Akateeminen soutu
Soutuliiton ex puheenjohtaja (2000-2003), joka sai soutuinnostuksensa Princetonin yliopstossa 1980-1984, Erik Anderson käytti seminaarin aluksi puheenvuoron Akateemisesta soudusta, siitä mitä tapahtui 10 vuotta sitten Turussa, mitä tapahtuu anglo-saksisissa maissa ja miten se voisi edistää suomalaista soutua ja liikuntakulttuuria ylipäänsä. Soutu tarvitsee vauhtipyörän tai pumpun joka tuo väkeä lajin pariin ja yliopistomaailma tarvitsee opiskelijoille hengenravinnon lisäksi myös ruumiinkulttuuria. Soutu ei ole yliopistolaji sattumalta, vaan sille on kasvatukselliset parusteet; soutu kasvattaa toimimaan osana joukkuetta, peräänantamattomuuteen ja pitkäjännitteisyyteen. Olen itse peräänkuuluttanut valmentajien pallkkaamista, ja tätä akateeminen soutu toisi lajiin. Luonnollisesti näkisin mielelläni palkattuja valmentajia myös seuroissa, mutta mikä estää seuroja kehittymästä niin että niillä on varaa palkata valmentajia. Akateemisen soudun todellinen läpimurto vaatisi opinahjoa kohden käytännössä aluksi yhden päätoimisen ja 3 sivutoimista valmentajaa. Hintalappu tälle on n. 70 000€/vuosi. Optimaalista olisi 4 päätoimista valmentajaa / koulu tai paikkakunta jolloin toimintabudjetteineen hinta olisi n. 200 000€ / vuosi. Kalusto on olemassa seuroilla, samoin kuin muut fasiliteetit. Akateeminen soutu ei ole huippu-urheilua, eikä suoraan tähtääkkään siihen. Joukossa on kuitenkin aina niitä jotka haluavat enemmän, ja 4 vuoden yliopistouran jälkeen he olisivat varmasti valmiita haastamaan itseään seuroissa ja maajoukkueessa.
Think big, outside the box!
Suuri kysymys on se, miten saada rahoitus kestävälle pohjalle, niin ettei akateemisen soudun olemassaolo riipu suhdanteista. Eräs tutkimisen arvoinen rahoituksessa on yksityisen rahoituksen kehittäminen. Erik kertoi USAn yliopistojen alumni-toiminnasta, jonka kautta yliopistourheilu USAssa saa tukea. Onko mahdollista että saisimme Suomessa kasaan suuren joukon ihmisiä, jotka tukisivat vaikkapa entistä opinahjoaan 5-10 euron kuukausipanostuksella? 2000 tällaista lahjoittajaa heittäisi lahjoitusten kokonaismäärän jo yli sataantuhanteen euroon/vuosi. Seurojen valmennuksen rahoitus voisi toimia samalla periaatteella. Esteenä tämänkaltaisen tulorahoituksen syntymiselle on itsekkyys, vai onko sittenkään. Urheilua seuraa ja siitä välittää valtaosa Suomen kansasta. Monet maksavat siitä että näkevät urheilua TV:stä. Osaisimmeko myydä tämänkaltaisen rahoituksen heille ketkä urheilusta välittävät, niin että suomalainen urheilu eläisi suomalaisten ihmisten halusta tukea suomalaista yhteiskuntaa, urheilua ja liikuntaa? Voisiko paikallinen tai yliopistourheilu tarjota tukijoilleen paikallisia elämyksiä tai hyvinvointipalveluja esimerkiksi verkon kautta?
Vastaukseni esittämiini kysymyksiin on ehdottomasti KYLLÄ. Jos osaamme myydä tämän jokaiselle entiselle soutajalle ja kaikkien nykyisten soutajien sukulaisille ja muuten soudusta kiinnostuneelle ihmiselle pääsemme hyvään alkuun. Seuraava askel on myydä se kaikille niille jotka katsoivat Pekingin soudun suomalaisfinaalin ja nauttivat siitä. Sen jälkeen meillä olisikin eväät menestyä kaikissa Olympialaisissa. Meillä olisi kymmeniä valmentajia, tuhansia soutajia ja vahva lajjikulttuuri, ja soutu olisi eturivissä luomassa suomalaista kestävyyslajien valmennuskulttuuria. Miksi ei?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti