Kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Huomasin pettymyksekseni että Soutuliiton sivuilta on poistunut taulukko joka kertoo huippusoudun vaatimuksista kehon painon ja tuotetun tehon suhteen. Olen vahvasti sitä mieltä että tehon ja painon suhde on merkittävä tekijä vauhtia ennustettaessa ja erinomaisen tärkeä tekijä myös voimaharjoittelua ja ravitsemusta suunniteltaessa.
Taulukko löytyy Finnrowingin sivujen kilpasoudun vaatimuksista. (linkki alla)

Soutuergometrillä soudettaessa suuremmasta massasta ei ole lainkaan haittaa koska soutaja ei kanna omaa painoaan, eikä suurempi massa lisää kitkaa millään tavalla. Vesillä kaikki on toisin. Painavampi venekunta uppoaa syvemmälle ja näinollen joutuu tuottamaan enemmän tehoa päästäkseen samaa vauhtia. Painon lisäyksen tuottama lisäkitka on laskettavissa kun tiedetään veneen kokonaismassa, (vene+airot+soutajat) vauhti (suurin piirtein) ja massan lisäys. Olen omassa valmennustyössäni kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja samalla seurannut kilpailutuloksia tästä näkökulmasta. Yllätyksiä ei ole juurikaan matkan varrella tullut, päin vastoin. Viime kesänä oli mielenkiintoista seurata ja vertailla aikoja miesten perämiehettömässä nelosessa ja kevyessä perämiehettömässä nelosessa. Kevyet olivat usein nopeampia. Miksi? Luonnollisesti kovassa vastatuulessa kevyet häviävät hieman koska tuuli vaikuttaa pienempään massaan enemmän kuin suurempaan. Kevyet tekee teoriassa hitaammiksi se, että heillä kehon painon suhde välineen painoon on epäedullinen avoimen luokan soutajiin verrattuna. Mielestäni kevyet ovat "parempia urheilijoita" koska heillä painon ja tehon suhde on parempi. Kevyet joutuvat harkitsemaan ravitsemuksensa tarkemmin ja täyttämään painokriteerin ennen kilpailua.

Otetaan muutama esimerkki elävästä elämästä: 1. Frida Svensson, ergoennätys 6:48 ja paino kilpailuissa 71kg. Frida mainitsi FISAn haastattelussa myös että hän oli näissä MM-kilpailuissa kevyempi kuin koskaan aiemmin. EM-kisojen 3. sija ja maailmanmestaruus puhuvat omaa kieltään soutajan tasosta. Huippuluokan kevyet naiset vetävät n. 60 kiloisina 7:00 ja naisten suurempikokoiset huiput vetävät lähelle 6:30 vauhtia. Heitä en ole päässyt punnitsemaan, mutta veikkaisin että 80-85kg on aika lähellä totuutta.

Ondrej Synek voitti tänä vuonna kaikki maailmancupit, EM-kilpailut ja MM-kilpailut. Ondrejn ennätys 2000m sisäsoudussa on 5:41 ja paino kilpailuissa kesällä n. 100kg. Kilpailukykyiset kevyet vetävät ergolla 70kg painoisina 6:15 molemmin puolin, parhaat alle 6:10. Valmensin viime kesänä U23 pariaironelosta joka sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi, jossa kevyin kaveri painoi 82kg ja painavin 94kg ja kaksi muuta kaveria 85kg ja 89kg. Keskipaino oli siis 87kg. Sisäsoudussa joukkueen keskiarvo oli n. 6:05. Kannattaa huomata että tässä on kyseessä nuorten sarja. Sama joukkue oli aikuisten EM-kilpailuissa 7.Uskon että esimerkiksi pariaronelosessa on mahdollista menestyä joukkueella, jonka keskipaino on 80-82kg, edellyttäen kuitenkin että keskiarvotulos ergolla on alle 6:05! Uskon että aikanaan tekemämme taulukko on edelleen paikkansapitävä, tai jos ei ole niin sitä kannattaa päivittää! Siinähän oli eritelty juniorit, nuoret ja aikuiset ja myös kevyet. On turhaa rakentaa illuusiota siitä että menestyäkseen soutajan tulee olla tavattoman suurikokoinen tai painava. Silloin pärjää kun tehon ja painon suhde, soututekniikka ja psyyke ovat hyvässä kunnossa. Soutujoukkuetta koottaessa on luonnollisesti edullista jos soutajat olvat suhteellisen saman kokoisia, jolloin on helpompi saada porukka soutamaan yhteen.

