Vaikka en tällä hetkellä liiton hallituksessa olekaan olen seurannut hallituksen työtä ja keskustellut hallituksen jäsenten kanssa. On paljon asioita jotka voisivat toimia paremmin...siksi päätin kommentoida asiaa.
Vuosikokoukset
- 2 kpl vuodessa kuten nykyäänkin, henkilövalinnat ja päälinjat
Hallitus
- Päälinjojen suunnittelu ja valiokuntien roolittaminen
- Koostuu valiokuntien vetäjistä
- Kokoontuu 3-5 x vuodessa lähinnä suunnittelua varten
Muutoksena nykyiseen on turhien kokousten karsiminen. Asioita on siirrettävä valiokuntiin ja toiminnanjohtajan päätettäviksi.
Puheenjohtaja
- Valiokuntien kannustaja
- KV areenoilla joukkueenjohtaja ja kongressiedustaja
- Yhteyksien hoito SLU ja Olympiakomitea
Muutoksena nykyiseen KV – osallistumisen kasvattaminen ja osin päätösvallan siirtäminen valiokunnille. Puheenjohtajalla tulisi olla enemmän kannustava rooli.
Toiminnanjohtaja
- Kehittää toimintaa, rahoitusta ja toimii puheenjohtajan aisaparina, enemmän valtaa ja vastuuta kuin nykyisin
Valiokunnat
- Toimivat omassa roolissaan suunnitelman suunnassa nykyistä itsenäisemmin
- Vastaavat omasta taloudestaan
Valmennusvaliokunta
- Vastaa kilpailutoiminnasta ja valinnoista kaikkiin ”arvokilpailuihin”
- Valmennuksen kehittämisestä ja valmennuskoulutuksesta ja kaikesta huippusoudusta eri ikäryhmissä
Nuorisovaliokunta
- Vastaa rekrytoinnista ja lasten ja nuorten harrastetoiminnasta ja nuorisoleirieistä
Puuvenevaliokunta
- Vastaa puuvenesoudun kilpailutoiminnasta ja kehittämisestä
Talousvaliokunta
- Hoitaa juoksevaa taloutta
Uusi valiokunta joka seuraa taloutta ja hoitaa henkilöiden palkkaukseen liittyvät asiat. (Esim PJ, markkinointivaliokunnan PJ ja Toiminnanjohtaja)
Markkinointivaliokunta
- ”aivoriihi jolla pyritään löytämään soudulle YT-kumppaneita ja näkyvyyttä”
- kokoontuu 1, max.2 kertaa vuodessa puheenjohtajan johdolla
Uusi valiokunta johon kutsutaan ne lajiin sitoutuneet henkilöt joilla on sidoksia business-maailmaan. Esimerkiksi Juha Niemelä, Kimmo Kangasmäki, Petri Alanko, Jani Karell, Veikko Sinisalo, Kjell Karlsson…ym…
Tuomarivaliokunta
- Vastaa tuomareiden kouluttamisesta ja toiminnasta
Ansiomerkkivaliokunta
- Vastaa ansiomerkkien jaosta ja jakojen rekisteröinnistä
Kunto ja retkisoutuvaliokunta
- Kuten nykyäänkin, myös veteraanisoutu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ei huonoja ideoita, mutta niistä riippumatta, eivät ne lopputulosta ratkaise vaan toteutus. Olisiko ongelmaa siinä missä monessa seurassakin, eli yhdet ja samat ihiset ovat kilpailijoit, valmentajia ja seuran pyörittäjiä. Sitten jos vielä pitää jaksaa liittoa kiskoa eteenpäin, niin harvalla riittää intoa ja aikaa enää siihen. Liian vähän ihmisiä, liikaa tekemistä...
Samaa virttä laulan taas, mutta pitäähän sitä aina olla joku yhden asian puhuja joukossa. Osaako joku kääntää latinaksi lausetta "Muuten olisin sitä mieltä, että harrastajamääriä olisi lisättävä"? Tuon fraasin pohjalta on ainakin joskus jotain tapahtunut...
Joo,
Olet oikeassa, harrastajamäärää täytyy lisätä, mutta se tapahtuu palvelemalla nykyisiä harrastajia hyvin, joka puolestaan tapahtuu siten että organisaatio toimii niin hyvin että siihen voi luottaa...Samalla asialla tässä ollaan.
Asiota jonkin aikaa hyvinkin likeltä seuranneena ajattelin myös kommentoida.
