhä vähempään. Kohta tyydytään jo pelkkään osallistumiseen! Pystymme parempaan. Menestyjät maailmalta tekevät asioita paremmin kuin miten asiat suomalaisessa urheilussa tehdään.
Suomen Olympiakomitea on ottanut askelia oikeaan suuntaan suomalaista huippu-urheilua kehittäessään, mutta tehtävää on paljon. Menestymättömyys ei ole johtajien vika, vaan syyt löytyvät suomalaisesta yhteiskunnasta, liikunnan, valmentamisen ja urheilun rahoituksesta. Lajien keskinäinen kilpailu ehkäisee tiedon jakamista ja suomalaisen huippu-urheilukulttuurin kehittämistä, liian harva on huolissaan suomalaisen huippu-urheilun menestyksestä, moni on huolissaan vain omasta lajistaan. Yhteistyötä toki suomessakin on, Olympiakomitean järjestämät valmentajien tapaamiset ovat hyvä alku, mutta raapaisevat vain pintaa. Tarvitaan syvää, todellista ja jokapäiväistä työtä yhteistyön kehittämiseksi.
Olympiatoppenin kaltainen huippu-urheilumenestyksestä vastaava organisaatio tarvittaisiin meillekin. Övrebon esityksestä Kööpenhaminassa paistoi läpi koko organisaation intohimo kehittää koko NORJALAISTA huippu-urheilua. Vahvan kokonaisnäkemyksen lisäksi urheilu tarvitsee intohimoa, Norjassa intohimo kehittää norjalaista urheilua johti Olympiatoppenin syntyyn 1980-luvun lopulla, vuoden 1988 kisojen heikkojen tulosten seurauksena. Suomi on Vancouverissa tehnyt pohjanoteerauksen, ehkä tässä on mahdollisuus uudistaa suomalaista urheilua. Ennen Olympiatoppenin perustamista Norja voitti vuosina 1952-1988 keskimäärin 9 mitalia/ kesä ja talviolympialaisista yhteensä. Olympiatoppenin perustamisen jälkeen keskiarvo on 23, ja noususuunnassa, sillä Vancouverista saalis on 23 mitalia ja Pekingistä Norja voitti 9 mitalia.
Menestymisen kulttuuri syntyy kun laittaa yhteen intohimoisia urheilun eri osa-alueiden osaajia, rahaa, lahjakkaita urheilijoita, järkevän johdon ja pitkän historian josta ammentaa. Poliittista tahtoa urheilumme kehittäminen vaatii, ja toivon että sitä löytyy.
Vancouverin talviolympialaiset eivät menneet suomalaisilta odotusten tai virallisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena oli voittaa 12 mitalia ja tulos on viisi. Jääkiekko oli ainut suomalaislaji joka poistui kisoista voittajana. Miksi?
Jääkiekko on niitä harvoja lajeja joissa Suomessa on rahaa, kykyjenetsintää, menestymisen kulttuuria, ja kaikkea sitä mistä menestys syntyy, jääkiekon menestys on helppo selittää. Muut lajit tulevat kaukana perässä.
Urheilumme kärki on kapea, ja osaajia on vähän. Osaajien tieto ei jakaudu koko suomalaiselle huippu-urheilulle vaan se pidetään visusti niillä kenellä sitä on. Tiedon jakaminen koetaan uhkana enemmän kuin voimavarana. Vertailu Norjan Olympiatoppeniin osoittaa selvästi tiedon jaon puutteen suomalaisessa huippu-urheilussa. Norjassa Olympiatoppen kokoaa tiedon parhailta osaajilta ja varmistaa sen että tieto hyödyttää koko norjalaista huippu-urheilua. Olympiatoppen myös palkkaa huippu-osaajia jotka toimivat yhteistyössä lajien valmentajien kanssa. Tätä nykyä Olympiatoppenin kestävyyslajien päävalmentajana toimii Tore Övrebo, joka on tunnetaan myös norjalaisen kaksinkertaisen olympiavoittaja Olaf Tuften (soutu, M1x) valmentajana. Övrebo kertoi Olympiatoppenista Fisan valmentajakongressissa Kööpenhaminassa tammikuussa 2010. Övrebo puhui Kööpenhaminassa myös Norjan tavoitteista Vancouveria ajatellen, tavoite oli olla 3 parhaan kansakunnan joukossa ja saavuttaa 20-25 mitalia, tosin hyvällä onnistumisella enemmänkin olisi Övrebon mukaan mahdollista.
