It ain't easy

Säät Sabaudiassa ovat olleet mainiot. Hieman viileää, mutta usein tyyntä ja kaunista. Sabaudia on lisännyt suosiotaan leiripaikkana. Nyt täällä ovat leirillä Saksan, Itävallan, Sveitsiläisten seurojen ja Suomen lisäksi myös Valkovenäjän soutajat. Heillä on melkoisen ios operaatio. Reilut 20 soutajaa 5-6 valmentajaa ja huoltajaa, uusia veneitä. Kaikkiaan ihan toimivan näköinen systeemi. Mielenkiintoa on herättänyt se että Valkovenäjän naisten kahdeksikossa on 3 ja nelospaikoilla hankaimet molemmin puolin. Harjoituksissa siinä soutaa olympiapaikkaa tavoitteleva pariairoksksikko. Kahdeksikossa soutaa myös Valkovenäjän perämiehetön kaksikko joka on heidän suurin mitalitoivonsa Pekingissä. Kysyin valmentajalta homman tavoitteesta ja hän kertoi että tavoitteena ovat sekä nopeampi liike että ylikuormituksen välttäminen. Periaatteessa ei ollenkaan hullu ajatus. Valmentajan mukaan vene on myös hyvä soutaa ja soutajat pitävät siitä. Neljä muuta soutajaa ovat varamiehiä joista kasvatetaaan tulevaisuuden menestyjiä.

Oma projektimme ei ole talven aikana edennyt ihan onnellisten tähtien alla. Kaikki ovat vuorollaan olleet sairaana. Nyt naiset ovat kuitenkin kaikki päässeet harjoittelemaan mutta aivan normaaliin rytmiin ei ole vielä päästy. Vuosi on kuitenkin vasta nuori ja tavoitteet kaukana edessä. Sairastaminen kuuluu valitettavasti elämään ja sitä ei voi välttää vaikka laadukkaan ravinnon avulla vastustuskykyä voikin parantaa. On aina melkoista tasapainoilua palata sairasvuoteelta treenien pariin. Ahneus kostautuu ja silloin seurauksena on paluu sairasvuoteelle. Onneksi naisilla on vankka pohja ja mitään ei ole menetetty vaikka harjoittelu on alkutalven ollut hieman repaleista. Pienet vastoinkäymiset pitävät jalat tukevasti maassa. Kovin haaste on aina harjoittelun aloittaminen oikeaan aikaan riittävän kevyesti. Jouduin perumaan perinteisen 5km leirikisankin koska valmiutta siihen ei vielä ole. Toivottavasti pääsemme vetämään sen maalis-huhtikuun vaihteessa. Sairastelun venyessä vielä pidemmälle voimme tarvittaessa siirtää hapenottoharjoittelun aloittamista hieman eteenpäin jolloin meillä on hyvin aikaa hioa suortuskyky kohdalleen Pekingiin, mutta kuten sanottu, nyt vaikuttaa siltä että normaaliin rytmiin päästään loppuleirin ajaksi ja toivottavasti maaliskuussa kotimaan lumilla.

Voihan Venäjä, Kaisa

Varis on lentonsa lentänyt. On säälittävää että urheilija ja hänen taustajoukkonsa eivät usko siihen että puhtaana voi pärjätä. En tunne Kaisaa enkä hänen taustojaan mutta voisin arvata, että syy douppaamiseen on kertakaikkinen usko siihen että kaikki menestyvät urheilijat käyttävät kiellettyjä keinoja. Johtopäätös edellisestä on väistämättä se, että menestyäkseen on itsekin käytettävä, surullista. Suomalainen urheilu olisi mukava saada pois muinaisen DDR:n henkisen ikeen alta. Olisi korkea aika nauttia puhtaasta urheilusta, etsiä kykyjä ja saada nuoriso ja poliitikot innostumaan urheilusta. Kaisa, Sinä et tässä asiassa meitä auttanut.

Venäläisessä soudussa on tehty 9 dopingrikkomusta vuoden sisällä. Doping on systemaattista ja siellä näemmä uskotaan myös että puhtaana ei pärjää. Kun olen seurannut Venäläisiä soutajia leireillä ja kilpailuissa niin rohkenen sanoa että heidän ravitsemuksessaan ja harjoittelussaan on niin paljon kehitettävää että sekunteja löytyisi siltä sektorilta paljon enemmän kuin eporuiskusta. Valitettavaa sekä soudun että Veneläisen urheilun kannalta.

