Kuvassa ylpeä valmentaja painavan vuoden Lähivalmentaja-pystin kanssa. Kiitän urheilijoita hyvistä suorituksista ja valitsijoita huomionosoituksesta.
Seminaari
Otsikon aihetta käsitellyt päivä pidettiin Helsingissä 14.11. Päivä herätti paljon ajatuksia ja alustukset olivat mielenkiintoisia. Seminaarissa keskusteltiin muun muassa muuallakin syksyn aikana tapetilla olleesta valmentajan jaksamisesta. Valmennuksessa tulee huomioida kokonaisvaltaisuus ja se että urheilijat voivat harjoitellessaan elää hyvää ja tasapainoista elämää. Matka huipulle on pitkä ja tekemisessä täytyy viihtyä jotta prosessin laatu säilyy joten valmentajan rooliin kuuluu olla myös life coach. Vastuu urheilijan laadukkaasta arjesta ei välttämättä helppo kantaa. Valmentaja joutuu monesti hoitamaan valmennusprojekteja kokonaisvaltaisesti, ikään kuin kokonaisvalmentajana. Tehtävä joka edellyttää vähintään päätoimisuutta ja monipuolisuuttta.
Viime syksynä olin äärirajoilla yhteisen unelmamme ja arjen puristuksessa, en vähiten ontuvan rahoituksen takia kuten Helsingin Sanomat ja Airo-lehti ovat kertoneet. Kivuliaan prosessin jälkeen rahoitus tuli kuntoon, sekä urheilijoiden että Soutuliiton myötävaikutuksella. Kivulias prosessi vahingoitti henkilösuhteita, joiden kuntoon saattaminen vaatinee runsasta veden virtaamista Vuoksessa ja Vltavassa. Lainaa ei kuitenkaan tarvinnut ottaa vaikka niinkin on uutisoitu, vaan rahaa siirrettiin matka- ja päivärahabudjettiini ilman velvoitetta takaisinmaksusta.
Valmentajan arjessa samaa prosessia elävät kolleegat ovat kullan arvoisia. Pari kertaa vuodessa Olympiadin ajan toistuneet tapaamiset olivat tärkeitä tilaisuuksia ja sain niistä paljon. Vertaisryhmän tuki on korvaamaton tilanteessa jossa oma lajiryhmä on pieni ja venekuntamme oli ainut Pekingiin tiensä selvittänyt. On tietyllä tavalla sääli jättää se valmentajien joukko johon on kuulunut, koska yhteistyö parani ja syveni olympiadin loppua kohti. Itse asiassa tuntuu siltä, että jos jäisimme Suomeen niin nyt vasta alkaisi todellinen tuloslistoja järisyttävä yhteistyö suomalaisten olympiavalmentajien kesken. Olemme saavuttaneet pisteen jossa olemme oppineet toisistamme riittävästi jotta olisi mahdollista aloittaa kriittinen poikkitieteellinen kehitystyö eri lajien kanssa. Toivon että se yhteistyö alkaa joka tapauksessa ja työtäni jatkava Ilona Hiltunen pääsee osalliseksi motivoivasta valmentajayhteistyöstä.
Mitä opimme menneestä?
Toivottavasti valmentajien valmennus kehittyy ammattimaiselle tasolle. Pienille lajiliitoille tämä on kova haaste, kenties OK tai SAVAL voisivat ottaa roolia järjestelmän rakentamisessa. Valmentajan psyykkinen valmennus on loppukädessä urheilijan etu. Valmennukseen kuuluvat Rakkaus ja Intohimo ovat loistavia työkaluja valmentajan työssä mutta katoavat ajan myötä jos valmentajaa ei huolleta. Peräänkuulutan niiden vaalimista viimeiseen savuun saakka. Ilman intohimoa ei ole tuloksia, unelma tuloksista pitää hengissä sekä urheilijan että valmentajan.
Tärkeitä ovat myös taustajoukot. Miehinen valmentajakaarti allekirjoittanee Mika Kojonkosken seminaarissa heittämän sloganin; happy wifes - happy lifes.
