Marit Björgen 5, (3-2-1) – Suomi 5, (0-1-4)

Norja 22, (9-8-6) – Suomi 5, (0-1-4)

Vancouverin talviolympialaiset eivät menneet suomalaisilta odotusten tai virallisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena oli voittaa 12 mitalia ja tulos on viisi. Jääkiekko oli ainut suomalaislaji joka poistui kisoista voittajana. Miksi?

Jääkiekko on niitä harvoja lajeja joissa Suomessa on rahaa, kykyjenetsintää, menestymisen kulttuuria, ja kaikkea sitä mistä menestys syntyy, jääkiekon menestys on helppo selittää. Muut lajit tulevat kaukana perässä.

Urheilumme kärki on kapea, ja osaajia on vähän. Osaajien tieto ei jakaudu koko suomalaiselle huippu-urheilulle vaan se pidetään visusti niillä kenellä sitä on. Tiedon jakaminen koetaan uhkana enemmän kuin voimavarana. Vertailu Norjan Olympiatoppeniin osoittaa selvästi tiedon jaon puutteen suomalaisessa huippu-urheilussa. Norjassa Olympiatoppen kokoaa tiedon parhailta osaajilta ja varmistaa sen että tieto hyödyttää koko norjalaista huippu-urheilua. Olympiatoppen myös palkkaa huippu-osaajia jotka toimivat yhteistyössä lajien valmentajien kanssa. Tätä nykyä Olympiatoppenin kestävyyslajien päävalmentajana toimii Tore Övrebo, joka on tunnetaan myös norjalaisen kaksinkertaisen olympiavoittaja Olaf Tuften (soutu, M1x) valmentajana. Övrebo kertoi Olympiatoppenista Fisan valmentajakongressissa Kööpenhaminassa tammikuussa 2010. Övrebo puhui Kööpenhaminassa myös Norjan tavoitteista Vancouveria ajatellen, tavoite oli olla 3 parhaan kansakunnan joukossa ja saavuttaa 20-25 mitalia, tosin hyvällä onnistumisella enemmänkin olisi Övrebon mukaan mahdollista.

Olympiatoppen kerää tiedon onnistujilta ja epäonnistujilta ja pystyy ohjaamaan prosesseja. Sukelluksia, jonka Suomen hiihto Vancouverissa teki, ei tapahdu. Mitä Olympiatoppen sitten tekee? Sivustolta www.olympiatoppen.no löytyy paljon tietoa siitä mikä tekee Norjasta kokoonsa nähden varteenotettavan urheilumahdin. Sivuilta löytyy myös mielenkiintoisia videoklipsejä Marit Björgenin ja muiden norjalaisten harjoittelusta.

Näen että suomessa urheilija – valmentaja parivaljakot tekevät työtään itsenäisesti ja kukin tavallaan. Menestystä tulee joidenkin parivaljakkojen toimesta. Tasokkaat sparraajat kuitenkin puuttuvat useilta sektoreilta ja potentiaalia parempaankin menestykseen olisi. Huippu-urheilun ravitsemus on lapsenkengissään, ei ole olemassa suomalaisen kestävyysurheilun valmennusfilosofiaa. Harjoitusten laatua voidaan taatusti parantaa ja kehonhallintaa kehittää, psykologiasta puhumattakaan. Menestystä tavoiteltaessa keskitytään vain harjoitteluun, ja unohdetaan arjen rakentaminen sellaiseksi että urheilijan on mahdollista tavoitella täyttä potentiaaliaan pitkällä aikajänteellä. Kokonaisuuksien hallinta puuttuu. Näpertelyllä ei voittoja heru. Jokainen urheilija – valmentaja pari tekee paljon virheitä matkallaan huipulle, jos yhteistyö sinne saakka kantaa, turhaan! Yhteistyö ja tiedon jakaminen vähentäisivät virheiden määrää ja nopeuttaisivat nousua huipulle ja pidentäisivät urheilijoiden uraa kansainvälisellä huipulla.

Menestyksen puuttuessa rima laskee koko ajan. Sen sijaan että tavoiteltaisiin voittoa ja laatua kaikessa tekemisessä, ollaan tyytyväisiä yhä vähempään. Kohta tyydytään jo pelkkään osallistumiseen! Pystymme parempaan. Menestyjät maailmalta tekevät asioita paremmin kuin miten asiat suomalaisessa urheilussa tehdään.
Suomen Olympiakomitea on ottanut askelia oikeaan suuntaan suomalaista huippu-urheilua kehittäessään, mutta tehtävää on paljon. Menestymättömyys ei ole johtajien vika, vaan syyt löytyvät suomalaisesta yhteiskunnasta, liikunnan, valmentamisen ja urheilun rahoituksesta. Lajien keskinäinen kilpailu ehkäisee tiedon jakamista ja suomalaisen huippu-urheilukulttuurin kehittämistä, liian harva on huolissaan suomalaisen huippu-urheilun menestyksestä, moni on huolissaan vain omasta lajistaan. Yhteistyötä toki suomessakin on, Olympiakomitean järjestämät valmentajien tapaamiset ovat hyvä alku, mutta raapaisevat vain pintaa. Tarvitaan syvää, todellista ja jokapäiväistä työtä yhteistyön kehittämiseksi.

Olympiatoppenin kaltainen huippu-urheilumenestyksestä vastaava organisaatio tarvittaisiin meillekin. Övrebon esityksestä Kööpenhaminassa paistoi läpi koko organisaation intohimo kehittää koko NORJALAISTA huippu-urheilua. Vahvan kokonaisnäkemyksen lisäksi urheilu tarvitsee intohimoa, Norjassa intohimo kehittää norjalaista urheilua johti Olympiatoppenin syntyyn 1980-luvun lopulla, vuoden 1988 kisojen heikkojen tulosten seurauksena. Suomi on Vancouverissa tehnyt pohjanoteerauksen, ehkä tässä on mahdollisuus uudistaa suomalaista urheilua. Ennen Olympiatoppenin perustamista Norja voitti vuosina 1952-1988 keskimäärin 9 mitalia/ kesä ja talviolympialaisista yhteensä. Olympiatoppenin perustamisen jälkeen keskiarvo on 23, ja noususuunnassa, sillä Vancouverista saalis on 23 mitalia ja Pekingistä Norja voitti 9 mitalia.

Menestymisen kulttuuri syntyy kun laittaa yhteen intohimoisia urheilun eri osa-alueiden osaajia, rahaa, lahjakkaita urheilijoita, järkevän johdon ja pitkän historian josta ammentaa. Poliittista tahtoa urheilumme kehittäminen vaatii, ja toivon että sitä löytyy.