Ilmeisesti Doping on muodostunut maan tavaksi joissakin paikoissa, lajeissa ja piireissä. Ajatusta siitä että ilman Dopingia ei pärjää on vaikea karistaa kun se on läpäissyt koko järjestelmän. Miten velmentaja joka on aiemmin doupannut urheilijoitaan oppii valmentamaan ilman nappia. Doping antaa anteeksi valmentajan virheet. Urheilija voi harjoitella kovempaa ja valmentajan ammattitaito painottuu enemmän kemiaan kuin valmentamiseen. Tavallaan voi ajatella että dopingin käyttö antaa anteeksi myös järjestelmän huonouden. Huippulahjakkuuksia ei tarvitse etsiä kun lahjakkuuksien kehitystä ryyditetään dopingilla.

Parhaimmillaan urheilu on hieno ja haastava ammatti sekä valmentajille että urheilijoille, ja miksei koko urheiluorganisaatioille. Olen ollut iloinen siitä että oma lajimme on pysynyt kohtuullisen puhtaana mitä käryjen määrään tulee. Yhdeksän venäläiskäryä rikkoo tätäkin idylliä. Jäämme odottamaan sulkeeko Fisa Venäläiset kv. Kilpailutoiminnan ulkopuolelle neljäksi vuodeksi. Isku olisi kova etenkin niille ketkä ovat Venäjällä soutaneet puhtain eväin. Tampereen kv. Kilpailuista puuttuisi osallistujia ja muutamat Pietarilaiset ystäväni eivät pääsisi osallistumaan veteraanien MM-kilpailuihin. Neljä vuotta on pitkä aika. Pieniä asioita mutta suuria periaatteellisia kysymyksiä. Suuria kysymyksiä myös lajimme tulevaisuuden kannalta. Riskejä on ilmassa, Fisan maailmancup - sirkuksen pääsponsori on venäläinen yritys...

Täytyy toivoa että maailma muuttuisi tässäkin suhteessa, eikä olisi pahitteeksi jos muutos olisi parempaan päin.

Long time no see...

Lanzaroten

leiri sujui mukavasti. Club La Santa on erinomainen lomakeskus liikunnan harrastajalle aina kilpailijoita myöten. Suomesta tulee pääsemään tulevaisuudessa sinne myös suoraan hyödyntäen vaikka Finnairin lomalentoja. Perheellisille urheilijoille erinomainen paikka. Uusin moottori-lehti kertoo keskuksesta myös.

Kevään suunnitelmat ovat valmiit

Ensimmäinen leiri alkaa Sabaudiassa 3.2. Olemme leireilleet Sabaudiassa jo vuosia ja sekä maisemat että ihmiset ovat tuttuja, hotellissa urheilijoita varten suunniteltu ruokavalio ja 7km pitkä laguuni soudettavaksi. Paluu Sabaudiasta on 24.2. ja sitten ovat edessä Kunto 2008 messut 29.2.-2.3. Italiaan palaamme jälleen 23.3. ollaksemme siellä kolme viikkoa samassa paikassa. Traileri veneineen odottaa meitä Italiassa väliajan, ja käyhän siellä suomalaisia soutajia maaliskuussakin kun Pekka ja Matti puhkovat airoillaan järven tyyntä pintaa Kapun ajellessa moottoriveneellä perässä.

Maailmancup alkaa taas olympiavuonna suomalaisittain todella aikaisin. Müncen on ohjelmassa jo 9-11.5. Pidämme näillä näkymin leiriä Münchenissä ennen maailmancupia välttääksemme toukokuun alun odotettavissa olevan takatalven. Cup-kiertue jatkuu touko-kesäkuun vaihteessa Luzernissa ja päättyy juhannuksena Poznanissa, Puolassa. Puolan MC on ainut jonka Minna ja Sanna soutavat kevyessä luokassa. Mielestäni on järkevää ja perusteltua unohtaa "turhat" laihdutukset ja keskittyä loppukesän kilpailuihin, jotka käydään Pekingin helteessä. Koukkaamme Pekingiin Marugamen kautta, eli matkamme suuntautuu Osakaan 27.7. ja sieltä ajelemme Marugameen reiluksi viikoksi tottumaan helteiseen säähän ja aikaeroon. Pekingiin matka suuntautuu 6.8. ja kaksikon kisat alkavat 10.8.

