Koutsista olisi ollut apua

Ensin Osloon

Marit Björgen pesi jälleen koko Suomen joukkueen sekä mitalien määrässä että laadussa. Arvostan suomalaisten urheilijoiden suorituksia, mutta mistä tulee tällainen ylivoima jota Björgen on esittänyt. Björgen ei ole ainut, Petter Nordhug, Ole Einar Björndalen ja kumppanit ovat myös melkoisen hyvällä tasolla. Miten saamme suomalaisen kulttuurin sille tasolle että huippulahjakkuudet pääsevät heille optimaalisiin tuloksiin, tai edes lähelle niitä.

Sitten Imatralle...

Olen nyt päässyt harrastamaan liikuntaa hieman normaalia enemmän ja päätin kokeilla josko saavuttaisin uuden ennätyksen Wattbikella 10km matkalla. Lämmittely tuntui hyvältä ja olin optimistinen sen suhteen että viime talvena polkemani 14:17,66 ei kokeilun jälkeen enää olisi ennätykseni.

Amatöörin puuhastelua

Entisen ennätykseni keskiwatit olivat 275W. alle on listattu minuuttien keskivauhdit päivän kokeilussani:
1. 316,6 (aivan liian kovaa)
2. 281,19 (korjausliike)
3. 279,24 (edelleen reilusti entistä ennätystä kovempaa)
4. 281,0 (lopun alkua)
5. 287,06 (silmät kiinni taistelua)
6. 278,14 (alkaa hyytyä)
7. 272,82 (Eväät syöty)
8. ennätyskoe ohi, lian kova alku, hapot ja "keskeytys" Poljin loppuun ilman draivia, keskiwatit 260 ja aika 14:49 ja osia.

Mihin tässä valmentajaa olisi tarvittu?

Olen tällä hetkellä siinä kunnossa että 14 minuutin vetäminen 300w teholla ergolla on mahdotonta. Vauhtina tuo olisi 1:45. Olen aika tyytyväinen siihen että pystyin vetämään lähelle 300w keskitehoilla lähes 7 minuuttia. Olen siis ennätyskunnossa. Jos olisi osannut lähteä liikkeelle ensimmäisen minuutin ehkä 290w ja sen jälkeen vetää tasaista 275w 8-9 km saakka ja sitten lähteä kirraamaan kohti loppua. Lopputuloksena olisin ehkä pystynyt parantamaan ennätystäni muutaman sekunnin. Valmentajan olisi ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen pitänyt kertoa minulle että nyt mennään 275W tehoilla, eikä yhtään kovempaa. 15W:n ennätysparannus on haaveilua!

Luulisi että olisin parinkymmenen vuoden valmentajakokemuksista oppinut jotain, mutta pyörä on minulle edelleen uusi testi- ja urheilumuoto. Jos olisin lähtenyt vetämään soutulaitteella 4km maksimia olisin lähtenyt liikkelle n. 1:52 vauhtia, en 1:45! En tehnyt strategiaa testiä varten vaan lähdin vain liikkeelle ja uskoin että homma menee kuten soutulaitteellakin, jolla on tullut soudettua tuhansia kilometrejä! Pitkissä souduissa en ole koskaan nitkahtanut, joten tämä oli minulle täysin uusi kokemus. Pyörällä oli helppo lähteä liian kovaa, ensimmäisen minuutin tuntemus oli jopa lennokas. Toisen minuutin jälkeen aloin tajuta että startti oli liian kova, ja loppumatka olikin sitten taistelua ja lopullinen taipuminen tapahtui 7 ja 8 minuutin välillä. 4km väliaika oli lähes sama kuin matkan ennätykseni, sekin kertoo siitä että liian kovaa mentiin. Kun on hapoilla on homma aika lailla siinä.

Pyöräilytekniikkani on polarisaation perusteella kehittynyt, siten että kuljetan poljinta paremmin ja voimakäyrän muoto on parempi, mutta edelleen oikea jalka tekee enemmän töitä käytännössä koko ajan kuin vasen. Koko vedon suhde oli 48/52%, mutta poljinkierroksia analysoimalla näkee että siellä on vasemman jalan kannalta todella heikkoja hetkiä joukossa. (45/55%)

Täytynee kokeilla vielä uudelleen tässä kevään aikana jos saisi hilattua ennätystä muutaman sekunnin paremmaksi. Palveli yritys ainakin kovana treeninä. Pitäisi olla vähän parempi niin kehtaisi lähteä kokeilemaan 13.3. Ensimmäisiin sisäpyöräilyn SM-kisoihin. Näillä tuloksilla on kuitenkin parempi pysyä järjestelyorganisaatiossa.