Uskon vahvasti että tulevaisuudessa menestyvien soutajien tehon ja painon suhde on parempi etenkin avoimessa luokassa. Liikkuvuuteen ja voimaharjoittelun tarkoituksenmukaisuuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Terveenä säilyminen läpi harjoitus- ja kilpailukauden tulevat olemaan arvossaan sekä ravitsemusta että voimaharjoittelua suunniteltaessa.

www.finnrowing, kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Risteyksessä, what to do next?

Parin vuoden ulkomaankeikka lähestyy loppuaan, on aika miettiä mitä elämällään tekee. Yritys on onneksi hyvässä kunnossa, ja siihen voi aina palata. Yritystoiminta kehittyy Wattbiken ja SkiErg:n myötä mielenkiintoiseen suuntaan. Meillä Finnrowingin ja Indoor Sports Finlandin kautta maahantuonnissa loistavat 3 laitetta, joissa on potentiaalia koko kestävyysurheilun sisäharjoittelun mullistamiseen, on mahdollista perustaa myös laadukkaita kestävyysurheilukeskuksia joissa tietoa siirtyy lajirajojen yli, kehittäen kaikkia osallisia. Uskon että ryhmäharjoittelu tulee kehittymään sisäsoudun lisäksi etenkin pyöräilyssä. Yritystoiminta terjoaa mielenkiintoisia haasteita.

Urheilusektorilla Beach halli kiinnostaa. Suuri kysymys on se, saako ajatus riittävästi kannatusta ja tukijoita. Soutuvalmennus kiinnostaa omalla tavallaan. On ollut mielenkiintoista ja antoisaa olla Heinon Jampan kakkosena koulupoikien apuvalmentajana pari viikkoa ja kokea Australian valmentajakongressi ja muutama luento siellä. Australiassa urheiluun sijoitetaan resursseja ja se toimii nuorille loistavana kasvualustana. Urheilu opettaa myös paljon muuta kuin urheilua; keskustelut moraalista, rohkeudesta, joukkuehengestä, voittamisesta ja häviämisestä ovat osa herjoitusleirien suunniteltua ohjelmaa. Valmentajien arvostus on täällä aivan toisella tasolla Suomeen verrattuna. Suomessa valmentajan katsotaan olevan talkootyöntekijä jonka kuuluukin maksaa harrastuksestaan, huipputasolle saakka. Australiassa korvaus on itsestään selvyys, samoin kuin muukin yhteisön tuki.

Moni on viime viikkoina kysynyt että palaanko Suomeen valmentajaksi. Olen vastannut että voi olla että teen jotain paikallisesti Imatralla. Akateeminen soutuhanke on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä muutto pois Imatralta ei kiinnosta, enkä näe että Imatralle perustettaisiin yliopistoa jonka kautta siellä voisi kehittää akateemista soutua. Jampan kanssa työskennellessäni olen nauttinut työstä nuorten kanssa osana Churhien valmennusporrasta. Kehitys viimeisen kahden viikon aikana on ollut huikeaa! Olisi tietysti mukavaa jos sekä suomalaisen että Imatralaisen soudun parissa toimisi enemmän nuoria ja sitä kautta siellä olisi enemmän toimintaa.

