Kilpailukausi on avattu!

Suomen koko Sabaudiassa leireilevä ryhmä souti jäsentenvälisen kilpailun n. 5km matkalla. Tarkkaa matkaa ei virtausten ja vähän vaihtelevien reitinvalintojen vuoksi tiedä kukaan. Matka on tuttu vuoren juurelta 2000m souturadan maaliin. Olosuhteet olivat kerta kaikkiaan erinomaiset. Tuulta ei lainkaan. Alla tulokset:

1. Juho Karppinen 19:31,4 (1:57,1)
2. Sanna ja Minna 19:31,6 (1:57,2)
3. Tommi Sahila 19:45,3 (1:58,5)
4. J-P Petäjäniemi 20:12,6 (2:01,3)
5. Juuso Kekkonen 20:14,2 (2:01,4)
6. Veikko Sinisalo 20:22,5 (2:02,3)
7. Joonas Petäjäniemi 20:46,4 (2:04,6)
8. Petteri Aaltonen 20:55,1 (2:05,5)
9. Ulla Varvio 21:27,2 (2:08,7)

Kommenttina voin todeta että kauden ensimmäisissä kilpailuissa vauhti on vielä melkoisen raa'assa vaiheessa. Viime vuoteen peilaten Minnalla ja Sannalla kanavan 4km kilpailu oli se tahmea kauden avaus nimenomaan kaksikolla. Nyt kausi on avattu ja voimme odottaa että vauhti kesää kohti paranee vielä paljonkin.

Pienenä nyanssina oma suoritukseni kuuden viikon säännöllisen harjoittelun jälkeen

Viikko sitten soudin 6779m täysillä. Keskivauhti oman mittarin mukaan silloin 2:10,7/500m. Tänään keskivauhti 5km matkalla 2:05,7./500m. Huikea kehitys. Tämä kertoo juuri siitä kilpailemisen kautta saavutettavasta fyysisestä ja psyykkisestä valmiudesta joka paranee kisojen ja kovien harjoitusten kautta. En kyllä kiellä omaa hämmästystäni siitä kuinka paljon vauhti voi viikossa muuttua. Voi jospa saman kehityksen voisi toistaa valmennettavilla!

Kevät etenee - kilpailut lähestyvät

Talven yhteensä kuuden viikon leirirupeamasta on viikko jäljellä. Säät ovat suosineet ja harjoittelu on edennyt normaaleissa uomissaan. Kaksikko on ihan mukavassa vauhdissa, kovaa on tosin vedetty minimaalisen vähän, mutta Minna ja Sanna ovat hyvässä treenirytmissä ja perusvauhti normaaliharjoitteluun on löytynyt. Ilona lähestyy myös normaalirytmiä, vielä on hänen osaltaan pitänyt joitakin treenejä keventää mutta parempaa kohti mennään koko ajan.

Kokemusta kahdeksikosta, kuva

Valko-Venäläisten kahdeksikossa naisille tarjoutui mahdollisuus kokeilla vähän kovempaa vauhtia. Heillä on kahdeksikossa neljä paikkaa yhtä airoa varten ja neljä keulimmaista pariairoille. Ilona, Sanna, Minna ja Ulla täyttivät tuon kasin keulapään yhdessä harjoituksessa. Valko-Venäläiset soutavat melkoisen aggressiivisesti omaan ideologiaani verrattuna, lyövät airot veteen aika syvään ja sylistä kädet lentävät ulos tosi vauhdikkaasti. Naiset pitivät ison veneen vauhdista ja tunnelmasta, se toi piristystä leirin perusharjoitteluun.

Vastustajia?

