Olisi mukavaa jos Imatralla olisi Beach Volleyhalli, eikö totta?
- Beach volley on nuorison suosiossa oleva kilpa- ja kuntourheilulaji, joka nauttii myös olympialajin statusta
- Beachia voi harrastaa iäkkäämpikin palloilija, koska hiekka on nivelille pehmeää
- Imatra tarvitsee turismin kehittämiseksi sellaisia liikuntamahdollisuuksia joita muilla ei ole, Beach halli on tällainen. Suomessa (Helsingissä) on tällä hetkellä yksi halli jossa pelaamisen hinta on 240-294€ / 90min.
- Beach volley sopii koululaisille ja koulujen liikuntakerhoille mainiosti
- 3-kenttäisessä hallissa voisi järjestää myös turnauksia, jokamiehen turnauksista kansallisten huippujen kutsuturnauksiin
- Halliin voisi kehitellä maajoukkuetoimintaa eri ikäryhmissä
- Ajatuksena on rakentaa halli jossa pääsisi pelaamaan kohtuuhinnalla
- Venäjä on lentopallon suurmaa ja sieltä löytyisi varmasti myös pelaajia ja leireilijöitä Beach halliin
Törmäsin Brisbanessa upeaan urheiluhalliin joka rahoitettiin puoliksi lahjoituksin.(hinta 16 miljoonaa) Hallin oven vieressä on tiiliseinää jossa on ihmisten nimiä. Tiiliä on kaikkiaan 1068 kpl. Oman nimensä tiileen sai 300 aussidollarin hinnalla, joka on pyöreästi 250€. Tiiliseinä tuotti liikuntahallin tekemiseen 320 400 AUD. Hallin päälahjoittaja antoi yksin 1,5 miljoonaa, ja koko halli kantaa tämän lahjoittajan nimeä. Jani Heino kertoo tästä hallista lähemmin blogissaan. http://www.jampanmietteet.blogspot.com/
Meillä Suomessa odotamme että yhteiskunta rakentaa urheilijoille tilat, mutta monessa paikassa olemme tilanteessa joissa hankejonot ovat liian pitkiä ja on mietittävä tosissaan muita rahoitusmalleja, mikäli ylipäänsä haluamme toimintaa tehdä. Suuri kysymys suomalaisen urheilun kehittämiseksi onkin se, olisivatko yksityiset suomalaiset laajemmin valmiita rahoittamaan hankkeita jotka parantavat paikallisten nuorten ja aikuistenkin harrastusmahdollisuuksia? Olisi mukavaa jos olisivat. Mikäli Imatran seudulta löytisi 1000 henkeä jotka ovat valmiita lahjoittamaan hankkeeseen 300€, olisi meillä kasassa jo n. 75% kustannuksista...Ja saisiko loppuosan kasaan myymällä hallin nimen vaikka jollekkin paikalliselle yritykselle?
Imatralla on kokemusta tämäntyyppisistäkin hankkeista, muistaakseni ensilumenladun valaistukseen kerättiin rahoitusta keräämällä 500€ / yritys ja valotolpissa oli sitten yritysten mainoksia. Vuoksen Soutajien venevajasta löytyy tammilankku johon on kiinnitetty hopealaattoja joissa seisovat lahjoittayritysten nimet. Erona entiseen tässä on se, että yrityksiä on rajallinen määrä, mutta yksityisiä on enemmän. Uskon että yksityiset ihmiset ovat valmiita panostamaan kotiseutunsa kehittämiseen ja nuorison harrastusmahdollisuuksiin samalla tavoin kuin yrityksetkin. Lahjoitus on investointi tulevaisuuteen. Henkistä tukea hankkeelle voit antaa facebookissa liittymällä ryhmään Beach volley Halli Imatralle.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 22. marraskuuta 2010
Soutuliitto 100v. Juhlaseminaari 20.11.2010
Soutuliiton 100-vuotisjuhlaseminaarin pääteema oli yhteistyö höystettynä soudun tulevaisuudennäkymin. Suuri kysymys meille kaikille on se, miten saamme soudun kasvamaan ja voimaan hyvin muuttuvassa toimintaympäristössä. Kari Niemi-Nikkola kiteytti asian sanomalla että soutu on vajoamassa marginaaliin. On meistä kiinni vajoammeko me sinne.
Akateeminen soutu
Soutuliiton ex puheenjohtaja (2000-2003), joka sai soutuinnostuksensa Princetonin yliopstossa 1980-1984, Erik Anderson käytti seminaarin aluksi puheenvuoron Akateemisesta soudusta, siitä mitä tapahtui 10 vuotta sitten Turussa, mitä tapahtuu anglo-saksisissa maissa ja miten se voisi edistää suomalaista soutua ja liikuntakulttuuria ylipäänsä. Soutu tarvitsee vauhtipyörän tai pumpun joka tuo väkeä lajin pariin ja yliopistomaailma tarvitsee opiskelijoille hengenravinnon lisäksi myös ruumiinkulttuuria. Soutu ei ole yliopistolaji sattumalta, vaan sille on kasvatukselliset parusteet; soutu kasvattaa toimimaan osana joukkuetta, peräänantamattomuuteen ja pitkäjännitteisyyteen. Olen itse peräänkuuluttanut valmentajien pallkkaamista, ja tätä akateeminen soutu toisi lajiin. Luonnollisesti näkisin mielelläni palkattuja valmentajia myös seuroissa, mutta mikä estää seuroja kehittymästä niin että niillä on varaa palkata valmentajia. Akateemisen soudun todellinen läpimurto vaatisi opinahjoa kohden käytännössä aluksi yhden päätoimisen ja 3 sivutoimista valmentajaa. Hintalappu tälle on n. 70 000€/vuosi. Optimaalista olisi 4 päätoimista valmentajaa / koulu tai paikkakunta jolloin toimintabudjetteineen hinta olisi n. 200 000€ / vuosi. Kalusto on olemassa seuroilla, samoin kuin muut fasiliteetit. Akateeminen soutu ei ole huippu-urheilua, eikä suoraan tähtääkkään siihen. Joukossa on kuitenkin aina niitä jotka haluavat enemmän, ja 4 vuoden yliopistouran jälkeen he olisivat varmasti valmiita haastamaan itseään seuroissa ja maajoukkueessa.