Suomalainen soutu on tällä hetkellä putoamassa marginaaliin kuten Kari Niemi-Nikkola Soutuliiton 100-vuotisjuhlissa sanoi. Soutuliitossa ja seuroissa on aika ryhtyä sanoista tekoihin, laittaa alulle Akateemisen soudun uusi tuleminen ja kehittää seuratoimintaa, yhteisöllisyyttä ja TOIMIA. Olisi mielestäni turhan helppo ratkaisu Soutuliiton hallitukselta liittyä Kanoottiliittoon ja antaa pois itsenäisyys. Paradoksaalista olisi tehdä se heti satavuotisjuhlien jälkeen. Yhteistyötä voi tietysti kehittää ja sitä kautta säästää rahaa toimintaa varten.

Valmentamisen lopettaminen olisi harmillista, koska koen että osaan tehdä sitä työtä ja valmennusfilosofiani on Tsekissä vain vahvistunut. Joitain kyselyitä on tullut maan rajojen ulkopuolelta, mutta nyt on perheen aika olla Imatralla. Olen vastannut että voin harkita valmentamista jos voin asua Imatralla perheeni kanssa. Saapa nähdä tuleeko tarjouksia edelleen.

On sekin mahdollisuus olemassa että keskityn kalastukseen. Kalastuskortti tuli hommattua lokakuussa ja muutamaan otteeseen yritin lohia narratakkin Saran kanssa, mutta vielä ei napannut. Kalastaessa ei tosin tule hiki, joten kuntoilu pysyy ohjelmassa edelleen. Soutu, hiihto, pyöräily, Wattbike, Skierg, Soutulaite...haasteita sillä sektorilla riittää.

Olen ollut idealisti, halunnut muuttaa maailmaa, tai enemmänkin Suomalaista soutua. Ainut pysyvä asia jonka olen saanut aikaan Imatralaisten hyvällä tuella on Vuoksen Soutajien toimiva venevaja ja Beach kentät Imatrankosken urheilukentälle. Pekingiin tähdänneen huippu-urheiluprojektin oheistavoitteita olivat menestyksen jatkuvuus, järkevät prosessit ja valmentamisen arvostuksen kehittäminen. Soutuliigan tavoite oli suomalaisen soudun elinkelpoiseksi saaminen. Haaveet eivät käyneet toteen vaikka jotain saavutettiinkin. Olisiko siis syytä pyrkiä tässä elämänvaiheessa edes jonkinasteiseen pysyvyyteen paneutumalla Beach Volleyhalli-hankkeeseen?

Se, minkä tiedän varmasti on että haluan nauttia Päivin, Idan ja Saran, ja hyvien ystävien seurasta mahdollisimman paljon. Saunoa, ja uida viilentävässä Vuoksessa ja loimuttaa lohta pihagrillissä. Odotan ensi viikolla alkavaa 3 viikon jaksoa Imatralla innolla!

1,9 miljoonaa suunnistukselle!

Tämän päivän lehdistä löytyy mielenkiintoinen uutinen lahjoituksesta Suunnistukselle. Joku todella ymmärtää ja osaa arvostaa urheilua ja suunnistusta. Nostan hattua sekä lahjoittajalle että lajille. Rahan jako osoittaa myös ymmärrystä, rahaa vapautuu käytettäväksi lahjoittajan sopivaksi katsoma summa. Näin raha sekä poikii että antaa iloa suunnistajille pitkän aikaa. Tämä on sitä vastuun ottamista omasta elinympärisöstä jota erityisen mukava nähdä!

Beach Volley halli Imatralle - näkökulma urheiluhankkeiden rahoitukseen

Olisi mukavaa jos Imatralla olisi Beach Volleyhalli, eikö totta?

- Beach volley on nuorison suosiossa oleva kilpa- ja kuntourheilulaji, joka nauttii myös olympialajin statusta
- Beachia voi harrastaa iäkkäämpikin palloilija, koska hiekka on nivelille pehmeää
- Imatra tarvitsee turismin kehittämiseksi sellaisia liikuntamahdollisuuksia joita muilla ei ole, Beach halli on tällainen. Suomessa (Helsingissä) on tällä hetkellä yksi halli jossa pelaamisen hinta on 240-294€ / 90min.
- Beach volley sopii koululaisille ja koulujen liikuntakerhoille mainiosti
- 3-kenttäisessä hallissa voisi järjestää myös turnauksia, jokamiehen turnauksista kansallisten huippujen kutsuturnauksiin
- Halliin voisi kehitellä maajoukkuetoimintaa eri ikäryhmissä
- Ajatuksena on rakentaa halli jossa pääsisi pelaamaan kohtuuhinnalla
- Venäjä on lentopallon suurmaa ja sieltä löytyisi varmasti myös pelaajia ja leireilijöitä Beach halliin