Edessä ja osin takanakin on hikinen urakka, mutta aikainen valinta ja viime kesän menestys antavat mahdollisuuden keskittyä olennaiseen ja harjoitella kohti Pekingin kisoja.

Olympiakarsinnat muiden suomalaisten osalta

Olympiakarsintaan tähtäävät suomalaisista ainakin;
W1x, Ulla Varvio, Coach; Carlos Salinas
LM2x, Pekka Nieminen ja Matti Jääskeläinen; Coach Kari Niemi
M1x, Tommi Sahila, Coach Jani Heino

Tälle joukolle toivotamme roppakaupalla onnea ja laadukasta treeniä kohti karsintoja. Vuoden 2004 kokemuksesta tiedän että karsintakisa on AIKAISIN! Joten MC:ssä on syytä olla mukana alusta alkaen jotta kilpailurutiini ja kovuus ovat optimaalisella tasolla itse karsinnoissa.

Valmentajana Suomessa

Tehdään heti alkuun selväksi että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyttää ketään, ei soutuliittoa, olympiakomiteaa eikä opetusministeriötä. Valmentajana olen törmännyt ongelmiin jotka kaipaavat keskustelua. En kiellä sitäkään että oma valmennustyöni tarvitsisi myös tukea.

Voiko suomalainen urheilu koskaan kehittyä jos valmennuksen arvostus kulkee pohjalukemissa. Olympiakomitea tekee hyvää työtä rajallisilla resursseilla, mutta rahat eivät riitä valmennuksen kunnolliseen tukemiseen ja niinpä he ainakin huippuyksilötukea nauttivissa liitoissa satsaavat urheilijoihin. Soutuliitto yrittää ja maksaa kiitettävästi kuluja mutta ehkä tämä projekti on kasvanut liian isoksi soutuliiton kokoiselle liitolle. Avovesileirit ja kilpailumatkat kalustokuljetuksineen ovat turhan kalliita. Resurssipula vaivaa soutuliittoa kuten kaikkia pieniä liittoja tässä maassa.

Räätäli töihin

Ollakseen uravaihtoehto valmennuksen pitäisi olla yhteiskunnallisesti hyväksyttyä muissakin lajeissa kuin joukkuepalloiluissa, uinnissa ja taitoluistelussa. Valmentamisen ei ainakaan huipputasolla pitäisi tuottaa tappiota valmentajalle. Urheilu Suomessa on pientä ja uskon että räätälöity tukijärjestelmä huippuvalmentajille olisi mahdollista kehittää. Toimiva tukijärjestelmä takaisi sen että valmentajien kiinnostus valmennusta kohtaan säilyisi myös pidemmällä jänteellä. Eräs maamme urheilun suurimmista ongelmista on se, että OTO- valmentajat kyllästyvät tukijärjestelmän olemattomuuteen ja lopettavat tai siirtyvät ulkomaille. Ammattivalmentamiseen tulee siirtyä mutta eivät OTO – valmentajat varmasti tule loppumaan. Kaikkien osaamista tarvitaan.

Osaltani se merkitsisi sitä että yritykselleni korvattaisi se raha jonka se joutuu maksamaan palkkaa sijaiselle (7-8kk/vuosi) jotta voin hoitaa päivittäisvalmennusta ja olla leireillä mukana ja että voin nostaa normaalit päivärahat leiri- ja kilpailumatkoilta. Oikea taso muutoinkin olisi korvaus menetetyistä ansiotuloista + normaalit päivärahat ja kilometrikorvaukset.

Vierastan tilannetta jossa urheilija on valmentajan työnantaja. Kuvitellaanpa tilanne jossa valmentaja valmentaa pariairokaksikkoa. Urheilijoita projektissa on kolme ja vain kahdella on varaa maksaa valmennuksesta, mutta kolmas on paras soutaja. Millä lihaksilla valmentaja istuttaa kolmannen soutajan veneeseen ja menettää samalla tulonsa? Ryhmän sosiaaliset suhteet eivät taatusti pysy kunnossa ja niiden suhteiden viidakossa valmentajakin saattaa leipääntyä. Palkan tai palkkion täytyy tulla jostain muualta kuin urheilijalta, mieluiten lajiliitolta, opetusministeriöltä tai Olympiakomitealta. Yksilölajeissa homma saattaa toimia, mutta kyllä näen urheilun tulevaisuuden mieluummin sellaisena jossa palkat ohjataan liittojen kautta ja siellä räätälöidään menestyksen reseptit.