Olympiatoppen kerää tiedon onnistujilta ja epäonnistujilta ja pystyy ohjaamaan prosesseja. Sukelluksia, jonka Suomen hiihto Vancouverissa teki, ei tapahdu. Mitä Olympiatoppen sitten tekee? Sivustolta www.olympiatoppen.no löytyy paljon tietoa siitä mikä tekee Norjasta kokoonsa nähden varteenotettavan urheilumahdin. Sivuilta löytyy myös mielenkiintoisia videoklipsejä Marit Björgenin ja muiden norjalaisten harjoittelusta.
Näen että suomessa urheilija – valmentaja parivaljakot tekevät työtään itsenäisesti ja kukin tavallaan. Menestystä tulee joidenkin parivaljakkojen toimesta. Tasokkaat sparraajat kuitenkin puuttuvat useilta sektoreilta ja potentiaalia parempaankin menestykseen olisi. Huippu-urheilun ravitsemus on lapsenkengissään, ei ole olemassa suomalaisen kestävyysurheilun valmennusfilosofiaa. Harjoitusten laatua voidaan taatusti parantaa ja kehonhallintaa kehittää, psykologiasta puhumattakaan. Menestystä tavoiteltaessa keskitytään vain harjoitteluun, ja unohdetaan arjen rakentaminen sellaiseksi että urheilijan on mahdollista tavoitella täyttä potentiaaliaan pitkällä aikajänteellä. Kokonaisuuksien hallinta puuttuu. Näpertelyllä ei voittoja heru. Jokainen urheilija – valmentaja pari tekee paljon virheitä matkallaan huipulle, jos yhteistyö sinne saakka kantaa, turhaan! Yhteistyö ja tiedon jakaminen vähentäisivät virheiden määrää ja nopeuttaisivat nousua huipulle ja pidentäisivät urheilijoiden uraa kansainvälisellä huipulla.
Menestyksen puuttuessa rima laskee koko ajan. Sen sijaan että tavoiteltaisiin voittoa ja laatua kaikessa tekemisessä, ollaan tyytyväisiä yhä vähempään. Kohta tyydytään jo pelkkään osallistumiseen! Pystymme parempaan. Menestyjät maailmalta tekevät asioita paremmin kuin miten asiat suomalaisessa urheilussa tehdään.
Suomen Olympiakomitea on ottanut askelia oikeaan suuntaan suomalaista huippu-urheilua kehittäessään, mutta tehtävää on paljon. Menestymättömyys ei ole johtajien vika, vaan syyt löytyvät suomalaisesta yhteiskunnasta, liikunnan, valmentamisen ja urheilun rahoituksesta. Lajien keskinäinen kilpailu ehkäisee tiedon jakamista ja suomalaisen huippu-urheilukulttuurin kehittämistä, liian harva on huolissaan suomalaisen huippu-urheilun menestyksestä, moni on huolissaan vain omasta lajistaan. Yhteistyötä toki suomessakin on, Olympiakomitean järjestämät valmentajien tapaamiset ovat hyvä alku, mutta raapaisevat vain pintaa. Tarvitaan syvää, todellista ja jokapäiväistä työtä yhteistyön kehittämiseksi.
Olympiatoppenin kaltainen huippu-urheilumenestyksestä vastaava organisaatio tarvittaisiin meillekin. Övrebon esityksestä Kööpenhaminassa paistoi läpi koko organisaation intohimo kehittää koko NORJALAISTA huippu-urheilua. Vahvan kokonaisnäkemyksen lisäksi urheilu tarvitsee intohimoa, Norjassa intohimo kehittää norjalaista urheilua johti Olympiatoppenin syntyyn 1980-luvun lopulla, vuoden 1988 kisojen heikkojen tulosten seurauksena. Suomi on Vancouverissa tehnyt pohjanoteerauksen, ehkä tässä on mahdollisuus uudistaa suomalaista urheilua. Ennen Olympiatoppenin perustamista Norja voitti vuosina 1952-1988 keskimäärin 9 mitalia/ kesä ja talviolympialaisista yhteensä. Olympiatoppenin perustamisen jälkeen keskiarvo on 23, ja noususuunnassa, sillä Vancouverista saalis on 23 mitalia ja Pekingistä Norja voitti 9 mitalia.
