Aika laskeutua

Viiden vuoden projekti on merkinnyt elämistä yhteiselle tavoitteelle, nyt kun kisat on kisattu on aika kiittää läheisiä, tukijoita ja myötäeläjiä heidän panoksestaan. Olen ylpeä siitä että olemme pystyneet tuottamaan Teille riemukkaita hetkiä, samalla kun olemme eläneet omaa unelmaamme. Olen ylpeä naisten päättäväisyydestä ja hyvästä soututaidosta, ja olen ylpeä siitä että pääsimme lähelle täyttä potentiaaliamme urheilijoina ja tiiminä. Tulos ei jättänyt mitään jossiteltavaa.

Haastoimme suuria

Vastustajamme olivat soudun suurmaita jossa harrastajat mitataan tuhansissa, valmennus on ammattilaisten käsissä ja lajikulttuuri pitkälle jalostunut. Sinivalkoinen menestys on mahdollista vaikka lähtökohtamme ovat olleet minimalistiset. Pieni harrastajamäärä, pieni valmentajien määrä, vähäinen lajikulttuuri jne. Kysymys kuuluukin että tarvitseeko näin olla? Voiko sinivalkoinen soutu kasvaa vaikka Tanskan tai Eestin tasolle. Tanskalla oli näissä kinkereissä 4 venekuntaa, (1 kulta ja 1 pronssi) ja Eestillä 3 venekuntaa, tuloksena 1 hopea. Uskon siihen että voimme nousta samalle tasolle näiden lähinaapureiden kanssa. Tarvitsemme siihen omaa päättäväisyyttämme ja yhteisön tukea.

Kuten otsikko kertoo nyt on aika laskeutua. Viime yö meni ylikierroksilla ja vähillä unilla, mutta eiköhän tämä tästä. On aika sulautua olympiakylän vilinään, seurata muita lajeja, nauttia tunnelmasta ja kenties siitä kuuluisasta Pekingin Ankasta.

PS.

Amber

Lauantai-iltana majapaikkaamme saapui kyyneleet silmissä Australialainen soutaja, viime vuoden maailmanmestari, joka halusi pyytää anteeksi varomatonta lausahdustaan. Hän toivotti meille onnea finaaliin ja teki sen täydestä sydämestään.