Think big, outside the box!
Suuri kysymys on se, miten saada rahoitus kestävälle pohjalle, niin ettei akateemisen soudun olemassaolo riipu suhdanteista. Eräs tutkimisen arvoinen rahoituksessa on yksityisen rahoituksen kehittäminen. Erik kertoi USAn yliopistojen alumni-toiminnasta, jonka kautta yliopistourheilu USAssa saa tukea. Onko mahdollista että saisimme Suomessa kasaan suuren joukon ihmisiä, jotka tukisivat vaikkapa entistä opinahjoaan 5-10 euron kuukausipanostuksella? 2000 tällaista lahjoittajaa heittäisi lahjoitusten kokonaismäärän jo yli sataantuhanteen euroon/vuosi. Seurojen valmennuksen rahoitus voisi toimia samalla periaatteella. Esteenä tämänkaltaisen tulorahoituksen syntymiselle on itsekkyys, vai onko sittenkään. Urheilua seuraa ja siitä välittää valtaosa Suomen kansasta. Monet maksavat siitä että näkevät urheilua TV:stä. Osaisimmeko myydä tämänkaltaisen rahoituksen heille ketkä urheilusta välittävät, niin että suomalainen urheilu eläisi suomalaisten ihmisten halusta tukea suomalaista yhteiskuntaa, urheilua ja liikuntaa? Voisiko paikallinen tai yliopistourheilu tarjota tukijoilleen paikallisia elämyksiä tai hyvinvointipalveluja esimerkiksi verkon kautta?
Vastaukseni esittämiini kysymyksiin on ehdottomasti KYLLÄ. Jos osaamme myydä tämän jokaiselle entiselle soutajalle ja kaikkien nykyisten soutajien sukulaisille ja muuten soudusta kiinnostuneelle ihmiselle pääsemme hyvään alkuun. Seuraava askel on myydä se kaikille niille jotka katsoivat Pekingin soudun suomalaisfinaalin ja nauttivat siitä. Sen jälkeen meillä olisikin eväät menestyä kaikissa Olympialaisissa. Meillä olisi kymmeniä valmentajia, tuhansia soutajia ja vahva lajjikulttuuri, ja soutu olisi eturivissä luomassa suomalaista kestävyyslajien valmennuskulttuuria. Miksi ei?
torstai 28. lokakuuta 2010
Wattbike - What a bike
Minulla on ollut ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Wattbikeen lähemmin parin viikon ajan Nottinghamissa, joka on Wattbiken myyntiorganisaation kotipaikka. Samalla olen päässyt keskustelemaan soudusta, pyöräilystä ja testauksesta asiantuntijoiden ja Wattbiken kehittäjien kanssa.
Olen polkenut pyörällä harjoituksia jo keväästä 2009 saakka, mutta softan läpikäynti asiantuntijoiden kanssa on avannut silmiä niille mahdollisuuksille joita ohjelmisto tarjoaa. Softa mittaa voimantuottoa niin usein (100x/sec) että se pystyy piirtämään pyöräilijän voimakäyrän ruudulle reaaliajassa. Voimakäyrä, samoin kuin soudussakin, tekee tekniikan harjoittelemisen mahdolliseksi. Oma tekniikkani on polarisaationäytön mukaan kohtuullisessa jamassa, vaikka paljon parannettavaakin löytyy, onneksi olen puolentoista vuoden aikana oppinut edes jotain! Opimme myös säätämään ajoasentoa siten että homma toimisi ergonomisestikin oikealla tavalla. Totta kai myös testasimmme...Firstbeatia hyväksi käyttäen.
Poljin kaksi testiä, 3minuutin max testi päätyi lukemaan 340w ja 20 minuuttia sen jälkeen polkemani ramp test päätyi 345w kuormaan, jota siis jaksoin ylläpitää minuutin. Alkuteho oli 160w. Tehoa lisättiin sekä ilmanvastuksen avulla siten että poljin koko testin samalla kadenssilla, viimeinen minuutti meni sitten jo silmät kiinni ruutua tuijottamatta...Firstbeat Sportin testisofta antoi hapenotokseni 57,7ml/kg. Max syke tässä testissä 185.
Concept2 soutulaite muodostui nopeasti lajin standardiksi jolla kilpailtiin ja testattiin. Sisäharjoittelupyörän rakentaminen vastaamaan samoja vaatimuksia osoittautui erittäin haasteelliseksi. Soutulaitteen monitori mittaa vauhtipyörän kiihtyvyyttä ja hidastuvuutta, ja matematiikka laskee näistä tehon joka muutetaan sitten nopeudeksi. Pyörässä, työn ollessa jatkuvaa, on sitä mitattava muulla tavoin, jotta saavutetaan vastaava luotettavuus tehon mittauksessa. Wattbikessa tämä toteutettiin voima-anturin avulla joka mittaa ketjuun kohdistuvaa voimaa. Olen nähnyt vastaavia voima-antureita veneissä ja hankaimissa, mutta on hyvä oivallus käyttää sitä mittaamaan polkijan voiman tuottamaa ketjuun kohdistuvaa jännitettä. Kadenssi tulee mitatuksi perinteisellä magneettianturilla.