Menestymisen kulttuuri syntyy kun laittaa yhteen intohimoisia urheilun eri osa-alueiden osaajia, rahaa, lahjakkaita urheilijoita, järkevän johdon ja pitkän historian josta ammentaa. Poliittista tahtoa urheilumme kehittäminen vaatii, ja toivon että sitä löytyy.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Tsekin mestaruuskilpailut sisäsoudussa, 20.2.2010
Talven sisäsoutuharjoittelu tuli mitatuksi Neratovicessa, lähellä Prahaa käydyissä Tsekin mestaruuskilpailuissa. Sisäsoututulokset kertovat siitä miten talviharjoittelu on osunut ja uponnut, joten ennen kilpailuja pientä jännitystä oli havaittavissa sekä urheilijoissa että valmentajassa. En pyrkinyt ohjelmoinnilla optimaalisiin tuloksiin tässä vaiheessa koska se olisi vaatinut liikaa kompromisseja harjoittelun jaksotuksen kanssa. Pääkilpailut ovat kesällä ja siksi paras mahdollinen kunto suunnataan sinne.
Kevyt luokka oli ensin tulessa. Vetesnikin veljekset ja Ondrej Luzek lähtivät matkaan 1:32 keskivauhdilla, joka veisi heidät reilusti uuteen Tsekin ennätykseen ja aikaan 6:08. Matka kuitenkin näytti että aivan sinne ei kunto lauantaina riittänyt, Jan Vetesnik veti kuitenkin uuden Tsekin ennätyksen 6:10,1. Muutenkin kevyet vetivät kelvollisesti, kaikkiaan 4 omaa ennätystä ja nekin jotka ennätyksistään jäivät pääsivät lähelle niitä.
Avoimen luokan B-finaalissa oli kolme ryhmäni edustajaa. Martin Basl, joka tavallisesti lähtee kuin tykin suusta, otti nyt alun rauhallisemmin ja palkittiin omalla ennätyksellä 6:04,4. Vitasek lähti kovaa, mutta noutaja tuli ja hautasi haaveet hyvästä ajasta. Loppuaika 6:13,7 on selkeä epäonnistuminen. Ryhmääni kesän alussa vakituisesti liittyvä Jan Andrle noteerasi 6:18,5. Hän on kauden aikana parantanut ennätystään 6 sekuntia 6:20 -> 6:14. Lauantaina ei lentoa kuitenkaan ollut.
A-finaalista muodostui jännittävä kamppailu jopa voitosta. Ennakkoon Jakub Houska ja Ondrej Synek olivat tasoissa 500m ennen maalia, molempien keskivauhti siihen saakka 1:27,5. Houska hyytyi hieman lopussa ja Synek pystyi puristamaan parin sekunnin eron viimeisellä viidellä sadalla. Synek 5:49,3, Houska 5:52,1 (oma ennätys) Synekin Tsekin ennätys on 5:41,8 viime keväältä. Petr Buzrla taisteli jopa pronssista 500m ennen maalia Michal Horvathin ja Vaclav Zittan kanssa. Piirun liian kova alkuvauhti kostautui, mutta kaikesta huolimatta Buzrla noteerasi oman ennätyksensä 5:58,5. 500m ennen maalia Buzrlan keskivauhti näytti vielä aikaa 1:28,9.
Kevyen ja avoimen ryhmien 16:sta soutajasta kahdeksan teki oman ennätyksensä, ja lähes kaikki niistäkin jotka eivät tehneet vetivät hyvin lähelle omia ennätyksiään. Syytä ylenmääräiseen tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole, sillä fysiikka voi aina olla parempi. Kevyessä luokassa viiden parhaan keskiarvo oli 6:14,5 joka alkaa olla lähellä niitä lukemia, joilla menestymiseen on edellytykset. Avoimessa vastaava viiden nopeimman keskiarvo on 5:59,6. Keskipainon ollessa 89,8kg. Parannusta viime vuoteen on havaittavissa, mutta edelleen pitää parantaa sekä fysiikkaa että tekniikkaa jotta voittaminen olisi mahdollista. Avoimessa nähtiin myös pari noteerausta, joissa urheilijat eivät yltäneet omalle tasolleen. Heille on vain yksi tie, ylöspäin.
Kevät alkaa tehdä tuloaan Prahaan, joki näyttää nyt jo houkuttelevalta, tyyni aurinkgonpaiste ja +5 astetta lämpöä...