Urheiluvalmentamisen yhteiskunnallinen arvostus

Valmentajaa pidetään yksilölajeissa ihmisenä joka kirjoittaa harjoitusohjelman. Niin se saattoi joskus olla, mutta ei enää, ainakaan soudussa. Mielikuvat puolihulluista poppaukoista elävät voimakkaina rapauttavat valmennuksen arvostusta nimenomaan kestävyyttä vaativissa yksilölajeissa. Nykyään valmennus perustuu harjoituksissa mukana olemiseen ja laadun tuomiseen urheilijan harjoituksiin. Päivittäisvalmennuksen taso ratkaisee viime kädessä sen ketkä pärjäävät. Subjektiivinen, ja tällä hetkellä voimakas ja masentava kokemukseni on, että valmennuksen yhteiskunnallinen arvostus on nolla, olympiakomiteaa, lajiliittoa ja muutamaa harvaa lajiniiloa ja seuraa lukuun ottamatta.

Vuoden Urheilija 2007

Urheiluvuosi ja kalenterivuosikin ovat jälleen lopuillaan ja on aika nähdä ketkä ovat tehneet niin merkittäviä urheilutekoja että pääsevät nauttimaan työnsä hedelmistä Tampere-talolle Vuoden Urheilija-Gaalaan.

1. Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä jumalan armosta ja omasta halustaan. Pieni laji, mutta lentää pitkälle. Äänestyksen ykkönen, luonnollisesti. Yleisurheilun asema Suomessa on vankkumaton, toistaiseksi.

2. Kimi Räikkönen, ykkönen Suomen tunnetuksi tekemisessä ja rahalistalla. Kakkonen äänestyksessä. Voiton mahdollisuus hukkuu siihen että kaikki eivät pidä moottoriurheilua urheiluna lainkaan.

3. Virpi Kuitunen, jos Virpi olisi mies niin voitto olisi varma. Niin ja Jos Lahdessa vuonna 2001...

Sitten onkin tasaisempaa. Teemu Selänne kruunasi uransa Stanley Cupiin, lostava suoritus mutta ei kanna listalla neljättä sijaa korkeammalle. Maailmanmestari Pekka Koskela kiitää luistimillaan viidenneksi, ongelmana lajin pienuus, myös hänellä. Maailmanmestaruuden jakaneet ja myös viestissä yhdessä voittaneet Heli Jukkola ja Minna Kauppi ja vihdoinkin henkilökohtainen maailmanmestari Hannu Manninen ovat listalla seuraavina, suunnistus ja yhdistetty ovat hienoja lajeja mutta aika pieniä maailmalla. Suunnistus tosin kasvamaan päin mutta yhdistetyn kasvun mahdollisuudet ovat rajalliset. Metsää ja puistoja on maailmassa enemmän kuin lunta ja hyppyrimäkiä. Anne Rikala (2kpl MM-hopea, toinen olympialajeissa) meloineen porskuttaa tiiviissä tuntumassa edellisten perässä. Rikalan saavutukset ovat kovia, mutta kun melontaa ei televisiossa näy niin toimittajat sotkevat Rikalan soutajiin Sanna Stén ja Minna Nieminen (MM ja EM-hopea, olympialajeissa), sekaannus jakaa ääniä ja eihän samasta lajista voi montaa äänestää. Soudun ongelma on myös se, että TV-aika jää vähiin. Melojat ja soutajat eivät ole tuttuja naistenlehdistä, eivätkä, luojankiitos, miestenlehdistä. Karu totuus on että harva tietää kuka kolmesta tulee maaliin naama menosuuntaan päin. Urheilutoimittajat eivät osaa päättää onko kaksikkosoutu joukkue vai yksilölaji, niinpä he päättävät antaa soudun äänen Anne Rikalalle. Soutajat eivät tule olemaan kymmenen listalla, sillä MM-hopeaa saavuttanut leijonaryhmä kiilaa soutajien edelle kympin sakkiin, samoin kuin luonnollisesti EM-kisojen neljänneksi ja parin pallon päähän finaalista itsensä pelannut miesten lentopallomaajoukkue jonka tosin listalta pudottaa Marcus Grönholm mikäli voittaa maailmanmestaruuden. Hopeakin saattaa tietysti riittää, onhan MM-hopea parempi kuin EM-nelonen, vai onko?