Kävimme tutustumassa myös paikalliseen saliin joka on ensimmäinen Wattbike sali. Paikallinen pyöräilyvalmentaja osti keksukseen 10 wattbike ja järjestää seurakisat joka perjantai-ilta. Kisat sinänsä eivät ole lainkaan perinteisiä, vaan valmentaja on kehitellyt omia kisojaan vastaamaan harjoituksellisesti arvokisojen pyöräilyohjelmaa. Eräässä kilpailumuodossa sovitaan matka, esim 1000m, jossa ensin ajetaan 750m siten että kukaan ei saa ohittaa valittua johtajaa, hylkäämisen uhalla. Johtaja voi tietysti valita vauhdin ja muut seuraavat mahdollisimman lähellä, mutta ei edellä. Kun matkan viimeinen neljännes alkaa, avataan pellit ja katsotaan kuka voittaa. Toinen kilpailu on 4x4000m, siten että vain voittaja menee aina erästä jatkoon ylempään finaaliin, mutta finaaliin voi päästä myös keräilyn kautta. Tauot ovat lyhyitä ja ennen finaalia ei ole varaa vetää itseään puhki, mutta jatkoon olisi päästävä. Voin kuvitella että kisan aikana muodostuu monenlaisia taktiikoita, joka on osa pyöräilyä. Olisi mielenkiintoista kokeilla myös soutukisoja samanlaisin maustein varustettuna.
Jo nyt syntyneet Wattbike-harjoituskeskukset yhdistettynä pyörän kestävyyteen ja monipuolisuuteen tulevat tuomaan Wattbiken samanlaiseen asemaan pyöräilyssä, kuin mitä Concept2 soutulaite on soudussa. Tekniikan harjoitteleminen ja toistettava testaus paikasta riippumatta kiinnostavat varmasti pyöräilijöitä ja kuntosaleja. Pyöräilyn fyysinen harjoittelu Wattbikella on tehokkaampaa kuin maantiellä, jopa enemmän sitä kuin soutulaitteen vertaaminen vesillä soutuun. Huippupyöräilyn vaatima ajankäyttö tulee pienenemään harjoitusten laadun parantuessa, sekä tekniikan että fysiologian osalta. Pyöräilyssä Suomessa pitkä talvi on haittatekijä, jonka pyöräilijät voivat nyt kääntää edukseen.
Ja sitten kokonaan toiseen maailmaan...
Soudun MM-kilpailut alkavat sunnuntaina 31.10. Uudessa-Seelannissa. On ensi kerta sitten vuoden 2003 kun en ole paikalla. Tietysti olisi mukava nähdä kisat, mutta aikansa kutakin. Täytynee virittäytyä kotona jollekkin kanavalle kisoja seuraamaan, nythän finaalit on jaettu peräti neljälle päivälle joten seurattavaa riittää. Odotan mielenkiinnolla etenkin Markku Jokisipilän ennakkoanalyysiä ja Petr Vitasekin ja David Jirkan suorituksia miesten pariairokaksikossa. Ondrej Synek on myös ollut elämänsä kunnossa, joten Mahe joutunee todella tiukalle...ja onhan kisoissa myös suomalaissoutajia seurattavana.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Urheilun uudistaminen
Minulla oli tilaisuus osallistua 8.10. järjestettyyn urheilun muutostyöryhmän tiedotustilaisuuteen. Tapahtuma oli hyvin suunniteltu ja lähestymiskulma oli se, että jokaisen läsnäolijan panos halutaan uudistukseen mukaan. Osallistujille jaettiin puulusikat, joiden symboliikkaa voidaan tulkita monella tapaa. "Jokaisen on otettava lusikka kauniiseen käteen", - yhteinen projekti, muutos joka on kaikille tärkeä ja vaatii kaikkien työpanoksen. Toinen tulkinta: "Jos on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla ammentaa". - urheilu saa Suomessa verraten vähän julkista tukea, joten loistavia tuloksia on turha vaatia, tai odottaa. Kolmas tulkinta voisi olla vanha sananlasku kokkien määrästä jotka soppaa hämmentävät....
Osallistujille jaettiin myös tussit joilla sitten kirjoitimme ajatuksiamme kysymyksin varustettuihin banderolleihin.
Jukka Uunila kiteytti muutoksen vaikeudet osuvasti; "Lunta tulee tupaan monelta suunnalta." Varmasti näin on, mutta ilman jonkinasteista konsensusta ja merkittävää poliittista tahtoa ei tuloksia tule. Nykyisessä tilassaan Suomi-urheilu on pohjakosketuksessa, jotain on pakko tehdä, tältä kannalta aika muutokselle on otollinen.