Vesiurheilun ja kestävyysurheilun mahdollisuus

Kaupunkikuvaa suunniteltaessa halutaan luoda virikkeellisiä ympäristöjä jotka antavat kaupungista monipuolisen ja elävän kuvan. Kulttuurirakennukset rakennetaan keskeisille paikoille ja arkkitehtuurin avulla pyritään välittämään kuvaa kaupungissa asuvasta innostavasta toimintaypäristöstä.

Tehtävä ei ole helppo, sillä kaupunki tarvitsee todellista elämää ja oikeaa aktiivisuutta kuorensa sisälle ollakseen miellyttävä elinympäristö. Tänään Helsingin Sanomissa oli jälleen mielenkiintoinen artikkeli siitä miten Helsinki kasvaa merelle päin. Oheisesta kuvasta näkyy se miten Töölönlahden päähän suunnitellaan kanavaa. Jos soudun parissa toimisi harryharkimo, olisi tasan varmaa että Töölönlahden kanavan leveys, suunta ja pituus päätettäisiin soudun ja miksei melonnankin ehdoilla. Helsingin keskusta saisi vesialueen jolla näiden lajien harjoittelu onnistuisi kuntoliikunnasta huippu-urheiluun saakka, ja samaan aikaan vesiurheilu loisi juuri sitä kaupunkikuvaa jota Helsinki haluaa välittää käyttäjilleen. Töölönlahden alue on jo nyt lenkkeilijöiden urbaani keidas, ja kuinka paljon enemmän se olisikaan sitä jos soutu ja melonta ottaisivat alueen omakseen ja kanavan suunnittelussa kuultaisiin näiden lajien tarpeita. Soutu ja melonta voisivat olla luonnollinen osa alueen koulujen toimintaa, samoin kuin kestävyysurheilu ylipäänsä.

Töölönlahden rantaan tulisi ehdottomasti venevajan yhteyteen rakentaa kestävyysurheilun Helsinkiläisen harjoituskeskuksen, jossa lajit pyöräilystä ja triathlonista kestävyysjuoksuun, soutuun ja melontaan voisivat harjoitella ja valmentautua yhteisestä keskuksesta käsin, valmentajayhteistyötä unohtamatta. Näitä keskuksia suomalainen kestävyysurheilu tarvitsee, kaikilla urheilun tasoilla.

Soutuliitto uudessa tilanteessa

Yksityskohtia tuntematta on helppo kommentoida...niinpä teen sen

Soutuliiton toiminnanjohtaja siirtyy Suomen Valmentajat ry:n palkkalistoille. Tämä voi merkitä montaa asiaa. Mielestäni se on mahdollisuus uudistaa ja tehostaa liiton toimintaa. Mielestäni Soutuliiton olisi syytä arvioida sitä mitä soutu tarvitsee. Soutu tarvitsee lisää valmentajia. Toisen päätoimisen valmentajan palkkaaminen toisi elämää koko lajiin, mikäli oikea persoona vain löytyy. En tiedä kuinka työllistetty toimisto tällä hetkellä on, mutta uskon että pakolliset toimistotyöt voisi jakaa kahden valmentajan kesken.

Uskon vahvasti että tarvitsemme liittoon laji-ihmisiä, (soutuvalmentajat ovat niitä puhtaimmillaan) jotka eivät siirry muihin tehtäviin parin vuoden pestin jälkeen vaan todella rakentavat suomalaista soutua pitkällä jänteellä. En kohdista kritiikkiäni Kristiinaan, koska en tiedä mitä hän on saanut aikaan, vaan lähinnä kannanottoni koskee tilannetta johon soutuliitto on nyt tullut. Toivon että liitto käyttää mahdollisuutensa palkallisten valmentajien suhteen, oletan että rahoitus on olemassa joten ei muuta kuin valmentajan paikka avoimeksi ja lajia tekemään.

Vai onko tässä kysymys siitä että Soutuliittoa ajetaan Kanoottiliiton yhteyteen, ja Kristiina lähtee liitosta tarpeettomana? Oli niin tai näin, lajimme säilyy ainoastaan valmentajien avulla.

Olaf Tuften harjoittelu, kaukaa katsottuna

Viittaan edellisen Blogini keskusteluun, joka jatkuu täällä.

