Stadilainen soutu ahdingossa

Ranta-alueista on muodostunut haluttu asuinpaikka ja miksei myös liikepaikka. Tämä on johtanut soudun elintilan kapenemiseen, valitettavasti. Miksi näin on ja miten soutu voi taistella vastaan, vai voiko? Ilmiö on tuttu muualtakin kuin Suomesta, mutta Helsinkiläisen soudun kohtalo huolestuttaa. Olen kokenut soudun urbaaniksi urheilumuodoksi joka parhaimmillaan näyttää harrastajilleen kaupunkiympäristön parhaat puolet luontoa kuluttamatta.

En ole itse ollut näkemässä papereita enkä tiedä tarkkoja summia tai toimenpiteitä johon oltaisiin ryhtymässä, joten kirjoittelen tätä hieman puun takaa. Sen tiedän että ongelma on akuutti ja soudun perinne Helsingissä on vaarassa. Minua asia soutustadionin aktiivikäyttäjänä vuosina 1979-1994 koskettaa ja haluan siksi tuoda sen esille blogissani.

Soutustadionin vuotuinen vuokra ollaan nostamassa kymmeniin tuhansiin euroihin

Soudussa mukana olevat tietävät mitä tämä merkitsee. Yhdelläkään suomalaisella soutuseuralla ei ole varaa sijoittaa vuokriin rahamäärää joka ylittää sen nykyisen budjetin moninkertaisesti. Urheilussa on ollut vallalla käytäntö että yhteiskunta pyrki tarjoamaan puitteet urheiluun. Koulujen liikuntahallit, jäähallit ja uimahallit rakennetaan yhteiskunnan varoin ja harrastajat maksavat ylläpidostakin vain murto-osan. Soutu on lähtökohtaisesti ollut jo huonossa asemassa, pelkkä venevaja ei riitä soutajille, vaan on hankittava myös veneet ja airot. Kilpaveneiden hinnat liikkuvat yksikön 5000-8000€:sta kahdeksikkojen yli 20 000€:n. Toimiva soutuseura tarvitsee veneitä n. 200 000€ edestä. Veneiden hankinnan rahoittaminen on pääsääntöisesti ollut seuran tehtävä.

Soutustadionin vuokran nosto perustuu siihen että paikan hoito on siirtynyt Helsingin Kaupungin liikuntavirastolta Helsingin Kaupungin Liikuntaviraston merellisen osaston hoitoon. Merellisen osaston hoidettaviksi kuuluvat mm. huvivenelaiturit. Merellisen osaston hoidossa olevien rakennusten ja tilojen käyttäjien on itse huolehdittava tiloihin liittyvistä kustannuksista ja tonttien vuokrahinta määräytyy jollakin tapaa ranta-alueen käypän arvon mukaan. Merellisen osaston hoidossa olevat tilat eivät ilmeisestikään saa myöskään avustusta kaupungin hallintokunnilta. Tällä hetkellä soutustadionilla eletään tilanteessa jossa vuokrasopimusta ei ole. Soutajille tarjottu vuokrasopimus on sellainen että Helsingin Kaupungin pitäessä esityksestään kiinni pitää soutajien lähteä soutustadionilta.

Ovatko juhlapuheet vain juhlapuheita?

Yhteiskunta haluaa ainakin juhlapuheissa tukea liikuntaa ja monimuotoista harrastamista. Esimerkkinä on Helsingin Kaupungin Liikuntajohtaja Anssi Rauramon vuonna 2002 Helsingin Olympialaisten muistokilpailuille lähettämä tervehdys:


Hyvät soudun ystävät,

Helsingin upea sijainti meren äärellä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet soutuharrastukselle ja muulle vesiliikunnalle. Soutaminen on myös oivallinen tapa tutustua kauniiseen saaristoomme ja rantoihimme. Kesä 2002 on ollut Helsingin olympiakisojen 50-vuotisjuhlallisuuksien aikaa. Helsingin kaupungin liikuntavirasto on ylpeä voidessaan tarjota täysin uusitun Soutustadionin Helsingin Olympialaisten 50 v soudun juhlaregatan ja olympialuokkien sprintin SM-kilpailujen käyttöön. Toivomme, että hyvä yhteistyömme soutuseurojen ja Helsingin soutupiirin kanssa jatkuu tulevaisuudessakin vireänä ja että yhä useammat löytävät tämän antoisan liikuntalajin.

Anssi Rauramo liikuntajohtaja


Väitän että soudulla on paljon annettavaa suomalaisellekin yhteiskunnalle. Soutu on sosiaalinen kestävyyslaji, loistavaa terveyslikuntaa ja miksei myös koululiikuntaa. Väitän että soudun avulla voimme osaltamme hoitaa lihavuuden aikaansaamia ongelmia. Onko Helsingin Kaupungin järkevää tehdä soudun harrastamista mahdottomaksi kaupunkilaisilleen. Ahneutta vastaan ovat tässä asiassa perinteet ja järki. Valitettavan usein nykyaikana ahneus vie voiton.