Työryhmä on lähtenyt pohtimaan urheilijan latua huipulle pyrkien itse asettumaan nuoren urheilijan asemaan. - Mitä nuori urheilija tarvitsee huipulle päästäkseen? Tulokulma on oikea, mutta muutoksen onnistuminen kulminoituu tulevaisuudessa siihen onko tuolla ladulla hiihtäjiä. Mielestäni kovin haaste on organisoida lasten ja nuorten urheilu uudelleen, siten että se oikeasti tavoittaa kohderyhmänsä. Tulevaisuuden menestyjien tavoittaminen vaatii valmentajien palkkaamista kaikille tasoille, valmentajan ammatin kunniallistamisen ja kunnolliset resurssit.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että valmentajia on pystyttävä palkkaamaan ympäri Suomea riittävän paljon. Onko tämä kuntien, valtion, seurojen vai työväenopistojen vastuulla on yhdentekevää, kunhan se toteutuu. Haaste on kova ja vaatii poliitikoilta ennennäkemätöntä sitoutumista tähän uudistusprojektiin ja oikean napin painamista silloin kun äänestetään urheilun määrärahoista.
Voiko politiikka muuttaa urheilun?
Urheilu voi tarjota yhteiskunnalle enemmän kuin media ja politiikan tekijät näkevät. Suomalaisessa yhteiskunnassa painitaan työuupumuksen, syrjäytymisen ja masennuslääkkeiden kurimuksessa. Uupumusta ja masennusta hoidetaan lääkkeillä jotka ovat veronmaksajille kalliita. Oireiden syitä voisi hoitaa myös liikunnalla ja terveellisellä ravitsemuksella. Urheilu voi parhaimmillaan opettaa nuoria ottamaan vastuuta terveydestään sekä liikkumalla että opettamalla nuoria hoitamaan itseään. Vanha asia, mutta siihen on tartuttava uudesta näkökulmasta, ja tosissaan. Urheilu ja liikunta ovat paljon muutakin kuin huippu-urheilu, mutta koko paletti kulminoituu huippu-urheiluun ja sen tavoiteltavuuteen. Valmentajille tämä näkökulma antaa lisää vastuuta yksilöiden kehittämisessä ihmisinä. Tarvitsemme valmentajakoulutusta, uutta filosofiaa ja laadun vaatimista kaikilla urheilun tasoilla. Tulokset syntyvät pitkällä aikajänteellä monisäikeisen yksilöllisen kehityksen kautta.
Huippu-urheilun muutos voi näkyä tuloksissa jo lähivuosina. Koko liikuntakulttuurin muutoksen onnistumista mitataan paljon pidemmällä aikavälillä. Huipputulosten tekeminen lähivuosina onnistuu joko nykyisillä urheilijoilla tai sitten ei ollenkaan. Mikäli nykyiset urheilijat ja valmentajat terävöittävät asennettaan, ja pyrkivät oikeasti koviin tuloksiin joka päivä on heillä edelleen mahdollisuus menestyä. Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee nykyiset urheilijansa pitämään Suomi-urheilun pinnalla kunnes nyt tehtävä muutos tuo kilpakentille uuden sukupolven joka taistelee mitaleista laajemmalla rintamalla. Nykyisen huippu-urheilun osa-alue on haastava, mutta silti helpoin tässä palapelissä. Huippu-urheilun ilmaston kehittäminen ja laadun vaatiminen ei vaadi lisää rahaa eikä poliittisia päätöksiä vaan yksinkertaisesti kyseenalaistamista, tiedon hakemista, kovaa ja älykästä harjoittelua - urheilijoiden ja valmentajien kehittymistä!
Rahoitus
Muutokseen tarvittava rahamäärä on pieni jos sitä verrataan terveydenhuollon menoihin. Mielestäni olisi syytä johdonmukaisesti ohjata ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta omasta terveydestään siten että ihmiset hoitaisivat itseään liikunnan ja ravitsemuksen keinoin. Terveydenhuollon menojen kasvu on mahdollista pysäyttää ja jopa kääntää laskuun mikäli ihmiset ottavat enemmän vastuuta itsestään ja elämästään. Säästetyt rahat voisi sitten käyttää urheiluun joka ohjaa jälleen uudet ikäluokat ottamaan vastuuta itsestään.
Henkilökohtaisesti haluan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen, haluan osaltani tukea muutostyöryhmän työtä ja näen nyt tehtävän työn suurena mahdollisuutena ehkä jopa ainoana sellaisen minun elinaikanani. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa epäonnistua.
Mukavan sävyn tilaisuuteen toi se, että tapasin paljon kavereita ja kolleegoja vuosien varrelta. Tapahtuma kokosi yhteen harvinaisen otoksen suomalaisen urheilun tekijöitä, kannatti käydä katsomassa.
Osallistujille jaettiin myös tussit joilla sitten kirjoitimme ajatuksiamme kysymyksin varustettuihin banderolleihin.
Jukka Uunila kiteytti muutoksen vaikeudet osuvasti; "Lunta tulee tupaan monelta suunnalta." Varmasti näin on, mutta ilman jonkinasteista konsensusta ja merkittävää poliittista tahtoa ei tuloksia tule. Nykyisessä tilassaan Suomi-urheilu on pohjakosketuksessa, jotain on pakko tehdä, tältä kannalta aika muutokselle on otollinen.
Työryhmä on lähtenyt pohtimaan urheilijan latua huipulle pyrkien itse asettumaan nuoren urheilijan asemaan. - Mitä nuori urheilija tarvitsee huipulle päästäkseen? Tulokulma on oikea, mutta muutoksen onnistuminen kulminoituu tulevaisuudessa siihen onko tuolla ladulla hiihtäjiä. Mielestäni kovin haaste on organisoida lasten ja nuorten urheilu uudelleen, siten että se oikeasti tavoittaa kohderyhmänsä. Tulevaisuuden menestyjien tavoittaminen vaatii valmentajien palkkaamista kaikille tasoille, valmentajan ammatin kunniallistamisen ja kunnolliset resurssit.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että valmentajia on pystyttävä palkkaamaan ympäri Suomea riittävän paljon. Onko tämä kuntien, valtion, seurojen vai työväenopistojen vastuulla on yhdentekevää, kunhan se toteutuu. Haaste on kova ja vaatii poliitikoilta ennennäkemätöntä sitoutumista tähän uudistusprojektiin ja oikean napin painamista silloin kun äänestetään urheilun määrärahoista.