Soutajat eivät siis mahdu kympin sakkiin, valitettavasti. Pesunkestävänä lajiniilona toivon että soutua arvostettaisiin niin paljon että paikka aukeaisi. Onhan soutu laji jossa kaikki urheilun surmaat ovat mukana ja johon ne todella satsaavat. Australia, Kanada, Kiina, Italia, Iso-Britannia, Usa, Brasilia, Venäjä, jne. Maailman urheilun keskikasti on myös näyttävästi mukana; Tanska, Irlanti, Uusi-Seelanti, Espanja, Ranska, Japani, Unkari, Slovenia, Romania, Bulgaria, Mexico ja tukku pieniä maita. Edellä mainittujen lisäksi myös "hiihtomaat" ottavat osaa soutukilpailuihin. Naisten kevyt luokka on se luokka jossa taso on kova siksi että tähän "keskikokoisten" naisten luokkaan sopivat mainiosti kaikkien maailman rotujen ominaispiirteet. Keskikokoisia on kaikkialla kaikkein eniten, fyysinen suorituskyky ja tekninen osaaminen ratkaisevat. Vettäkin löytyy mailmalta niin paljon että vedenpuute ei soutua haittaa. Soutajana ja kaksikon valmentajana kaikki tietävät mitä mieltä minä olen. Tässä leikissä mielipiteelläni ei tosin ole yhtään mitään väliä. Listani on veikkaus, ei oma listani, se on syytä muistaa ainakin omien valmennettavieni kun he tätä lukevat.

Urheilijoille lista on ymmärrettävästi iso asia, vähän niin kuin kutsu linnan juhliin. Sijoittuminen korkealle ja kutsun saaminen osoittavat että urheilijan saavutuksia arvostetaan. Urheilija voi tuntea itsensä tärkeäksi. Esimerkkinä niistä aalloista joita vuotuinen äänestys tuottaa olkoon Kalle Palanderin lausahdus mikrofoniin jossain YT-kumppanin tilaisuudessa Tero Pitkämäen vierellä. Pitkämäeltä oli kysytty jotain hänen odotuksistaan vuoden urheilija äänestyksestä. Palander oli napannut mikrofonin ja tokaissut siihen että "äänestäkää Hanna-Maria Seppälää, se on kuulemma uinut pari Suomen ennätystä."

Soutuliiton hallitus uudistui

Soutuliiton hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä. Samuli Toikka valittiin puheenjohtajaksi, Pekka Petäjäniemi ja Marleena Valtasola-Takaniemi hallituksen jäseniksi. Puheenjohtajan tontilta väistynyt Seppo Ketonen jatkaa hallituksessa, seikka joka tässä tilanteessa voi ainoastaan auttaa hallitusta saamaan perspektiiviä historiaan. Toivotan onnea hallitustyöskentelyyn. Onnen lisäksi tarvitaan avarakatseisuutta ja kokonaisuuden hallintaa. Samaan aikaan Puheenjohtajan vaihdoksen ja hallituksen uudistumisen kanssa vaihtuu myös liiton toiminnanjohtaja, harmi sinänsä sillä Heikkiä ja hänen osaamistaan ja innostustaan olisi tarvittu luotsaamaan lajiamme eteenpäin. Liiton toiminta hakee uusia uomiaan ja paljon on tietysti kiinni siitä että liiton toimintaa pyörittämään saadaan oikea henkilö.


Entä nyt?