Olaf Tufte on eräs tämän aikakauden menestyneimmistä soutajista. Hän on myös soutaja joka soutaa hieman omintakeisella tekniikalla ja rytmillä, joka kuitenkin normalisoituu sitten kun mennään kilpailuvauhtia. Alhaisilla tahdeilla omintakeisuus korostuu. Myönnettävä on että tehoa ja onnistumisia Tuften uralle mahtuu, joten kokonaisuus toimii. Olaf kuuluu niihin soutajiin jotka näkee kisaradalla anivarhain, takuuvarmasti. Tufte on myös kuuluisa kovasta asenteestaan ja suurista harjoitusmääristään. Vuonna 2004 Tuften valmentaja Tore Övrebo piti Fisan valmentajakongressissa luennon Tuften harjoittelusta kohti Ateenan olympialaisia. Suunnitelma oli tehty n. 1200 tuntiin ja toteutus jäi hieman alle johtuen muutamista sairaspäivistä. En tiedä miltä vuodelta kaavio on ja olettaisin että siniset tehoalueet ovat puhtaasti aerobisia, mutta kysymys kuuluu, mistä alkaa punainen tehoalue?


Tuften vapaa-ajankäyttökin on mielenkiintoista, sillä rentoutuakseen hän harrastaa metsätöitä ja pyöräilyä. (Nykyään tosin lastenhoidon lomassa) Juttelin Tuften kanssa keväällä 2010 Bledissä ja hän kertoi että lasten myötä hän on sairastellut hieman enemmän ja harjoitusmäärät ovat hieman laskeneet. Uskon kuitenkin että tilanne tasoittuu taas kohti 2012 olympialaisia, ja näemme kovassa vedossa olevan Tuften metsästämässä kolmatta peräkkäistä yksikkökultaansa. Ondrej Synek ja Mahe Drysdale eivät tule olemaan helppoja vastuksia. Olaf joutuu näiden herrojen lisäksi kamppailemaan myös ikääntymistä vastaan, joka tuskin paljoa vaikuttaa, mutta kun mennään pienillä marginaaleilla, näen että nuoremmilla herroilla on pieni etu.

Kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Huomasin pettymyksekseni että Soutuliiton sivuilta on poistunut taulukko joka kertoo huippusoudun vaatimuksista kehon painon ja tuotetun tehon suhteen. Olen vahvasti sitä mieltä että tehon ja painon suhde on merkittävä tekijä vauhtia ennustettaessa ja erinomaisen tärkeä tekijä myös voimaharjoittelua ja ravitsemusta suunniteltaessa.
Taulukko löytyy Finnrowingin sivujen kilpasoudun vaatimuksista. (linkki alla)

Soutuergometrillä soudettaessa suuremmasta massasta ei ole lainkaan haittaa koska soutaja ei kanna omaa painoaan, eikä suurempi massa lisää kitkaa millään tavalla. Vesillä kaikki on toisin. Painavampi venekunta uppoaa syvemmälle ja näinollen joutuu tuottamaan enemmän tehoa päästäkseen samaa vauhtia. Painon lisäyksen tuottama lisäkitka on laskettavissa kun tiedetään veneen kokonaismassa, (vene+airot+soutajat) vauhti (suurin piirtein) ja massan lisäys. Olen omassa valmennustyössäni kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja samalla seurannut kilpailutuloksia tästä näkökulmasta. Yllätyksiä ei ole juurikaan matkan varrella tullut, päin vastoin. Viime kesänä oli mielenkiintoista seurata ja vertailla aikoja miesten perämiehettömässä nelosessa ja kevyessä perämiehettömässä nelosessa. Kevyet olivat usein nopeampia. Miksi? Luonnollisesti kovassa vastatuulessa kevyet häviävät hieman koska tuuli vaikuttaa pienempään massaan enemmän kuin suurempaan. Kevyet tekee teoriassa hitaammiksi se, että heillä kehon painon suhde välineen painoon on epäedullinen avoimen luokan soutajiin verrattuna. Mielestäni kevyet ovat "parempia urheilijoita" koska heillä painon ja tehon suhde on parempi. Kevyet joutuvat harkitsemaan ravitsemuksensa tarkemmin ja täyttämään painokriteerin ennen kilpailua.