Meidän lajin vaikeutena on sen tuntemattomuus. Ainut tapa saada yleisö siitä tietoiseksi on huippu-urheilu. Huippu-urheilu menestyksineen tuo näkyvyyttä. mikä taas lisää ihmisten tietoisuutta ja sitä kautta varmasti lisää harrastelijoita. Tämä taas johtaa huippu-urheilurintaman laajenemiseen, josta seurauksena on taas tunnettavuuden lisääntyminen ja harrastajmäärän kasvu. JATKUVUUS olisi taattu.
Veikon esittämät järjestelyt ovat omiaan parantamaan toimintaa koko rintamalla, mutta ensimmäinen askel olisi otettava siinä, että rohkeasti lähdettäisiin tukemaan huippu-urheilua. Se tuottaa varmasti kaiken takaisin, vähintään tuplana. Panostusten ei tarvitse olla isoja, mutta kaikkien huipulle tähtäävien on tiedettävä alusta asti, että hallitus on urheiljoiden takana ja tukena. Näin se ei ole nyt.
Nyt meillä on oivallinen tilaisuus tehdä merkittäviä siirtoja asian parantamiseksi. Saavutimme MM-kisoissa parhaimmat tulokset kautta aikojen, MM-hopeaa ja toinenkin venekunta finaalissa. Ja ennenkaikkea OLYMPIApaikka.
Kaikki toi edellä mainittu ja kymmenien minuuttien televisioaika ovat saavutuksia joita on nyt hyödynnettävä täysillä. Järjestellään organisaatiota niin, että toiminnanjohtaja voi alkaa tehdä työtä mihin hänet on palkattu - toiminnan kehittämiseen.
Tässä ajatuksia alkumetreille...
Laskin 10 valiokunta, 5 henkiloä valiokunnasta, 50 henkilöä, + johtokunta, toimitusjohtaja, enemmän kuin soutajat, onko se oikea tapa nosta suomen soutu?
Suomen soutu on nyt Olympia paikka, on hopea mitalli MM naiset kevyt, on kevyt luokka nainen A finaliissa ja kevyt mies B finaliissa MM, meille on U23 B finaalin voijataja ja muutama nuori kuin odottava se mahdollisuksia menna näyttämän ulkomailme.
Eikö me voi ajattele kun nyky jarjesto tarvitse väin hienoa säättöja ja tehdä työtä sen säätöjen löyttämisen?? Sama kuin venet säädöt, vene ei kulke jos säädöt ovat huono tai väärin.
Kuten Jamppa sano, Australiasta, huippu urheiluijan tukeminen olisi asia tärkeämppi ilman unohta kaikki muut urheilijat, meille on piene perhe ja sitten toimistusjohtajat oikea työnteko, minä en tiedä mitä on toimitusjohtaja filosofia Soudun kehyttaminen mitä pitääs olla hänen työ.
Harrastajamääriä suhteen Tako antoi se linja, olla mukana koko ajan nuorison kansa, ensi Joukko ja minä nyt Pekka, Lasse ja varma joskus joku muu.
Terveisia
Kommenttina Carlokselle että ehdotan lisää ainoastaan yhtä valiokuntaa (markkinointi). Muut valiokunnat ovat olemassa, mutta niiden toimintaa olisi syytä tehostaa ja rooleja selkeyttää. Kysymys on siis hienosäädöstä. Organisaation ollessa kunnossa voivat kaikki toiminnassa mukana olevat luottaa siihen ja se on iso asia toimijoille.
Jampan kommenttiin vastaan siten että mielestäni urhilijoiden sitoutuminen ja lahjakkuus tulevat ennen liiton taloudellista panosta. Jos homma menee toisin päin ei sitoutumista tapahdu koskaan eikä myöskään tule menestystä. Miesten lentopallon nyt tapetilla oleva menestys syntyy aivan samasta sioutumisen asteesta joka on ollut Minnalla, Sannalla ja Ilonalla soutuprojektiin. Huippu-urheiluun on syytä satsata enemmän mutta sitoutumisen on oltava kunnossa alusta saakka.
Samaan aikaan kun lajia nyt menestyksen merkeissä markkinoidaan ulospäin, tulisi lajin parissa toimivien ihmisten kiinnittää huomiota niihin asioihin, joilla nyt menestyneet venekunnat vauhtinsa rakensivat.