Kilpailujen tulokset:
http://www.veslo.cz/xv-mezinarodni-mistrovstvi-cr-v-jizde-na-veslarskem-trenazeru-
Kevyt luokka oli ensin tulessa. Vetesnikin veljekset ja Ondrej Luzek lähtivät matkaan 1:32 keskivauhdilla, joka veisi heidät reilusti uuteen Tsekin ennätykseen ja aikaan 6:08. Matka kuitenkin näytti että aivan sinne ei kunto lauantaina riittänyt, Jan Vetesnik veti kuitenkin uuden Tsekin ennätyksen 6:10,1. Muutenkin kevyet vetivät kelvollisesti, kaikkiaan 4 omaa ennätystä ja nekin jotka ennätyksistään jäivät pääsivät lähelle niitä.
Avoimen luokan B-finaalissa oli kolme ryhmäni edustajaa. Martin Basl, joka tavallisesti lähtee kuin tykin suusta, otti nyt alun rauhallisemmin ja palkittiin omalla ennätyksellä 6:04,4. Vitasek lähti kovaa, mutta noutaja tuli ja hautasi haaveet hyvästä ajasta. Loppuaika 6:13,7 on selkeä epäonnistuminen. Ryhmääni kesän alussa vakituisesti liittyvä Jan Andrle noteerasi 6:18,5. Hän on kauden aikana parantanut ennätystään 6 sekuntia 6:20 -> 6:14. Lauantaina ei lentoa kuitenkaan ollut.
A-finaalista muodostui jännittävä kamppailu jopa voitosta. Ennakkoon Jakub Houska ja Ondrej Synek olivat tasoissa 500m ennen maalia, molempien keskivauhti siihen saakka 1:27,5. Houska hyytyi hieman lopussa ja Synek pystyi puristamaan parin sekunnin eron viimeisellä viidellä sadalla. Synek 5:49,3, Houska 5:52,1 (oma ennätys) Synekin Tsekin ennätys on 5:41,8 viime keväältä. Petr Buzrla taisteli jopa pronssista 500m ennen maalia Michal Horvathin ja Vaclav Zittan kanssa. Piirun liian kova alkuvauhti kostautui, mutta kaikesta huolimatta Buzrla noteerasi oman ennätyksensä 5:58,5. 500m ennen maalia Buzrlan keskivauhti näytti vielä aikaa 1:28,9.
Kevyen ja avoimen ryhmien 16:sta soutajasta kahdeksan teki oman ennätyksensä, ja lähes kaikki niistäkin jotka eivät tehneet vetivät hyvin lähelle omia ennätyksiään. Syytä ylenmääräiseen tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole, sillä fysiikka voi aina olla parempi. Kevyessä luokassa viiden parhaan keskiarvo oli 6:14,5 joka alkaa olla lähellä niitä lukemia, joilla menestymiseen on edellytykset. Avoimessa vastaava viiden nopeimman keskiarvo on 5:59,6. Keskipainon ollessa 89,8kg. Parannusta viime vuoteen on havaittavissa, mutta edelleen pitää parantaa sekä fysiikkaa että tekniikkaa jotta voittaminen olisi mahdollista. Avoimessa nähtiin myös pari noteerausta, joissa urheilijat eivät yltäneet omalle tasolleen. Heille on vain yksi tie, ylöspäin.
Kevät alkaa tehdä tuloaan Prahaan, joki näyttää nyt jo houkuttelevalta, tyyni aurinkgonpaiste ja +5 astetta lämpöä...
Kilpailujen tulokset:
http://www.veslo.cz/xv-mezinarodni-mistrovstvi-cr-v-jizde-na-veslarskem-trenazeru-
lauantai 13. helmikuuta 2010
Urheiluko pelkkää viihdettä?
Tapio Videmanin mukaan urheilussa dopingtestit pitäisi lopettaa ja doping sallia sillä perusteella että urheilu on ainoastaan viihdettä. Väite on käsittämätön ja kertoo että väittäjä on todella kaukana itse urheilusta.