Otetaan muutama esimerkki elävästä elämästä: 1. Frida Svensson, ergoennätys 6:48 ja paino kilpailuissa 71kg. Frida mainitsi FISAn haastattelussa myös että hän oli näissä MM-kilpailuissa kevyempi kuin koskaan aiemmin. EM-kisojen 3. sija ja maailmanmestaruus puhuvat omaa kieltään soutajan tasosta. Huippuluokan kevyet naiset vetävät n. 60 kiloisina 7:00 ja naisten suurempikokoiset huiput vetävät lähelle 6:30 vauhtia. Heitä en ole päässyt punnitsemaan, mutta veikkaisin että 80-85kg on aika lähellä totuutta.

Ondrej Synek voitti tänä vuonna kaikki maailmancupit, EM-kilpailut ja MM-kilpailut. Ondrejn ennätys 2000m sisäsoudussa on 5:41 ja paino kilpailuissa kesällä n. 100kg. Kilpailukykyiset kevyet vetävät ergolla 70kg painoisina 6:15 molemmin puolin, parhaat alle 6:10. Valmensin viime kesänä U23 pariaironelosta joka sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi, jossa kevyin kaveri painoi 82kg ja painavin 94kg ja kaksi muuta kaveria 85kg ja 89kg. Keskipaino oli siis 87kg. Sisäsoudussa joukkueen keskiarvo oli n. 6:05. Kannattaa huomata että tässä on kyseessä nuorten sarja. Sama joukkue oli aikuisten EM-kilpailuissa 7.Uskon että esimerkiksi pariaronelosessa on mahdollista menestyä joukkueella, jonka keskipaino on 80-82kg, edellyttäen kuitenkin että keskiarvotulos ergolla on alle 6:05! Uskon että aikanaan tekemämme taulukko on edelleen paikkansapitävä, tai jos ei ole niin sitä kannattaa päivittää! Siinähän oli eritelty juniorit, nuoret ja aikuiset ja myös kevyet. On turhaa rakentaa illuusiota siitä että menestyäkseen soutajan tulee olla tavattoman suurikokoinen tai painava. Silloin pärjää kun tehon ja painon suhde, soututekniikka ja psyyke ovat hyvässä kunnossa. Soutujoukkuetta koottaessa on luonnollisesti edullista jos soutajat olvat suhteellisen saman kokoisia, jolloin on helpompi saada porukka soutamaan yhteen.

Uskon vahvasti että tulevaisuudessa menestyvien soutajien tehon ja painon suhde on parempi etenkin avoimessa luokassa. Liikkuvuuteen ja voimaharjoittelun tarkoituksenmukaisuuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Terveenä säilyminen läpi harjoitus- ja kilpailukauden tulevat olemaan arvossaan sekä ravitsemusta että voimaharjoittelua suunniteltaessa.

www.finnrowing, kilpasoudun fyysisistä vaatimuksista

Risteyksessä, what to do next?

Parin vuoden ulkomaankeikka lähestyy loppuaan, on aika miettiä mitä elämällään tekee. Yritys on onneksi hyvässä kunnossa, ja siihen voi aina palata. Yritystoiminta kehittyy Wattbiken ja SkiErg:n myötä mielenkiintoiseen suuntaan. Meillä Finnrowingin ja Indoor Sports Finlandin kautta maahantuonnissa loistavat 3 laitetta, joissa on potentiaalia koko kestävyysurheilun sisäharjoittelun mullistamiseen, on mahdollista perustaa myös laadukkaita kestävyysurheilukeskuksia joissa tietoa siirtyy lajirajojen yli, kehittäen kaikkia osallisia. Uskon että ryhmäharjoittelu tulee kehittymään sisäsoudun lisäksi etenkin pyöräilyssä. Yritystoiminta terjoaa mielenkiintoisia haasteita.

Urheilusektorilla Beach halli kiinnostaa. Suuri kysymys on se, saako ajatus riittävästi kannatusta ja tukijoita. Soutuvalmennus kiinnostaa omalla tavallaan. On ollut mielenkiintoista ja antoisaa olla Heinon Jampan kakkosena koulupoikien apuvalmentajana pari viikkoa ja kokea Australian valmentajakongressi ja muutama luento siellä. Australiassa urheiluun sijoitetaan resursseja ja se toimii nuorille loistavana kasvualustana. Urheilu opettaa myös paljon muuta kuin urheilua; keskustelut moraalista, rohkeudesta, joukkuehengestä, voittamisesta ja häviämisestä ovat osa herjoitusleirien suunniteltua ohjelmaa. Valmentajien arvostus on täällä aivan toisella tasolla Suomeen verrattuna. Suomessa valmentajan katsotaan olevan talkootyöntekijä jonka kuuluukin maksaa harrastuksestaan, huipputasolle saakka. Australiassa korvaus on itsestään selvyys, samoin kuin muukin yhteisön tuki.