Oma tuntumani soudun eri puolia myös läheltä seuranneena on, että meillä on mukana paljon sellaisia pohjimmiltaan hyvää tarkoittavia ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole kunnon käsitystä siitä, mitä homma pohjimmiltaan on ja mitä se vaatii.
Sosiologisena selityksenä tarjoaisin sitä tiettyä 1990-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta katkosta lajin sisäisen hiljaisen tiedon ja työnteon kulttuurin siirtymisessä eteenpäin uusille soutaja- ja valmentajasukupolville.
Tämän katkoksen seurauksena olimme ainakin vielä vähän aikaa sitten tilanteessa, jossa liiton tuki tosiaan nähtiin tulevan ennen lahjakkuutta, sitoutumista ja menestystä. Koulutus- ja valmennuspäällikkönä kuulin riittävän usein lähes pöyristyttäviä näkemyksiä siitä, mitä soutu on, mitä kv. tasolle pääseminen vaatii, miten tulisi harjoitella jne.
Valitettavan usein tilanne oli (on?) se, että tavoitteet asetettiin alusta alkaen liian alas, mutta samalla kuviteltiin oma taso paljon korkeammaksi kuin se oli. Sitten kun kilpailussa tätä kuviteltua tasoa ei saavutettukaan, etsittiin syyllisiä liiton suunnasta.
Veikko puhuu siitä, että 2xLW harjoittelee kenties määrällisesti vähemmän kuin monet muut kv. venekunnat. Asia varmasti pitää paikkansa, mutta tällaisen viestin antamisessa pitää olla tarkkana. Ihmisten on ymmärrettävä myös kolikon kääntöpuoli, eli tinkimätön harjoittelun laatuun ja kokonaisuuteen panostaminen, jolloin 60 minuutin harjoituksesta saadaan 90 minuutin hyöty.
Carlos oli mielestäni oikeassa kiinnittäessään huomiota valiokuntalaitoksen suureen kokoon. Liian paljon on ollut toisarvoista puuhastelua, ja samaan aikaan niin keskeinen asia kuin markkinointi ei ole saanut omaa vastuuporukkaansa, mikä tietysti on näkynyt ulkopuolisen sponsorirahan määrässä. Lisäksi sekään ei ole ollut vierasta, että valiokunnat taistelevat keskenään liiton budjetin rahoista ja huomiosta, puukottaen näin selkään itseään ja koko lajia.
Mitään taikaformuloita ei tarvita, kovaa työtä ja omistautumista pelkästään. Rekrytointipohjaa ajatellessamme väittäisin, että kansainvälinen menestys on soudun kaltaiselle lajille huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin Nuori Suomi -pohjaisen "kaikki pelaavat" -ideologian mukainen toiminta.
Olympialuokkien soudusta ei koskaan tulee massalajia, eikä se koskaan ole "kivaa" jonkun kimppasählyn ja tai muun vastaavan mielessä. Soudun puoleensavetävyys kauniiden maisemien lisäksi perustuu sen vaativuuteen ja palkitsevuuteen. Soutuun ei jäädä koukkuun sen vuoksi, että se on kivaa ja sosiaalista ryhmäulkoilua, vaan sen vuoksi, että kunnolla tehtynä se antaa harrastajalleen todella kovan luokan onnistumis- ja kehittymiselämyksiä.
Rekrytoinnissa on hyvä miettiä sitä, minkälaisia tulokkaita haluamme. Niin kauan kuin soutu on leimallisesti huippu- ja kilpaurheilulaji, on hyvä miettiä, kuinka paljon ruutia kannattaa polttaa "kivan" harrastustoiminnan järjestämiseen. Soudun kivuus on sen kovuudessa, ja tämä tietysti näkyy ja tulee näkyä myös niissä ihmisissä, jotka lajin pariin hakeutuvat.
Eri asia sitten on, jos soutuliitto päättää suunnata toimintansa aivan toisille urille. Nykyisessä ilmapiirissä ei ole helppoa olla soudun kaltainen laji, jota aletaan harrastamaan myöhemmällä iällä ja jolla ei juurikaan ole annettavaa juniorilajeissa keskeisen yleisen kasvatustehtävän näkökulmalta.