Urheilukilpailut ovat julkisia, mutta prosessit jotka kilpailuihin johtavat ovat osa urheilijoiden ja valmentajien elämää. Urheilu ja taide kuuluvat ihmisille ja parhaimmillaan niistä muodostuu harrastajalleen ja harrastajayhteisöilleen intohimo. On naiivia heittää että urheilu on pelkkää viihdettä. Urheilu on arvokasta elämän sisältöä! Väitän että urheilussakin prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Itse prosessissa on urheilun ydin, siitä Videman ei tunnu tietävän yhtään mitään. Penkkiurheilijan saattaa olla helppo ajatella samoin. He näkevät ainoastaan kilpailun, josta muodostuu myös viihdettä kun tapahtumia rakennetaan mediaa ajatellen houkutteleviksi. Urheilu on toki sinänsä jo viihdettä, yleisö haluaa nähdä hyviä suorituksia ja elää suosikkiensa mukana. Kilpailut ja pelit ovat kuitenkin vain pintaraapaisu itse tekemiseen.
Dopingin salliminen olisi urheilulle kuolinisku. Kuinka moni vanhempi haluaisi viedä lapsensa urheilun pariin jos doping olisi erottamaton ja välttämätön osa urheilua? En minä ainakaan. Kehotan Videmania ja muitakin urheilun "asiantuntijoita" osallistumaan seuratoimintaan ruohonjuuritasolla, ehkä silmät aukeavat.
Terve urheilu auttaa nuoria ja lapsia kasvamaan terveeseen aikuisuuteen, edelleen, uskotte tai ette. Taidon oppiminen ja kunnon paraneminen motivoivat ja luovat ympäristöä sille että haluaa oppia lisää, haastaa itseään tulemaan paremmaksi. Penkkiurheilija ei koe flowta, eikä välttämättä tiedä mitä se on kun osaa, mitä se on kun onnistuu ja oppii. Eivät nämä arvot ole viihdettä. Ne ovat suurta, tervettä nautintoa tekijälleen. Penkkiurheilija ja Videman katsovat urheilua viihteenä, mutta urheilijat urheilevat koska nauttivat siitä mitä tekevät!
Nykyinen Doping keskustelu koskee muutamaa suomalaisen mittapuun mukaan "valtalajia". Ovatko muut lajit samassa kelkassa? Tiedän, toki vain oman lajini kautta, että eivät ole. On loukkaavaa että julkisuudessa väitetään aina doping keskustelun yhteydessä että kaikessa huippu-urheilussa on doping-ongelma. On puhdasta huippu-urheilua, on lahjakkuutta, on laadukasta harjoittelua ja puhtaita huipputuloksia ja olympiamitalisteja, riippumatta siitä mitä herra Videman asioista ajattelee. Onneksi näin on nyt ja tulevaisuudessakin. On aika turhaa huudella vieraisiin pöytiin ja syyttää muita maita dopingista. Suosittelen suomalaisen urheilukulttuurin kehittämistä, kykyjenetsintää, laadukasta valmennusta, laadukasta seuratoimintaa, urheilun ja opiskelun yhdistämistä ja niiden kautta huipputuloksia myös tulevaisuudessa.
Urheilukilpailut ovat julkisia, mutta prosessit jotka kilpailuihin johtavat ovat osa urheilijoiden ja valmentajien elämää. Urheilu ja taide kuuluvat ihmisille ja parhaimmillaan niistä muodostuu harrastajalleen ja harrastajayhteisöilleen intohimo. On naiivia heittää että urheilu on pelkkää viihdettä. Urheilu on arvokasta elämän sisältöä! Väitän että urheilussakin prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Itse prosessissa on urheilun ydin, siitä Videman ei tunnu tietävän yhtään mitään. Penkkiurheilijan saattaa olla helppo ajatella samoin. He näkevät ainoastaan kilpailun, josta muodostuu myös viihdettä kun tapahtumia rakennetaan mediaa ajatellen houkutteleviksi. Urheilu on toki sinänsä jo viihdettä, yleisö haluaa nähdä hyviä suorituksia ja elää suosikkiensa mukana. Kilpailut ja pelit ovat kuitenkin vain pintaraapaisu itse tekemiseen.
Dopingin salliminen olisi urheilulle kuolinisku. Kuinka moni vanhempi haluaisi viedä lapsensa urheilun pariin jos doping olisi erottamaton ja välttämätön osa urheilua? En minä ainakaan. Kehotan Videmania ja muitakin urheilun "asiantuntijoita" osallistumaan seuratoimintaan ruohonjuuritasolla, ehkä silmät aukeavat.