Ateenan pronssipari Hollannista saapui myös Sabaudiaan herjoittelemaan valmentajansa Josyn kanssa. Perivaljakko Kirsten Van Der Kolk ja Marit Van Eupen ei ole kilpaillut yhdessä sitten Ateenan olympiafinaalin. He aloittavat kilpailukautensa 12-13.4. Soudettavassa Paolo d'Aloia Memorialissa Piedilucossa. Tähtäimessä on tietysti olympiakarsinta Poznanissa. Poznanissa on jaossa kaksi paikkaa, veikkaanpa että Hollanti niistä toisen lunastaa. Toinen menee veikkauksessani jollekin kolmikosta USA, Puola tai Uusi-Seelanti. Romaniaa emme tällä tietoa niissä kekkereissä näe.

Huolellisuus on kaiken a ja o

Jokaisen harjoituksen jokainen veto on syytä tehdä hyvällä halulla ja tekemiseen keskittyen. Soutu vaatii hyvän kosketuksen veteen, otteen vedestä. Vedon pituus on tärkeä jotta veneen vauhti ehtii vedon aikana kiihtyä. Vedon tasaisuus auttaa otteen pitämisessä ja tekee soudusta taloudellista. Periaatteessa homma on yksinkertaista, mutta muuttujia on niin paljon että homma muuttuukin haastavaksi; soutuparin ottaminen huomioon, muuttuva sääolosuhteet, muuttuvat veneet...(esimerkiksi tänä vuonna Minna ja Sanna kilpailevat kolmella eri veneellä ja sen päälle Japanissa on vene jolla ainoastaan harjoitellaan. Oikea koutsin unelma, pääsee ainakin virittämään veneitä!) Harjoitellessa tekniikkaa täytyy tietysti pyrkiä maksimoimaan fysiikka tai päinvastoin, kokonaisuutta ei voi rakentaa kokonaan fysiikan eikä kokonaan tekniikan ehdoilla.

Kausi alkaa avoimessa luokassa

Hollantilaisten kohtaaminen taitaa jäädä itse Olympialaisiin jos he sinne paikan lunastavat. Karsinnat ovat samalla viikolla kuin Poznanin viimeinen maailmancup, joten Hollanti tuskin jää Poznaniin karsintojen jälkeen, ellei Josy sitten tarjoile naisilleen todellista hevoskuuria kilpailuja. Aikaisemmat cupit suomalaiset puolestaan haastavat isompia naisia naisten avoimessa kaksikossa. Suunnitelmissa on yhden huipun kausi.

Sisäsoutukilpailuja

Soutu on pieni laji, ainakin toistaiseksi. Pienellä lajilla on pienen lajin näkyvyys ja sitä kautta pienen lajin tulot. Kysymys kuuluukin että millä tavalla voimme parantaa tilannetta. Luonnollisesti paras tapa saada näkyvyyttä on menestyä hyvin ja saada rutkasti lisää harrastajia. On muitakin tapoja menestyksen rinnalle jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kunto2008 messut olivat jälleen tapahtuma jossa kilpasoutu näkyi positiivisella tavalla lähes 30 000:lle messukävijälle. Voisiko tuota tapahtumaa hyödyntää paremmin koko soudun kenttää ajatellen. Tänä vuonna yritimme organisoida jonkinlaista kotiratafinaalia, mutta markkinointi jäi puutteelliseksi ja osallistujia ei ollut yhtä ilmoittautunutta joukkuetta enempää. Entäs ensi vuonna? Olisiko kotiratakisalla kantopintaa suureksi koululaistapahtumaksi tai vaikka Koululiikuntaliiton kilpailuksi.