Törmäsin Brisbanessa upeaan urheiluhalliin joka rahoitettiin puoliksi lahjoituksin.(hinta 16 miljoonaa) Hallin oven vieressä on tiiliseinää jossa on ihmisten nimiä. Tiiliä on kaikkiaan 1068 kpl. Oman nimensä tiileen sai 300 aussidollarin hinnalla, joka on pyöreästi 250€. Tiiliseinä tuotti liikuntahallin tekemiseen 320 400 AUD. Hallin päälahjoittaja antoi yksin 1,5 miljoonaa, ja koko halli kantaa tämän lahjoittajan nimeä. Jani Heino kertoo tästä hallista lähemmin blogissaan. http://www.jampanmietteet.blogspot.com/

Meillä Suomessa odotamme että yhteiskunta rakentaa urheilijoille tilat, mutta monessa paikassa olemme tilanteessa joissa hankejonot ovat liian pitkiä ja on mietittävä tosissaan muita rahoitusmalleja, mikäli ylipäänsä haluamme toimintaa tehdä. Suuri kysymys suomalaisen urheilun kehittämiseksi onkin se, olisivatko yksityiset suomalaiset laajemmin valmiita rahoittamaan hankkeita jotka parantavat paikallisten nuorten ja aikuistenkin harrastusmahdollisuuksia? Olisi mukavaa jos olisivat. Mikäli Imatran seudulta löytisi 1000 henkeä jotka ovat valmiita lahjoittamaan hankkeeseen 300€, olisi meillä kasassa jo n. 75% kustannuksista...Ja saisiko loppuosan kasaan myymällä hallin nimen vaikka jollekkin paikalliselle yritykselle?

Imatralla on kokemusta tämäntyyppisistäkin hankkeista, muistaakseni ensilumenladun valaistukseen kerättiin rahoitusta keräämällä 500€ / yritys ja valotolpissa oli sitten yritysten mainoksia. Vuoksen Soutajien venevajasta löytyy tammilankku johon on kiinnitetty hopealaattoja joissa seisovat lahjoittayritysten nimet. Erona entiseen tässä on se, että yrityksiä on rajallinen määrä, mutta yksityisiä on enemmän. Uskon että yksityiset ihmiset ovat valmiita panostamaan kotiseutunsa kehittämiseen ja nuorison harrastusmahdollisuuksiin samalla tavoin kuin yrityksetkin. Lahjoitus on investointi tulevaisuuteen. Henkistä tukea hankkeelle voit antaa facebookissa liittymällä ryhmään Beach volley Halli Imatralle.

Soutuliitto 100v. Juhlaseminaari 20.11.2010

Soutuliiton 100-vuotisjuhlaseminaarin pääteema oli yhteistyö höystettynä soudun tulevaisuudennäkymin. Suuri kysymys meille kaikille on se, miten saamme soudun kasvamaan ja voimaan hyvin muuttuvassa toimintaympäristössä. Kari Niemi-Nikkola kiteytti asian sanomalla että soutu on vajoamassa marginaaliin. On meistä kiinni vajoammeko me sinne.