Terve urheilu auttaa nuoria ja lapsia kasvamaan terveeseen aikuisuuteen, edelleen, uskotte tai ette. Taidon oppiminen ja kunnon paraneminen motivoivat ja luovat ympäristöä sille että haluaa oppia lisää, haastaa itseään tulemaan paremmaksi. Penkkiurheilija ei koe flowta, eikä välttämättä tiedä mitä se on kun osaa, mitä se on kun onnistuu ja oppii. Eivät nämä arvot ole viihdettä. Ne ovat suurta, tervettä nautintoa tekijälleen. Penkkiurheilija ja Videman katsovat urheilua viihteenä, mutta urheilijat urheilevat koska nauttivat siitä mitä tekevät!
Nykyinen Doping keskustelu koskee muutamaa suomalaisen mittapuun mukaan "valtalajia". Ovatko muut lajit samassa kelkassa? Tiedän, toki vain oman lajini kautta, että eivät ole. On loukkaavaa että julkisuudessa väitetään aina doping keskustelun yhteydessä että kaikessa huippu-urheilussa on doping-ongelma. On puhdasta huippu-urheilua, on lahjakkuutta, on laadukasta harjoittelua ja puhtaita huipputuloksia ja olympiamitalisteja, riippumatta siitä mitä herra Videman asioista ajattelee. Onneksi näin on nyt ja tulevaisuudessakin. On aika turhaa huudella vieraisiin pöytiin ja syyttää muita maita dopingista. Suosittelen suomalaisen urheilukulttuurin kehittämistä, kykyjenetsintää, laadukasta valmennusta, laadukasta seuratoimintaa, urheilun ja opiskelun yhdistämistä ja niiden kautta huipputuloksia myös tulevaisuudessa.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Autotallitriathlon osa II
Startti aamulla 7:00. Soutu 2 km; tavoitteena oli parantaa edellistä n. 5 sekuntia. Ensimmäinen 500m helposti 1:51,6, jatko hieman nopeammin 1:50,9 ja kolmas viisisatainen samoihin ja viimeinen vähän hitaammin. Viimeisellä viisisatasella huolestutti vähän koska happoa alkoi kertyä tuntemuksen mukaan jonkin verran. Vaihto pyörään sujui kelvollisesti muuten mutta kesti aikansa että sain kengät kiinni polkimiin, ja että monitorin virrat tulivat päälle ja matka alkoi kertyä. Yritin pyörittää tasaisella paineella koko 5km matkan ja seurasin polarisaatiota. Watit pyöri siellä 270 korvilla ja matka eteni. Pyöräiyn lopussa olin jo aika tiltissä, mutta vauhti säilyi ihan mukavasti. Pyörän jälkeen tiesin että kokonaisaika paranisi roimasti. Pyörältä hiihtoon, 1km...jalat löivät setsuuria, joten en pystynyt pumppaamaan niillä aluksi lainkaan. Huohotukselta oli vaikea saada käden osumaan lenkkeihin, mutta sitten kun pääsi matkaan keskivauhti pyöri n. 2:05-2:06 kantturoissa. Pätkän lopussa jaloissa kiersi jo sen verran veri että pääsin vähän pumppaamaan jaloilla ja sain keskivauhdin painumaan alle 2:05:n. Kokonaisaika oli 19:14, Epoc 99, max syke 177 ja harjoitusvaikutus Firstbeatin Sportsin mukaan 3,7. Mukava tapa aloittaa lauantai-aamu...
Harrachov
Olimme viikon 4 Harrachovissa, osa porukasta oli Livignossa korkealla hiihtämässä ja itse olin Harrachovissa niiden kanssa jotka eivät ollet Livignossa. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja maasto huomattavasti jyrkkäpiirteisempää kuin mihin Suomessa olen tottunut. Kävimme yhtenä päivänä Puolan puolella hiihtämssä, missä oli tasaista, mutta niin raskas ja luminen keli, että homma kävi työstä. Hiihtoleirit ovat valmentajan kannalta mukavia koska voi hiihtää porukan mukana itsekin.
Olemme opetelleet joukolla (oma ryhmäni ja kevyet) Suunto t6 ja Firstbeat Sports ohjelmien käyttöä. Tärkeimpin tavoitteina ovat olleet vaihtelevuuden säilyttäminen ja ergovauhtien suhteen oikeiden intensiteettien löytäminen ja kontrolli. Joissakin palaute on johtanut vauhdin lisäykseen ja toisissa hidastamiseen... Porukka on innostunut Epocin seurannasta ihan mukavasti ja uskon että nämä työkalut helpottavat etenemistä ja asioiden kertomista urheilijoille. Lähiajan tärkein välitavoite ovat Tsekin mestaruuskilpailut C2 ergoilla. Kisat pidetään Neratovicessa 20.2. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla suuntaamme sitten avovesille tuttuakin tutumpaan Sabaudiaan. Siitä voi jälleen laskea kauden alkavaksi.