Kilpasoutajat

Toinen viisastenkivi olisi se, millä tavoin messuilla tapahtuvat kilpailut saisi riittävän mielenkiintoisiksi omille soutajillemme. Kisoihin mahtuisi paljon enemmän osallistujia, sitä kautta niistä tulisi paljon mielenkiintoisemmat. Mikä porkkanaksi? Soutu kuitenkin tarvitsee näkyvyyttä. Helsinkiläiset seurat voisivat aivan hyvin rekrytoida harrastajia seuroihinsa messuilta, nytkin osastolla kävi soutamassa useita lajista kiinnostuneita ja jopa lajiin lahjakkaita nuoria. He olisivat ohjattavissa vesille! Ottaisin mielelläni vastaan ajatuksia siitä millä tavalla Te arvon lukijat haluatte sisäsoutukilpailuja kehittää. Sain hieman ennen SM-kilpailuja mielenkiintoisen ehdotuksen siitä että joukkuekilpailun voisi soutaa slideilla ja ottaa käyttöön ikä- ja sukupuolihyvitykset. Mikä ettei. Uskon kyllä että tuollainen joukkuekilpailu tulisi nykyisten mies- ja naisjoukkueiden lisäksi. Totuus on että haluamme madaltaa kilpailuihin osallistumisen kynnystä ja tarjota sisäsoudun ja soudun harrastajille haasteita ja motivoivia tapahtumia.

Tulevaisuus

Urheilulehden pääkirjoituksessa päiviteltiin ilmastonmuutosta. Juttu loppui jotakuinkin seuraavasti: "Suomalaisten on aika tunnustaa tosiasiat ja siirtyö harrastamaan soutua, melontaa ja purjehdusta." Totta on että soutukausi on jo nyt Etelä-Suomessa paljon pidempi kuin hiihtokausi!

It ain't easy

Säät Sabaudiassa ovat olleet mainiot. Hieman viileää, mutta usein tyyntä ja kaunista. Sabaudia on lisännyt suosiotaan leiripaikkana. Nyt täällä ovat leirillä Saksan, Itävallan, Sveitsiläisten seurojen ja Suomen lisäksi myös Valkovenäjän soutajat. Heillä on melkoisen ios operaatio. Reilut 20 soutajaa 5-6 valmentajaa ja huoltajaa, uusia veneitä. Kaikkiaan ihan toimivan näköinen systeemi. Mielenkiintoa on herättänyt se että Valkovenäjän naisten kahdeksikossa on 3 ja nelospaikoilla hankaimet molemmin puolin. Harjoituksissa siinä soutaa olympiapaikkaa tavoitteleva pariairoksksikko. Kahdeksikossa soutaa myös Valkovenäjän perämiehetön kaksikko joka on heidän suurin mitalitoivonsa Pekingissä. Kysyin valmentajalta homman tavoitteesta ja hän kertoi että tavoitteena ovat sekä nopeampi liike että ylikuormituksen välttäminen. Periaatteessa ei ollenkaan hullu ajatus. Valmentajan mukaan vene on myös hyvä soutaa ja soutajat pitävät siitä. Neljä muuta soutajaa ovat varamiehiä joista kasvatetaaan tulevaisuuden menestyjiä.

Oma projektimme ei ole talven aikana edennyt ihan onnellisten tähtien alla. Kaikki ovat vuorollaan olleet sairaana. Nyt naiset ovat kuitenkin kaikki päässeet harjoittelemaan mutta aivan normaaliin rytmiin ei ole vielä päästy. Vuosi on kuitenkin vasta nuori ja tavoitteet kaukana edessä. Sairastaminen kuuluu valitettavasti elämään ja sitä ei voi välttää vaikka laadukkaan ravinnon avulla vastustuskykyä voikin parantaa. On aina melkoista tasapainoilua palata sairasvuoteelta treenien pariin. Ahneus kostautuu ja silloin seurauksena on paluu sairasvuoteelle. Onneksi naisilla on vankka pohja ja mitään ei ole menetetty vaikka harjoittelu on alkutalven ollut hieman repaleista. Pienet vastoinkäymiset pitävät jalat tukevasti maassa. Kovin haaste on aina harjoittelun aloittaminen oikeaan aikaan riittävän kevyesti. Jouduin perumaan perinteisen 5km leirikisankin koska valmiutta siihen ei vielä ole. Toivottavasti pääsemme vetämään sen maalis-huhtikuun vaihteessa. Sairastelun venyessä vielä pidemmälle voimme tarvittaessa siirtää hapenottoharjoittelun aloittamista hieman eteenpäin jolloin meillä on hyvin aikaa hioa suortuskyky kohdalleen Pekingiin, mutta kuten sanottu, nyt vaikuttaa siltä että normaaliin rytmiin päästään loppuleirin ajaksi ja toivottavasti maaliskuussa kotimaan lumilla.