Mielestäni on aika tehdä rohkeita mutta harkittuja muutoksia sekä soutuliiton hallituksen että koko lajin toimintaan. Olen omat kannanottoni julkaissut ja ne jokainen löytää kelaamalla tätä blogia hieman taaksepäin. Kykyjenetsintä ja sitä palkitseva järjestelmä on tulevaisuutta mikäli haluamme vuodesta toiseen olla mukana taistelemassa finaalisijoituksista MM-kilpailuissa. Muutkin toiminnan sektorit ovat tärkeitä. Kotiratasoutujärjestelmän jatkaminen rekrytoimaan kyvyt seuroihin on se, jota tällä hetkellä ei tehdä, ja siksi sen käyntiin polkaiseminen on tärkeää. Puuvenesoutu toimii puuvenevaliokunnan pyörittämänä hyvin ja huippusoutuunkin saatiin uusi rahoitusmalli jonka takana seisovat sekä huippusoutajat että valmentajat. Soutuliiga on tulevaisuutensa valinnut ja SM-kilpailut ovat lähes vakiintuneet elokuulle. Paletti on selvä lukuun ottamatta kykyjenetsintää.

Liiton fyysinen sijainti on samantekevä kunhan kiinteät kulut ovat niin pienet kuin ikinä on mahdollista. Kiinteiden kulujen pienuus antaa mahdollisuuden käyttää rahaa itse toimintaan ja siihen että luodaan todellinen palkitsemisjärjestelmä kykyjenetsintää varten. Kulujen pitäminen pienenä vaatii sekä mielikuvitusta että matematiikan hallintaa, mutta eiköhän niitä molempia uudesta hallituksesta löydy. Menestyksen myötä rahoitustakin on helpompi saada, valitettavasti vain niin paljon jälkijunasssa että menestystä on turha tavoitella velaksi.

Japanissa elämä on erilaista

Saavuimme Minnan ja Sannan kanssa perjantaina 17.11. Osakaan ja sieltä paikallinen Filipin edustaja Max Suzuki poimi meidät kyytiin ja toi meidät nykyiseen olinpaikkaamme Marugameen. Hotelli jossa olemme on sama jossa yleisurheilijat valmistautuivat Osakan MM-kilpailuihin. Keli täällä on +10 asteen molemmin puolin, avointa vettä on 1800m ja urheilijan elämä on erilaista. Tulimme tänne tutustumaan Peking 2008 valmistautumisleirin olosuhteisiin ja kalustoon. Tähän mennessä homma on toiminut mukavasti. Ainut - merkkinen seikka on se, että matka rantaan kestää 30-40 minuuttia, mutta se ei ole ylitsekäymätön juttu, tuleepahan vietettyä joutoaikaa bussissa. Kotiin palaamme 28.11. mutta ennen sitä on edessä vielä monta treeniä.

Kun kurvasimme ensimmäistä kertaa Saikaiden soutuvajalle oli vastaanotto ennen kokematon. Parikymmentä nuorta Japanilaissoutajaa toivotti meidät tervelulleeksi selvällä suomen kielellä. Vajan seinälle oli ripustettu suomen lippu ja ryhdyimme siinä sitten virittämään venettä aplodien saattelemina. Paikallinen hotelli järjesti kuljetukset hotellin ja treenipaikkojen välillä yhteistyössä alueen matkailuviranomaisten kanssa ja matkailuviranomaiset maksavat myös treeneissä kuluvan polttoaineen. Minulla on taskussani myös saman firman kännykkä jos tarvitsee ottaa yhteyttä niin ei tarvitse soittaa omasta. Kaikki ovat olleet ylitsevuotavan ystävällisiä ja treeneissä en ole saanut itse edes ajaa mootorivenettä vaan mukana on ollut aina yksi tai useampia kuljettajia. Paikalliset valmentajat ovat ottaneet kaikki treenimme videolle joten kiinnostus silläkin sektorilla on yllättävänkin kovaa. Vene on hyvä, sama paatti jolla Japanin LW2x souti Ateenassa, muutenkin kalusto on erinomaisessa kunnossa ja vaikuttaa siltä että se myös pidetään erinomaisessa kunnossa.

Yhteydenpito Suomeen tapahtuu pitkälle netin välityksellä. Tekstiviestit kulkevat ilmeisesti Japanista Suomeen 3g puhelimellla ihan hyvin, mutta tänne viestejä saapuu satunnaisesti, joten ei kannata ainakaan luottaa siihen että viestit tulevat perille. Sähköposti kulkee ja ilmainen nopea nettiyhteys tai mese / skype ovat oivalliset kommunikaation välineet. Perheellisen miehen kannalta ikävää on se, että kun perhe on illalla kotona täytyy itse olla jo nukkumassa.

Hyviä hiihtokelejä toivotellen

Veikko