Harrachov
Olimme viikon 4 Harrachovissa, osa porukasta oli Livignossa korkealla hiihtämässä ja itse olin Harrachovissa niiden kanssa jotka eivät ollet Livignossa. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja maasto huomattavasti jyrkkäpiirteisempää kuin mihin Suomessa olen tottunut. Kävimme yhtenä päivänä Puolan puolella hiihtämssä, missä oli tasaista, mutta niin raskas ja luminen keli, että homma kävi työstä. Hiihtoleirit ovat valmentajan kannalta mukavia koska voi hiihtää porukan mukana itsekin.
Olemme opetelleet joukolla (oma ryhmäni ja kevyet) Suunto t6 ja Firstbeat Sports ohjelmien käyttöä. Tärkeimpin tavoitteina ovat olleet vaihtelevuuden säilyttäminen ja ergovauhtien suhteen oikeiden intensiteettien löytäminen ja kontrolli. Joissakin palaute on johtanut vauhdin lisäykseen ja toisissa hidastamiseen... Porukka on innostunut Epocin seurannasta ihan mukavasti ja uskon että nämä työkalut helpottavat etenemistä ja asioiden kertomista urheilijoille. Lähiajan tärkein välitavoite ovat Tsekin mestaruuskilpailut C2 ergoilla. Kisat pidetään Neratovicessa 20.2. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla suuntaamme sitten avovesille tuttuakin tutumpaan Sabaudiaan. Siitä voi jälleen laskea kauden alkavaksi.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Autotallitriathlon
Kokosin eilen illalla Concept2 SkiErgin autotalliin. Ennestään siellä on jo C2 soutulaite ja Wattbike, C2 Dyno ja muutama kahvakuula ja Fitball. Kuvassa on virallinen autotallitriathlonareena, siirtymiseen suorituspaikalta toiselle ei kulu aikaa. Musiikkilaitteesta kaikui suorituksen aikana Eppu Normaalin musiikkia, mutta biisejä en muista. Keskittyminen oli siis täydellistä.:)
C2 Soutu 2000m ->
Wattbike 5000m ->
C2 SkiErg 1000m
Herätys aamulla 6:30, vähän juomaa, aamutoimet ja sitten ergon pukille. Lämmittelyaikaa 15 min, kokonaan soutaen. Mietin vauhtia jonkin verran koska harjoittelu on ollut kovia tuloksia ajatellen puutteellista. Varovainen alku, lähdin vetämään 1:52-1:53 keskivauhtia ja matkan aikana kävi selväksi että jos meinaa jaksaa pyöräillä, ei kannata vetää tilttiin. Soutuaika oli siis 7:29,6, jonka jälkeen pyörän selkään mahdollisimman ripeästi. Pyörään ei voinut etukäteen ohjelmoida vitosta valmiiksi, joten monitorin aukeaminen kesti hetken. Wattbikella keskivauhti oli hieman alle 1:30 / 1000m, alussa ja lopussa n. 1:25, aikaa kului n. 7:45. Pyörältä nopea vaihto soutulaitteelle, muutaman sekunnin viive monitorin käynnistymisessä ja sitten tasatyöntöä. Alkuun keskivauhti pyöri 2:02 huitteilla, mutta sitten joutui vähän taipumaan. Loppua kohden keskivauhti taipui 2:08 tienoille, viimeinen 200m jälleen 2:04-2:05. Hiintoaika 4:12,6 Hapokas aamurupeama päättyi aikaan 19:44. Suunto T6c ja Firstbeatin analyysi näyttivät että harjoitusvaikutus oli 3,8 ja Epoc 103. Omaa aikaani yritän parantaa kevään aikana. Ammattimies pieksisi minut luonnollisestikkin usealla minuutilla, vaikka matkat ovat noinkin lyhyet, mutta loistavasta kuntoilusta homma käy! Suosittelen lämpimästi kestävyysurheilun ystäville! Samalla heitän haasteen Vuoksen Soutajille, ja Takon Soutajille, ja kaikille muillekin, kenellä vain on mahdollisuus tehdä tulos Autotallitriathlonissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