Voihan Venäjä, Kaisa

Varis on lentonsa lentänyt. On säälittävää että urheilija ja hänen taustajoukkonsa eivät usko siihen että puhtaana voi pärjätä. En tunne Kaisaa enkä hänen taustojaan mutta voisin arvata, että syy douppaamiseen on kertakaikkinen usko siihen että kaikki menestyvät urheilijat käyttävät kiellettyjä keinoja. Johtopäätös edellisestä on väistämättä se, että menestyäkseen on itsekin käytettävä, surullista. Suomalainen urheilu olisi mukava saada pois muinaisen DDR:n henkisen ikeen alta. Olisi korkea aika nauttia puhtaasta urheilusta, etsiä kykyjä ja saada nuoriso ja poliitikot innostumaan urheilusta. Kaisa, Sinä et tässä asiassa meitä auttanut.

Venäläisessä soudussa on tehty 9 dopingrikkomusta vuoden sisällä. Doping on systemaattista ja siellä näemmä uskotaan myös että puhtaana ei pärjää. Kun olen seurannut Venäläisiä soutajia leireillä ja kilpailuissa niin rohkenen sanoa että heidän ravitsemuksessaan ja harjoittelussaan on niin paljon kehitettävää että sekunteja löytyisi siltä sektorilta paljon enemmän kuin eporuiskusta. Valitettavaa sekä soudun että Veneläisen urheilun kannalta.

Ilmeisesti Doping on muodostunut maan tavaksi joissakin paikoissa, lajeissa ja piireissä. Ajatusta siitä että ilman Dopingia ei pärjää on vaikea karistaa kun se on läpäissyt koko järjestelmän. Miten velmentaja joka on aiemmin doupannut urheilijoitaan oppii valmentamaan ilman nappia. Doping antaa anteeksi valmentajan virheet. Urheilija voi harjoitella kovempaa ja valmentajan ammattitaito painottuu enemmän kemiaan kuin valmentamiseen. Tavallaan voi ajatella että dopingin käyttö antaa anteeksi myös järjestelmän huonouden. Huippulahjakkuuksia ei tarvitse etsiä kun lahjakkuuksien kehitystä ryyditetään dopingilla.

Parhaimmillaan urheilu on hieno ja haastava ammatti sekä valmentajille että urheilijoille, ja miksei koko urheiluorganisaatioille. Olen ollut iloinen siitä että oma lajimme on pysynyt kohtuullisen puhtaana mitä käryjen määrään tulee. Yhdeksän venäläiskäryä rikkoo tätäkin idylliä. Jäämme odottamaan sulkeeko Fisa Venäläiset kv. Kilpailutoiminnan ulkopuolelle neljäksi vuodeksi. Isku olisi kova etenkin niille ketkä ovat Venäjällä soutaneet puhtain eväin. Tampereen kv. Kilpailuista puuttuisi osallistujia ja muutamat Pietarilaiset ystäväni eivät pääsisi osallistumaan veteraanien MM-kilpailuihin. Neljä vuotta on pitkä aika. Pieniä asioita mutta suuria periaatteellisia kysymyksiä. Suuria kysymyksiä myös lajimme tulevaisuuden kannalta. Riskejä on ilmassa, Fisan maailmancup - sirkuksen pääsponsori on venäläinen yritys...

Täytyy toivoa että maailma muuttuisi tässäkin suhteessa, eikä olisi pahitteeksi jos muutos olisi parempaan päin.