Voiko politiikka muuttaa urheilun?
Urheilu voi tarjota yhteiskunnalle enemmän kuin media ja politiikan tekijät näkevät. Suomalaisessa yhteiskunnassa painitaan työuupumuksen, syrjäytymisen ja masennuslääkkeiden kurimuksessa. Uupumusta ja masennusta hoidetaan lääkkeillä jotka ovat veronmaksajille kalliita. Oireiden syitä voisi hoitaa myös liikunnalla ja terveellisellä ravitsemuksella. Urheilu voi parhaimmillaan opettaa nuoria ottamaan vastuuta terveydestään sekä liikkumalla että opettamalla nuoria hoitamaan itseään. Vanha asia, mutta siihen on tartuttava uudesta näkökulmasta, ja tosissaan. Urheilu ja liikunta ovat paljon muutakin kuin huippu-urheilu, mutta koko paletti kulminoituu huippu-urheiluun ja sen tavoiteltavuuteen. Valmentajille tämä näkökulma antaa lisää vastuuta yksilöiden kehittämisessä ihmisinä. Tarvitsemme valmentajakoulutusta, uutta filosofiaa ja laadun vaatimista kaikilla urheilun tasoilla. Tulokset syntyvät pitkällä aikajänteellä monisäikeisen yksilöllisen kehityksen kautta.
Huippu-urheilun muutos voi näkyä tuloksissa jo lähivuosina. Koko liikuntakulttuurin muutoksen onnistumista mitataan paljon pidemmällä aikavälillä. Huipputulosten tekeminen lähivuosina onnistuu joko nykyisillä urheilijoilla tai sitten ei ollenkaan. Mikäli nykyiset urheilijat ja valmentajat terävöittävät asennettaan, ja pyrkivät oikeasti koviin tuloksiin joka päivä on heillä edelleen mahdollisuus menestyä. Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee nykyiset urheilijansa pitämään Suomi-urheilun pinnalla kunnes nyt tehtävä muutos tuo kilpakentille uuden sukupolven joka taistelee mitaleista laajemmalla rintamalla. Nykyisen huippu-urheilun osa-alue on haastava, mutta silti helpoin tässä palapelissä. Huippu-urheilun ilmaston kehittäminen ja laadun vaatiminen ei vaadi lisää rahaa eikä poliittisia päätöksiä vaan yksinkertaisesti kyseenalaistamista, tiedon hakemista, kovaa ja älykästä harjoittelua - urheilijoiden ja valmentajien kehittymistä!
Rahoitus
Muutokseen tarvittava rahamäärä on pieni jos sitä verrataan terveydenhuollon menoihin. Mielestäni olisi syytä johdonmukaisesti ohjata ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta omasta terveydestään siten että ihmiset hoitaisivat itseään liikunnan ja ravitsemuksen keinoin. Terveydenhuollon menojen kasvu on mahdollista pysäyttää ja jopa kääntää laskuun mikäli ihmiset ottavat enemmän vastuuta itsestään ja elämästään. Säästetyt rahat voisi sitten käyttää urheiluun joka ohjaa jälleen uudet ikäluokat ottamaan vastuuta itsestään.
Henkilökohtaisesti haluan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen, haluan osaltani tukea muutostyöryhmän työtä ja näen nyt tehtävän työn suurena mahdollisuutena ehkä jopa ainoana sellaisen minun elinaikanani. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa epäonnistua.
Mukavan sävyn tilaisuuteen toi se, että tapasin paljon kavereita ja kolleegoja vuosien varrelta. Tapahtuma kokosi yhteen harvinaisen otoksen suomalaisen urheilun tekijöitä, kannatti käydä katsomassa.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
EM-Pronssia, David Jirka - Petr Vitasek
Kaikkiaan voin katsoa aikaani Tshekissä taaksepäin hyvillä mielin. Saavutimme jonkin verran menestystä ja paljon kehitystä. Joukkueemme kehityksestä ja marginaalien pienuudesta kertoo sekin että meidät finaalista 0,46 sekunnin erolla pudottanut Ukraina otti finaalissa pronssia! Kokemukseni yhteistyöstä ja keskusteluistamme Rudan kanssa olivat valmennuksellisesti hyvää antia, ja urheilijoilta sekä liiton johdolta saatu positiivinen palaute lämmittää. On turha kiistää sitä että jätän tehtävän hieman haikein mielin, sillä ryhmän kehitys on niin hyvässä vaiheessa, että hyvät tulokset laajemmallakin rintamalla olisivat vuoden tai kahden kuluttua mahdollisia. Pariaironelonen mahtuu kokonaisuudessaan vielä ensi vuonna alle 23 vuotiaiden sarjaan ja oli tämän luokan näiden kisojen nuorin joukkue. On kuitenkin asetettava asiat järjestykseen, perheellisen miehen on sekä miehen itsesä että perheen kannalta turhan rankkaa työskennellä paria vuotta yksinään ulkomailla, kun siihen ei ole välitöntä pakkoa. Nyt on edessä vielä muutamia tehtäviä Suomen ulkopuolella, ja myös työskentelyä yritykseni kanssa Suomessa ennen kuin palaan Imatran maisemiin pysyvämmin helmikuussa. Imatralle paluu tuntuu mukavalta, ovathan siellä ystävät ja tutut, Buttenhoff ja puhdas luonto. Ehkä lähivuosina Imatralla vierailee myös Tshekkejä...Pariaironelosen keulamies on innokas kalastaja, jonka silmät alkoivat loistaa kun kerroin hänelle Vuoksen ja Saimaan kalastusolosuhteista.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Soudun EM-kilpailut, Portugal