Akateeminen soutu

Soutuliiton ex puheenjohtaja (2000-2003), joka sai soutuinnostuksensa Princetonin yliopstossa 1980-1984, Erik Anderson käytti seminaarin aluksi puheenvuoron Akateemisesta soudusta, siitä mitä tapahtui 10 vuotta sitten Turussa, mitä tapahtuu anglo-saksisissa maissa ja miten se voisi edistää suomalaista soutua ja liikuntakulttuuria ylipäänsä. Soutu tarvitsee vauhtipyörän tai pumpun joka tuo väkeä lajin pariin ja yliopistomaailma tarvitsee opiskelijoille hengenravinnon lisäksi myös ruumiinkulttuuria. Soutu ei ole yliopistolaji sattumalta, vaan sille on kasvatukselliset parusteet; soutu kasvattaa toimimaan osana joukkuetta, peräänantamattomuuteen ja pitkäjännitteisyyteen. Olen itse peräänkuuluttanut valmentajien pallkkaamista, ja tätä akateeminen soutu toisi lajiin. Luonnollisesti näkisin mielelläni palkattuja valmentajia myös seuroissa, mutta mikä estää seuroja kehittymästä niin että niillä on varaa palkata valmentajia. Akateemisen soudun todellinen läpimurto vaatisi opinahjoa kohden käytännössä aluksi yhden päätoimisen ja 3 sivutoimista valmentajaa. Hintalappu tälle on n. 70 000€/vuosi. Optimaalista olisi 4 päätoimista valmentajaa / koulu tai paikkakunta jolloin toimintabudjetteineen hinta olisi n. 200 000€ / vuosi. Kalusto on olemassa seuroilla, samoin kuin muut fasiliteetit. Akateeminen soutu ei ole huippu-urheilua, eikä suoraan tähtääkkään siihen. Joukossa on kuitenkin aina niitä jotka haluavat enemmän, ja 4 vuoden yliopistouran jälkeen he olisivat varmasti valmiita haastamaan itseään seuroissa ja maajoukkueessa.

Think big, outside the box!

Suuri kysymys on se, miten saada rahoitus kestävälle pohjalle, niin ettei akateemisen soudun olemassaolo riipu suhdanteista. Eräs tutkimisen arvoinen rahoituksessa on yksityisen rahoituksen kehittäminen. Erik kertoi USAn yliopistojen alumni-toiminnasta, jonka kautta yliopistourheilu USAssa saa tukea. Onko mahdollista että saisimme Suomessa kasaan suuren joukon ihmisiä, jotka tukisivat vaikkapa entistä opinahjoaan 5-10 euron kuukausipanostuksella? 2000 tällaista lahjoittajaa heittäisi lahjoitusten kokonaismäärän jo yli sataantuhanteen euroon/vuosi. Seurojen valmennuksen rahoitus voisi toimia samalla periaatteella. Esteenä tämänkaltaisen tulorahoituksen syntymiselle on itsekkyys, vai onko sittenkään. Urheilua seuraa ja siitä välittää valtaosa Suomen kansasta. Monet maksavat siitä että näkevät urheilua TV:stä. Osaisimmeko myydä tämänkaltaisen rahoituksen heille ketkä urheilusta välittävät, niin että suomalainen urheilu eläisi suomalaisten ihmisten halusta tukea suomalaista yhteiskuntaa, urheilua ja liikuntaa? Voisiko paikallinen tai yliopistourheilu tarjota tukijoilleen paikallisia elämyksiä tai hyvinvointipalveluja esimerkiksi verkon kautta?

Vastaukseni esittämiini kysymyksiin on ehdottomasti KYLLÄ. Jos osaamme myydä tämän jokaiselle entiselle soutajalle ja kaikkien nykyisten soutajien sukulaisille ja muuten soudusta kiinnostuneelle ihmiselle pääsemme hyvään alkuun. Seuraava askel on myydä se kaikille niille jotka katsoivat Pekingin soudun suomalaisfinaalin ja nauttivat siitä. Sen jälkeen meillä olisikin eväät menestyä kaikissa Olympialaisissa. Meillä olisi kymmeniä valmentajia, tuhansia soutajia ja vahva lajjikulttuuri, ja soutu olisi eturivissä luomassa suomalaista kestävyyslajien valmennuskulttuuria. Miksi ei?

Wattbike - What a bike

Minulla on ollut ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Wattbikeen lähemmin parin viikon ajan Nottinghamissa, joka on Wattbiken myyntiorganisaation kotipaikka. Samalla olen päässyt keskustelemaan soudusta, pyöräilystä ja testauksesta asiantuntijoiden ja Wattbiken kehittäjien kanssa.