Moni on viime viikkoina kysynyt että palaanko Suomeen valmentajaksi. Olen vastannut että voi olla että teen jotain paikallisesti Imatralla. Akateeminen soutuhanke on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä muutto pois Imatralta ei kiinnosta, enkä näe että Imatralle perustettaisiin yliopistoa jonka kautta siellä voisi kehittää akateemista soutua. Jampan kanssa työskennellessäni olen nauttinut työstä nuorten kanssa osana Churhien valmennusporrasta. Kehitys viimeisen kahden viikon aikana on ollut huikeaa! Olisi tietysti mukavaa jos sekä suomalaisen että Imatralaisen soudun parissa toimisi enemmän nuoria ja sitä kautta siellä olisi enemmän toimintaa.

Suomalainen soutu on tällä hetkellä putoamassa marginaaliin kuten Kari Niemi-Nikkola Soutuliiton 100-vuotisjuhlissa sanoi. Soutuliitossa ja seuroissa on aika ryhtyä sanoista tekoihin, laittaa alulle Akateemisen soudun uusi tuleminen ja kehittää seuratoimintaa, yhteisöllisyyttä ja TOIMIA. Olisi mielestäni turhan helppo ratkaisu Soutuliiton hallitukselta liittyä Kanoottiliittoon ja antaa pois itsenäisyys. Paradoksaalista olisi tehdä se heti satavuotisjuhlien jälkeen. Yhteistyötä voi tietysti kehittää ja sitä kautta säästää rahaa toimintaa varten.

Valmentamisen lopettaminen olisi harmillista, koska koen että osaan tehdä sitä työtä ja valmennusfilosofiani on Tsekissä vain vahvistunut. Joitain kyselyitä on tullut maan rajojen ulkopuolelta, mutta nyt on perheen aika olla Imatralla. Olen vastannut että voin harkita valmentamista jos voin asua Imatralla perheeni kanssa. Saapa nähdä tuleeko tarjouksia edelleen.

On sekin mahdollisuus olemassa että keskityn kalastukseen. Kalastuskortti tuli hommattua lokakuussa ja muutamaan otteeseen yritin lohia narratakkin Saran kanssa, mutta vielä ei napannut. Kalastaessa ei tosin tule hiki, joten kuntoilu pysyy ohjelmassa edelleen. Soutu, hiihto, pyöräily, Wattbike, Skierg, Soutulaite...haasteita sillä sektorilla riittää.

Olen ollut idealisti, halunnut muuttaa maailmaa, tai enemmänkin Suomalaista soutua. Ainut pysyvä asia jonka olen saanut aikaan Imatralaisten hyvällä tuella on Vuoksen Soutajien toimiva venevaja ja Beach kentät Imatrankosken urheilukentälle. Pekingiin tähdänneen huippu-urheiluprojektin oheistavoitteita olivat menestyksen jatkuvuus, järkevät prosessit ja valmentamisen arvostuksen kehittäminen. Soutuliigan tavoite oli suomalaisen soudun elinkelpoiseksi saaminen. Haaveet eivät käyneet toteen vaikka jotain saavutettiinkin. Olisiko siis syytä pyrkiä tässä elämänvaiheessa edes jonkinasteiseen pysyvyyteen paneutumalla Beach Volleyhalli-hankkeeseen?

Se, minkä tiedän varmasti on että haluan nauttia Päivin, Idan ja Saran, ja hyvien ystävien seurasta mahdollisimman paljon. Saunoa, ja uida viilentävässä Vuoksessa ja loimuttaa lohta pihagrillissä. Odotan ensi viikolla alkavaa 3 viikon jaksoa Imatralla innolla!

1,9 miljoonaa suunnistukselle!

Tämän päivän lehdistä löytyy mielenkiintoinen uutinen lahjoituksesta Suunnistukselle. Joku todella ymmärtää ja osaa arvostaa urheilua ja suunnistusta. Nostan hattua sekä lahjoittajalle että lajille. Rahan jako osoittaa myös ymmärrystä, rahaa vapautuu käytettäväksi lahjoittajan sopivaksi katsoma summa. Näin raha sekä poikii että antaa iloa suunnistajille pitkän aikaa. Tämä on sitä vastuun ottamista omasta elinympärisöstä jota erityisen mukava nähdä!