Soudun EM-kilpailut pidetään Portugalin Montemor-o-Velhossa 10-12.9. Kilpailut ovat mielenkiintoiset, sillä normaalisti EM-kisat ovat kauden viimeinen koitos, mutta nyt MM-kilpailut pidetään Uuudessa-Seelannissa vasta 31.10.-7.11. Ohjelmointi on haastavaa; mikäli venekunta haluaa menestyä maailmancupissä, EM-kilpailuissa ja MM-kilpailuissa on ohjelmoinnissa omat riskinsä. Kilpailukauden pituudeksi tulee normaalin 3-4kk:n sijaan puolisen vuotta! Uskon että tämä problematiikka tulee tuottamaan yllätyksiä sekä MM-, että myös EM-kilpailuissa. Omalta osaltani tämä on merkinnyt sitä että Uuteen-Seelantiin lähtevä pariairokaksikko Petr Vitasek - David Jirka on Luzernin jälkeen keskittynyt yhden kuuden viikon jakson ajan aerobisen kapasiteetin harjoitteluun ja EM-kisat ovat heille vain välitavoite matkalla MM-kilpailuihin. Nuori pariaironelonen on pyrkinyt jatkamaan kilpailukautta kautta heinäkuun U23MM-kilpailuista kohti EM-kisoja. Kausi on heillekin pitkä, teknisesti olemme menneet eteenpäin, mutta saa nähdä miten aerobinen kapasiteetti kestää pitkän kilpailukauden. Harjoitukset ovat menneet ihan kohtuulisesti, ainakin tähän saakka. Yksi kova harjoitus on vielä jäljellä ennen Portugalin matkaa. Totuuden nimessä täytyy sanoa että emme kuulu ennakkosuosikkeihin tässä kilpailuissa, vaan nuoriin haastajiin. U23MM-kilpailujen 4. sija oli hyvä suoritus, mutta matkaa huipulle on vielä sekä fyysisesti että teknisesti. Joukkueen tavoitteena on yksinkertaisesti kehittyä optimaalisesti jotta olympiapaikan lunastaminen Bledissä ensi kesänä olisi mahdollista.
Euroopan parhaimmisto tulee olemaan viivalla ykkösjoukkueillaan, ja monet jopa jättävät MM-kilpailut kokonaan väliin ja keskittyvät EM-kisaan päätavoitteenaan, esimerkkinä Puola joka on voittanut pariaironelosissa kaikki MM-kisat ja Pekingin Olympialaiset Ateenan nelossijan jälkeen. Pariaironelosessa Kroatia on tänä vuonna puolestaan voittanut kaikki Maailmancupit ja myös U23MM-kilpailut, ja heillä on tavoitteenaan voittaa myös EM-ja MM-kilpailut. Mikäli tämä onnistuu on kvartetti mielestäni myös ansainnut vuoden venekunnan tittelin Fisan vuotuisessa palkintogaalassa.
Portugalin kilpailuilla on omat riskinsä. Rata on uusi ja rakennustyöt eivät ole olleet aivan aikataulussa. Rata on myös lähellä rannikkoa, mikä ylensä merkitsee haastavia tuulioloja. Kilpailuohjelma on tiivis; koko ohjelma vedetään kolmessa päivässä viikon kestävien MM-kilpailujen sijaan. Tuttua hommaahan se on Maailmancup-kilpailuista, mutta kun osanottajia on paljon ja aikaa vähän, ei huonoon keliin voida reagoida siirtämällä kilpailuja.
MM-kilpailut Uudessa-Seelannissa ovat soutuyhteisölle kalliit. Majoittuminen Uudessa-Seelannissa on poikkeuksellisen kallista, vuorokausihinta on jopa 150€, ja paikalla täytyy olla aikaeroon sopeutumisen vuoksi hyvän aikaa ennen itse kilpailuja. Lennot Uuteen-Seelantiin ovat myös kalliita puhumattakakaan venekuljetuksista. Soutuliittojen kustannusrasitusta lisäävät myös Portugalin EM-klpailut, Portugal on Euroopan laidalla ja lähes kaikki joutuvat lentämään sinne, toisin kuin normaalisti Keski-Euroopassa bussikyydin ollessa riittävä. MM-kilpailuilla on tänä vuonna vaara kuihtua osanottajamääriltään kovin pieniksi, yksinkertaisesti siksi että liitoilla ei ole rahaa. Esimerkkinä Tshekki, joka jättää kotiin muiden muassa miesten kevyen nelosen joka sijoittui kolmanneksi Münchenin maailmancupissa ja on osoittanut olevansa huippujoukkue kaikilla mittareilla mitattuna, fyysinen suorituskyky, vauhti vesillä jne. 2009 Poznanissa Tshekin joukkueessa oli yli 30 urheilijaa, ja nyt joukkueessa on urheilijoita vain kuusi! Itse en kuulu joukkueeseen; sovimme kollegani Rudolf Koprivan kanssa että hän matkustaa Uuteen-Seelantiin pariairokaksikon valmentajana lähinnä siitä syystä että puutteellisen Tshekin kielen taitoni vuoksi kommunikaatio kaksikon kanssa ei suju riittävän hyvin.
Luvassa ovat kuitenkin kaikkien aikojen EM-kilpailut, ilmoittautumiset tulevat nettiin ensi viikolla, odotan mielenkiinnolla.
Euroopan parhaimmisto tulee olemaan viivalla ykkösjoukkueillaan, ja monet jopa jättävät MM-kilpailut kokonaan väliin ja keskittyvät EM-kisaan päätavoitteenaan, esimerkkinä Puola joka on voittanut pariaironelosissa kaikki MM-kisat ja Pekingin Olympialaiset Ateenan nelossijan jälkeen. Pariaironelosessa Kroatia on tänä vuonna puolestaan voittanut kaikki Maailmancupit ja myös U23MM-kilpailut, ja heillä on tavoitteenaan voittaa myös EM-ja MM-kilpailut. Mikäli tämä onnistuu on kvartetti mielestäni myös ansainnut vuoden venekunnan tittelin Fisan vuotuisessa palkintogaalassa.
Portugalin kilpailuilla on omat riskinsä. Rata on uusi ja rakennustyöt eivät ole olleet aivan aikataulussa. Rata on myös lähellä rannikkoa, mikä ylensä merkitsee haastavia tuulioloja. Kilpailuohjelma on tiivis; koko ohjelma vedetään kolmessa päivässä viikon kestävien MM-kilpailujen sijaan. Tuttua hommaahan se on Maailmancup-kilpailuista, mutta kun osanottajia on paljon ja aikaa vähän, ei huonoon keliin voida reagoida siirtämällä kilpailuja.
MM-kilpailut Uudessa-Seelannissa ovat soutuyhteisölle kalliit. Majoittuminen Uudessa-Seelannissa on poikkeuksellisen kallista, vuorokausihinta on jopa 150€, ja paikalla täytyy olla aikaeroon sopeutumisen vuoksi hyvän aikaa ennen itse kilpailuja. Lennot Uuteen-Seelantiin ovat myös kalliita puhumattakakaan venekuljetuksista. Soutuliittojen kustannusrasitusta lisäävät myös Portugalin EM-klpailut, Portugal on Euroopan laidalla ja lähes kaikki joutuvat lentämään sinne, toisin kuin normaalisti Keski-Euroopassa bussikyydin ollessa riittävä. MM-kilpailuilla on tänä vuonna vaara kuihtua osanottajamääriltään kovin pieniksi, yksinkertaisesti siksi että liitoilla ei ole rahaa. Esimerkkinä Tshekki, joka jättää kotiin muiden muassa miesten kevyen nelosen joka sijoittui kolmanneksi Münchenin maailmancupissa ja on osoittanut olevansa huippujoukkue kaikilla mittareilla mitattuna, fyysinen suorituskyky, vauhti vesillä jne. 2009 Poznanissa Tshekin joukkueessa oli yli 30 urheilijaa, ja nyt joukkueessa on urheilijoita vain kuusi! Itse en kuulu joukkueeseen; sovimme kollegani Rudolf Koprivan kanssa että hän matkustaa Uuteen-Seelantiin pariairokaksikon valmentajana lähinnä siitä syystä että puutteellisen Tshekin kielen taitoni vuoksi kommunikaatio kaksikon kanssa ei suju riittävän hyvin.
Luvassa ovat kuitenkin kaikkien aikojen EM-kilpailut, ilmoittautumiset tulevat nettiin ensi viikolla, odotan mielenkiinnolla.
torstai 5. elokuuta 2010
Suomalainen Urheilu
Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua suomalaisen urheilun kehittämisestä, perustetusta työryhmästä ja urheilumenestyksestä. E ole kovinkaan vaikeaa analysoida sitä miksi emme menesty. Kovempi juttu on sitten kääntää kelkka kohti kestävää ja jatkuvaa menestystä. Vastaan alla kuitenkin kysymykseen: "Miksi emme menesty?". Perustetun työryhmän tehtäväksi jää löytää ratkaisut.
- Kykyjenetsintä on puutteellista, tai sitä ei tehdä lainkaan. Fyysinen lahjakkus on määräävä tekijä sen suhteen, onko eväitä huipulle vai ei. Huippuun viety valmennus ja sen tukitoimet eivät voi korvata lahjakkuutta. Kilpailijamailta löytyy aina lahjakkuus, jonka valmennus ja muut tukitoimet ovat kunnossa.
- Harjoittelu ei ole optimaalista. Harjoittelua voidaan kehittää monelta kannalta. Voidaan pyrkiä parantamaan sisältöjä, harjoitusten laatua, palautumista jne.
- Ravitsemus on heikolla tasolla. Väitän että lähes 100% suomalaisista urheilijoista ei ymmärrä ravitsemuksen markitystä terveydelleen ja suorituskyvylleen. Pitkässä juoksussa ravitsemuksen merkitys vain korostuu.
- Prosesseissa ei ole riittäväasti laatua ja valmentajilla ei ole resursseja kehittää prosesseja laadukkaammiksi. On kova haaste ymmärtää sitä maailmaa jossa urheilijat elävät. Arjesta täytyy yrittää rakentaa sellainen että urheilija viihtyy siinä, ja ravitsemus, lihashuolto, harjoitukset, uni, ystävät, opiskelu tai työ ja ystävät täytyy saada mahtumaan arkeen. Totta kai urheilija joutuu tekemään valintoja, mutta hyvin etenevä prosessi auttaa urheiijaa valitsemaan oikein. Kukaan ei voi eikä saa valita urheilijan puolesta. Urheilijaa tulee auttaa monin tavoin, mutta samaan aikaan urheilijan on säilytettävä itsenäisyytensä ja otettava vastuu tekemisistään, harjoittelustaan ja valinnoistaan. Kilpailutilanteessa itsenäinen urheilija on voimakkaampi. Parasta psyykkistä valmennusta on pitkä laadukas prosessi, jonka loppupäässä kilpailuun asettuu itsenäinen ajattelava ja voimakastahtoinen urheilija, jonka motivaatio hyvään suoritukseen kumpuaa täysin urheiijan omasta halusta.