Long time no see...

Lanzaroten

leiri sujui mukavasti. Club La Santa on erinomainen lomakeskus liikunnan harrastajalle aina kilpailijoita myöten. Suomesta tulee pääsemään tulevaisuudessa sinne myös suoraan hyödyntäen vaikka Finnairin lomalentoja. Perheellisille urheilijoille erinomainen paikka. Uusin moottori-lehti kertoo keskuksesta myös.

Kevään suunnitelmat ovat valmiit

Ensimmäinen leiri alkaa Sabaudiassa 3.2. Olemme leireilleet Sabaudiassa jo vuosia ja sekä maisemat että ihmiset ovat tuttuja, hotellissa urheilijoita varten suunniteltu ruokavalio ja 7km pitkä laguuni soudettavaksi. Paluu Sabaudiasta on 24.2. ja sitten ovat edessä Kunto 2008 messut 29.2.-2.3. Italiaan palaamme jälleen 23.3. ollaksemme siellä kolme viikkoa samassa paikassa. Traileri veneineen odottaa meitä Italiassa väliajan, ja käyhän siellä suomalaisia soutajia maaliskuussakin kun Pekka ja Matti puhkovat airoillaan järven tyyntä pintaa Kapun ajellessa moottoriveneellä perässä.

Maailmancup alkaa taas olympiavuonna suomalaisittain todella aikaisin. Müncen on ohjelmassa jo 9-11.5. Pidämme näillä näkymin leiriä Münchenissä ennen maailmancupia välttääksemme toukokuun alun odotettavissa olevan takatalven. Cup-kiertue jatkuu touko-kesäkuun vaihteessa Luzernissa ja päättyy juhannuksena Poznanissa, Puolassa. Puolan MC on ainut jonka Minna ja Sanna soutavat kevyessä luokassa. Mielestäni on järkevää ja perusteltua unohtaa "turhat" laihdutukset ja keskittyä loppukesän kilpailuihin, jotka käydään Pekingin helteessä. Koukkaamme Pekingiin Marugamen kautta, eli matkamme suuntautuu Osakaan 27.7. ja sieltä ajelemme Marugameen reiluksi viikoksi tottumaan helteiseen säähän ja aikaeroon. Pekingiin matka suuntautuu 6.8. ja kaksikon kisat alkavat 10.8.

Edessä ja osin takanakin on hikinen urakka, mutta aikainen valinta ja viime kesän menestys antavat mahdollisuuden keskittyä olennaiseen ja harjoitella kohti Pekingin kisoja.

Olympiakarsinnat muiden suomalaisten osalta

Olympiakarsintaan tähtäävät suomalaisista ainakin;
W1x, Ulla Varvio, Coach; Carlos Salinas
LM2x, Pekka Nieminen ja Matti Jääskeläinen; Coach Kari Niemi
M1x, Tommi Sahila, Coach Jani Heino

Tälle joukolle toivotamme roppakaupalla onnea ja laadukasta treeniä kohti karsintoja. Vuoden 2004 kokemuksesta tiedän että karsintakisa on AIKAISIN! Joten MC:ssä on syytä olla mukana alusta alkaen jotta kilpailurutiini ja kovuus ovat optimaalisella tasolla itse karsinnoissa.

Valmentajana Suomessa

Tehdään heti alkuun selväksi että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyttää ketään, ei soutuliittoa, olympiakomiteaa eikä opetusministeriötä. Valmentajana olen törmännyt ongelmiin jotka kaipaavat keskustelua. En kiellä sitäkään että oma valmennustyöni tarvitsisi myös tukea.