Olen polkenut pyörällä harjoituksia jo keväästä 2009 saakka, mutta softan läpikäynti asiantuntijoiden kanssa on avannut silmiä niille mahdollisuuksille joita ohjelmisto tarjoaa. Softa mittaa voimantuottoa niin usein (100x/sec) että se pystyy piirtämään pyöräilijän voimakäyrän ruudulle reaaliajassa. Voimakäyrä, samoin kuin soudussakin, tekee tekniikan harjoittelemisen mahdolliseksi. Oma tekniikkani on polarisaationäytön mukaan kohtuullisessa jamassa, vaikka paljon parannettavaakin löytyy, onneksi olen puolentoista vuoden aikana oppinut edes jotain! Opimme myös säätämään ajoasentoa siten että homma toimisi ergonomisestikin oikealla tavalla. Totta kai myös testasimmme...Firstbeatia hyväksi käyttäen.
Poljin kaksi testiä, 3minuutin max testi päätyi lukemaan 340w ja 20 minuuttia sen jälkeen polkemani ramp test päätyi 345w kuormaan, jota siis jaksoin ylläpitää minuutin. Alkuteho oli 160w. Tehoa lisättiin sekä ilmanvastuksen avulla siten että poljin koko testin samalla kadenssilla, viimeinen minuutti meni sitten jo silmät kiinni ruutua tuijottamatta...Firstbeat Sportin testisofta antoi hapenotokseni 57,7ml/kg. Max syke tässä testissä 185.

Concept2 soutulaite muodostui nopeasti lajin standardiksi jolla kilpailtiin ja testattiin. Sisäharjoittelupyörän rakentaminen vastaamaan samoja vaatimuksia osoittautui erittäin haasteelliseksi. Soutulaitteen monitori mittaa vauhtipyörän kiihtyvyyttä ja hidastuvuutta, ja matematiikka laskee näistä tehon joka muutetaan sitten nopeudeksi. Pyörässä, työn ollessa jatkuvaa, on sitä mitattava muulla tavoin, jotta saavutetaan vastaava luotettavuus tehon mittauksessa. Wattbikessa tämä toteutettiin voima-anturin avulla joka mittaa ketjuun kohdistuvaa voimaa. Olen nähnyt vastaavia voima-antureita veneissä ja hankaimissa, mutta on hyvä oivallus käyttää sitä mittaamaan polkijan voiman tuottamaa ketjuun kohdistuvaa jännitettä. Kadenssi tulee mitatuksi perinteisellä magneettianturilla.

Kävimme tutustumassa myös paikalliseen saliin joka on ensimmäinen Wattbike sali. Paikallinen pyöräilyvalmentaja osti keksukseen 10 wattbike ja järjestää seurakisat joka perjantai-ilta. Kisat sinänsä eivät ole lainkaan perinteisiä, vaan valmentaja on kehitellyt omia kisojaan vastaamaan harjoituksellisesti arvokisojen pyöräilyohjelmaa. Eräässä kilpailumuodossa sovitaan matka, esim 1000m, jossa ensin ajetaan 750m siten että kukaan ei saa ohittaa valittua johtajaa, hylkäämisen uhalla. Johtaja voi tietysti valita vauhdin ja muut seuraavat mahdollisimman lähellä, mutta ei edellä. Kun matkan viimeinen neljännes alkaa, avataan pellit ja katsotaan kuka voittaa. Toinen kilpailu on 4x4000m, siten että vain voittaja menee aina erästä jatkoon ylempään finaaliin, mutta finaaliin voi päästä myös keräilyn kautta. Tauot ovat lyhyitä ja ennen finaalia ei ole varaa vetää itseään puhki, mutta jatkoon olisi päästävä. Voin kuvitella että kisan aikana muodostuu monenlaisia taktiikoita, joka on osa pyöräilyä. Olisi mielenkiintoista kokeilla myös soutukisoja samanlaisin maustein varustettuna.