- Valmentajien puute. Kaikissa seuroissa on pulaa ohjaajista ja valmentajista. Yhteiskunta on muuttunut ja talkootyö urheiluseroissa ei ole enää samassa suosiossa kuin joskus aiemmin. Valmentamisen motivaatio on yhä useammin se, että halutaan antaa omille lapsille mahdollisuus koetella rajojaan.
- Koululiikunnan vähyys. Liikunnan vähyys kouluissa leipäännyttää myös liikunnan opettajat. Tuntimäärät ovat niin pieniä, että mitään ei ehdi opettaa. Tähän samaan liittyy koulujen liikuntakerhojen rahoituksen karsiminen. Ei tunteja, ei kerhoja...
- Heikot organisaatiot. Riitely urheiluorganisaatioissa eri intressipiirien välillä syö urheilijan ja kaikkien muidenkin toimijoiden luottamusta organisaatiota kohtaan.
Haluan uskoa että suomalainen huippu-urheilu menestyy jatkossakin, mutta on todettava että pieni korjausliike ei riitä mihinkään. On pakko luoda rakenteita, lisätä rahoitusta ja muuttaa suuria linjoja jotta edes jotain saadaan muutettua.
Tämä blogi on kirjoitettu yhdeltä istumalta, joten ei ole mikään ihme jos siitä puuttuu jotain olennaistakin. Lukijat voivat sitten täydentää!
- Kykyjenetsintä on puutteellista, tai sitä ei tehdä lainkaan. Fyysinen lahjakkus on määräävä tekijä sen suhteen, onko eväitä huipulle vai ei. Huippuun viety valmennus ja sen tukitoimet eivät voi korvata lahjakkuutta. Kilpailijamailta löytyy aina lahjakkuus, jonka valmennus ja muut tukitoimet ovat kunnossa.
- Harjoittelu ei ole optimaalista. Harjoittelua voidaan kehittää monelta kannalta. Voidaan pyrkiä parantamaan sisältöjä, harjoitusten laatua, palautumista jne.
- Ravitsemus on heikolla tasolla. Väitän että lähes 100% suomalaisista urheilijoista ei ymmärrä ravitsemuksen markitystä terveydelleen ja suorituskyvylleen. Pitkässä juoksussa ravitsemuksen merkitys vain korostuu.
- Prosesseissa ei ole riittäväasti laatua ja valmentajilla ei ole resursseja kehittää prosesseja laadukkaammiksi. On kova haaste ymmärtää sitä maailmaa jossa urheilijat elävät. Arjesta täytyy yrittää rakentaa sellainen että urheilija viihtyy siinä, ja ravitsemus, lihashuolto, harjoitukset, uni, ystävät, opiskelu tai työ ja ystävät täytyy saada mahtumaan arkeen. Totta kai urheilija joutuu tekemään valintoja, mutta hyvin etenevä prosessi auttaa urheiijaa valitsemaan oikein. Kukaan ei voi eikä saa valita urheilijan puolesta. Urheilijaa tulee auttaa monin tavoin, mutta samaan aikaan urheilijan on säilytettävä itsenäisyytensä ja otettava vastuu tekemisistään, harjoittelustaan ja valinnoistaan. Kilpailutilanteessa itsenäinen urheilija on voimakkaampi. Parasta psyykkistä valmennusta on pitkä laadukas prosessi, jonka loppupäässä kilpailuun asettuu itsenäinen ajattelava ja voimakastahtoinen urheilija, jonka motivaatio hyvään suoritukseen kumpuaa täysin urheiijan omasta halusta.
- Valmentajien puute. Kaikissa seuroissa on pulaa ohjaajista ja valmentajista. Yhteiskunta on muuttunut ja talkootyö urheiluseroissa ei ole enää samassa suosiossa kuin joskus aiemmin. Valmentamisen motivaatio on yhä useammin se, että halutaan antaa omille lapsille mahdollisuus koetella rajojaan.
- Koululiikunnan vähyys. Liikunnan vähyys kouluissa leipäännyttää myös liikunnan opettajat. Tuntimäärät ovat niin pieniä, että mitään ei ehdi opettaa. Tähän samaan liittyy koulujen liikuntakerhojen rahoituksen karsiminen. Ei tunteja, ei kerhoja...
- Heikot organisaatiot. Riitely urheiluorganisaatioissa eri intressipiirien välillä syö urheilijan ja kaikkien muidenkin toimijoiden luottamusta organisaatiota kohtaan.
Haluan uskoa että suomalainen huippu-urheilu menestyy jatkossakin, mutta on todettava että pieni korjausliike ei riitä mihinkään. On pakko luoda rakenteita, lisätä rahoitusta ja muuttaa suuria linjoja jotta edes jotain saadaan muutettua.
Tämä blogi on kirjoitettu yhdeltä istumalta, joten ei ole mikään ihme jos siitä puuttuu jotain olennaistakin. Lukijat voivat sitten täydentää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