Voiko suomalainen urheilu koskaan kehittyä jos valmennuksen arvostus kulkee pohjalukemissa. Olympiakomitea tekee hyvää työtä rajallisilla resursseilla, mutta rahat eivät riitä valmennuksen kunnolliseen tukemiseen ja niinpä he ainakin huippuyksilötukea nauttivissa liitoissa satsaavat urheilijoihin. Soutuliitto yrittää ja maksaa kiitettävästi kuluja mutta ehkä tämä projekti on kasvanut liian isoksi soutuliiton kokoiselle liitolle. Avovesileirit ja kilpailumatkat kalustokuljetuksineen ovat turhan kalliita. Resurssipula vaivaa soutuliittoa kuten kaikkia pieniä liittoja tässä maassa.

Räätäli töihin

Ollakseen uravaihtoehto valmennuksen pitäisi olla yhteiskunnallisesti hyväksyttyä muissakin lajeissa kuin joukkuepalloiluissa, uinnissa ja taitoluistelussa. Valmentamisen ei ainakaan huipputasolla pitäisi tuottaa tappiota valmentajalle. Urheilu Suomessa on pientä ja uskon että räätälöity tukijärjestelmä huippuvalmentajille olisi mahdollista kehittää. Toimiva tukijärjestelmä takaisi sen että valmentajien kiinnostus valmennusta kohtaan säilyisi myös pidemmällä jänteellä. Eräs maamme urheilun suurimmista ongelmista on se, että OTO- valmentajat kyllästyvät tukijärjestelmän olemattomuuteen ja lopettavat tai siirtyvät ulkomaille. Ammattivalmentamiseen tulee siirtyä mutta eivät OTO – valmentajat varmasti tule loppumaan. Kaikkien osaamista tarvitaan.

Osaltani se merkitsisi sitä että yritykselleni korvattaisi se raha jonka se joutuu maksamaan palkkaa sijaiselle (7-8kk/vuosi) jotta voin hoitaa päivittäisvalmennusta ja olla leireillä mukana ja että voin nostaa normaalit päivärahat leiri- ja kilpailumatkoilta. Oikea taso muutoinkin olisi korvaus menetetyistä ansiotuloista + normaalit päivärahat ja kilometrikorvaukset.

Vierastan tilannetta jossa urheilija on valmentajan työnantaja. Kuvitellaanpa tilanne jossa valmentaja valmentaa pariairokaksikkoa. Urheilijoita projektissa on kolme ja vain kahdella on varaa maksaa valmennuksesta, mutta kolmas on paras soutaja. Millä lihaksilla valmentaja istuttaa kolmannen soutajan veneeseen ja menettää samalla tulonsa? Ryhmän sosiaaliset suhteet eivät taatusti pysy kunnossa ja niiden suhteiden viidakossa valmentajakin saattaa leipääntyä. Palkan tai palkkion täytyy tulla jostain muualta kuin urheilijalta, mieluiten lajiliitolta, opetusministeriöltä tai Olympiakomitealta. Yksilölajeissa homma saattaa toimia, mutta kyllä näen urheilun tulevaisuuden mieluummin sellaisena jossa palkat ohjataan liittojen kautta ja siellä räätälöidään menestyksen reseptit.

Urheiluvalmentamisen yhteiskunnallinen arvostus

Valmentajaa pidetään yksilölajeissa ihmisenä joka kirjoittaa harjoitusohjelman. Niin se saattoi joskus olla, mutta ei enää, ainakaan soudussa. Mielikuvat puolihulluista poppaukoista elävät voimakkaina rapauttavat valmennuksen arvostusta nimenomaan kestävyyttä vaativissa yksilölajeissa. Nykyään valmennus perustuu harjoituksissa mukana olemiseen ja laadun tuomiseen urheilijan harjoituksiin. Päivittäisvalmennuksen taso ratkaisee viime kädessä sen ketkä pärjäävät. Subjektiivinen, ja tällä hetkellä voimakas ja masentava kokemukseni on, että valmennuksen yhteiskunnallinen arvostus on nolla, olympiakomiteaa, lajiliittoa ja muutamaa harvaa lajiniiloa ja seuraa lukuun ottamatta.