Jo nyt syntyneet Wattbike-harjoituskeskukset yhdistettynä pyörän kestävyyteen ja monipuolisuuteen tulevat tuomaan Wattbiken samanlaiseen asemaan pyöräilyssä, kuin mitä Concept2 soutulaite on soudussa. Tekniikan harjoitteleminen ja toistettava testaus paikasta riippumatta kiinnostavat varmasti pyöräilijöitä ja kuntosaleja. Pyöräilyn fyysinen harjoittelu Wattbikella on tehokkaampaa kuin maantiellä, jopa enemmän sitä kuin soutulaitteen vertaaminen vesillä soutuun. Huippupyöräilyn vaatima ajankäyttö tulee pienenemään harjoitusten laadun parantuessa, sekä tekniikan että fysiologian osalta. Pyöräilyssä Suomessa pitkä talvi on haittatekijä, jonka pyöräilijät voivat nyt kääntää edukseen.

Ja sitten kokonaan toiseen maailmaan...

Soudun MM-kilpailut alkavat sunnuntaina 31.10. Uudessa-Seelannissa. On ensi kerta sitten vuoden 2003 kun en ole paikalla. Tietysti olisi mukava nähdä kisat, mutta aikansa kutakin. Täytynee virittäytyä kotona jollekkin kanavalle kisoja seuraamaan, nythän finaalit on jaettu peräti neljälle päivälle joten seurattavaa riittää. Odotan mielenkiinnolla etenkin Markku Jokisipilän ennakkoanalyysiä ja Petr Vitasekin ja David Jirkan suorituksia miesten pariairokaksikossa. Ondrej Synek on myös ollut elämänsä kunnossa, joten Mahe joutunee todella tiukalle...ja onhan kisoissa myös suomalaissoutajia seurattavana.

Urheilun uudistaminen

Minulla oli tilaisuus osallistua 8.10. järjestettyyn urheilun muutostyöryhmän tiedotustilaisuuteen. Tapahtuma oli hyvin suunniteltu ja lähestymiskulma oli se, että jokaisen läsnäolijan panos halutaan uudistukseen mukaan. Osallistujille jaettiin puulusikat, joiden symboliikkaa voidaan tulkita monella tapaa. "Jokaisen on otettava lusikka kauniiseen käteen", - yhteinen projekti, muutos joka on kaikille tärkeä ja vaatii kaikkien työpanoksen. Toinen tulkinta: "Jos on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla ammentaa". - urheilu saa Suomessa verraten vähän julkista tukea, joten loistavia tuloksia on turha vaatia, tai odottaa. Kolmas tulkinta voisi olla vanha sananlasku kokkien määrästä jotka soppaa hämmentävät....

Osallistujille jaettiin myös tussit joilla sitten kirjoitimme ajatuksiamme kysymyksin varustettuihin banderolleihin.

Jukka Uunila kiteytti muutoksen vaikeudet osuvasti; "Lunta tulee tupaan monelta suunnalta." Varmasti näin on, mutta ilman jonkinasteista konsensusta ja merkittävää poliittista tahtoa ei tuloksia tule. Nykyisessä tilassaan Suomi-urheilu on pohjakosketuksessa, jotain on pakko tehdä, tältä kannalta aika muutokselle on otollinen.

Työryhmä on lähtenyt pohtimaan urheilijan latua huipulle pyrkien itse asettumaan nuoren urheilijan asemaan. - Mitä nuori urheilija tarvitsee huipulle päästäkseen? Tulokulma on oikea, mutta muutoksen onnistuminen kulminoituu tulevaisuudessa siihen onko tuolla ladulla hiihtäjiä. Mielestäni kovin haaste on organisoida lasten ja nuorten urheilu uudelleen, siten että se oikeasti tavoittaa kohderyhmänsä. Tulevaisuuden menestyjien tavoittaminen vaatii valmentajien palkkaamista kaikille tasoille, valmentajan ammatin kunniallistamisen ja kunnolliset resurssit.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että valmentajia on pystyttävä palkkaamaan ympäri Suomea riittävän paljon. Onko tämä kuntien, valtion, seurojen vai työväenopistojen vastuulla on yhdentekevää, kunhan se toteutuu. Haaste on kova ja vaatii poliitikoilta ennennäkemätöntä sitoutumista tähän uudistusprojektiin ja oikean napin painamista silloin kun äänestetään urheilun määrärahoista.