Markun viiltävä (jälleen kerran) akateeminen analyysi vaatii hiukan pohdiskelua:
"meillä on mukana paljon sellaisia pohjimmiltaan hyvää tarkoittavia ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole kunnon käsitystä siitä, mitä homma pohjimmiltaan on ja mitä se vaatii"
Osui. Mutta toivottavasti ei vielä ihan uponnut. Toivoisin, että liitto ja sen osaajat astuisivat tässä kohdin radalle ja kertoisivat pohjimmiltaan hyvää tarkoittaville sen homman ytimen.
Jos se on "kovaa työtä ja omistautumista pelkästään", niin rummutettakoon tätä viestiä sitten laajasti ja realisoitakoon se teoiksi - mitä se kova työ siis käytännössä on?
"rekrytointipohjaa ajatellessamme väittäisin, että kansainvälinen menestys on soudun kaltaiselle lajille huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin Nuori Suomi -pohjaisen "kaikki pelaavat" -ideologian mukainen toiminta"
"rekrytoinnissa on hyvä miettiä sitä, minkälaisia tulokkaita haluamme. Niin kauan kuin soutu on leimallisesti huippu- ja kilpaurheilulaji, on hyvä miettiä, kuinka paljon ruutia kannattaa polttaa "kivan" harrastustoiminnan järjestämiseen. Soudun kivuus on sen kovuudessa, ja tämä tietysti näkyy ja tulee näkyä myös niissä ihmisissä, jotka lajin pariin hakeutuvat"
Samaa mieltä - mutta ei unohdeta sitä "kaikki pelaa" -ideologiaakaan, sillä ainakaan oma silmäni ei millään erota 10-14 vuotiaista sitä lahjakkuutta, johon pitäisi panostaa. Eikä minusta ole kertomaan niille 10 muulle, että sori, tämä laji ei ole teitä varten.
Ja toinen näkökulma voisi olla, että mikäli sillä vähemmän lahjakkaalla on joskus harjoituksissa kivaa, hän saattaa kertoa siitä sille lahjakkaalle kaverille, joka myös innostuu kokeilemaan lajia.
Itse aion härskisti käyttää hyväksi hiihto- ja uintivalmennusta, minkä parissa kernaasti saadaan luoda kuntopohjaa meidän junioreillemme. Kaksi kertaa viikossa käymme vesillä (talvella altaalla) ja keskitymme silloin tekniseen tekemiseen.
Jaksan myös uskoa siihen, että monipuolisuus on 16-18 vuotiaaksi avainsana, minkä jälkeen tehtäköön päätös omasta lajista.
Enkä voi peittää mielihyvääni myöskään silloin, kun soudun perusopit saanut eksyksissä ollut lammas palaa parikymppisenä takasin veneeseen, vaikka ei kansainväliselle huipulle tähtäisikään.
Moni viisas on sanonut, että isosta joukosta tekeviä junioriurheilijoita SAATTAA joku menestyä. Menestyminen vaatii aina lahjakkuutta, mutta pelkkä lahjakkuus ei takaa menestystä. Menestyminen on aina useamman onnistuneen asian summa. Hyvin ja perusteellisesti tehty työ on se peruspilari, jolle muut palikat voidaan rakentaan.
Jokainen liikkuva ihminen on kuitenkin kansanterveydellisesti yhteiskuntaystävällisempi kuin täydellinen sohvaperuna. Huippu-urheilija ei ole yhteiskuntaystävällinen, koska esim. urheilijapurahajärjestelmä suosii pientä tavallaan eliittiin päässyttä joukkoa. Toisaalta kultturin tukemisessa on kyse samasta asiasta. Jos kuitenkin jonkun huippu-urheilijan tukeminen saa ison joukon ihmisiä motivoitumaan liikkumisesta, niin apurahajärjestelmä ei toimikaan enää yksipuolisesti.
Lasten fyysinen kunto heikkenee silmissä, ylipainoisuus lisääntyy samaan tahtiin. Jokainen lapsi, joka eksyy jonkin liikuntamuodon pariin on selvää rahansäästöä yhteiseen kassaan. Ei kaikista tule edes kilpaurheilijoita, mutta jokainen liikkuva lapsi on kuitenkin yhtä tärkeä. Noista liikkuvista lapsista voi joku jäädä pitempäänkin seuraan, siirtyä seuratyöhön tai viedä liikkumisen ajatusta elämässään jollakin tapaa eteenpäin. Jos kaikki olisivat radalla, kentällä tai ladulla, niin kuka kannustaisi rannalla, altaan tai kentän reunalla tai umpihangessa niitä, jotka haluavat kilpailla...
Lähetä kommentti