Voiko politiikka muuttaa urheilun?

Urheilu voi tarjota yhteiskunnalle enemmän kuin media ja politiikan tekijät näkevät. Suomalaisessa yhteiskunnassa painitaan työuupumuksen, syrjäytymisen ja masennuslääkkeiden kurimuksessa. Uupumusta ja masennusta hoidetaan lääkkeillä jotka ovat veronmaksajille kalliita. Oireiden syitä voisi hoitaa myös liikunnalla ja terveellisellä ravitsemuksella. Urheilu voi parhaimmillaan opettaa nuoria ottamaan vastuuta terveydestään sekä liikkumalla että opettamalla nuoria hoitamaan itseään. Vanha asia, mutta siihen on tartuttava uudesta näkökulmasta, ja tosissaan. Urheilu ja liikunta ovat paljon muutakin kuin huippu-urheilu, mutta koko paletti kulminoituu huippu-urheiluun ja sen tavoiteltavuuteen. Valmentajille tämä näkökulma antaa lisää vastuuta yksilöiden kehittämisessä ihmisinä. Tarvitsemme valmentajakoulutusta, uutta filosofiaa ja laadun vaatimista kaikilla urheilun tasoilla. Tulokset syntyvät pitkällä aikajänteellä monisäikeisen yksilöllisen kehityksen kautta.

Huippu-urheilun muutos voi näkyä tuloksissa jo lähivuosina. Koko liikuntakulttuurin muutoksen onnistumista mitataan paljon pidemmällä aikavälillä. Huipputulosten tekeminen lähivuosina onnistuu joko nykyisillä urheilijoilla tai sitten ei ollenkaan. Mikäli nykyiset urheilijat ja valmentajat terävöittävät asennettaan, ja pyrkivät oikeasti koviin tuloksiin joka päivä on heillä edelleen mahdollisuus menestyä. Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee nykyiset urheilijansa pitämään Suomi-urheilun pinnalla kunnes nyt tehtävä muutos tuo kilpakentille uuden sukupolven joka taistelee mitaleista laajemmalla rintamalla. Nykyisen huippu-urheilun osa-alue on haastava, mutta silti helpoin tässä palapelissä. Huippu-urheilun ilmaston kehittäminen ja laadun vaatiminen ei vaadi lisää rahaa eikä poliittisia päätöksiä vaan yksinkertaisesti kyseenalaistamista, tiedon hakemista, kovaa ja älykästä harjoittelua - urheilijoiden ja valmentajien kehittymistä!

Rahoitus

Muutokseen tarvittava rahamäärä on pieni jos sitä verrataan terveydenhuollon menoihin. Mielestäni olisi syytä johdonmukaisesti ohjata ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta omasta terveydestään siten että ihmiset hoitaisivat itseään liikunnan ja ravitsemuksen keinoin. Terveydenhuollon menojen kasvu on mahdollista pysäyttää ja jopa kääntää laskuun mikäli ihmiset ottavat enemmän vastuuta itsestään ja elämästään. Säästetyt rahat voisi sitten käyttää urheiluun joka ohjaa jälleen uudet ikäluokat ottamaan vastuuta itsestään.

Henkilökohtaisesti haluan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen, haluan osaltani tukea muutostyöryhmän työtä ja näen nyt tehtävän työn suurena mahdollisuutena ehkä jopa ainoana sellaisen minun elinaikanani. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa epäonnistua.

Mukavan sävyn tilaisuuteen toi se, että tapasin paljon kavereita ja kolleegoja vuosien varrelta. Tapahtuma kokosi yhteen harvinaisen otoksen suomalaisen urheilun tekijöitä, kannatti käydä katsomassa.